Kuten tunnettua sumi24 on ylivoimaisesti luetuin nettiportaali Suomessa. Kaupallisena toimijana suomi24 menestys riippuu sivuilla kävijöistä..! Nyt olisi tarvetta uudelle sivustolle jota pitäisi riippumaton taho, palvelin sijaistisi jossain EU:n alueella poissa Suomesta..! Ottakaa huomioon suomi24 väki kun saamme perustettua sellaisen sivuston jonnekin , niin takaisin emme tule tälle sivustolle.! Kun saisimme sellaisen sivuston jota RKP ja kannattajat ei voi hallita olemme mielipiteen vapaudessa tässä maassa ensimäistä kertaa ; ) Konsesus siitä että epämielyttävistä asioista päättäjien kannalta ei saa kirjoittaa loppuu. Kun palvelin sijaitsee poissa Suomesta ja kun muualla Euroopassa saa puhua aika vapaasti asioista ei Suomen viranomaiset oikeastaa voi mitään sille palvelimelle.. Ainut on palvelimen ip osoiteen blokkaaminen, mutta sitten siitä kiinnostuisi myös demokratiasta kiinnostunut väki ja Suomen päättäjä olisi lirissä negatiivinen julkisuus on kaiken A ja O
Totta
Vanha jäärä
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muutamia vuosia sitten eräs kieliaktiivi ehdotti ja perustikin erillisen kielisivuston. Siinä on se ongelma, että sitä käyttäisivät vain pieni kieliaktiiviporukka. Ja se ei olisi eduksi kielivapauden asialle, koska sen ilosanoma pitää levittää mahdollisimman laajalle kansalaisten keskuuteen.
MUTTA totaalisensuurista johtuen olisi NYT hyvä olla sellainen sivusto. Sitä voitaisiin käyttää kieliaktiivien ns. ilmoitustauluna, josta saisi selville kielipolitiikan uusimmat käänteet ja asiat.
Samoin sivusto olisi hyödyllinen kirjoitusarkistona, josta kuka vaan voisi lainata tekstejä muualle käytettäväksi. Tällä palstallahan tunnetusti asiateksti ei kauaa happane. Jos ei osaa itse arkistoida, on ikävää, kun pitkä ja hyvin kirjoitettu asiateksti häviää bittiavaruuteen.