Lämmin kiitos Tita Rinnevaaralle!

Minun on syytä näin julkisesti kiittää sinua silmieni avaamisesta.
Minä olen sentään vuosikymmeniä asunut Heinolassa ja uskonut, että politiikot ovat toimineet rehellisesti meidän kaikkien kaupunkilaisten eduksi. Mutta sinun ansiosta on minulle selvinnyt, että olettamukseni on täysin väärä. Varsinkin henkilö, jonka luulin toimineen meidän kaikkien etuja ajajen, onkin kaiken aikaa kahminut itselleen.
Seuraavissa vaaleissa osaan paneutua tarkemmin kenelle ääneni annan.
Vielä kerran lämmin kiitos sinulle ja hyvää jatkoa!
11326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei tule Titalle euron kunaa !

Äänestä
  • Pitäisikö mielestäsi sinulle maksaa, jos sinua olisi kohdeltu niin kuin Tita Rinnevaaraa Heinolassa? Tita Rinnevaaralle pitää kaupungin maksaa sen kummemmin pulisematta. Luottamusmiehet käyttäytyivät kuin sudet häntä kohtaan. Ei minkäänlaista merkkiä sivistyneestä käytöksestä. Työntekijöiden käytöksestä puhumattakaan!

    Äänestä

Halvemmaksi tulisi veronmaksajille, että otetaan Titta suosiolla takaisin johtajaksi. Hänellä on pätevyyttä ja näyttöä kyvykkyydestä vaikka muille jakaa.

Äänestä

Olet oikeassa. Esittäkäämme kaikkien heinolalaisten puolesta toivomus Titalle saapua takaisin Johtajaksi meille!

Äänestä
  • missäs niitä adresseja avataan...

    Äänestä

  • Heil Hitler! Olette te säälittävää porukkaa!

    Äänestä

  • kjvkhvkhvkhvkhvjhvkh kirjoitti:

    Heil Hitler! Olette te säälittävää porukkaa!

    Hitlerikö tänne väliin ilmoittaa olemassa oloaan. Mitenkähän me saisimme tämän meidän pikku Hitlerin ulos luottamustoimestaan?

    Äänestä

  • Täällä yksi KD pomo teki insinöörin pätevyydellä kopioimalla selvitystä henkilöstön kohtelusta, valmisteli samalla "hyvä veli" paikan itselleen, olisi kaapannut lasten päivätoiminnan itselleen/vaimolleen, mutta väliin tuli mutkia. Nyt KD puuhaa järjettomästi vaalituloksessa vasta sijalta 11 kirkkovaltuston puheenjohtajaksi. Pätevämpää voimaa olisi kyllä olemassa, ja rehellistä. Menisi sinne yritystoimintaan itse tekemään, täällä saa palkkaa, tuloksia ei, omalla yrityksellä taisi saada vain nimeä. Ettepä arvaa ketä tarkoitan?KD on farisealainen näytelmäporukka, häpeä kaupungile ja Suomelle. Niitä asioita ajaa nykyään kaikki puolueet ilman tyhmyksiä.

    Äänestä

Leenan Kukka myy adresseja.............

Äänestä

Keskisuomalainen / ESS:
VIHJASIKO POLIITIKKO, ETTÄ JUMALA RANKAISI VAIMON KUOLEMALLA HEINÄLUOMAA?

Otteita haastattelusta:

K: Juhani Starczewski (KD ryhmänjohtaja Jyväskylän kaupunginvaltuustossa), oletteko oikeasti sitä mieltä, että Eero Heinäluoman homomyönteisyys ja - sympatiat vaikuttivat hänen vaimonsa kuolemaan?
JS: Raamatun vastainen toiminta ei varmasti ole ollut heille (Mäkiselle ja Heinäluomalle) siunaukseksi. Kaikella on syy-seuraussuhteensa, ja eihän se siunaus ole, jos puoliso sairastuu tai kuolee.
.......

K:Pidätkö Heinäluoman homomyönteisyyttä ja hänen vaimonsa kuolemaa varoittavana esimerkkinä muille?
JS:Uskon, että Jumala noteeraa tekemisemme ja sanomisemme ennemmin tai myöhemmin. Uskovien vastuulla on kertoa tämä heille, jotka eivät sitä ymmärrä tai halua ymmärtää. Kun minä Jeesukseen ja Hänen sanaansa uskovana kerron asian Raamatun näkökulmasta, niis vastuu siirtyy myös toiselle osapuolelle.

......

Tätä KD-porukkaa on DEMARIEN LIITTOLAISENA JA DEMARIEN NOSTAMINA Heinolan kaupungin johdossa ja jopa kaupunginhallituksessa.

Demarien ei pitäisi ko Heinäluomaa loukkaavan lausunnon jälkeen olla missään tekemisissä kristillisdemokraattien kanssa.

Äänestä

Lakatkaa kiusaamasta pätevää ihmistä. Maksakaa korvaus, meidän kukkarostammehan se on, vaikka te olette syyllisiä. Harkitsemme sitten, teemmekö tutkimuspyynnön, jotta saamme rahamme takaisin teiltä kaupunginjohtajaa ulos savustaneilta hyypiöiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Titalle kiitos! kirjoitti:

Minun on syytä näin julkisesti kiittää sinua silmieni avaamisesta.
Minä olen sentään vuosikymmeniä asunut Heinolassa ja uskonut, että politiikot ovat toimineet rehellisesti meidän kaikkien kaupunkilaisten eduksi. Mutta sinun ansiosta on minulle selvinnyt, että olettamukseni on täysin väärä. Varsinkin henkilö, jonka luulin toimineen meidän kaikkien etuja ajajen, onkin kaiken aikaa kahminut itselleen.
Seuraavissa vaaleissa osaan paneutua tarkemmin kenelle ääneni annan.
Vielä kerran lämmin kiitos sinulle ja hyvää jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu