Tyypillinen tapaus: Ostettiin auto velaksi, otettiin erilaisia luottokortteja, muutama pieni laina ja pari suurempaakin. Matkusteltiin ja osteltiin sitä sun tätä, ei mitään järkevää.
Kas, muutama vuosi meni ihan kivasti, kunnes pikku hiljaa tulikin tilanne eteen, että hei, milläs näitä velkoja oikein lyhennellään? No, muutamasta paikasta irtosi taas lainaa, jolla mentiin jotain kuukausia eteenpäin. Eli makseltiin lainalla lainaa. Luottokorteilla eletiin sitten kuukausi kerrallaan eteenpäin, kunnes nekin oli vedetty tappiin asti.
Valkoisia kirjekuoria oli odottamassa oikeastaan joka päivä. Aluksi jaksoin soitella velkojille ja sopia maksujärjestelyistä, mutta jossain vaiheessa sekin oli turhaa, koska menot olivat kasvaneet jo niin suuriksi ettei kertakaikkiaan pystynyt enää maksamaan kaikkia sovittuja lyhennyksiä.
Sitten tuli vaihe, ettei enää avattu kirjekuoria ollenkaan. Jotenkin kai sitä luuli asioiden kääntyvän hyväksi, odotti jotain lottovoittoa tms.
Niinhän ne kaikki velat päätyivät ulosottoon ja uo mies rupesi mittamaan palkasta kummaltakin 1/3:n.
Toisaalta tunne oli tosi helpottunut, koska nyt velkoja ainakin jollain tasolla sai lyhennettyä, vaikka oikeasti ne eivät lyhentyneet oikeastaan yhtään. Niitä oli niin paljon, että kaikki lähestulkoon meni korkoihin ja uomaksuihin.
Näin kuitenkin mentiin neljä vuotta, muutama kerta käytiin kunnallisella velkaneuvojalla, mutta hänen mielestään ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä velkajärjestelyyn, koska kaikki velat oli itse aiheutettu.
Kuitenkin neljän uo-vuoden jälkeen tehtiin päätös, että laitetaan vj-hakemus ja katsotaan kuinka käy
Pari vuotta sitten laitettiin hakemus käräjäoikeuteen, moni velkoja vastusti, mutta aloituspäätös tehtiin silti.
Olemme nyt reilun vuoden maksaneet velkajärjestelyä ja voin sano, että ihan helvetin tiukkaa on. Maksamme molemmat n. 250e enemmän/kk, mitä ulosottoon maksoimme.
Parhaillaan meidän kolmen hengen perheelle jää yhteensä 400e/kk kaikkien laskujen jälkeen.
Mutta en valita, tämä on mielestäni täydellinen opetus meille siitä, että kun velkaa ottaa niin pitää tajuta, että se pitää maksaa myös takaisin.
Ei tulisi mieleenkään kääntyä sosiaaliviraston puoleen ja hakea avustusta tms. Näillä mennään ja pärjätään, kun lasketaan jokaikinen penni, käydään kirppareilla ja tehdään ruokalista koko kuukaudelle yms.
Mihinkään ylimääräiseen ei jää rahaa, eikä pidäkään. Meidän kulutusjuhlat on nyt pidetty ja nyt on takaisin maksunaika.
Älkää hyvät ihmiset ottako velkaa, jos ette pysty sitä maksamaan takaisin. Älkää myöskään ottako velkaa jolla maksatte toista velkaa tai elätte.
Meidän perheen piti oppia tämä kantapään kautta, mutta voin sanoa, että jollain hyvällä ja sairaalla tavalla tämä on opettanut meille, kuinka taloutta pitää hoitaa.
Kun me neljän vuoden päästä olemme velattomia, ei tulisi mieleenkään ikinä koskaan ottaa mitään velkaa, luottokortteja tms.
Kaikki tullaan hoitamaan käteisellä ja jos sitä ei ole, niin sitten ei osteta!
Ei enää ikinä velkaa, kun tästä on selvitty!
237
13462
Vastaukset
- ex_vippaaja
Minulla samantapainen tarina oman velkahistorian kanssa. Olisi vaan pitänyt aiemmin ottaa härkää sarvista kiinni ja todeta että nyt en enää selviä maksuista eikä lähteä pikavippien maailmaan taloutta tasapainottamaan... mutta kun ei, viimiseen asti piti kikkailla maksamalla luotolla luottoa. Viime tingassa kuitenkin velkaneuvojalle joka laittoi T-S:öön takauksen hakuprosessin alulle. Samalle hetkellä katkaisin vippikierteen, vielä tuolloin luottotiedot tallella, ja aloin maksella velkoja miten aina pystyin. 7 kk aikana kerkesi luotot erääntymään, meneen perintään, käräjille ja lopulta osa ulosottoon. Onneksi kaikki työ tuotti tulosta ja takaus myönnettiin, velat maksettiin. 3 v päästä koko 34k€ laina maksettu. Nyt siis 1,5 vuotta eletty ottamatta lisää velkaa, kaikki maksettu käteisellä, jota nyt jää jopa säästöön laitettavaksi tilipäivisin. Ja kaikki turhat menoerät karsittu taloudesta. Netti,puhelin ja auto nyt ainoat vakituiset menot itsellä. Onneksi oli työpaikka, tosin aina ollut mutta enpä tiedä missä olisin ilman sitä nyt. Ehkä tulevaisuudessa ainoa velka jota tulen ehkä ottamaan on asuntoa varten, muuta en velaksi enää ostele.
- KREDIT.
VELKA ON VELI OTETTAESSA, MUTTA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA.
VELKA ON VELI, JOTA EI JÄTETÄ.
Syyttäkää pelkästään itseänne! - onnellinen1
KREDIT. kirjoitti:
VELKA ON VELI OTETTAESSA, MUTTA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA.
VELKA ON VELI, JOTA EI JÄTETÄ.
Syyttäkää pelkästään itseänne!Samaa mieltä ja lisäisin vielä että ihan tyypillisiä nyky ihmisiä. Velkaa ei oteta jos ei pysty sitä hoitaan.Täytyy olla aika ääliöitä että ottaa velkaa jotta voi maksaa vanhaa velkaa.Voi pyhä jysäys!!
- Sympatiaa
KREDIT. kirjoitti:
VELKA ON VELI OTETTAESSA, MUTTA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA.
VELKA ON VELI, JOTA EI JÄTETÄ.
Syyttäkää pelkästään itseänne!No ei nuo sua tässä tunnukkaan syyttävän! Ole sinä rauhassa vaan!
- Hotnankopekka
Niin tyypillisiä ykyihmisiä,komeasti kaikkea velalla,maksamisesta ei tietoakaan.
Kyllä helppo elämä tulee kalliiksi! "Ainahan on maksettava eikös juu,mitä tässä maailmassa velkaantuu" Oppi menee kantapäänkautta perille. - 18+14
onnellinen1 kirjoitti:
Samaa mieltä ja lisäisin vielä että ihan tyypillisiä nyky ihmisiä. Velkaa ei oteta jos ei pysty sitä hoitaan.Täytyy olla aika ääliöitä että ottaa velkaa jotta voi maksaa vanhaa velkaa.Voi pyhä jysäys!!
Pakko sanoa että ihmetyttää mitenkä joitakin ei kauhistuta jo pelkästään joku yhden luottokorttinlasku vaan teillä on useampia sekä näiden päälle muita vippejä.
Itelläni on pahimillaan n.1600 euroa luottokorttilaskua ja hemmetti että se ahisti! Oikeastikkin kun sitä lähti miettimään että se raha pitää repiä muiden menojen lisäksi niin kyllä se laitto veetuttamaan.Enkä ole mikään ihan surkeatuloinenkaan, vajaat 40ke/v mutta silti.Tuon kun sain maksettua viime kesänä vein luottokortin samantien pois mutta, otin syksyllä uudestaan. Nyt on tosin päätös että, se on vain ja ainoastaan hätätilannetta varten.Limitti on 1200e. - velallinen minäkin
KREDIT. kirjoitti:
VELKA ON VELI OTETTAESSA, MUTTA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA.
VELKA ON VELI, JOTA EI JÄTETÄ.
Syyttäkää pelkästään itseänne!Sinulle "KREDIT."
Kirjoitat "syyttäkää pelkästään itseänne!"
Hmm.....eihän aiheen aloittaja ainakaan syytä
kuin itseään!!!!
Etkö osaa lukea tai ymmärtää lukemaasi?? - KREDIT.
velallinen minäkin kirjoitti:
Sinulle "KREDIT."
Kirjoitat "syyttäkää pelkästään itseänne!"
Hmm.....eihän aiheen aloittaja ainakaan syytä
kuin itseään!!!!
Etkö osaa lukea tai ymmärtää lukemaasi??Sinulle: "velallinen minäkin"
Osaan lukea ja ymmärrän lukemani.
Osaan myös pitää asioistani huolen, en ole velkaannuttanut itseäni, kuten sinä ja tuo aloittaja, joka kitisee surkeuttaan.
Emme ole vaimoni kanssa suurituloisia, yhteiset bruttotulot jäävät alle 70 000 e vuodessa, silti meillä on maksettu talo, uudehko asuntoauto, kaksi uudehkoa henkilöautoa ja säännöllisesti kerran vuodessa käymme ulkomailla.
Oma syy, oma vika.
Kuka käski olla sika? - mies.39
KREDIT. kirjoitti:
VELKA ON VELI OTETTAESSA, MUTTA VELJEN POIKA MAKSETTAESSA.
VELKA ON VELI, JOTA EI JÄTETÄ.
Syyttäkää pelkästään itseänne!Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
- tappolista
onnellinen1 kirjoitti:
Samaa mieltä ja lisäisin vielä että ihan tyypillisiä nyky ihmisiä. Velkaa ei oteta jos ei pysty sitä hoitaan.Täytyy olla aika ääliöitä että ottaa velkaa jotta voi maksaa vanhaa velkaa.Voi pyhä jysäys!!
mitäpä jos meillä olisi EDELLEEN MARKKA?
asiaohjelmat ovat valottaneet suomen tyhmälle kansalle kauan sitten MIKSI tyhmät velkaantuu!!
PANKKIHUIJAREIDEN KEKSIMÄ KUSETUSVALUUTTA!!!
ELINKEINOELÄMÄ JA ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖT YM YM VARKAAT SYYLLISIÄ... - meku1
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
Ihan kiva mutta mihin säästät rahojasi? Meinaatko järkätä komiat ja kalliit hautajaiset itsellesi?
- GamerGirl91
meku1 kirjoitti:
Ihan kiva mutta mihin säästät rahojasi? Meinaatko järkätä komiat ja kalliit hautajaiset itsellesi?
Ehkä hän vielä haluaa ns. "repaistä" eläkepäivillään. Tai sitten käyttää säästönsä muutenkin eläkepäivillään. Tulevaisuudessa eläkkeen saaminen ei ole läheskään varmaa. Itse uskon, että minun ikäpolvi ei tule koskaan eläkkeitä näkemään. Olen 23- vuotias.
- American express
KREDIT. kirjoitti:
Sinulle: "velallinen minäkin"
Osaan lukea ja ymmärrän lukemani.
Osaan myös pitää asioistani huolen, en ole velkaannuttanut itseäni, kuten sinä ja tuo aloittaja, joka kitisee surkeuttaan.
Emme ole vaimoni kanssa suurituloisia, yhteiset bruttotulot jäävät alle 70 000 e vuodessa, silti meillä on maksettu talo, uudehko asuntoauto, kaksi uudehkoa henkilöautoa ja säännöllisesti kerran vuodessa käymme ulkomailla.
Oma syy, oma vika.
Kuka käski olla sika?Sama täällä, hoidan velkani ja koskaan ei ole tullut luottohäiriömerkintöjä onneksi. Nuo velkaantuneet eivät ole meitä huonompia ihmisiä, silti. Ajele sinä vaan asuntoautollasi hybriksesi kanssa. Toivotaan ettet sairastu syöpään tai saa infarktia! Tuollainen puhisija mies on riskialttiimpi sairauksille kuin joku leppoisa ja fiksu mies...Pahoitteluni!
- Helsingin flikka
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
Missä asut kun yksiö on 370 e / kk. ???
Helsingissä vuokran voi kertoa kolmella.
Missä voi asua noin edullisesti ??? - skysky
Helsingin flikka kirjoitti:
Missä asut kun yksiö on 370 e / kk. ???
Helsingissä vuokran voi kertoa kolmella.
Missä voi asua noin edullisesti ???Esim Oulussa, kaksio 43m2 lähes keskustassa n.200m päässä siitä, yksityiseltä säätiöltä saunallinen asunto vuokralla 395€/kk saa asua vaikka maailmantappiin. Täällä vuokra-asunnoista on ollut aina ylitarjontaa.
- heps1
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
mies.39. Taidat olla lapseton ja sinkku? Hommaappa siihen emäntä ja muutama tenava niin alkaa nuo sinun säästöt sulamaan pikku hiljaa..
- kätkäläinen
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
Meinaat sitten säästellä omaisilles mukavan tuhlauspotin, ei sulla varmaan ole muijaa ja lapsiakaan, jotka voisi käytellä sun säästös? Katos kun homma menee niin että valtio ja kunta nappaa koko omaisuutes ja elinikäiset säästös jos sulla ei ole ketään joka sut aikanaan perii. Mietipä sitä ..kyllä Valtio osaa käytellä sun rahojas "todella taitavasti"
- Elämä on ihanaa
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
Kuulostaapa sun elämä harvinaisen ankealta! En ikinä haluais tuollaista elämää tai saatikka tuollaista ukkoa riesakseni,ahdistavaa elämää!! Mutta ei kai siinä,jos haluaa elää umpiossa kuolemaa odotellen,onnea vaan valitsemallesi erittäin tylsän kuuloiselle tiellesi!
- älä arvostele mies
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
Kaikilla ei ole niin hyvä palkka kuin sinulla "mies39",vuokrat isommissa kaupungeissa yksiöstä 500-700 e.Monella tulot alle 1000 e.niin että älä yhtään arvostele ihmisiä jotka jääneet työttömäksi,sairastuneet tai muuten pienituloisia ja joutunut turvautumaan lainan ottoon hengissä pysymiseksi.
- PenaX
mies.39 kirjoitti:
Minulla on ollut 13 v vaki työ ja en ole oikein ostellut mitään palkallani. Pankissa on 170 tonnia säästössä ja asun vuokralla, en omista autoa edes. Fillarila kuljen ja ostan vain välttämättömimmän. Asun yksiössä jossa vuokraa 370 euroa. Palkkaa jää käteen 2300 verojen jälkeen josta laskuihin ja vuokraan menee 530 euroa. Vuokra 370 sähkö 80 netti 30 salimaksu 5o euroa. Olen aika säästäväinen. Ruokaa menee semmosegt 250 euroo kuussa eli säästöön jää aika paljon. Vaatteita ostan joskus ja en ole lomaillutkaan 10 vuoteen. Kävin kyllä viime kesänä ahvenanmaalla mut se ei maksanut paljon. Ihmettelen kun muilla on velkaa ja ongelmia ja ulosotto laskuja paljon´. Ei ne osaa hoitaa raha-asioitaan, Itse en aio koskaan ottaa velkaa.
Onpas kateellisia pikkusieluja. Tehkää sama perässä älkääkä ruikuttako.
Minullakin on samalla tavalla asiat kunnossa, vaikka on perhekin.
Pitää miehellä olla tommonen 100 - 200 tonnia pahan päivän varalle. - haappo
KREDIT. kirjoitti:
Sinulle: "velallinen minäkin"
Osaan lukea ja ymmärrän lukemani.
Osaan myös pitää asioistani huolen, en ole velkaannuttanut itseäni, kuten sinä ja tuo aloittaja, joka kitisee surkeuttaan.
Emme ole vaimoni kanssa suurituloisia, yhteiset bruttotulot jäävät alle 70 000 e vuodessa, silti meillä on maksettu talo, uudehko asuntoauto, kaksi uudehkoa henkilöautoa ja säännöllisesti kerran vuodessa käymme ulkomailla.
Oma syy, oma vika.
Kuka käski olla sika?Aina riittää sitten niitä,jotka haluavat ilmaista muka omaa paremmuuttaan. Tässä yksi esimerkki kirjoituksesta,joka ei millään liity käytävään aiheeseen.
- 50000 €
Tismalleen samanlainen tarina täällä. Velkajärjestelyssä olevilta kysyisin kannattaisiko selvittää kohdallani vj:n mahdollisuutta? Uo-velkaa noin 50000 € ja asuntovelkaa noin 70 000€. Asuntovelka aina hoidettu päivälleen hyvin ja myös tämän uo:n aikana. Uo ottaa palkasta normikuussa 780 €/kk ja lomarahakuussa luonnollisesti enemmän. Uo alkoi 6/13 ja viime vuonna ka oli 880 €/kk eli tänäkin vuonna pitäisi noihin lukuihin helposti päästä. Minulla on vakituinen työ ja vakaa työpaikka. Ainakin nyt näyttää siltä,että velka hoituisi näinkin. Mutta olisiko järkevää selvittää velkajärjestelyn mahdollisuutta? Ja miten tuohon asuntolainaan suhtaudutaan vj:ssä? Mainittakoon vielä,että viisaammalla puolisollani on myös noun 70 000 € asuntolainaa ja luottitiedot kunnossa. Uo velkaa vain minulla.
- Aurinkoa2019
Meidän velkamäärä oli huomattavasti isompi eikä asuntolainaa. Maksettiin tosiaan neljä vuotta uo:hon molemmat 1/3 palkasta n. 800e/kk/hlö. Uo-mies oli sitä mieltä ettemme ikinä saa velkoja maksettua sinne, koska niitä oli niin monta. Maksoimme lähinnä vain korkoja ja uomaksuja.
Sinun tapauksessa voi hyvin olla, että onnistutkin uo:n kautta hoitamaan velan kokonaan pois, varsinkin jos velkojia ei ole montaa.
Olen kyllä kuullut, että vj;n on päässyt ihmisiä kenellä on myös asuntolaina.
Kannattaa ehdottomasti varata aika kunnalliselle velkaneuvojalle ja käydä hänen kanssaan tilanne läpi. Tsemppiä :)
- 50 000 €
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Olen soittanut pari kertaa Takuusäätiöön ja yksi vaihtoehto on,että maksan muutamia vuosia ulosottoon ja sitten haen TS:n takausta,kun velkasumma on alle 34000 €. Ymmärtääkseni asuntolainaa ei tarvitse TS:n liittää. Velkojia on useita, mutta kolme pientä on jo maksettu. Ajattelen,että ylimääräisillä suorituksilla lyhennän pienempiä pois, jotta uo jää isompien kesken jaettavaksi. Tsemppiä tarvitaan,mutta eiköhän se siitä.
- justalkoi
Mulla ulosotossa vajaa 50 000€ ja noin 10 eri paikkaan, ulosotto sanoi että noin 5-6 vuotta menee maksamiseen. Maksan 650€/kk. Toivottavasti oli oikeassa.
Kyllä ne sieltä vähenee. Tsemppiä - 400€/kk
justalkoi kirjoitti:
Mulla ulosotossa vajaa 50 000€ ja noin 10 eri paikkaan, ulosotto sanoi että noin 5-6 vuotta menee maksamiseen. Maksan 650€/kk. Toivottavasti oli oikeassa.
Kyllä ne sieltä vähenee. TsemppiäAjatella että pelkkä panokin voi johtaa 18v. takaisin maksuaikaan.
- ex_vippaaja
Takuu-Säätiölle pitää kaikki velat ilmoittaa.
- stabiilistisnadi
Eihän velkaantuminen ole ongelma, vaan se että niitä on pajon moniin paikkoihin. Ei asioita hoitava ja järkevästi ajatteleva ajaudu velkajärjestelyyn.
Mut jos on järkevä asuntolaina ( max70%) ja järkeväntasoinen autolaina, niin ei pitäs olla ongelmia.....
Ja nyt puhun minä, joka olen ollut velatta yli 10v ja ennen sitä naksanut kaikki aina sovitusti. Minulla on omassa pankissani aika stabiili tilanne asiakkaana.
Ja mitä sit tulee alkajan juttuun, niin... velkaongelmista on puhuttu jo 30v, nii ei enää luulis tulevan uusia ongelmia. pankit ne tyhmiä on- Heh heh!
Oletkohan juonut pääsi pilalle vai miksi ajattelet noin ylimielisesti? Antaako isi vieläkin kikkeliä vai mikä on ongelma?
- ei kirraa pipo mulla
Heh heh! kirjoitti:
Oletkohan juonut pääsi pilalle vai miksi ajattelet noin ylimielisesti? Antaako isi vieläkin kikkeliä vai mikä on ongelma?
Heh heh!
Itsekö kateellinen olet?. Mitä ylimielisyyttä tuossa muka on, kun on puhe järjen käytöstä velanotossa, ja ylättävien tilanteiden varalle varautumisesta. Järjen käyttö on sallittua. Noinhan ne asiat pitäisi hoitaa, että voi yönsä nukkua hyvin. Ei kiristä päätä kun hoitaa asiansa. Miks stressata tollasista asioista kun ei ole pakko. Tyhmyyttähän se on, ja ahneutta, jos kaikki pitää saada heti, vaikkei ole varaakaan.
Siinä kun asiansa hoitaa, jää varaa juoda välillä vaikka päänsä täyteen. eikä tarvii velkahelvettiään paetakseen juoda.
Näyttää tuota maksukykyä olevan, kun 800 E/kk:ssakin on varaa laittaa kulutusluottojen lyhennyksiin, ja asuntolainat ja eläminen päälle. Ajattele sillähän matkustais vaikka minne joka kuukausi jos se raha olis ihan omassa käytössä. Ja kaikki pitkäaikainen ilo poissa vuosikymmeniksi muutaman kuukauden rellestelyn vuoksi. Tyhmyydestään saa syyttää vaan itseään!
Itse en ottais ikimaailmassa niin paljoa lainaa että sen lyhennyserä olisi 800E/kk:ssa. Sehän on niin suuri summa, että eihän sinä elämiseen tavallisella keskituloisella palkansaajalla jää juuri mitään pelivaraa. Että huh huh!
- kevätkevät
Aurinkoa2019 - mikä oli ulosotossa oleva summa per hlö suunnilleen, kun ulosottomies oli sitä mieltä että 800 e/kk ei riitä? Ja suunnilleen kuinka monta velkaa? Kiinnostaa vaan lyheneekö omat velat..
- suojaosuus
http://www.oikeus.fi/5620.htm
Suojaosuus kalenterikuukaudessa 1.1.2014 lukien:
Velallinen yksin: 677,70 €
Velallinen
1 elatuksen varassa: 921,00 €
Velallinen
2 elatuksen varassa: 1164,30 €
Velallinen
3 elatuksen varassa: 1407,60 €
.........
Ulosmittauksen lievennykset ja vapaakuukaudet
Velallisen sairaus, työttömyys, velallisen maksama elatusapu tai muu erityinen syy voidaan ottaa huomioon ulosmittauksessa. Jos velallinen on ollut pitkään työttömänä, palkan ulosmittausta voidaan lykätä enintään neljä kuukautta, jollei ulosoton hakijan maksunsaanti olennaisesti vaarannu.
Kun palkan ulosmittaus on jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden, ulosmittaus keskeytetään määräajaksi (vapaakuukaudet), jos:
1) ulosmittaus on toimitettu ns. tulorajaulosmittauksena (nettopalkka enintään kaksi kertaa henkilökohtaisen suojaosuuden määrä);
2) velallisen välttämättömät asumiskustannukset tai muut elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään määrään nähden korkeat; tai
3) keskeyttämiseen on erityinen syy (esimerkiksi silmälasit tai kodinkone)
Tulorajaulosmittauksessa velallisella on oikeus kahteen vapaakuukauteen vuodessa ja ne annetaan viran puolesta. Muilla perusteilla vapaakuukausia annetaan velallisen pyynnöstä enintään yhteensä kolme vuosittain.
Samalla perusteella ei voida antaa sekä vapaakuukausia että rajoittaa ulosmittauksen määrää. Elatusavun perinnässä vapaakuukausia voidaan antaa ja ulosmittausta lykätä vain painavin perustein.
- 9+8
Uo:n korko on noin 8 % ja tietyn ajan jälkeen mielestäni kaikkien uo-velkojen koron pitäisi olla tuo noin 8%, vaikka alunperin korko olisi ollut huomattavasti korkeampi, eikö niin ? Lisäksi noin 1,5 v päästä pitäisi noiden taulukkomaksujen jäädä pois eli tämän jälkeen uo-maksu kohdistuu pelkästään velkaan (korot, lyhennys ja viimeksi ulosotosta aih. kulut esim. oikeudenkäyntikulut). Olenko ihan väärässä?
- 18+7
"tämä on mielestäni täydellinen opetus meille siitä, että kun velkaa ottaa niin pitää tajuta, että se pitää maksaa myös takaisin."
Eikös velkajärjestely tarkoita sitä että saa osan veloistansa anteeksi?- Minunkaan
mielestä kulutusluottoja ei pitäisi antaa anteeksi.
Muut sitten makselevat niitä toisten maksamattomia velkoja muodossa tai toisessa.
- Aurinkoa2019
Me olimme jo ehtineet lyhentää lainoja suoraan velkojille, lisäksi neljä vuotta uo:hon, josta paljon meni viivästyskorkoihin. Meillä on melkein kuuden vuoden vj ja laskimme velkaneuvojan kanssa, että tulemme maksamaan kyllä kaikki velat pennilleen pois.
- Minunkaan
Hieno juttu, onnittelut!
- 50 000€
Onko vj:ssä korko matalampi vai mikä hyöty siitä verrattuna uo:oon, jos kummallakin tavalla velat kuitenkin tulevat maksettua?
Hienoa,että olette jaksaneet sisukkaasti velkoja maksaa. Kova koulu se. Teidän esimerkki antaa tsemppiä ja uskoa myös minulle. - velkaavelekaa
Mikä mahtoi olla velkasumma, kun ulosotto oli sitä mieltä että meilkein tonni kuussa per hlö ei riitä?
Montako velkaa?- Aurinkoa2019
Yli 20 kpl, osa yhteisiä, summat suuria. Ulosottomies oli itse sitä mieltä, että emme tule ulosoton kautta koskaan selviämään veloista ja ehdotti itse velkajärjestelyyn hakemista. Myös oikeuden päätös oli se, että emme tulisi uloston kautta niistä selviämään, koska viivästyskulut juoksivat kokoajan ja lyhennykset menivät melkein kokonaan eri velkojien korkoihin, Toki osa veloista ehti lyhentyä.
- Velkavanki
MInäkin yritin liian pitkään hoitaa velkaa velalla. Ollisi pitänyt alkaa maksamaan niitä ulosottoon paljon aiemmin. MInulla on ulosottovelkaa n. 60 000 € ja maksan maksusunnitelman kautta uo:hon 900-1000 €/kk. Toissa vuonna sain lyhyennettyäkin jo kuutisen tonnia sen kautta velkojani, mutta sitten tulikin esille pieniä velkoja, joita perintätoimistot toivat vasta myöhemmin tuomiolle. Niistä tuli saldoon lisää ja lisäkuluja ja -korkoja, niin, että nyt ollaan tuossa jamassa. Lainoja on parisenkymmentä melkein ja niiden pääomat eivät lyhene ollenkaan enää, ulosottomies sanoi minulle nuo samat sanat: "tuskin saat niitä vuosiin lyhenemään". Velkajärjestelyä en haluaisi hakea, koska olen laskenut, että joutuisin niin tiukille, että minulla ei olisi varaa auttaa yhtään opiskelevia lapsiani eikä harrastaa, mitkä molemmat asiat pitävät minut vielä terveenä sekä mieleltäni että ruumiiltani. Ainakin sen aikaa, kun "saan", niin maksan uo:oon. Mutta toivon todella, että jossakin vaiheessa se maksaminen myös hyödyttäisi jotain eli myös lainojen pääomat lyhenisivät. Haluan maksaa kaiken, mutta kun se nyt on niin toivotonta tällä hetkellä, että matalaksi vetää mielen. Minulla on asuntolaina mieheni kanssa, jota ei maksettu kolme vuotta.Olen ajatellut, että jos uo alkaa uhkaamaan sen myynnillä, niin pakko kai se sitten on yrittää hakea velkajärjestelyyn, jossa kai paremmin on oikeus säilyttää omana kotina pidetty asunto. Asuntolaina on aina hoidettu ja hoidetaan, joten pankin kanssa minulla ei ole ongelmia. Voikohan uo pakottaa myymään asunnon, vaikka se on yhteisomistuksessa puolison kanssa? Olisi ikävä joutua pois kotoaan, kun mieheni jää eläkkeellekin muutaman vuoden kuluttua, eikä hänen tarvitsisi myydä kotiaan.Itselläni on työssäoloaikaa vielä 16 v ainakin. Toivoisin olevani vapaa velkavankeudesta eläkkeellepäästyäni.
- Velkavanki
Äskeiseen viestiini jäi kirjoitusvirhe ja oikein olisi "Minulla on asuntolaina mieheni kanssa, jota ON maksettu kolme vuotta."
- 14 + 13
Niin, eihän se mukavaa ole kotoaan mihinkään muuttaa, mutta eikös juttu ole niin, että jos on paljon velkaa ja kuitenkin omaisuutta, se omaisuus on realisoitava velkojen katteeksi? Myytävähän se asunto on, jos ette muuten pysty velkojanne lyhentämään. Näin se vaan on, vaikka ei kivalta tunnukaan...
- en ymmärrä
Jos uo-velkaa on 60 000 €, niin eikö niiden korot ole noin 5100 €/v. Jos maksat 1000 €/kk, siitä tulee 12 000 €/v eli velkoihin on käytettävissä noin 6900 €/v eli vuoden päästä velkaa noin 53 000 €. Tosin lähemmäs kymmenen vuotta menee koko potin maksuun. Ns taukukkomaksuja sinulla tuskin enää menee eli maksat korkoja, lyhennyksiä ja oikeudenkäyntikuluja. Vai miten tuo sitten menee?
- lainalaskurilla...
ei nyt ihan niin kauan vaan jotain 6 vuotta. Jos lainaan käytettävä summa on 12,000 euroa/ vuosi niin pääoman ollessaan enää 30,000 euroa niin korkojen osuus on jo puolittunut ja lyhennyksen osuus noussut 50%.
- urakkaa kerrakseen
lainalaskurilla... kirjoitti:
ei nyt ihan niin kauan vaan jotain 6 vuotta. Jos lainaan käytettävä summa on 12,000 euroa/ vuosi niin pääoman ollessaan enää 30,000 euroa niin korkojen osuus on jo puolittunut ja lyhennyksen osuus noussut 50%.
Ok. Päässä noita laskeskelin. Pointti olikin se,että 1000 € kuukausierällä luulisi joskus pääsevän 60 000 € veloista eroon. Itse kutakuinkin samassa jamassa. Täytyy vaan nyt alussa tai alkuvuosina kaikki mahdollinen ylimääräinen raha laittaa ulosottoon,jotta korkomenot saisi pysymään mahdollisimman kohtuullisina. Ja maksaa itse niitä uo-velkoja pienimmästä päästä pois, jotta varsinainen uo-maksu voidaan kohdistaa isompiin velkoihin.
- kylläonnistuu
Kyllä 60000 on vielä maksettavissa. Maksa aina ylimääräinen suoritus joka kuukausi, sen saat kohdentaa haluttuun velkaan ja näin pudotat yksi kerrallaan velkojen määrää pienemmäksi.
- Velkavanki
Kiitos kannustuksesta:) "Kylläonnistuu": aion yrittää tuota.
- urakkaa kerrakseen
Löysin www.lainalaskuri.biz sivun. Siellä voi laskea velan laina-ajan kätevästi. Muistaakseni uo-korko on noin 8%. Aluksi veloissa juoksee kovemoi viivästyskorko,mutta muistaakseni se maksetaan noin 6 kk ajalta eli eiköhän ulosottoon mennessä korko ole jo tipahtanut noin 8 %:iin. Lisäksi ulosotossa peritään alkuun (1 v ?) taulukkomaksuja.
- homls
Näin se on pdrsaukisena ollaan oltu monta vuotta.
Mutta jotain positiivista kesällä kun maksan vikat uo,t voin elää ekan kerran elämässäni velattomana . Ei se ulosotto helppoa ole mutta helpompaa kun venyttää velkojalle kun aina vaan vaaditaan lisää. Sekään ei riitä. - hhhjjjkk
Hienoa. Paljonko olet maksanut?
- Velaton vesseli
Miten te ihmiset voitte olla näin tyhmiä? Tätä ketjua lukiessa oloni tuntui todella hyvältä ja kiitän siitä että minulle on järkeä hivenen suotu ja opetettu ettei velalla saa elää. Olen täysin velaton, eli minulla ei ole mitään velkaa mihinkään eikä kellekkään. Ostan aina rahalla kaiken ja jos raha ei riitä niin sitten hivenen säästetään ja ostetaan, näin se vaan menee. Itse en pystyisi elämään velkavankeudessa kuukautta pitempään sillä hoidan aina kaikki laskuni yms ajoissa ja käteinen on ainoa maksuvälinen minulla, luottokortteja en ole ottanut harmikseni koskaan sillä tiedän niiden korttien syvimmät tarkoitukset käyttäjää ajatellen....
- velkaa 50 000€
Hienoa! Minulla on aika paljon velkaa,mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään,kun tekee kovasti töitä. Toistaiseksi velat ovat lyhentyneet tasaiseen tahtiin ja kaikki maksettu noin 5 v päästä. Miksi muuten luet näitä 'Lainat ja velka'-sivuja, kun asia sinua ahdistaa ja ei ole sinulle ajankohtaista ?
- Aurinkoa2019
velkaa 50 000€ kirjoitti:

Kieltämättä "Velaton vesseli" minuakin ihmetyttää miksi lähdit edes lukemaan minun tarinaa ja viestiketjua. Kuinka ylipäätään edes hakedut keskusteluihin missä ihmiset keskustelevat veloistaan joita sinulla ei ole ikinä ollut? Hienoa, että olet ollut viisaampi kuin me ja hoitanut taloutesi hyvin. Nauti siitä ja etsi ihmeessä kaltaisiasi ihmisiä, jolloin voitte varmasti keskustella muusta kuin veloista ja ihmisten ahdingosta. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tarinoita miksi ovat velkaantuneet yms. ja minusta on hienoa, että täällä kohtalotoverit voivat keskutella ASIALLISESTI ja jakaa neuvoja toisilleen.
Toki sinulla ja kaltaisillasi ihmisillä on oikeus hämmästellä ja haukkua meitä velkaisia, mutta siihen voisitte varmaan tehdä ihan oman viestiketjun? Uskon, että silloin löydät helpommin "juttuseuraa" :) - pramille nostettu on
Aurinkoa2019 kirjoitti:
Kieltämättä "Velaton vesseli" minuakin ihmetyttää miksi lähdit edes lukemaan minun tarinaa ja viestiketjua. Kuinka ylipäätään edes hakedut keskusteluihin missä ihmiset keskustelevat veloistaan joita sinulla ei ole ikinä ollut? Hienoa, että olet ollut viisaampi kuin me ja hoitanut taloutesi hyvin. Nauti siitä ja etsi ihmeessä kaltaisiasi ihmisiä, jolloin voitte varmasti keskustella muusta kuin veloista ja ihmisten ahdingosta. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tarinoita miksi ovat velkaantuneet yms. ja minusta on hienoa, että täällä kohtalotoverit voivat keskutella ASIALLISESTI ja jakaa neuvoja toisilleen.
Toki sinulla ja kaltaisillasi ihmisillä on oikeus hämmästellä ja haukkua meitä velkaisia, mutta siihen voisitte varmaan tehdä ihan oman viestiketjun? Uskon, että silloin löydät helpommin "juttuseuraa" :)Et sitte huomannut että juttusi on nostettu pramille, eli keskustelusivun yläotsikkoon.
- Kyänäino
velkaa 50 000€ kirjoitti:
Hienoa! Minulla on aika paljon velkaa,mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään,kun tekee kovasti töitä. Toistaiseksi velat ovat lyhentyneet tasaiseen tahtiin ja kaikki maksettu noin 5 v päästä. Miksi muuten luet näitä 'Lainat ja velka'-sivuja, kun asia sinua ahdistaa ja ei ole sinulle ajankohtaista ?
En minäkään sivua olisi avannut muuten mutta juttu on etusivulla. Omalla kohdalla on velkaa, asunnon ja auton muodossa. Ovat järkevissä mitoissa ja tuodtahan ne lyhentyy kuten on tarkoituskin. Edellyttää että terveyttä riittää. Jopa mahdollinen työttömyys ei ole katastrofi niinkauan kun liiton rahoja on tarjolla.
Aloittajan kertomat varoitukset ovat totta joka sana, jos velkaa pitää ottaa normaaliin elämiseen, on eväät heikoilla jossain vaiheessa. Mitenkähän saisi päättäjille asiaa muotoiltua? - Kuules vesseli
kaikilla ei ole lähtökohtaisesti sitä mahdollisuutta luovia eteenpäin ilman lainarahaa. Tiedä sinun toimenuvastasi, mutta kohtuullisen kokoinen kultalusikka suussa olet syntynyt jos olet kyennyt esimerkiksi omaa yritystä nollasta lähtemällä pyörittämään.
Ei ole tyhmää ottaa velkaa. Tyhmää on ottaa sitä niin paljon, ettei kykene velvoitteistaan suoriutumaan sopimusten mukaisesti.
Itsellä oli velkaa taannoin, n. 10v sitten, vajaa 400000. Tänään olen velkojen suhteen samassa asemassa kuin sinä ja jotain on taskuunkin jäänyt. Ilman ulkopuolista rahoitusta en olisi nykyisissä kuvioissani, eli ei se velka välttämättä indikoi tyhmyydestä.
Kun tiedät luottokorttien syvimmät tarkoitukset, niin kertoisitko muillekin? Itse olen käyttänyt sitä maksuvälineenä käteisen sijasta. Äkkiseltään tuntuu, että luottokorttia ei ole henkilöllä, joka ei sitä luottokelvottomana saa:). - eki12_
velkaa 50 000€ kirjoitti:
Hienoa! Minulla on aika paljon velkaa,mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään,kun tekee kovasti töitä. Toistaiseksi velat ovat lyhentyneet tasaiseen tahtiin ja kaikki maksettu noin 5 v päästä. Miksi muuten luet näitä 'Lainat ja velka'-sivuja, kun asia sinua ahdistaa ja ei ole sinulle ajankohtaista ?
Merkillinen UO siellä teilläpäin, kun ei ole laittanut asuntoanne myyntiin ?
- Antopuolella
Aurinkoa2019 kirjoitti:
Kieltämättä "Velaton vesseli" minuakin ihmetyttää miksi lähdit edes lukemaan minun tarinaa ja viestiketjua. Kuinka ylipäätään edes hakedut keskusteluihin missä ihmiset keskustelevat veloistaan joita sinulla ei ole ikinä ollut? Hienoa, että olet ollut viisaampi kuin me ja hoitanut taloutesi hyvin. Nauti siitä ja etsi ihmeessä kaltaisiasi ihmisiä, jolloin voitte varmasti keskustella muusta kuin veloista ja ihmisten ahdingosta. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tarinoita miksi ovat velkaantuneet yms. ja minusta on hienoa, että täällä kohtalotoverit voivat keskutella ASIALLISESTI ja jakaa neuvoja toisilleen.
Toki sinulla ja kaltaisillasi ihmisillä on oikeus hämmästellä ja haukkua meitä velkaisia, mutta siihen voisitte varmaan tehdä ihan oman viestiketjun? Uskon, että silloin löydät helpommin "juttuseuraa" :)Velalla on myös antajansa eli sellaiset ihmiset, joilla on ylimääräistä rahaa. Miksipä heitäkin ei kiinnostaisi?
- suomeksi
pramille nostettu on kirjoitti:
Et sitte huomannut että juttusi on nostettu pramille, eli keskustelusivun yläotsikkoon.
Mihin pramille? Tarkoitat varmaan framille... :-D
- Toinen velaton
Kuules vesseli kirjoitti:
kaikilla ei ole lähtökohtaisesti sitä mahdollisuutta luovia eteenpäin ilman lainarahaa. Tiedä sinun toimenuvastasi, mutta kohtuullisen kokoinen kultalusikka suussa olet syntynyt jos olet kyennyt esimerkiksi omaa yritystä nollasta lähtemällä pyörittämään.
Ei ole tyhmää ottaa velkaa. Tyhmää on ottaa sitä niin paljon, ettei kykene velvoitteistaan suoriutumaan sopimusten mukaisesti.
Itsellä oli velkaa taannoin, n. 10v sitten, vajaa 400000. Tänään olen velkojen suhteen samassa asemassa kuin sinä ja jotain on taskuunkin jäänyt. Ilman ulkopuolista rahoitusta en olisi nykyisissä kuvioissani, eli ei se velka välttämättä indikoi tyhmyydestä.
Kun tiedät luottokorttien syvimmät tarkoitukset, niin kertoisitko muillekin? Itse olen käyttänyt sitä maksuvälineenä käteisen sijasta. Äkkiseltään tuntuu, että luottokorttia ei ole henkilöllä, joka ei sitä luottokelvottomana saa:).vesseli täällä. Aloitin yritykseni vuonna -82 kesän komennushommien tuloilla ja hankin kalustoa firmalle (silloin T:mi). Pari ensimmäistä vuotta olivat vaikeita koska koko ala oli Suomessa uusi. Uusin ja modernisoin parin vuoden jälkeen kalustoa velkarahalla, takaajina omat vanhempani. Sen jälkeen firma pyöri tulorahoituksella ilman että tarvitsi velkaa edes miettiä. Vuosien aikana minusta tuli sittemmin miljonääri mutta entiset tavat ja asenne pysyivät ennallaan. Nyt viisikymppisenä päätin lopettaa työnteon ja myydä yrityksen. Kaiken ylimääräisen rahan olen vuosien aikana sijoittanut asuntoihin sekä pörssiin joten nykyisetkin tulot (osingoista) ovat kohtuulliset 80-100.000€. Silti meillä ostetaan ruokaa tarjouksista sekä Lidlistä sekä ajetaan vanhalla mutta hyvällä autolla. Velalla eläminen on minulle kauhistus sillä jos jotain sattuisi, vaikkapa sairastuisin, olisivat ongelmat valmiiksi ohjelmoidut ja katastrofin uhka ilmassa. Sellaiseen en rupea.
- Ulos otto!
eki12_ kirjoitti:
Merkillinen UO siellä teilläpäin, kun ei ole laittanut asuntoanne myyntiin ?
Eihän ulosotto laita asuntoa myyntiin jos asiakas tekee lyhennys sopimuksen ja noudattaa sitä
- taidat olla:)
Toinen velaton kirjoitti:
vesseli täällä. Aloitin yritykseni vuonna -82 kesän komennushommien tuloilla ja hankin kalustoa firmalle (silloin T:mi). Pari ensimmäistä vuotta olivat vaikeita koska koko ala oli Suomessa uusi. Uusin ja modernisoin parin vuoden jälkeen kalustoa velkarahalla, takaajina omat vanhempani. Sen jälkeen firma pyöri tulorahoituksella ilman että tarvitsi velkaa edes miettiä. Vuosien aikana minusta tuli sittemmin miljonääri mutta entiset tavat ja asenne pysyivät ennallaan. Nyt viisikymppisenä päätin lopettaa työnteon ja myydä yrityksen. Kaiken ylimääräisen rahan olen vuosien aikana sijoittanut asuntoihin sekä pörssiin joten nykyisetkin tulot (osingoista) ovat kohtuulliset 80-100.000€. Silti meillä ostetaan ruokaa tarjouksista sekä Lidlistä sekä ajetaan vanhalla mutta hyvällä autolla. Velalla eläminen on minulle kauhistus sillä jos jotain sattuisi, vaikkapa sairastuisin, olisivat ongelmat valmiiksi ohjelmoidut ja katastrofin uhka ilmassa. Sellaiseen en rupea.
Melko ohuessa on narut noilla äyrimäärillä sikäli mikäli "jos sairastuisin, olisivat ongelmat valmiiksi ohjelmoidut ja katastrofin uhka ilmassa" on arkea. Et malttas suomentaa tuota lausahdustasi?
Liiroissako ne teidän miljoonanne lasketaan jos ei kestä sairastella vuosikymmenien työnteonkaan jälkeen? Sitten ei auta kun kuolla lennosta. Köyhä ottaa osaa suruunne,,, euro ja 20 senttiä tunti,,,alv 0%. - Tasapainotus
velkaa 50 000€ kirjoitti:
Hienoa! Minulla on aika paljon velkaa,mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään,kun tekee kovasti töitä. Toistaiseksi velat ovat lyhentyneet tasaiseen tahtiin ja kaikki maksettu noin 5 v päästä. Miksi muuten luet näitä 'Lainat ja velka'-sivuja, kun asia sinua ahdistaa ja ei ole sinulle ajankohtaista ?
Kyllähän kaikki menee hyvin JOS ei satu sairastuun tai muuta harmia.
Laina pitää AINA mitoittaa sen mukaan että sen pystyy huolehtiin esim, työttömänä!
Mites sitten laina asiat hoidetaan jos tuleekin jokin "tökkö" eikä pystykkään tekemään kovasti töitä? - Pffft
suomeksi kirjoitti:
Mihin pramille? Tarkoitat varmaan framille... :-D
Vai olisiko promille?
- Riitta P
Aurinkoa2019 kirjoitti:
Kieltämättä "Velaton vesseli" minuakin ihmetyttää miksi lähdit edes lukemaan minun tarinaa ja viestiketjua. Kuinka ylipäätään edes hakedut keskusteluihin missä ihmiset keskustelevat veloistaan joita sinulla ei ole ikinä ollut? Hienoa, että olet ollut viisaampi kuin me ja hoitanut taloutesi hyvin. Nauti siitä ja etsi ihmeessä kaltaisiasi ihmisiä, jolloin voitte varmasti keskustella muusta kuin veloista ja ihmisten ahdingosta. Ihmisillä on varmasti monenlaisia tarinoita miksi ovat velkaantuneet yms. ja minusta on hienoa, että täällä kohtalotoverit voivat keskutella ASIALLISESTI ja jakaa neuvoja toisilleen.
Toki sinulla ja kaltaisillasi ihmisillä on oikeus hämmästellä ja haukkua meitä velkaisia, mutta siihen voisitte varmaan tehdä ihan oman viestiketjun? Uskon, että silloin löydät helpommin "juttuseuraa" :)Minulla ei ole koskaan ollut korollista kulutusluottoa, ainoastaan asunto- ja opintolainaa. Luottokorttia käytän säännöllisesti, mutta maksan saldon nollille korottoman maksuajan puitteissa. Minä luen näitä tarinoita silkasta mielenkiinnosta, yritän ymmärtää mikä saa ihmisiä viettämään velkavetoista kulutusjuhlaa yli varojensa. Lisäksi olen kiinnostunut taloudenhallinnasta ylipäätään ja näitä juttuja lukiessa oppii myös ulosoton prosesseista ja maksuista.
Oman lapseni olen opettanut pitämään kirjaa omista menoistaan jo siitä lähtien, kun hän alkoi saada taskurahaa 7-vuotiaana. Nyt hän on jo 13-vuotias ja hänellä on ollut S-Visa jo kolme vuotta. Mitään ongelmia sen käytössä ei ole ollut. Tyttö on pihi kuin mikä eikä osta mitään turhaa, vaikka rahaa olisikin. Hän saa kaksi kertaa vuodessa isoäidiltään 50€ ja pärjäilee sillä koko vuoden. Joskus sitä tulee miettineeksi, mitä näille velkakierteeseen joutuneille on kotona rahankäytöstä opetettu?
- hersy
Sitä se teettää kun ylivarojen elelee,vanha ja hyväksi havaittu tapa,kun sinulle tulee tili huomenna,sinulla on vielä yksi (markka) tässä tapauksessa euro jäljellä edellisestä tilistä,silloin et ole elänyt yli varojen,mtta vielä parempi jos on jäjellä satanen:)
- tompotti
Ensimmäinen reaktio viestiä lukiessani oli aloittaa melkomoinen sättiminen, mutta taidankin nostaa hatua suoraselkäisyydestäsi. Kaikki tekevät virheitä mutta valitettavan harva vastaavat niistä ja vielä harvemmat niistä oppivat.
Toivottavasti selviätte ja toivonpa teille jonkunlaista onnenpotkuakin; vaikkapa rahamassin muodossa. - arvot hukassa???
Jos ajatellaan että teidän ("kolmen") yhteiset tulot on käteen 4000 kuussa. Tästä se kolmannes pois on 1320. Vuokra/ laina asunto n. 700 kuussa, känny- ja nettimaksut 90, sähkö 50, vesi 50, liikkuminen auto/ juna n. 400. Asusteet 200.
Jää teillä tämän laskutoimituksen mukaan esim. ruokaan vielä 1190, mikä on sen 3-400 enemmän kun kolmehenkisen perheen ruokaostokset ovat. Kysymys kuuluukin, onko teillä liian lavea elämä noin yleensäkin.
Tiedän monia ihmisiä joilla ei ole tällä hetkellä varaa harrastaa, tai käydä kerta viikkoon ulkona syömässä, saati bilettämässä. Pitäisikö teidänkin miettiä tuo elämäntyyli yleensäkin hiukan toisella tavalla. Kerskakulttuuria ulosotosta huolimatta, mikäli ette kuulu aivan pienituloisiin. - huuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Kiitos tästä aloituksesta. Pidän peukkuja kaikille ja jaksamista arjessa.
Meillä on asuntolainaa noin 113 tuhatta ja tavanomaiset luotot. Viime vuonna tajusin, että nyt loppuu kulutusjuhla ja aloin lyhentämään osamaksuja. Sain maksattua noin puolessa vuodessa pienempiä velkoja pois. Nyt jäljellä enää Visa, Mastercard ja asuntolaina. Olen todella onnellinen mukava kevyempi fiilis hengittää. Toki maksettavaa on viellä, mutta hyvällä suunittelulla selviämme kyllä. Pikavippejä ei olla koskaan otettu ja toivon että ei tavi ottaa. - oma asunto JO
No ei sitten tullut mieleemn etukäteen ottaa selvää paljonko lainojen korot ja ym.kulut on TULEVAISUUDESSA!!? ..JESSUS NÄITÄ uusavuttomia jotka ei osaa laskutoimituksia ja ei osaa miettiä mihin on OIKEESTI VARAA!!
- Ei ku
ennustajalle.
- Heittäsitkö
samaan vaivaan mulle ens lauantain lottonumerot,,,,eikö nekin ole sielä tulevaisuudessa mistä kykenet ottaan etukäteen selvää?
- porsas
Aika hauskasti pääkirjoituksen jälkeen mainos: Lainaa Heti - Hae täältä.
Ei ihan sopivaan rakoon osunut. - jepsjeps3
Mä olen kokenut tuon saman pienemmässä mittakaavassa, olen kolmikymppinen nainen ja kärsin muutama vuosi sitten alkoholiriippuvuudesta: kaikki meni juomiseen ja velkaa tuli otettua, ellos-lainaa, pikavippejä, parhaimmillaan kolme luottokorttia, opintolainaa...enimmillään lainaa taisi olla n. 8000-9000 euroa. Sitten raitistuin, sain yhden ison pankkilainan jolla maksoin suurimman osan lainoista ja olen nyt muutaman vuoden lyhennellyt hiljalleen (olen halunnut kuitenkin elää samalla, eli kuukausisumma ei ole ollut hulppea, mutta on tuntunut elämisessä kuitenkin).
Nyt velattomuus häämöttää muutama kuukauden päässä ja voin sanoa että ei tosiaan ikinä enää velkaa, paitsi johonkin järkevään kuten asuntoon tai autoon.
Ainokaisen luottokortinkin leikkasin halki. - työssä käyvä mies
Olette oikeutettuja hakemaan sossusta rahaa. Jos ei kiinnosta niin pakko tietenkään ei ole. Joltain äideiltä ja isiltänne teidän on pakko saada rahaa kun kerran komeesti pärjäätte koko perhe tolla summalla. Voi olla että ääni kellossa muuttuu parin vuoden päästä kun kaikki vaatteet on puolirikkinäisiä rytkyjä, kodinkoneet rikki ja viihde-elektronikka korvattu kirppiksen kuvaputkitelevisiolla.
- 1+20
Tässä maailman pelissä ei ole voittajia, ja sille pitäisi tehdä jotakin. Alkuajatuksesta löytyy välineet siihen, käykää tutustumassa. Googlaamalla löytyy kotisivu ja sieltä voit ladata maksutta hyvän sähkökirjan.
- vvvggg
Lopeta mainostaminen, vaikka kirja on ilmainenkin.
- kaikenlaasta sitä
Tunge se google krijasi perseeseesi,siellä sen on hyvä olla
- Joskus velaton
Moikka! Itelläni vastaavanlainen tarina, tosin yksin, yksinhuoltajana. Vuoden verran asioita pohdittiin ja laskettiin velkaneuvojan kanssa ja lopulta pääsin vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn joka tarkoittaa sitä, että maksan velkoja erissä jokaiselle velkojalle suoraan. Laskelma tehty 40kk eteenpäin. Velkojat siis vetivät kaikki asiat pois ulosotosta viime vuoden kesäkuussa ja siitä asti olen maksanut velkojille suoraan. Olen tyytyväinen tähän järjestelyyn ja olen myös varma että olen oppinut rahan käytöstä paljon. Taloni sain myös pitää, jossain vaiheessahan uo alkaa talonomistajien taloa kuitenkin ulosmittaamaan. Voin sanoa, että kannattaa ihmeessä kaikkien ottaa yhteys velkaneuvojaan, itse venytin liiaksi, koska kammotti se mitä sieltä tulee vastaan, mutta heidän työnsä on auttaa ei haukkua. Jokainen käynti hänen luonaan oli helpottava ja lopputulos on hyvä. Tietysti tälläinen järjestely vaatii säännölliset ja varmat tulot.
- velkaorja
nimimerkille 50 000 voin sanoa että ero uo:n ja velkajärjestelyn välillä on se että jos pääsee vj:in mukaan niin saa n.puolet veloista anteeeksi joten on varmasti parempi hakea sitä tai takuusäätiön takaamaa järjestelylainaa.Asunnon voi myös velkajärjestelyssä joissain tapauksissa säilyttää mutta siitä pitää kysyä velkaneuvojalta.Kun itse hakeuduin vj:in niin kuitenkin myin asuntoni pois koska velkojat todennäköisesti vastustavat siihen pääsemistä koska on omistusasunto ja vaativat sen myyntiä.Ehdottomasti kannattaa siis päästä uo:sta eroon mahd.pian koska korot ja kulut vie suurimman osan.Vaikka vj tiukempi kestää se kuitenkin vähemmän aikaa ka pääset eroon veloistasi.
- 3100
SITÄ SAA MITÄ TILAA
- 715517
Kerran sain postimyynnistä väärän tuotteen! Onneksi sain sen vaihdettua.
- habla.
Jaa, vai niin. No kait se sitten niin on, että jos ei ole sitä järkeä lainkaan pääkopassa, niin se on sitten opeteltava ja rautalangasta väännettävä ihan kaikki perusasiatkin elämässä, niin kuin teillä on tehty. Mutta eipä teillä kummoisia lainoja ole, jos jo 4 vuoden kuluttua on maksettu. Kyllä monet talovelalliset maksaa parikinkymmentä vuotta lainojaan. Kyllähän se tietysti vituttaa, kun teillä se raha on pantu hevon perseeseen, eikä asuntoon.
- just a..
Tästä keskustelusta todella huomaa kuinka raha on vain paperinpala joka kontrolloi ihmisen koko elämää. Onhan se järjetöntä. Tsemppiä meille kaikille!
- No voi, voi
Eikö näitä asioita opeteta koulussa? ilmeisesti ei. Herätys koulu-uudistusten vauhkoajat!
- Jussuf (se sama)
Riba on Haram islamissa."Jumala on kieltänyt koron islamissa." Onneksi minun kulttuurissa koronkiskonta on kielletty!
Islamissa on vain yhdenlaista lainaa, se on "Hyvyyslaina", joka annetaan ehdoitta ja odottamatta mitään vastapalvelusta. Se ei tarkoita, että "molemminpuolinen laina", jolloin ihmiset lainaavat toinen toisilleen, olisi kielletty, kunhan kukaan ei käytä toista hyväkseen, mitään korkoa ei peritä ja toimitaan oikeudenmukaisesti.- Pankkiiri
No Just...jaa sitä vaan annetaan jollekkin rahaa "lainaksi" ja eikä tartte maksaa takasi? No jon on kumma sunkin uskomus
- vastuu itsellä
Saahan sitä tehdä velkaa, mutta ei pidä valittaa, eikä pyytää muilta
- Ulosotto!
Muistakaahan ulosottovelalliset, teillä on oikeus yhteen lyhennysvapaaseen kuukauteen vuodessa.
- Perintä!
Kokemuksesta voin kertoa, jos tilanteen päästää siihen pisteeseen, että ulosotossa on velkaa, on sitä melkeinpä poikkeuksetta myös perintäyhtiöillä. Nämä perintäyhtiöt eivät välttämättä laita perittäviään ulosottoon, mikäli asiakkaalla on muita perittäviä siellä, vaan antavat niiden kasvaa korkoa ja ilmoittavat vain tuon lakisääteisen yhden kerran vuodessa voimassaolevista veloista. Mutta aut armias jos saat ulosottovelkasi hoidettua, nämä perintäyhtiöt "heräävät" ja hups, taas on ulosottovelkaa!
Mikäli teette lyhennyssopimuksen ulosottoviranomaisen kanssa, puhumattakaan otatte pankkilainan ulosottovelan maksamiseksi, ottakaa huomioon nämä mahdolliset perinätyhtiöiden saatavat myös! - irtiotto3
pari sanaa epäonnistumisesta.
noin 20 vuotta sitten, nuorena ja viriilinä tuhlaajapoikana tuli otettua lainaa ym, joita sitten uoon kautta makseltiin, 15 vuotta. elettiin laihalla seoksella koko jäljelle jäänyt nuoruus ja maksettiin. Sitten eräänä päivänä ymmärin että luottotiedot ovat kunnossa ja rahan saaminen kaikkeen tarpeelliseen/tarpeettomaan on helppoa ja nopeasti otettavissa. Kokeilin. Eläköön sain uuden television osamaksulla.. ja niin edelleen. Nyt, edessä on sama operaatio, toistamiseen. Vaan enpä taida jaksaa. antaa rahan juosta ihan miten sen täytyykin, minä juoksen myös. asunto lähtee kuukauden päästä ja tavarat joita en muualle saa menee roskiin. työt olen jo käytännössä lopettanut, muutamaa paperia vaille. kylmät on yöt sanoisin. antaa hevosen miettiä, sillä on isompi pää. hyvää jatkoa. - VEloista eroon ei
Ei veloista voi selviytyä, sitä mukaa mitä maksat niin korot kasvavat :)
Terveisin velkaantunut- onko sinua huijattu
Tuota noin. Minulla kyllä korot pienee, kun velkapääoma pienenee.
- Ihmisarvoton
Pahinta velkaantumisessa on se että jos luottotiedot menee niin siinä samalla menettää ihmisarvon, eli jokapaikassa kohdellaan kuin pahempaa rikollista, et saa töitä, et saa asuntoa listaa voisi jatkaa pitemmällekkin.
Eli jos ihmisyytenne on teille tärkeää älkää ottako lainaa missään muodossa En ole ikinä ymmärtänyt mitä järkeä on ottaa velkaa. Tietysti poikkeuksen tekee esimerkiksi opintolaina (valtion takaus, sijoitus omaan tulevaisuuteen) ja ehkä yrityksen perustamiseen otettava laina. Kaikki muu velka on täysin vapaaehtoista ja pelkkää rahan lahjoittamista ulkopuolisille tahoille korkojen muodossa. Asunnonkin pystyy ostamaan ilman velkaa kun vain on pitkäjänteinen ja säästää/sijoittaa järkevästi. Tietysti nykyään monien mielestä kaikki pitää saada heti nenän eteen ja helposti.
Ulosoton systeemi oli ainakin ennen ihan perseestä. Kuukausittainen mittaus jaettiin kaikkien velkojien kesken ja jokaisesta meni ulosottopalkkio. Hyvässä lykyssä suurin osa ulosmittauksesta meni voudille eikä velkojille. Ei tullut kuuloonkaan, että tästä tilistä maksetaan tuolle, seuraavasta tuolle jne., jolloin varsinainen velkakin olisi lyhentynyt.
En tiedä miten nykyään homma hoituu.... Joka tapauksessa ei pitäisi velallisella olla ongelmaa selvitä veloistaan, mikäli lainarahoilla on pelattu vähänkään älyllisesti. Ongelmahan on vasta sitten, kun ne on juotu, matkustettu ja muuten vain bingottu taivaan tuuliin.
Riittävästi kun otat velkaa, panet ne sukanvarteen ja pääset velkajärjestelyyn, niin sehän on ilmaista rahaa, mitä velkajärjestelyn loputtua on vielä jäljellä.... Ja eikös ne velat käytännössä nykyään unohdeta tietyn ajan kuluttua? Paitsi tietenkin jos olet hölmöyttäsi mennyt velkajärjestelyyn. Silloin maksat niitä vielä sittenkin, kun ne muuten olisivat perintäkelvottomia.- Oppia kaiken ikää.
Hyvä kun jossain välissä menee jakeluun ettei yli varojen pullistelu kannata.
Ihminen pärjää kuitenkin melko pienellä kun ei ole kaikkien markkinavoimien kuskattavissa. - Militantti Antti
Onko se 400 euroa / kk ruokalaskujen jälkeen käteen jäävä osa? Ei kai 3-henkinen perhe elä 400 eurolla kuukaudessa, kun meillä kin menee saman kokoiesella porukalla noin 1000 euroa/kk pelkkään ruokakauppaan. ONhan siinä toki mukana vessapaperit, hammastahnat ym hygienia, mutta kuitenkin se 1000 menee helpoti eikä edes mässäillä millään!
- gfhgfhdgghgdfhhgfhdg
Kyllä voi elää pienemmälläkin. Itse asun yksin ja menee ruokaan kuukaudessa alle 100 euroa :) En käytä alkoholia enkä tupakkaa.
- tarkka euro?
Meillä kahdella hengellä menee ruokakauppaan 300 euroa. Millä ihmeellä saatte tungetuksi kolmeen pekkaan yli kolmikertaisen määrän? Katsotteko koskaan hintalappua, vertailetteko eri tuotteita, paljonko menee syömäkelpoista haaskiolle jätteeseen tai pilaantuu? Oletteko normaalipainoisia, kuuluuko 1000 euroon mäyräkoirat ja muu alko. Aikamoista kulutusjuhlaa!
- Meilläkin menee
tarkka euro? kirjoitti:
Meillä kahdella hengellä menee ruokakauppaan 300 euroa. Millä ihmeellä saatte tungetuksi kolmeen pekkaan yli kolmikertaisen määrän? Katsotteko koskaan hintalappua, vertailetteko eri tuotteita, paljonko menee syömäkelpoista haaskiolle jätteeseen tai pilaantuu? Oletteko normaalipainoisia, kuuluuko 1000 euroon mäyräkoirat ja muu alko. Aikamoista kulutusjuhlaa!
Meitä on kaksi aikuista ja ruokakauppohin menee noin 800 euroa kuussa. Kerran viikossa isossa supermarketissa ns. viikkoshoppaus (joka on suunnilleen 150 euroa per kerta) ja sen lisäksi sitten lähikaupasta täydennystä viikon aikana noin 50 euron edestä.
Ei katsota hintalappuja ikinä eikä vertailla hintoja. Ostetaan mitä halutaan. Jonkun verran menee ruokaa roskiin, ikävä kyllä, mutta ei nyt kovin paljon. Normaalipainoisia ollaan ja tupakkaa ja alkoholia ei osteta kaupasta ikinä (se väh mitä juodaan, juodaan ravintoloissa käydessä ruoan kanssa).
Tykätään kokolihasta, kalliista juustoista, hedelmistä.. Kyllä sitä hintaa kertyy. - 3+17
gfhgfhdgghgdfhhgfhdg kirjoitti:
Kyllä voi elää pienemmälläkin. Itse asun yksin ja menee ruokaan kuukaudessa alle 100 euroa :) En käytä alkoholia enkä tupakkaa.
Ruokaan saa rahat kulumaan helpolla. Toivon ettei hallitus nosta perus elintarvikkeiden alv% enää yhtään! Miettikää miten kamalaa on nostaa hintoja JOKA VUOSI. Miettikää kuinka kallista on 10 vuoden päästä esim. henkilöllle joka on nyt 8v.
Itelle ei jää kuin 100-200€/kk (riippuen keikkatyöstä) ruokaan ja laskuihin. Sillä pötkitään, välillä on penninvenytystä. Meitä on kaksi taloudessa, eikä mitään ihmeellisiä laskuja eikä onneks velkaa. Minulla on "älä osta mitään" päiviä monta kertaa viikossa. Velkaa en aio ikinä ottaa. Eniten velanmaksussa ärsyttää KORKO, jolla ruokitaan lisää pankin velkomista ja sitä kautta ihmisten kulutusjuhlaa. - neuvojasäästäjä
Ihmisillä menee rahaa turhiin juttuihin! Esim. hiusten shampoo ja hoitoaine ovat turhia sillä hiukset voi pestä palasaippualla ja antaa rasvoittua ennen uutta pesukertaa. Miesten kertakäyttöparranajovälineet tulee kalliiksi pitkällä aikavälillä eli kannattaisi ostaa kone jota voi käyttää vuosikymmeniä.
Olen alkanut säästämään jopa vessapaperia kotona. Virtsareissulla käytän pyyhettä. Käytin papreia mielettömät määrät ennen. Huh huh. - tolkku tässäkin
gfhgfhdgghgdfhhgfhdg kirjoitti:
Kyllä voi elää pienemmälläkin. Itse asun yksin ja menee ruokaan kuukaudessa alle 100 euroa :) En käytä alkoholia enkä tupakkaa.
Reili kaksi kymppiä viikossa? En oikein usko.
Syötkö muuta kuin kaurapuuroa?
Kahdella kympillä ei saa kuin puoli kassillista ruokaa. Vessapaperiin ei kai paljon kulu rahaa jos noin vähän syöt. Miten sellaisina viikkoina kun pitää ostaa shampoota, saippuaa, hammastahnaa, dödöä, tiskiainetta, pyykkipulveria?
- heiiiiiii
asuntolaina on yleensä otettava, sille ei voi mitään.
Ja auto on ehkä ostettava. Näihin otetaan yleensä lainaa, mikä lienee ok.
Mutta se muu härpäke, jota ilman tulee hyvin toimeen: Ostin pyykkilaudan ensin ja pesukoneen vasta sitten kun säästin siihen rahat, ostin käteisellä (en pyykännyt lasten vaatteita). Tämmöinen säästä ensin ja osta sitten käteisellä säästää kummasti rahaa. Minulla ei ole koskaan ollut varaa ostaa osamaksulla yhtään mitään. Mitä sitä oikeasti tarvitsee, mitä tavaraa...?- vuokrapaskaa
Aivan hullua olla ottamatta asuntolainaa jos on työpaikka.
Vuokrakämpässä asuminen on KALLIIMPAA kuin oman asunnon ostaminen kuukaudessa. Ja vuokrakämpästä ei jää itse voitolle - Mikäs ihmeen faarao
vuokrapaskaa kirjoitti:
Aivan hullua olla ottamatta asuntolainaa jos on työpaikka.
Vuokrakämpässä asuminen on KALLIIMPAA kuin oman asunnon ostaminen kuukaudessa. Ja vuokrakämpästä ei jää itse voitollesää kuvittelet olevasi, häh?
Meinaakko, notta hautaavat sun sen pirttis kera,,,notta jäät voitolle.
Kyllä se lopputulema on ihan sama, oli sulla "halpa" oma tai vuokrakortteeri. Joku saattaa elää sillä rahalla naatiskellen mitä sää pistät sen mökkis putkien uusimiseen. Priorisointikyssä,,,mikä on halpaa ja mikä ei. - Meillä on iso,
Mikäs ihmeen faarao kirjoitti:
sää kuvittelet olevasi, häh?
Meinaakko, notta hautaavat sun sen pirttis kera,,,notta jäät voitolle.
Kyllä se lopputulema on ihan sama, oli sulla "halpa" oma tai vuokrakortteeri. Joku saattaa elää sillä rahalla naatiskellen mitä sää pistät sen mökkis putkien uusimiseen. Priorisointikyssä,,,mikä on halpaa ja mikä ei.uudehko ok-talo, joka on maksettu n.4v päästä.
Kymmenen vuoden sisään alkaa olemaan lapset maailmalla ja tarkoituksena on sitten ostaa halvempi ja pienempi talo.
Eläkkeelle jäädessä pikkutalon voi sitten vaihtaa vaikka rivarinpätkään tai osakkeeseen.
Eläkkeellä on huomattavasti mukavampi maksaa vain yhtiövastiketta kuin isoa vuokraa, joka nousee joka vuosi. Varsinkin kun toinen jää leskeksi niin vuokranmaksu ei olekaan pikkujuttu normieläkkeistä.
Eli oman asunnon ostaminen on ollut ainakin meillä oikein järkevää tulevaisuuden suunnittelua.
Näillä koroilla olemme maksaneet omaa taloa korkeintaan saman verran kuin mitä olisimme vuokraa maksaneet vastaavasta asumismukavuudesta. - joskus on joskus ei
vuokrapaskaa kirjoitti:
Aivan hullua olla ottamatta asuntolainaa jos on työpaikka.
Vuokrakämpässä asuminen on KALLIIMPAA kuin oman asunnon ostaminen kuukaudessa. Ja vuokrakämpästä ei jää itse voitolleJoillakin on epävarmaa asuuko paikkakunnalla edes vuoden päästä, vaikka olisikin työpaikka (jopa varma sellainen). Omassa tuttavapiirissä on monia sellaisia, jotka ovat vaihdelleet paikkakuntaa moneen kertaan lyhyessä ajassa, jotkut vaihdelleet maatakin muutamaan otteeseen muutamassa vuodessa. On hankalaa muutella paikalta toiseen, jos koko ajan pitää olla myymässä vanhaa asuntoa ja ostamassa uutta.
Ei ole mitenkään harvinaista, että joutuu myymään asunnon jo vuoden kuluttua ostosta, koska toisella paikkakunnalta löytyy parempi työpaikkaa. Eikä mikään työpaikka ole varma, jos työpaikka menetetään, pitää silloin olla valmis vaihtamaan asuinpaikkaa vaikka 500 kilometrin päähän viikon sisällä. Paikkakuntaan ei kannata ikinä takertua, viis siitä vaikka olisi satojen tuhansien laina asunnosta, jossa on asunut alle vuoden. - Tarkennus
joskus on joskus ei kirjoitti:
Joillakin on epävarmaa asuuko paikkakunnalla edes vuoden päästä, vaikka olisikin työpaikka (jopa varma sellainen). Omassa tuttavapiirissä on monia sellaisia, jotka ovat vaihdelleet paikkakuntaa moneen kertaan lyhyessä ajassa, jotkut vaihdelleet maatakin muutamaan otteeseen muutamassa vuodessa. On hankalaa muutella paikalta toiseen, jos koko ajan pitää olla myymässä vanhaa asuntoa ja ostamassa uutta.
Ei ole mitenkään harvinaista, että joutuu myymään asunnon jo vuoden kuluttua ostosta, koska toisella paikkakunnalta löytyy parempi työpaikkaa. Eikä mikään työpaikka ole varma, jos työpaikka menetetään, pitää silloin olla valmis vaihtamaan asuinpaikkaa vaikka 500 kilometrin päähän viikon sisällä. Paikkakuntaan ei kannata ikinä takertua, viis siitä vaikka olisi satojen tuhansien laina asunnosta, jossa on asunut alle vuoden.Nuo tuttavat, jotka ovat vaihdelleet paikkakuntaa jatkuvasti, ovat kuitenkin pysyneet koko ajan saman työnantajan palveluksessa. Kyse on vain siitä, että ura on niin tärkeä, että kun parempi paikka on ollut tarjolla firman sisällä (kyseessä kansainvälinen yritys), on paikkakuntaa ja/tai maata vaihdettu sen kummemmin miettimättä.
- rheheheh
Kyllä vaan yksi aikuinen ja kaksi lasta pärjää 200 e kuukaudessa, siis ruokaan menevä summa. Sitä on tässä muutaman kerran yksinhuoltajana koettu.
Jos teet vaikka ison kattilallisen keittoa, esim. jauheliha niin ei siihen mene kuin n. 5 euroa rahaa ja sillä elää jo pari-kolme päivää. Näin niinkun esimerkkinä.
Jos Militantti Antilla menee 1000 e kuukaudessa ruokaan ja shampoisiin ja vessapapereihin niin teillä kyllä todella tuhlataan ja ostetaan eineksiä tai kalleinta lihaa ja leipää eikä tehdä alusta loppuun mitään itse. Toi on jo niin iso summa. - fyrkatpois
Kysele jos saisit jostain velkaa millä sitten maksaisit vanhoja , näin yritysmaailmassa tehdään , tehdään investointi johon nostetaan luotolla rahaa ja maksellaan vanhoja erääntyviä ettei vouti tule tontille . Eihän kukaan oikeasti maksa velkoja nehän jää myöntäjän tappioksi .
- ---
lainan ottajat voisu painua hirteen. myöskin ne jotka eivät ikinä maksa.
- olen jo auringossa
tyhmän pään takia kärsii koko ruumis. sitä saa mitä tilaa !!
- helmihuurre1
HUH mitä summia ihmisillä on velkoja!! Itse olen 40 vuotias yksinhuoltaja. Minulla ei ole senttiäkään velkaa minnekkään eikä senttiäkään lainaa !! Asumme vuokralla ja maksan kaiken käteisellä. Lapsia on 3 ja hyvin on pärjätty., vaikka tiukkaa onkin. Laskut ja vuora maksetaan aina ensin, sitten vasta tulee muut menot. En ole ikinä antanut yhdenkään laskun mennä ulosottoon! Sossun asiakkaita emme ole!! Sitä vaan on oppinut tulemaan vähällä toimeen, kun on pakko. Voimia ja jaksamista kaikille joilla on velkoja maksettavana!
- en ymmärrä
En ymmärrä mihin sitä rahaa kuluu niin paljon teillä? Masennusta, mielialan kohottamista?
- fgdsgfdgdfgdfg
Alkoholiin ja huumeisiin
- oho on
Jos velka ulosotossa ja velkojia monta, esim pikavippivelkoja, kulutusluottoja.
Et voi itse määrätä mitä velkaa lyhennät. Uo -tekee sen puolestasi oman " maun" mukaan! - 1:100000:sta
Minulla jää ulosoton jälkeen, kun vuokra on maksettu 240 euroa,sähkölaskuun,ruokaan ja nettimaksuun josta en luovu.
Syös aamuisin aina veteen keitetyn puuron,lounaaksi hernekeittoa ja ruisleipää.Päivälliselsi teen jonkun keiton useimmite makkarakeiton ja ruisleivän päälle ohuen siivun juustoa.
Menen ajoissa nukkumaan ettei ilta veny kovin pitkäksi.Yöllä joskus kulutan aikaani katselemalla TV.täni josta katoaa ääni tunnin välein.
Tätä jatkuu vielä ainakin 11 vuotta,ehkä 16 vuottakin.Sitten olenkin jo 74 vuotta.
Voin sanoa että elämä on silkkaa lusimista.
Olisi kannattanut ryöstää ennemmin pankki kun järjestää itsensä velkahelvettiin.- velallinenpaska
Älä unohda sitä että korot kasvavat veloissa, eli et saa niitä ikinä maksettua
- talviaurinkoinen
ruokajonoon hakemaan lisää ruokaa niin pysyy terveempänä? vapaaehtoistyöhön, joka on joissain paikoissa ilmaista ja he ruokkivat kyllä työntekijät...netistä voi löytää jonkun, joka haluaa antaa vanhan toimivan television ilmaiseksi.
- eikokemusta
Tsemppiä!
- velkaaaaa
Hohhoijaa mikä ketju. Varsinaista vertaistukea velallisille ja jos ei olekaan ulosotossa tai velkainen, niin käyttää LIIKAA rahaa muuten esim ruokaan. Vai voisiko olla niin,että kitsastelu ja lojaalisuus korreloivat jotenkin keskenään?
- siittäs saatte
Onko toivoa maksamisesta kun velkaa on 6000 euroa ulosotossa ja maksan niitä päivärahoista 200 euroa/kk:ssa?Nyt tulee vuosi täyteen ensikuussa.Vai pitäisikö vetää itsensä hirteen?
Ei ole omaisia eikä omaisuutta,joten velkojat jäis nuoleen näppejään.
Hautakiveen teksti:HÄ HÄÄ velkojat! - rikurikas1
vitun hyvä tyyli on se että riisuutuu käteisellä ja pukeutuu osamaksulla
kerran otin ittekin velkaa nuorena ja oli vitukasta maksella veke tilillä olisi ollut kyllä se raha mutta kun nuuka on nuuka jos tililtä otat rahaa niin se on paha saada takaisin
pengoin tossa laatikoita ja keräsin jemmat yhteen nippuun ja vein pankkiin ne nin oli melkein 80 donaa yllättävä paljon sitä jää kun on nuukana - Teppo...
Kyllä ihmiset yleensä tajuaa, että velat pitää maksaa takaisin ja korkojen kanssa ilman opetustakin. Onnea seuraaville neljälle vuodelle.
- liirumlaa
Olen vakityössä käyvä yksinhuoltaja, jolla jää tuo 400 euroa käteen eikä ole edes velkajärjestelyä. Eli mun tilanne tulee olemaan tämä maailman tappiin asti. Teillä se sentään joskus päättyy ja rahaa jää enemmän käytettäväksi.
- Juke....
Olen opiskelija ja teen joka kuukausi tappiota eli käteen jää miinusta, ja tuskin pääseen edes normipalkkaiseen työhän, tervetuloa syrjäytyminen, mieluummin vapaa elämään ku Suomi kerran elättää eikä tekeen minimipalkalla jotain työtä.
- laarumlii
Liirumlaa, ei tilanteesi tule olemaan sama maailman tappiin. Lapset kasvavat ja lähtevät kotoa. Voit menettää työsi tai terveytesi tai molemmat.
Voit löytää uuden elämänkumppanin.
Mitä vain voi tapahtua. Jos joku tässä elämässä on varmaa niin se ettei mikään ole varmaa. - Onko tullut mieleen,
Juke.... kirjoitti:
Olen opiskelija ja teen joka kuukausi tappiota eli käteen jää miinusta, ja tuskin pääseen edes normipalkkaiseen työhän, tervetuloa syrjäytyminen, mieluummin vapaa elämään ku Suomi kerran elättää eikä tekeen minimipalkalla jotain työtä.
että jos teet sillä minimipalkalla työtä niin se voi poikia parempipalkkaisen työn?
Kumman luulet olevan edellä jos jotain työtä hakee 2 hlöä:
-se, joka on maannut myrtsinä kotona viitsimättä tehdä mitään työtä vai
-se, joka on tehnyt "paskaduunia" huonolla palkalla?
- suomalainen tyttö
Oli ja pakko ottaa talon päälle velkaa miehen kuoltua ja maksoin sitä kymmenen vuotta. Pääoma ei mennyt alas. Korko vei. Sitten älysin maksaa joka kuukasi enemmän ja kiristää suolivyötä. Säästä energiaa saatoin sanoa ja valot pois, jos ei ole siinä huoneessa. Pakastimeen ruokaa, niin ei aina tarvitse mennä hakemaan. Ostaa mitä elää ilmankin.
Nyt on vain yksi visa ja maksan sen joka kuukausi pois ja on ihanaa olla velaton. Asiaa auttoi voittamani summa arpajaisissa. - Tavara ei tuo onnea
Hyvä että olet järkevöitynyt rahan käytössä! :) Mainokset ja muu saavat meidät kuvittelemaan, ettei ole onnellista elämää ja ihmissuhteita ilman kalliita kaiken maailman viihdevekottimia ja merkkivaatteita. Olet ihan "out" jos sulla ei ole kalliilla velkarahalla ostettua taloa ja väh. 2 autoa pihassa ja 600eur älupuhelimia (myös lapsilla). Perheeseeni kuuluu 2 aik. ja 2 lasta. Asumme mielestäni kivassa, velattomassa rivitalossa, pärjätty on 1 autolla, sekin on lähinnä sen takia, että pääsemme kauempana asuvien isovanhempien luona käymään. Teemme itse ruokaa, harrastamme kaikki mielestäni riittävästi, hankimme sitä mitä HUOM! oikeasti tarvitsemme. Rahaa jää säästöönkin pahan päivän varalle ja joskus matkustelemmekin. Kaiken lisäksi perheessä ei tällä hetkellä työssä käyviä.
- pienistuloinen
Olen siinä onnellisessa asemassa, että ei ole velkaa. Ajan vanhalla, mutta kunnon autolla, en muista koskaan ottaneeni autoon velkaa. Ostan kirpputorilta vaatteita jos tarvitsen. Pidän typeränä pienituloista henkilöä joka ostaa kalliita merkkivaatteitavaatteita. Samoin miksi auton tulee olla uusi. Kyllä minäkin pystyn ostamaan uuden auton, jos haluan, mutta henkisesti en kykene laittamaan autoon kaikkia rahojani.
- mielipide3
Laadukkaista vaatteista kannattaa maksaa. Hyvät kengät, toppahousut, takit, ja farkut kestää vuosia. Paitoja ostan itekkii kirpparilta. Lahjoja kandee ostaa kirppareilta. Niistä löytyy vaikka mitä.
- Teepä päin
Velkaa kannattaa ottaa, jos velalla saa aikaiseksi omaisuuden arvonnousua. Kuluttamiseen ei kannata ottaa velkaa, se ei hyötytä yhtään. Jos haluaa kuluttaa, se pitää säästää jostakin ja jostain muusta on luovuttava. Jos tekee lapsia, niin se on sitten jostain muuta pois ja jos ei tee lapsia, ylimääräisen rahan voi laittaa sitten vaikka kulutukseen ja lomamatkoihin, näin se menee, ei kannata elää yli omien varojensa.
- epäreilua
Kurjaa vain, että lapsien harrastuksiin jne. ei ilmeisesti jää rahaa, joten jälkikasvu joutuu kärsimään teidän typeryyksistä.
- kgjgjjgjgjngngn
On se näin onneksi on omalta kohdalta kohta ohi.
Ei tarvitse nuukailla eikä velkaantua
- "Jussi"
Kyllähän minäkin ajelisin mieluusti "vähän" nuoremmalla traktorilla mitä nykyisin on metsäkuormaajassakin ( vm-73, peltiohjaamo, ei lämmitystä ) . Ero vain se , että minulla ei ole velkahelvettiä. Sinähän olet sen itse itsellesi aiheuttanut, niin et voi ketään "syyttää" , ethän ? Vaiha ekaks 42 tuumainen taluTV. pienempään, sekin auttaa vähän ...
Kaiken muun tässä yhteiskunnassa saa sählätä, muttei talouttaan. Jos avioliitto ei suju, voi ottaa eron. Jos välinpitämättömyyttään hankkiutuu onnettomuuteen, yhteiskunta maksaa pääosan hoitokuluista. Jos tekee rikoksen, oikeudessa voidaan hyvinkin pohtia rangaistuksen kohtuullisuutta, ettei tekijä vallan syrjäydy.
Vaan talous! Jokaisesta sentistä olet periaatteessa kuolemaasi asti vastuussa, ja sen jälkeen vielä perikuntakin on siitä vastuussa. Perintä voi loppua joskus 15 vuoden päästä jostakin päätöksestä, jonka oikeus ehkä antaa, mutta velka ei silti mitätöidy. Lopputulos: ihmisiä syrjäytyy suhteellisen pienen velan takia. He eivät enää tuota yhteiskunnalle sitä hyvää, jonka muutoin tuottaisivat. Onko siinä esimerkiksi mitään järkeä, että ihminen syrjäytyy muutaman tonnin velan takia ja vielä vähistä tuloistaan rahoittaa perintätoimistoa ja ulosottoviranomaisia?
On tietenkin ihmisiä, joilla ei ole kykyä taloudelliseen vastuuseen. Heidän vuokseen tietty ankaruus on paikallaan. Sellaisille kai ei pitäisi mitään rahaa edes antaa, jotka eivät hallitse kulutustaan ja aiheuttavat rahankäytöllään vain riesaa. Kuitenkin talous on vain yksi yhteiskuntaa koossa pitävä voima, eikä siinäkään minusta pitäisi olla armoton kuin niitä kohtaan, joilla ei selvästi ole halua ja kykyä hoitaa vastuitaan.- toivoton2
hei voi samastua sinun juttuuusi itse otin pikavippiä ja pikavippiä ja tilasin sohvan osamaksulla ja 700e kännykän ja nyt on osa pikavipeistä mennyt oikeuteen ja nyt on ulos-otossa 4075e ja lisää on tulossa ja koitan löytöää töitä koko ajan mutta en löydä ja olen myynyt astioitani ja tavaroita pois et saisin rahaa laskuihin koitan pikku hiljaa maksaa sovin ulosottoon 120e/kk mut sanottiin 4kuukauden päästä että se ei enää kohta riitä,onko neuvoa koska minulla on kesämökki ja sitä en halua menettää se on ainoa omaisuuteni ja saan 500e/kk rahaa ja siitä pitää lyhentää laskuja
- ikuisesti köyhä
Ja vaihdoit kesämökkisi 700E:n kännykkään ja sohvaan.500E tuloja kk:ssa, ja menet ja ostat 700E:n kännykän. Hei haloo, miten kuvittelit maksavasi kännykkäsi liittymämaksut noilla tuloilla vai prepaidillako soittelet. Jos ei varaa maksaa prepaidiakaan, Mitä tekee 700E:n puhelimella?
Kyllä minä olisin sinuna istunut ennen ostopäätöstä alas ja laskenut kustannukset ja nukkunut aika monta yötä päälle, että moinen mieliteko olis mennyt pois.
Millä sä maksat kesämökkis kiinteistöverot ja käyt siellä? Pidätkö vielä autoakin?
Olen itse vapaaehtoisesti elänyt 400-600E/kk, ja se vain elämiseen käytettyä rahaa.
Asumiskuluja ei ole tuossa summassa, työssäkäyntibensat ainoastaan.
Just tulee toimeen, kun ei kuluta juuri mitään, ei vaatteita, ei huvituksia, ei harrastuksia, jotka maksaa. Ruokaa kohtuudella, ja tarjouksista. Ei ole kyllä tullut mieleenkään hankkia 700E:n kännykkää.
Miten voi kolmen hengen perhe jossa vaippaikäinen lapsi tulla tuolla summalla toimeen, ei mielestäni mitenkään, jo vaipat vie puolet tuosta summasta kuussa. Eihän se riitä kuin ruokaan just ja just kolmelle hengelle. Yksi ihminen voi olla vaikka syömättä tai elää kaurapuurolla, mutta lapsiperheessä se ei onnistu.
Eiks toi 460 E ole se toimeentulonormi yhdelle hengelle kuussa. - järkeä
Toivoton 2 ,vuokraa kesämökkiä jos on mahdolista ja millä hinnala tahansa niin että menee markkinoille ,ja vuokra tuloilla maksa velkasi pois .
- Sinä selviät tästä
Hei, "toivoton2"
Kannattaisiko vaihtaa kännykkä halvempaan
Voisitko vuokrata kesämökkiä ulkopuolisille, viikonloppu/viikko/kuukausi
Mummo sanoi aina, että "kun keinot loppuu, niin konstit alkaa", eli kaikesta selvitään ( sota-aika jne.)
Tilaa aika oman paikkakunnan velkaneuvontaan.
www.martat.fi/raha saat hyviä ohjeita.
- velaton
ittelläni ei ole koskaan ollut velkaa eikä tule olemaan,sain isältäni jo pojankloppina yksinkertaisen neuvon,sitä mitä et voi käteisellä ostaa jätä hankkimatta,nyt 47v. olen sitä noudattanut ja mistään tärkeästä ei ole ollut puutetta,on katto pään päällä apetta pöydässä puhtaat vaatteet,mulle se on riittänyt,ymmärrän toki perheellisiä jos on pieniä lapsia ja tulot on pienet,on varmaan houkutus suurempi ostaa velaksi,itse olen poikamies,joten tulen aika vähällä toimeen.
- 140 000 € velkaa
Tämä ei aivan kuulu otsikon alle, mutta ihmettelen joidenkin ihmisten asuntolainakammoa. Minusta ainakin on järkevämpää lyhentää asuntolainaa 700 €/kk kuin maksaa 1200 €/kk vuokraa. Olemme 5 hengen perhe ja nettotulot noin 6000 €/kk. Asumme yli 100 000 asukkaan kaupungissa. Isoja perheasuntoja ei paljon ole vuokralle tarjolla ja hintataso on tuota luokkaa. Murjuja voi löytyä halvemmalla. Ja miksi viedä muilta tarvitsevilta vuokra-asunto, kun on mahdollisuus asua toisella tavalla. Asuntolainan korkoja voi vähentää verotuksessa, mutta vastaavasti emme tarvitse mitään asumistukia. En ymmärrä sitäkään, että velattomuus on itsetarkoutus elämässä. Ylivelkaantuminen on taas toinen juttu.
- sivuun heitetty
Hei. Kaikki ei saa asuntolainaa, kaikki ei tee koko vuotta kokoaikatöitä. Herää jo!
- 140 000 € velkaa
sivuun heitetty kirjoitti:
Hei. Kaikki ei saa asuntolainaa, kaikki ei tee koko vuotta kokoaikatöitä. Herää jo!
No ei saa ja se on hyvä asia,kun ei ole varaa lainaan. Mutta jos maksuvaraa on ja lainaa saa niin miksei sitä ottaisi? Meillä ainakin elintaso on parempi omistusasunnossa kuin vuokra-asunnossa. Kirjoitan nyt siis asuntolainasta.
- Monimutkaisempaa
Pelkkä asuntolainan kulujen on typerin virhe, minkä voi vain tehdä vertaillessaan vuokraa ja asuntoa. Täytyy muistaa, että vuokralaisilla vuokraan kuuluvat yleensä kaikki korjaukset, jätekulut jne, mutta omistusasuja joutuu nämä maksamaan asuntolainan päälle. Jos jääkaappikin hajoaa, vuokranantajan ostaa uuden, vuokralaisen ei siitä tarvitse maksaa ylimääräistä. KAIKKI tärkeät korjaukset ja laitteiden vaihdot kun sisältyvät aina vuokraan.
Kun asumisen kuluja laskee ja vertailee vuokraan, siihen pitää aina laskea kaikki kulut, jopa tapetoinnit, kraanojen vaihdot jne (tietenkin osakkeessa myös kaikki vastikkeet). Kannattaa myös muistaa, että vastikekin sisältyy aina vuokraan, omistaja maksaa sen erikseen. Muuten valehtelee vain itselleen kulujen suuruudesta. Väittäisin, että tässäkin tapauksessa ero on paljon pienempi kuin kuvittelet. Tuskin sinullakaan on kulut alle tonnia asunnossasi. Jos kyseessä on osakehuoneisto, sen asumiskustannukset ovat täysin varmasti reilusti yli tonnin kuukaudessa.
Tosin olet väärässä tuossa asumistukiasiassa. Lainan korkoihin ja vastikkeisiin voi nimittäin saada asumistukea, jos kyseessä on oma asunto.
- nolo juttu
Kääntyä sosiaaliviraston puoleen...? Saanko nauraa hiukan. Suuri osa meistä laskee ihan noin niinkun normaalielämässä päivittäistä budjettia ja hankkii vaatteet sieltä kirpputorilta. Vaikuttaa vähän siltä että olette täysin irrallaan oikeasta elämästä.
Jos teillä jää käteen jopa 3800 (verojen jälkeen) olette vielä velkojennekin jälkeenkin vauraampia kuin moni muu suomalainen. Ei voi muuta sanoa kuin, että syvä häpeä puolestanne, mutta hyvä että edes vihdoin heräsitte roskakulttuurinne aikaansaannoksiin.- voivoi sun kanssas.
veikkaanpa, ettet osaa sanoa mitään hyvää kenestäkään purematta hammasta yhteen. olet nolo juttu, kuten nimmarisikin sanoo.
- noloa..
voivoi sun kanssas. kirjoitti:
veikkaanpa, ettet osaa sanoa mitään hyvää kenestäkään purematta hammasta yhteen. olet nolo juttu, kuten nimmarisikin sanoo.
Helppo vaan arvostella toista, kertomatta omaa mieltään auki. Minä tein niin, sinä päätit mennä suoraan henk.kohtaisuuksiin. Raukkamaista vaan keskittyä nimeämään toista, osaamatta argumentoida aloitustekstiä mitenkään. Taidat olla samanlainen planeetan tuho kuin aloittajakin -vai?
Voivoi -ei voi muuta sanoa!
- Selkärankainen
Mä oikeastaan nostan hattua sille, että teillä on noin vankka selkäranka!
Minä ja mieheni hoksattiin tämä paljon aikaisemmin. Velkaa on, mutta sen kanssa pystyy elämään. Tiukkaa on, muttei siihen kuole, se vain opettaa elämään fiksusti.
Kaikkea hyvää aloittajan perheelle.- Matelija
kaikillahan meillä on selkärankaa kun se velkoja antaa lainoja anteeksi.
Kulutusluottoja ei tulisi antaa anteeksi, korkeintaa kohtuullistaa korkopolitiikkaa. Asuntolainakin on kulutusluotto, eikä sen tiimoilta taloudelliseen ahdinkoon ajaneita tulisi kohdella silkkihansikkoin. Kysehän ei ole kuin tuloihin nähden liian suuren asunnon ostamisesta velkarahalla. Sitä pärjää pienemmässäkin huushollissa jos ei ole tarvetta muille neliöillä leveillä. Muutama aika taapäin Suomessa asuttiin pari-kolme sukupolvea saman katon alla, kaikilla oli ahdasta, mutta ei ollut myöskään kulutusloutto-ongelmaisia jonoksi asti.
- tarkkaisä
Miten ihmiset voi olla niin tyhmiä!!!
Turha kitistä, jos ottaa velkaa matkoihin ja autoihin. Sitä saa mitä tilaa.
Sen ymmärrän, jos on pienituloinen ja lapsia elätettävänä.
Itsellä palkka 3300 ja vaimo ei juuri kuin tonnin kuussa. Silti elätetään 4 henkistä perhettä. Autoa en osta, mutta en ota lainaakaan. Ei tule mieleenkään ottaa lainaa autoon tai lomamatkaan. - Realistic
Epäilen että elätte muutenkin leveämmin kuin olisi pakko, siitä nuo järkyttävät menot/ laskut. Asunnon voi vaihtaa pienempään, toisen auton pois. jne. Joku nyt noissa teidän luvuissa ei täsmää.
Ja käydään kirppareilla..... missähän luulet suuren osan kansasta käyvän. Uskon, että teille on nyt koittanut vaan ihan oikeutettu tipahdus yläluokan elintavoista normaaleihin...
Welcome to the real life :)- Aurinkoa2019
No onpas aloittami ketju saanut hurjan määrän kirjoituksia. Suurin osa onneksi asialllisia, mutta ainahan joukkoon mahtuu "parempia" kansalaisia. Miten helppo ja parempi maailma olisikaan jos kaikki olisivat niin täydellisiä kuin jotkut ketjussa kirjoittavat. Jos sinä nimimerkki Realistic kirjoitit minulle tuon, että elämme leveästi niin tässäpä pari faktaa: Asumme pienessä kolmiossa jossa asumiskulut n. 900e/kk. Asunto on erittäin edullinen, sitä mieltä olivat myös velkaneuvoja sekä käräjäoikeus. Nettotulomme kuukaudessa ovat n. 3800e, josta asumiskulujen ja velkajärjestelyn lyhennysten jälkeen jää n. 800e. Siitä vähennetään joka kuukausi pakollisina menoina bussiliput n. 120e, puhelinlaskut. n. 60e. Jos muita laskuja ei ole niin meille jää n. 600e. Mikäli muita laskuja on kuten mm. sähkölasku, liitonmaksut, kotivakuutus,pojan harrastusmaksu niin meille jää niinä kuukausina alle 400e yhteensä. Mutta kuten aloituksessa jo sanoin, että en valita. Me pärjäämme tällä ja hoidamme kaikki velat jotka olemme ottaneet. Halusin vain kertoa täällä oman tarinani, jos se vaikka olisi opettava jollekin toiselle. Tarkoitukseni ei ole ollut ärsyttää, puhua paskaa tms. Tsemppiä kaikille velkojen kanssa painiskeleville. Raha on kuitenkin vain maalista mammonaa. Minulle on ainakin tärkeintä se, että on ihan perhe, olemme kaikki terveitä, vakituinen työpaikka ja paljon hyviä ystäviä :)

Ja piti vielä mainita, että mitään autoa ei todellakaan ole! Joo, ja hienoa, että ihmiset käyvät kirppareilla, oli rahaa ta ei. Kierrätys kunniaan :)
- velkaaa
Aurinkoa2019 kirjoitti:
No onpas aloittami ketju saanut hurjan määrän kirjoituksia. Suurin osa onneksi asialllisia, mutta ainahan joukkoon mahtuu "parempia" kansalaisia. Miten helppo ja parempi maailma olisikaan jos kaikki olisivat niin täydellisiä kuin jotkut ketjussa kirjoittavat. Jos sinä nimimerkki Realistic kirjoitit minulle tuon, että elämme leveästi niin tässäpä pari faktaa: Asumme pienessä kolmiossa jossa asumiskulut n. 900e/kk. Asunto on erittäin edullinen, sitä mieltä olivat myös velkaneuvoja sekä käräjäoikeus. Nettotulomme kuukaudessa ovat n. 3800e, josta asumiskulujen ja velkajärjestelyn lyhennysten jälkeen jää n. 800e. Siitä vähennetään joka kuukausi pakollisina menoina bussiliput n. 120e, puhelinlaskut. n. 60e. Jos muita laskuja ei ole niin meille jää n. 600e. Mikäli muita laskuja on kuten mm. sähkölasku, liitonmaksut, kotivakuutus,pojan harrastusmaksu niin meille jää niinä kuukausina alle 400e yhteensä. Mutta kuten aloituksessa jo sanoin, että en valita. Me pärjäämme tällä ja hoidamme kaikki velat jotka olemme ottaneet. Halusin vain kertoa täällä oman tarinani, jos se vaikka olisi opettava jollekin toiselle. Tarkoitukseni ei ole ollut ärsyttää, puhua paskaa tms. Tsemppiä kaikille velkojen kanssa painiskeleville. Raha on kuitenkin vain maalista mammonaa. Minulle on ainakin tärkeintä se, että on ihan perhe, olemme kaikki terveitä, vakituinen työpaikka ja paljon hyviä ystäviä :)
Hei!
Kiitos,että aloitit ketjun - siitä oli todella apua. Kaikenlaisia kommentoijia näyttää löytyvän ja suurimmalla osalla ei kyllä ymmärrystä siitä mistä pohjimmaltasi tarkoitit. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja näyttää siltä,että täälläkin ollaan velattomia 2019. Tsemppiä sinulle ja perheellesi. - Riitta P
Aurinkoa2019 kirjoitti:
No onpas aloittami ketju saanut hurjan määrän kirjoituksia. Suurin osa onneksi asialllisia, mutta ainahan joukkoon mahtuu "parempia" kansalaisia. Miten helppo ja parempi maailma olisikaan jos kaikki olisivat niin täydellisiä kuin jotkut ketjussa kirjoittavat. Jos sinä nimimerkki Realistic kirjoitit minulle tuon, että elämme leveästi niin tässäpä pari faktaa: Asumme pienessä kolmiossa jossa asumiskulut n. 900e/kk. Asunto on erittäin edullinen, sitä mieltä olivat myös velkaneuvoja sekä käräjäoikeus. Nettotulomme kuukaudessa ovat n. 3800e, josta asumiskulujen ja velkajärjestelyn lyhennysten jälkeen jää n. 800e. Siitä vähennetään joka kuukausi pakollisina menoina bussiliput n. 120e, puhelinlaskut. n. 60e. Jos muita laskuja ei ole niin meille jää n. 600e. Mikäli muita laskuja on kuten mm. sähkölasku, liitonmaksut, kotivakuutus,pojan harrastusmaksu niin meille jää niinä kuukausina alle 400e yhteensä. Mutta kuten aloituksessa jo sanoin, että en valita. Me pärjäämme tällä ja hoidamme kaikki velat jotka olemme ottaneet. Halusin vain kertoa täällä oman tarinani, jos se vaikka olisi opettava jollekin toiselle. Tarkoitukseni ei ole ollut ärsyttää, puhua paskaa tms. Tsemppiä kaikille velkojen kanssa painiskeleville. Raha on kuitenkin vain maalista mammonaa. Minulle on ainakin tärkeintä se, että on ihan perhe, olemme kaikki terveitä, vakituinen työpaikka ja paljon hyviä ystäviä :)
Ihan sellainen käytännön juttu, että kannattaa tarkistaa sähköyhtiöstä, olisiko sähkölasku mahdollista saada joka kuukausi. Samaten vakuutukset kannattaa tarkistaa, saako ne maksettua useammassa erässä vuoden mittaan - kunhan siitä ei tule ylimääräisiä kustannuksia. Itse makselen mieluummin tasaisesti joka kuussa kuin että laskuja tulee jossain kuussa reilusti enemmän.
- Czorbhas
Aloittajalle ja kaikille muillekin velkaantuneille toivotan jaksamista. Virhearvioita sattuu ja joskus sitä on vain niin tyhmä, ettei ymmärrä mitä tekee tai mitä vaikutuksia tekemillämme asioilla on. Enkä tarkoita tuota tyhmäksi kutsumista pahalla, vaan eräänlaisena elämän totuutena. On tietysti ihmisiä, jotka eivät juurikaan tee tyhmyyksiä ja ovat harkitsevaisia.
Itselläni on aina ollut tapana pitää puskurirahaa tilillä, jotain yksi kaksi tonnia. Eli sen verran on yleensä säästössä. Tarkkaan mietin kun ostan jotain, että tarvitsenko ja yritän etsiä halvimman tai hintalaatusuhteeltaan parhaan. Tavaraan ja kaikenlaiseen roinaan en mielelläni rahaa laita, mutta tykkään käydä kahvilla tai joskus ulkona syömässä. Ulkomailla on kymmenen vuoden aikana tullut käytyä kaksi kertaa (v.2005 ja v.2013), oikein mukavia reissuja oli.
Asunto- ja remonttivelkaa on riittävästi, niitä lyhennellään aika rajusti, mutta kuitenkin niin, että rahaa riittää jokapäiväiseen elämään.
Autoissa olen huomannut, että parin tonnin Nissanilla tai Toyotalla siirtyy paikasta toiseen ihan mukavasti eikä ole ollut hirveästi mitään ihme remontteja. Samoin säästyy vakuutusmaksuissa, kun ei noihin tarvitse mitään kaskoja.
Jos varaa olisi, niin kivahan se olisi ostella aina vaan parasta ja hienoja vaatteita ja matkustella joka vuosi, mutta näillä nyt mennään ja siinä mielessä ihan tyytyväistä elämä on.
Joskus on vaikea ymmärtää yhtä ystävääni, jolla on rahaa säästössä erilaisilla säästötileillä satojatuhansia euroja. Hänellä säästämisestä on tullut jonkinlainen pakkomielle ja halvalla elämisestä elämäntapa. Joskus tuntuu, että siitä on jo kehittynyt oikeastaan sairaus. Mielestäni jos on varaa niin kyllä silloin voi ihminen myös käyttää rahojaan.
No, meitä on monenlaisia ja tapansa kullakin. - velka 0e
Nii juu Kannattaa muistaa ettei vara venettä kaada.
Ennemmin säästöön rahaa, sitten sijoitus.
En osaa ajatella eläväni velkarahoilla, mutta jos ei ole mahdollisuuksia...
...
Velkaa 0e joten ei tämä juttu oikeen minua koske...
Kerran 14e puhelinlaskusta tuli 65e puhelin lasku, kun jäi lasku hoitamatta.
Mut jep, ei kannata pitzan takia tms velkaantua. :) - eineainakaanauta
jännä juttu kun näitä erilaisia pikavippi ja nettipeli linkkejä on yllättävän paljon sivuilla joissa velkaantumistä tavalla tai toisella sivutaan.
- UUSAVUTTOMUUDEN
ilmentymä. Kun äiti hoivaa mussukat aikuisikään pumpulissa paalitellen ja punaisia laseja tarjoten, eikä matematiikastakaan jää koulun penkiltä hirveästi muistiin ja aletaan leikkiä parisuhdetta tai perhettä niin siinä sitä ollaan.
Peruskouluihin tulisi bilettämisen ja netissä roikkumisen lisäksi tulla pakolliseksi oppimääräksi oman elämän taloushallinta. Osattaisiin edes miettiä sitä tulojen ja menojen suhdetta, sekään ei takaa vielä talouden hoidon onnistumista.
Velallisen kannalta velkajärjestely on kuin taivaan lahja, saa omat virheensä osittain muiden piikkiin. Luotottajillekin pitää antaa sapiskaa. Rahanahneuksissaan luototetaan persaukisia, kun ennen luottopäätöstä on mahdollisuuksia pyytää vakuuksia ja sitä velallisen taloustilannetta kyetään kyllä seuraamaan jos halua on. Aloituksen kaltaiset pohjakosketukset on estettävissä ihan maalaisjärjen käytöllä, sekä velallisen, että velkojan puolesta. Voittajia noissa tapauksissa ei ole. - Jakselkaa
Ei sitä kyl kovin äkkiä hätäiseen kannata lähteä velkaantumaan.
Jos asiat kaatuvat päälle, niin ne tosiaan kaatuu.
Vielä kun luottotietojen menetys vetää keneltä tahansa maton alta, nykyäänhän jo kaupungin/kunnan omistamiin vuokra-asuntoihinkin vaaditaan puhtaat luottotiedot, joten siinä pahimmillaan päätyy sillan alle.
Asuntoon nyt tietenkin on hyvä ottaa laina, jos on siihen mahdollisuus. Mutta tosiaan siinäkin järki käten.
Jos pärjäät sadan tonnin kämpällä, niin turhahan sitä 300000€ lainarahalukaalia on lähteä ostamaan, edes siinä tapauksessa että luottokelpoisuus riittäisi niinkin pitkälle.- Nii, mutta
sillonhan pääsee naapuri elvisteleen isommalla kämpällä ja sitähän meillä ei prkle siedetä:)).
- saijaliisa3
Luottokortit on kyl kaikista vihonviimesin juttu. Ne sais kieltää. Eikös ne ole tarkoitettu köyhille joilla ei ole varaa ostaa käteisellä vaan joutuvat velaksi ostamaan kuukaudesta toiseen. Toinen paha on auto joka oikeasti syö kaikki olemassa olevat varat hetkessä. Huoltoja, bensaa,vakuutuksia, veroja, renkaita joutuu osteleen ja vielä jos ylinopeussakkoja pärähtää niin on se kukkaro pian aika tyhjä. Kannattaa ostaa vaikka fillari niin kasvaa kuntokin.
http://1i.fi/ihanaelama- debit&credit
"Luottokortit on kyl kaikista vihonviimesin juttu. Ne sais kieltää."
Me maksamme aina esim. lomamatkat luottopuolelta, koska siitä on meille hyötyä.
Jos esim. matkafirma ei pystykään järjestämään matkaa niin luotolla maksetussa lomassa on se hyvä puoli, että saa rahansa takaisin.
Jotkut jatkuvat matkavakuutuksetkin ovat voimassa vain jos maksat matkasi luotolla.
Korkoa ei tarvitse maksaa senttiäkään kun laskun maksaa kokonaisuudessaan pois laskun saavuttua.
"Eikös ne ole tarkoitettu köyhille joilla ei ole varaa ostaa käteisellä vaan joutuvat velaksi ostamaan kuukaudesta toiseen."
Minun mielestäni ei, mutta todellakin jollei osaa hahmottaa talouttaan niin luottokorttia ei kannata ottaa. - sinikisu
Ei luottokortteja köysät saa edes, kyllä tilillä pitää olla pätäkkäääää...
- Käytännön apu
Mulla on kolme luottokorttia, eikä ongelmia...
Kyllä ne on hankittu maksamisen helpottamiseksi eri tilanteissa ja välillä reissussa on hyvä että on eri firman kortit, kun jokin ei toimikkaan tai kelpaa tai jostain on limiitit täynnä.
Jos ei hallitse omaa talouttaan, niin ei siinä paljon kortit ja vekselit auta.
- munalisa
Czorbhaksen kommenttiin liittyen (joka ei ollut asiaton..)
''Joskus on vaikea ymmärtää yhtä ystävääni, jolla on rahaa säästössä erilaisilla säästötileillä satojatuhansia euroja. Hänellä säästämisestä on tullut jonkinlainen pakkomielle ja halvalla elämisestä elämäntapa. Joskus tuntuu, että siitä on jo kehittynyt oikeastaan sairaus. Mielestäni jos on varaa niin kyllä silloin voi ihminen myös käyttää rahojaan''.
Silloin kun ihmisellä on kymmeniä/ satoja tuhansia euroja rahaa - on suotavaa ja järkevää sijoittaa rahat ja pistää ne niin sanotusti poikimaan. Tavallisella pankki- tai säästötilillä ne eivät juuri pääse kasvamaan korkoa. Ja mitä useampaan osaan sijoituksiaan pilkkoo, laskee se ainakin lähtökohtaisesti riskiä. Pienistä puroista tuppaa usein syntymään se suuri virta.
Entä sitten rahan käyttäminen, jopa rohkea sellainen?
Sikäli uskaliasta että huomisesta ei koskaan tiedä ja toki ihminen voi elää jokaisen päivän niin kuin se olisi viimeinen, mutta on omaa tulevaisuutta ja mahdollisesti läheisten ihmisten tulevaisuutta ajatellen järkevää kerryttää pesämunaa, vaikkapa sitten satoja tuhansia, miljoonia.
Kyllä rahan kulumaan saa, onhan se tässäkin keskustelussa selväksi käynyt. Vaatii itsekuria säästää ja odottaa vaurastumista pidemmällä aikavälillä. Nykymaailmassa se vaikuttaa olevan harvinaislaatuinen taito, vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa ahkeruus ja säästäisyys ovat molemmat perinteisesti korkealle arvostettuja hyveitä.
Ja toisille ihmisille riittää ns. kitsas elämä - tämäkin on harvinaista. On tietysti huvittavaa kun joka asiasta pyritään tinkimään ja säästämään, mutta kyllä kriittisellä suhtautumisella esimerkiksi hinnoitteluun (hintatietoisuus) on puolensa. Monesti ainakin itselle iskee paine ostella asioita, miettimättä tuotteen tai palvelun hintaa tulevaisuudessa. - varamara1
Onneks en oo yksin vaikeuksieni kanssa.
Sattuu sitä muillekkin,
muta miks meillekun sattuu aina'
Anna jo se käsi, vabistaan kaksistaan - Ihan tyytyväinen
Minä olen aina ollut pienipalkkainen, kuten miehenikin, aikoinaan ostimme vanhan talon lainalla, joka maksettiin, vaikka vaikeaa oli. nyt mieheni on eläkkeellä ja minä edelleen työssä. taloa on kunnostettu vuosien mittaan, sen mukaan kun rahaa on ollut. Lainaa ei ole enää otettu, eikä luottokortteja ole. Silti on matkusteltukin jonkin verran. Asunto ei ole mikään luksus, mutta mukava ja aivan sopiva meille.
- raha on vain väline
Outo tarve teillä selitellä omia asioitanne, ihan kuin leuhkisitte jostain naurettavasta torpasta tai muusta tavarasta. Aika nuivaa porukkaa.
- velkavanki
kaikista "vaarallisinta" on olla hyvätuloinen sillä silloin ne velan määrätkin on ihan toista luokkaa yleensä kuin köyhällä. saatetaan puhua sadoista tuhansista ja silloin kun jotain kriittistä tapahtuu esim työpaikan tai työkyvyn menetys niin tiputaan kovaa ja korkealta. isot kalliit luksus asunnotkin vaikea myydä kun ostajia vähän ja persnettoa tulee helposti.
- Iiroooooo
Sehän on vähän jos vain 1/3 palkasta menee velkoihin. Ette vain osaa säästää.
- olli penttinen
Moi,
isäni on koomassa.
Miten saa hänen puhelin liittymän sanottua irti.
Kyseessä Saunalahti.Olli Penttinen:
Isäsi liittymän voit sanoa irti isäsi puolesta, olemalla yhteydessä asiakaspalveluumme numerossa 010 190 230.
Mikko / Saunalahden Palstatiimi
http://palsta.saunalahti.fi
- Arjen sankarit.
Jos tulee tilanne , että teidän täytyy saada lisäavustusta, sosiaalitoimistoon.
Olette maksaneet veronne ja olette oikeutettuja tähän väliaikaisene apuun kuin kuka tahansa muukin.- SPUGER
Voidaanko esimerkiksi 25-35 vuotta laskea "väliaikaiseksi" ?
Toivottavasti palkkaorjuutenne ja suhteenne jatkuu ja saatte velat yhdessä hoidettua. Sossuun ei kannata halutakaan, koska teidän tuloillanne ei luukulta heru kuin myötätuntoa. Velka on hyvä isäntä otettaessa, mutta muuttuu heti noston jälkeen paholaisen koronkiskuriksi.
- 15+5
"Tyypillinen tapaus: Ostettiin auto velaksi, otettiin erilaisia luottokortteja, muutama pieni laina ja pari suurempaakin. Matkusteltiin ja osteltiin sitä sun tätä, ei mitään järkevää."
"Kuitenkin neljän uo-vuoden jälkeen tehtiin päätös, että laitetaan vj-hakemus ja katsotaan kuinka käy. Pari vuotta sitten laitettiin hakemus käräjäoikeuteen, moni velkoja vastusti, mutta aloituspäätös tehtiin silti. "
Tuntuu jotenkin väärältä, kun velkajärjestelyitä myönnetään heppoisin perusteluin. Laissa sanotaan selvästi, ettei velkajärjestelyä saisi myöntää, jos velkaantuminen on johtunut kevytmielisyydestä. Lisäksi lakiin pitäisi tehdä muutos, että velkajärjestelymahdollisuus ei koske ollenkaan kulutusluottoja.- kyllästynyt narinaan
Ap kirjoitti,että vj:ssä kaikki velat tulevat maksetuksi - mitä pahaa siinä on? Onko hienompaa jättää maksamatta? Kummallista,että ne,jotka edes yrittävät hoitaa sotkemiaan asioita, saavat kovimman kritiikin. Voisi tässä itsekin heittäytyä työttömäksi , jättää velat hoitamatta ja odottaa sen 15 v,että ne vanhenevat. Mutta,kun ei oikein sisältöä elämään tuo tuokaan vaihtoehto. Käyn töissä, maksan ensin 25% veroja palkasta ja uo:ttoon noin 800 €/kk. Loput menee elämiseen. Ja en ole katkera kenellekkään.
- 15+5
kyllästynyt narinaan kirjoitti:

"Ap kirjoitti,että vj:ssä kaikki velat tulevat maksetuksi"
Hän tarkoitti ehkä että "melkein kaikki tulevat maksetuksi". "Melkein kaikki" taas tarkoittaa "suurin osa". En ole eläessäni kuullut sellaisesta velkajärjestelystä, että kaikki velat tulevat maksetuiksi. - 15+5
kyllästynyt narinaan kirjoitti:
Ap kirjoitti,että vj:ssä kaikki velat tulevat maksetuksi - mitä pahaa siinä on? Onko hienompaa jättää maksamatta? Kummallista,että ne,jotka edes yrittävät hoitaa sotkemiaan asioita, saavat kovimman kritiikin. Voisi tässä itsekin heittäytyä työttömäksi , jättää velat hoitamatta ja odottaa sen 15 v,että ne vanhenevat. Mutta,kun ei oikein sisältöä elämään tuo tuokaan vaihtoehto. Käyn töissä, maksan ensin 25% veroja palkasta ja uo:ttoon noin 800 €/kk. Loput menee elämiseen. Ja en ole katkera kenellekkään.
"Käyn töissä, maksan ensin 25% veroja palkasta ja uo:ttoon noin 800 €/kk. Loput menee elämiseen. Ja en ole katkera kenellekkään."
Ilmeisesti haluaisit maksaa 1 prosenttia veroja ja jättää velkasi kokonaan maksamatta. Vai et ole katkera kenellekään? Kuinka jaloa. - ghhjkkkkkkkkk
15+5 kirjoitti:
"Käyn töissä, maksan ensin 25% veroja palkasta ja uo:ttoon noin 800 €/kk. Loput menee elämiseen. Ja en ole katkera kenellekkään."
Ilmeisesti haluaisit maksaa 1 prosenttia veroja ja jättää velkasi kokonaan maksamatta. Vai et ole katkera kenellekään? Kuinka jaloa.Luetunymmärtämisessä vaikeuksia?
- 15+5
ghhjkkkkkkkkk kirjoitti:
Luetunymmärtämisessä vaikeuksia?
Ei ole, omassa luetunymmärtämisessäsi sen sijaan on puutteita. Ivasin nimittäin sitä, että ihminen ensin jättää velkansa maksamatta ja sitten vielä kehuu, ettei ole yhtään katkera velkojille. Eikö tässä velkojien pikemminkin pitäisi olla katkeria eikä velallisen? Ulosotto on aika äärimmäinen keino ja kertoo velallisesta paljon. Turha sillä on kehuskella, vaikka velat tulisivatkin vihdoin ja viimein maksettua. Ja mitä tulee ns. velkajärjestelyyn, kyllä "järjestely" sitä tarkoittaa, että velallinen saa osan veloistansa anteeksi.
- Jos maksaa velkansa
kyllästynyt narinaan kirjoitti:
Ap kirjoitti,että vj:ssä kaikki velat tulevat maksetuksi - mitä pahaa siinä on? Onko hienompaa jättää maksamatta? Kummallista,että ne,jotka edes yrittävät hoitaa sotkemiaan asioita, saavat kovimman kritiikin. Voisi tässä itsekin heittäytyä työttömäksi , jättää velat hoitamatta ja odottaa sen 15 v,että ne vanhenevat. Mutta,kun ei oikein sisältöä elämään tuo tuokaan vaihtoehto. Käyn töissä, maksan ensin 25% veroja palkasta ja uo:ttoon noin 800 €/kk. Loput menee elämiseen. Ja en ole katkera kenellekkään.
niin ei tarvitse velkajärjestelyä.
- hhjjkkllööä
Ap kirjoitti 11.1. ,että tulemme maksamaan kaikki velat pois. Mikä lienee sitten totuus.
- 15+5
Ei mitään "velkajärjestelyitä" kevytmielisesti otetuille kulutusluotoille! Saavatko velkojat edes viivästyskorkoa ja korvausta perimiskuluista? Monet velalliset luulevat, että velan periminen on ilmaista. He myös ajattelevat, että velkoja on syvästi kiitollinen, kun velallinen maksaa velkansa tappeluiden jälkeen 10 vuotta myöhässä.
- huoleton hulivili

Tuttavani oli huoleton velanottaja.
Hän otti pikavippejä.
Ei maksanut terveyskeskusmaksuja koskaan.
Hän aina sanoi, että mitä niitä turhaan murehtimaan.
Vouti vei eläkkeestä siivun.
Hän sanoi, että hyvin pärjää pienemmälläkin.
Hän nukkui pois jokin aika,sitten.
Ulosottovelka jäi n 10.000 euroa velkojien tappioksi.
Sossu hautasi.
Että näin. - Loogista vai mitä
15+5 kirjoitti:
Ei mitään "velkajärjestelyitä" kevytmielisesti otetuille kulutusluotoille! Saavatko velkojat edes viivästyskorkoa ja korvausta perimiskuluista? Monet velalliset luulevat, että velan periminen on ilmaista. He myös ajattelevat, että velkoja on syvästi kiitollinen, kun velallinen maksaa velkansa tappeluiden jälkeen 10 vuotta myöhässä.
Oletko myös sitä mieltä,että tupakoitsia maksakoon keuhkosyövän hoidon itse tai päihteiden käyttäjiltä kaikki sosiaalietuudet pois?
- Sinikisu
Hyvä, jos asianne alkavat olemaan "kunnossa". Tai oikeestaan hienoa, että olette tajunneet tilanteenne ja sen , ettei se voinut jatkua noin. Mikä esti menemästä sossuun??
- viekas
Velathan ne on aina maksettava eikös juu? Näin ainakin itse ajattelen. Velalla ostettu on periaatteessa toisen omaa kunnes rahasuorite on kokonaisuudessaan hoidettu. Velkojienkin taustalla on ihmisiä, joiden pitää saada elanto myydyistä hyödykkeistä. Niin yhteiskunta pyörii. Jos velkaa ei hoida, se on mielestäni toisilta varastamista. Elämänhallintaa ja talouden hallintaa pitäisi opettaa koulussa omana kokonaisuutenaan. Sairastuneet ja työttömäksi joutuneet voisivat saada myönnytyksiä velkojensa maksuun. Huoletonta verkkokauppaelämää viettäneet maksakoot mukisematta velkansa.
- Rothschild
Kaikki ketkä käyttää Euroa on velkaa. Kun suomeen syntyy uusi lapsi, saa lapsi 140€ äitiysavustusta ja 17,000€ valtion velkaa, 2,000€/vuodessa. Niin kauan kun yksityisyritykset saa painaa rahaa tämä ongelma jatkuu. Ihmiset, kuten Katainen, Urpilainen, Niinistö, ovat vain pieni osa ongelmaa. Systeemi on korruptoitunut vuosikymmenten rahakuplan kasvatuksen vuoksi. Euroalueelta häviää 2,000 miljardia euroa vuodessa, joka korvataan ALVilla. Kaikki suomen eduskunnassa isoissa viroissa olevat on ostettu virkoihin. Esim. Jyrki Katainen otti miljardeja euroja lisävelkaa Suomelle ja sai 700,000€ pankkilainan 0% korolla, jota ei tarvitse ikinä maksaa takaisin. 700,000€ tuloa ilman veroa! Timo Soini sai 500,000€ 0% korolla pankkilainaa, Sauli Niinistö sai 1,400,000€ 0% korolla pankkilainaa. Niin kauan kun ihminen suostuu tekemään työtä rahasta, systeemi jatkuu.
- että ves ja leipä...
Mikä hätä teillä muka on, kun jää kuitenkin 400 euroa /kk.
Sitten te vasta lirissä olisitte, jos ei jäisi yhtään, kuten on monen pieneläkeläisen kohdalla. Ei ole varaa edes tarpeellisiin lääkeisiin, saatikaan kunnon ruokaan. Jos jää 400 euroa vielä velkojienkin jälkeenkin, tilanteenne on melkoisen hyvä.
Nyt nimitäin on sellainen meininki yhteiskunnan päättäjillä, että nyt viedään jo sellainenkin omaisuus, mistä on monet verotkin jo maksettu, ja lisää verotetaan kaikenaikaa, kiinteistöverona ym:na.
Ei muutakuin iloinen ilme naamalle menoksi tilanteenne on kohtuullisesti parempi, kuin monella muulla, ja onhan teilä kuitenkin työpaikka.
Ne on nuo nuoremman ihmisen odotukset joskus aivan liian optimistista utopiaa, kun jälkikäteen ajattelee elämäänsä. Eli moninpaikoin olisi pitänyt toimia toisin, ja uskoa vanhempien ihmisten neuvoja ja opetuksia, kun ne ovat sanoneet, että eliitti ryöstää kansakassan, ja kansalaiset puhtaaksi aika-ajoin vähän rouheemmalla otannalla.
Eräs yli 90-vuotias sanoi ettei nykytilanne ole mitään uutta, hänen vähäiset säästönsä ovat nyysitty jo moneen kertaan, ja että ei ne anna köyhien "alamaisten" omaisuuden karttua.
Nyt ne pirkuleet jo kohta nyysii käteiset rahatkin pois, jotta näkevät paremmin, keltä voi vielä nyhtää, ja ettei vain köyhä pääse rikastumaan, ja näin eliitirotuun antamaan uusia geenejä niiden "sisäsiittoisuuden" sekaan.
Nyt ne vie niitäkin rahoja, joita on yrittänyt säästää, kun pankkikaan ei maksa taviksille mitään korkoa, ja perii vielä kaikenmaailman maksuja siitäkin, että heidän kautta maksaa laskunsa ja pitää rahat tilillään.
No kun ei muutakaan maksumahdollisuutta enää ole, niin noin on pakko toimia. Ei sen luottokortin, tai pankkikortin hävittämisellä/lopettamisella mitään säästöä oikeastaan saa aikaan, kun ne rokottaa(varastaa) jokatapauksessa tiliäsi jopa verottaenkin.
Eli mihinkä ne vähäiset ropesensa voisi vanhuuden turvaksi säästää, kun ei ne ei kerrytä mitään, kun nuo kelmit rosvoo kuitenkin siitä kokoajan.
Köyhiltä ihmisiltä on viety nyt kaikki mahdollisuudet säästäkkin, joten ette te ole mitään menettäneetkään, vaikka vähän enennmin kerkisette rillutellakin. - velkaa 320 €
"Sitten te vasta lirissä olisitte, jos ei jäisi yhtään, kuten on monen pieneläkeläisen kohdalla."
Mutta on eläkeläinenkin on oikeutettu toimeentulotukeen. Toimeentulotuen raja Suomessa on 480,20 euroa kuukaudessa. Ulosotto otetaan huomioon hyväksyttävänä menona toimeentulotukipäätöksessä eli kunta maksaa tavallaan osan veloistasi.- velkaa 320 €
Lisäisin vielä, että jos joku täällä on lirissä, se on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.
- velkaa 320 €
velkaa 320 € kirjoitti:
Lisäisin vielä, että jos joku täällä on lirissä, se on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.
tai ainakin suomalainen, Ruotsista en ole varma.
- velkaa 320 €
velkaa 320 € kirjoitti:
tai ainakin suomalainen, Ruotsista en ole varma.
...eikä Norjakaan suoranaisessa kriisissä taida olla.
- asdf2
Hyviä juttuja täällä !! ei ole mulkaan koskaan ollu velkaa ! nyt vähän ,mutta ei haittaa !! eihän ihminen tai perhe voi elää velka rahalla ja ottaa vain lisää velkaa .... kyllä kai sen tyhmäkin ymmärtää !!! Joskus né on maksettava kuitenkin pois .... Suomella aika paljon velkaa ... miten suomi selviää tästä ! ? Kaikille täytyisi antaa kakusta "JOTAIN " !!!! kelan päivärahalla elävä saa sen 400-500 e !! Kokeilkaa elää sillä !!! paljonko kansan edustajat saavat !!! niillä on liian isot palkat !!! epä päteviä hoitamaan koko suomen tilaa !! siel täytyis olla viisaita miehiä ja naisia jotka ajattelisivat koko suomen kansaa , eivätkä vain omaa tlipussiansa !? ja onko nitä siellä liian paljon !! menisivät ihan oikeisiin töihin jos sitä saisivat !!! suomen velka vain kasvaa ... ja työttömiä tulee lisää .... työ ja vienti on tärkeää ihmisille ja koko kansalle .... HYVÄÄ VUOTTA 2014 !!!!
- näin
Velka on maksettava sillä se on toisen rahaa. Miten selvitä veloista? Elä ota enään missään tapauksessa lisää velkaa. Pidä sellaisia päiviä, että et kuluta yhtään senttiä mihinkään. Elä kuluta sen vuoksi, että naapuri menee sinne ja tänne ja kehuu. Osta vain sitä mitä tarvitset siis elä osta heräteostoja kaappiin makaamaan.
- Kyllikki1
Ei pidä ottaa velkaa ellei pysty maksamaan sitä takaisin!
OK-velat otettiin aikoinaan ja nyt velat maksettu! - Talous tasapainossa
Olen ollut vakituisessa työelämässä kohta kolmisen vuotta, säästössä lähes 20.000 maltillisella tahdilla ja vanha, opiskeluaikojen laina maksettu pois. Opiskelujen jälkeen tuntui harmittavalta maksaa pientäkin, alle 10 000 euron lainaa. Kuukausittainen lyhennys oli kohtalaisen pieni, alle 500, joten aivan pienessä hetkessä summa ei kuittautunut. Olisi toki lyhentynyt nopeamminkin, mutta halusin pitää pelivaraa, kartuttaa säästöjä sekä tehdä yhden matkan, josta olimme haaveilleet. Lainaa en ottanut tyhmyyteen, mutta se opetti kuitenkin, että jatkossakaan en humputtele velalla. Otan korkeintaan maltillisen lainan asuntoa varten tai vastaavaa, semmoisen, jota varten on jo säästetty enankoivasti ja jonka pystyy varmasti maksamaan ilman suurempia vaikeuksia. Ehkä en ota lainaa koskaan, nähtäväksi jää. En tarvitse ökyasuntoa tai hurjan kallista autoa, perustaso kelpaa.
- KOHTUUDELLA LAINAA
Juu mekin otettiin velkaa 10.v sit 130t€ kun rakennettiin omatalo tänne etelään ja nyt se on vihdoin maksettu ja kun ostettiin uudet autot niin otettiin niihin puolet lainaa osamasulla ja loput käteisellä niin ei pääse toi velka kasvamaan kovinkaan isoks nyt nekin on maksettu.Viime vuonna nyt ostettiin kaks sijotus kämppää tääl eteläst josta maksettiin omarahotuksena 25% ja loput lainaa joka pitäis olla näillä näkymin 8 vuoden pääs maksettu vuokralaisten ansiosta jos ei innostuta ite lyhentelemään ylimääräisiä lyhennyksiä. kohtuudella ja vähän kerrallaan sitä tääl joten kuten pärjää kuhan ei ota liikaa velkaa kerralla...
- liikaa verotettu
Harva ymmärtää että velkaa otetaan vain vaurastumista varten eli sijoitetaan tuottavammin kuin korot ja lyhennykset on. ja huomioidaan paljonko verotus putoaa .kun se ainakin eläkeläisellä on kohta murhaavaa. Pienistäkin eläkkeistä menee veroa enmmän kuin Nallelta jolla on miljoonia yhteiskunnan rahatuloja.oma velkaantumisasteeni on alle 4 prosenttia.
- Anonyymi
KOHTUUDELLA LAINAA kirjoitti:

No alkaa olee kohta 8v et onko laina maksettu? Vai onko elämässä tullut jotain ongelmia?
- Anonyymi
liikaa verotettu kirjoitti:
Harva ymmärtää että velkaa otetaan vain vaurastumista varten eli sijoitetaan tuottavammin kuin korot ja lyhennykset on. ja huomioidaan paljonko verotus putoaa .kun se ainakin eläkeläisellä on kohta murhaavaa. Pienistäkin eläkkeistä menee veroa enmmän kuin Nallelta jolla on miljoonia yhteiskunnan rahatuloja.oma velkaantumisasteeni on alle 4 prosenttia.
”Velkaa otetaan sijoittamiseen hyvällä tuotolla”
Jos 2004 tai 2021?otetaan velkaa kymmenen prosentin korolla niin paljonkohan on rutto-odotus, jos kymmenen prosentin vuotuinen kasvukin on hyvää tuuria.
Ja taas aikuisen oikeasti, ei lainaa saa sijoituspääomaan. Eikä normaali ihminen edes mieti tuollein.
- surullista
siellä se shumikii vaan koomassa makaa kalliissa sveitisin sairaalassa mutta eipä raha auta nyt häntäkään eli se on kuulkaa loppupeleissä ihan sama onko velkaa,onko rahaa onko ulosottoa koska kun kuolema ovelle kolkuttaa se ei kysele luottotietoja.Kuolema korjaa olkoon luottotietoja tai ei.
- surullista myös
"ihan sama onko velkaa,onko rahaa onko ulosottoa koska kun kuolema ovelle kolkuttaa se ei kysele "
Surullista, että ihmisillä on tuollainen asenne. Ihmisenä elämisessä meillä jokaisella on elinaikanamme vastuumme. On vastuuta ympäristöstämme, on vastuuta lähimmäisistämme, on vastuuta taloudellisista ym. velvoitteistamme.
- KimIlJong kolli
Ottakaa velkaa niin paljon kuin saatte tulee maailman loppu ja nauttikaa elämästänne syökää ja juokaa. Mitä noista huolehtii haetaan pohjoisKoreasta tekniikkaa ja rahaa sekä kunniamerkit!
- MOT
Olet oivaltanut kunnioitettavasti sen, miten voi pärjätä. Tässä kuitenkin lainaus uudesta aloitteesta, jonka tarkoitus on vaikuttaa niiden ihmisten elämään, joilla ei enää muuta vaihtoehtoa ole...
"Olemme hakeneet kertaluonteisesti veloista vapautusta varattomille Suomen kansalaisille. Lisäksi haluamme tasavertaistaa korkolainsäädännön sellaiseksi ettei perintäjärjestelmässä voida suorittaa koronkiskontaa ja velkauttaa asiakasta enempää. Perusteluina toimen ajamiselle ovat varattomat työkykyiset ihmiset, jotka järjestelmän vankeina eivät voi saada työtä, vuokrata asuntoa, elättää perhettään saati itseään. Perintäkorkojen alasajamisella taas ehkäistään vastaavanlaiseen tilanteeseen joutuminen. Laki sallii tällä hetkellä jopa 100 euron perintäkulujen lisäämisen vaivaiseen 15 euron puhelinlaskuun. Kaikenlainen velka on Suomessa ollut tähän asti vapaata riistaa koronkiskureiden kynsissä.
Työttömyyden ja hekilökohtaisten konkurssien seurauksena voi ulos-otto häämöttää jokaisen edessä. Velan suuruudesta riippuen velka voi tuossa tilanteessa karata järjestelmän rattaisiin. Perinnästä saadut tulot kohdistetaan korkoihin ja kuluhin sekä vain vanhempien velkojen pääomiin, ja näin saadaan velka kasvamaan takaisin korkoa ennen seuraavaa suoritusta. Lopulta velallinen maksaa korkojen kautta enemmän kuin mitä pääomaa itsessään on, eikä pienituloinen tai pätkätyöläinen pääse koskaan veloistaan eroon. "
Oikeusministeriön sivuille on avattu linkki, jossa voi käydä äänestämässä lakiehdotuksen puolesta:
www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/735- 18+3
"Olemme hakeneet kertaluonteisesti veloista vapautusta varattomille Suomen kansalaisille."
Ei tule menemään läpi eduskunnassa. Ihmiset alkaisivat muuten ottaa kulutusluottoja liukuhihnalta, eläisivät herroiksi ja sitten varattomina vapautuisivat veloistansa. - ojojojojoiiii
Huikee aloite vuodelta 2014, varmaan menestyi hyvin?
Vain ihan muutama pikku asiavirhe. Ensinnäkin, ei ole olemassa perintäkorkoja, on vain alkuperäinen luottokorko, jota saa periä enintään 180 päivää luoton eräännyttämisestä (tai tuomioon asti, jos se tulee aiemmin) sekä normaali viivästyskorko, joka on tällä hetkellä 7%. Sama siis perinnässä ja ulosotossa.
15€ pääomalle ei saa lätkäistä 100€ perintäkuluja, vaan laki määrittää katon 60 euroon. Lisäksi, jos ei itse ole yhteydessä ja sovi maksusuunnitelmaa, kulut jäänevät tosiasiallisesti muikkariin (5€) sekä niihin kahteen maksulliseen kirjeeseen (14€ 7€), jotka lain mukaan saa lähettää. Eli yht. 26€.
Kolmanneksi, vuodesta 2013 myös perinnässä on kohdennettu varat kuten ulosottokaaressakin, eli ensinnä pääoman korolle ja pääomalle, viimesijaisesti vasta kuluihin ja niiden korkoihin.
Mut hei, huikee aloite. Faktoista viis, pääpointti taisikin olla tuo veloista armahtaminen, mikä on jokaisen kevytmielisesti velkaantuneen päiväuni.
- posssu86
Tarina on hyvä, ja opetus myös. Onneksi olkoon oivalluksista.
Isäni opetti aikoinaan että velaksi EI eletä, ja koskaan ei kannata ottaa luottokortteja.
Ne opit ovat pysyneet, enkä oikein ymmärrä ihmisiä jotka elä velaksi.
No, kukaan ei ole täydellinen.
Ihanaa kevättä aloittajan perheelle, ja kaikille muillekin! Elämä on minullakin alkanut jo hymyilyttään vuosien, vuosien mustien vuosien jälkeen!- possssu86
Hävitöntä miten joku viitsii linkittää vielä nettikasinoita.
Noilla vassta itsensä kuseen saakin! Nuo kaikki pitäis kieltää lailla. Onneksi itse en ole sortunut, kunpa muutkin tajuaisivat sen että ne on tie taloudelliseen helvettiin. - Toisinkin
Vaikka tuo on aivan järkevää, en olisi luottokorttien suhteen noin jyrkkä. Luottokorttia kun voi käyttää pelkkänä maksuaikakorttina, jolloin saa yli kuukauden täysin korotonta ja usein myös kulutonta maksuaikaa. Jos nimittäin maksaa luottokorttimaksun kokonaan aina ennen eräpäivää, ei tarvitse maksaa koskaan euroakaan korkoa (korko alkaa pyörimään vasta jos luottokorttimaksua ei kokonaisuudessaan ole maksettu). Ja kun osa luottokorteista on vielä lisäksi kuukausimaksuttomia, ei tule mitään muitakaan kuluja. Jos korttia osaa käyttää näin, on järkevämpää väliaikaisesti käyttää luottokorttia kuin ottaa rahaa säästötileiltä. Tämä siis, jos tietää pystyvänsä maksamaan luottokorttimaksun seuraavasta palkasta...
Tietenkin, jos ei luottokorttia osaa käyttää oikein, ei sitä kannata silloin ottaakaan.
- oceania88
Itse velkaannuin peliaddiktion myötä, joka on sairaus. Minkään maailman taloudenhallinnan opit ei pelimaniassa auta. Otan tämän läksynä, olen nuori 25-vuotias ja seuraavat viisi vuotta käytän velkojen maksamiseen ja omaan henkiseen hyvinvointiini keskittymiseen. Älkää ihmiset aina heti tuomitko; mulla ei ole kämpässä mitään esineitä, jotka olis osamaksulla hankittu.
- voi ei
Ja käytettyä tavaraa ei osteta kuin kirpparihinnoilla. Ei ole mitään järkeä ostella kalliita mööpeleitä kotiin. Ite oon ennemmin patjan kanssa lattialla kuin otaan lainaa tai huhkin itseni kipeäksi saadakseni kivoja juttuja. Velattomasti aijon elää. Tällä hetkellä on opintolainaa, mitätön määrä verrattuna näiden plastojen ihmisiin. Haluan sen kuiteskin pois! Jos ikinä vaurastun jollakin tavalla ilman velkaa, voin ostaa antiikkia kotiin.
- 5+9
Minäkin ryhdyn pelailemaan velaksi. Jos voitan, maksan kaikki velkani. Jos en voita, hakeudun velkajärjestelyyn.
- addikti
5+9 kirjoitti:
Minäkin ryhdyn pelailemaan velaksi. Jos voitan, maksan kaikki velkani. Jos en voita, hakeudun velkajärjestelyyn.
Luuletko tosiaan, että peliaddikti pelaa ahneuttaan?
- asd1
Niin tyhmä on ihminen jos ottaa liikaa velkaa .... jos ei pysty sitä hoitaa !! ei kai pankitkaan sitä anna jos on pienet liksat... suomen talous taitaa pyörii nyt just näin velkaa velan päälle --ja rahat muihin maihin ... mä en ainkaan äänestäny kataisen mestaria sinne pummppaamaan rahat kavereille ja loput taivaan tuuliin ... ei yksi ihminenkään voi omaa taloutta hoitaa pelkän velka rahan turvin... ei hyvin käy tuollaisissa leikeissä.... ja senhän nyt jo tässä vaiheessa tajuaa tyhmempikin....
- korteista eroon
Mulla on parikin luottokorttilaskua, joista haluaisin eroon.
Mutta, kun ne lyhennän, on pakko jo kuukauden lopussa ostaa ruokaa ja bensaa luottokortilla. Autolla käyn töissä eikä julkiset sovi.
Joten tuntuu ettei korttilaskut juuri pienene.
Pankista en saanut järjestelylainaa, koska työsopimukseni on määräikainen mutta jatkuu kuitenkin.
Mitä neuvoja voisitte antaa. Olen pyrkinyt etten enää käyttäisikö yhtä korttia. Mutta ei sekään onnistu aina, kun esim. tuli 300 euron autokorjaus. - Millaiset menot
Eipä tuohon voi oikein mitään neuvoa antaa.
Jospa kertoisit, millaisia menoja sinulla on ja mitä tienaat, voisit saada ideoita joko menojen vähentämiseen tai tulojen lisäämiseen. Aika moni valittelee ettei julkinen liikenne sovi vaan pakkohan se auto on olla.
Jos ihan taajama-alueella asustelee niin bussit liikkuu aikaisesta aamusta iltamyöhään. Olisiko niin että ei jaksella nousta/lähteä töihin paria kolmeakymmentä minuuttia aikaisemmin seisoskelemaan bussipysäkille.
Auto myös tarvii huoltoa ja rikkoontuessa rahaa palaa jos siihen ei ole varautunut.
Omalla kohdalla suurin säästö tuli kun laitoin auton pois ja ostin arvokortin n.40€/kk bussiin. Millaisia summia sulla on niillä korteilla ja ovatko ne ainoat velat mitä sulla on? Jospa kiristäisit vyötä ja muuttaisit asennetta joksikin aikaa. Ei välttämättä kannata myydä autoa vaan laitat sen "seisontaan" ja niillä rahoilla joita autoiluun menisi makselisit vaikka yhden kortin pois.. sitten vaikka toisen. Kun taas rahat pysyy tilillä paremmin niin auto käyttöön jos vielä koet sen tarpeelliseksi.- kunkkuj
Todella järkevä päätös.
Olen itse kokenut tuon saman helvetin. Aloin velkaantumaan v-93 kun Viinasen ollessa valtionvarainministerinä, hallitus devalvoi markkaa. Pari päivää aiemmin Viinanen uhosi ettei ole syytä huoleen, markkaa ei devalvoida, ei ole siis tarvetta muuttaa valuuttalainoja markkapohjaisiksi, ja lisäsipä vielä että jos käy niin että markka devalvoidaan niin hän eroaa.. No kolme neljä päivää sen jälkeen markkaa devalvoitiin, eikä Viinanen eronnut, mutta yritystoimiin ottamani valuuttasidonnainen lainani tuli neljänneksen kalliimmaksi ja siitä alkoi alamäki ja konkkakierre monilla muillakin.
Olin pitkään työttömänä kunnes pääsin armosta eläkkeelle 2006 ja vasta 2007 sain velkasaneerauspäätöksen jonka hoidin maksuohjelmineen ja lisätilityksineen loppuun 2012. Nyt ei ole velkaa minnekään, EIKÄ TULE!
Velkaantuminen on aivan vapaaehtoista, ei Suomessa ainakaan ole mitään sellaista lakia, joka kansalaisen pakoittaisi velkaantumaan yli varojensa. Olen kirjoitellut Hämeensanomissa blogia aiheeseen liittyen se löytyy osoitteesta:
kuningasjtk.blogit.hameensanomat.fi
Siellä on muutakin asiaa ja asianvierestä kanssa. Kannattaa lukea.- Äly hoi!
On tosi hassua kuinka täällä monet haukkuu velallisia ,etteivät osa käyttää rahaa tietämättä ihmisten taustoja ,jokaisella oma historiansa elämässä.
Ei kukaan huvikseen saata itseään velkavankeuteen.
Ihmettelisivät sensijaan rikkaita kuuluisuuksia,joilla satojatuhansia jopa miljoonia ulosotossa.Mitäs näistä sanoo nämä "viisaat rahankäyttäjät" ? - todiste
Äly hoi! kirjoitti:
On tosi hassua kuinka täällä monet haukkuu velallisia ,etteivät osa käyttää rahaa tietämättä ihmisten taustoja ,jokaisella oma historiansa elämässä.
Ei kukaan huvikseen saata itseään velkavankeuteen.
Ihmettelisivät sensijaan rikkaita kuuluisuuksia,joilla satojatuhansia jopa miljoonia ulosotossa.Mitäs näistä sanoo nämä "viisaat rahankäyttäjät" ?Ei kukaan tietenkään huvikseen velkavankeuteen joudu, mutta kyllä se lähes aina johtuu siitä, että ei osaa käyttää rahaa. Juuri nuo mainitsemasi kuuluisuudet ovat surkeita rahan käyttäjiä. Jos on muka rikas, jolla on miljoonia ulosotossa, täytyy henkilön olla täysi idiootti rahan käyttämisessä. Mutta varsinkin kuuluisat urheilijat, muusikot ja näyttelijät eivät ymmärrä rahasta yhtään mitään. Ensin he saavat miljoonia ja sitten haaskaavat ne typeryyksiin ja sitten rääkyvät rahojen puutetta. Jokainen näistä on surkea rahojen käytössä, yksi hailee vaikka kyseessä on julkkis.
- Juri Rankkari
Mää puolestani muutan Thaimaaseen ja jätän velat tänne Suomeen.
Otan vielä ennen lähtöä löysät irti kaikista luottokorteista ja pidän sitten yhtä luottokorttia hyvässä jamassa, niin että saan sieltä aina tarpeen tullen nostettua.
Minulla on pieni osa-aikainen työ, josta palkka maksetaan ulkomaiselle pankkitilille, joten siihen ei pääse kukaan käsiksi.
Sitten parinkymmenen vuoden päästä on velat vanhentuneet ja voin tulla taas suomeen :D- maassamaantavalla
Thaimaaseen.. Olet varmaan käynyt myös Ahvenanmaaseessa?
- ymmärrystä
aikas moista tulla tänne leveilee säästöillä. aika monella on varmaan ollut pakko tilanne kun on velkaantumaan lähtenyt. ei kaikki uo velkaiset ole mitään himoshoppaajia. ei pitäisi tuomita kirjaa kannen perusteella.
- jaakko1956
tarinat lainamääristä on todella ikävää luettavaa tällä palstalla ja suosittelenkin vertailemaan asumisen kuluja ja menoja ja ajoissa ynttäämään useat pienet lainat yhdeksi isommaksi ja säästämään sillä tavoin kk kustannuksissa. näitä lainoja myöntäviä firmoja löytyy josta saa alle 10% korolla lainaa, ja esim autolainaa saa muualtakin kun autoliikkeestä http://kulutusluottovertailu.info/autolaina/ esim tarjoaa ratkaisuksi freeromrahoituksen luottoja jotka on kait aika lailla edullisimpia
- Oiaikojaoitapoja
Katsoimme Kukkaron herraksi-ohjelmaa, joka tuli televisiosta viime vuonna uusintana. Suurimmalla osalla ohjelmassa esiintyneistä ylivelkaantuneista ei ollut alkeellisintakaan ymmärrystä raha-asioitten hoidosta. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa??? Ei viitsitä edes avata laskuja eikä makseta laskuja ajallaan. Ollaan mieluummin perintätoimistojen ja ulosottomiehen asiakkaana kuin hoidetaan raha-asiat kuntoon.
Ei hallita yksinkertaisimpiakaan päässälaskuja. Ei osata suunnitella omaa ja perheen taloutta etukäteen. Ei osata laskea edes omia tuloja ja menoja eli mihin minulla on varaa ja mihin ei. Ei suunnitella ostoksia etukäteen. Ostellaan kaupoista ja verkkokaupoista mitä sattuu. Ostellaan täysin turhia tavaroita ja matkoja kalliilla osamaksuilla, kulutusluotoilla ja pikavipeillä. Ei laiteta rahaa säästöön. Osa hakkaa rahansa peliautomaatteihin ja pelaa uhkapelejä myös netissä. Ja kyseessä on aikuiset ihmiset ja osalla on perhettä, puoliso ja lapsia. Joukossa on myös eläkeläisiä. Oi aikoja, oi tapoja!
Rahankäyttö opitaan kotona omilta vanhemmilta. Millaisen mallin nämä yli varojensa elävien äitien ja isien lapset kotonaan saavat rahankäyttöön??? - Erakkomainen_eläjä
Tässä on tyypillinen tarina.Ensin otetaan velkaa ja rellestellään kuin jokin lottovoitaja.
Sitten kun alkaa maksun aika,niin elämän realiteetit tuleekin vastaan.
Pikavipit ovat ne kaikkein kierroimmat viritelmät,josta olin kirjoittanutkin krtitiikkiä.
Itse en ole ollut veloissa,mutta tunnen yhden henkilön,joilla juuri pikavipeistä kierre lähti
totaaliseen kaaokseen.Mutta sai uo:n kautta elämänsä järjestykseen (onneksi).
Miettikää hyvät ihmiset n kertaa,onko joku rakkine tarpeellinen vai ei.
Itsekin maksan käteisellä tai kortilla(jossa ei ole luotto-ominaisuutta) ,jos ostan jonkun tarpeellisen vaikkapa silmälasit,mitkä muuten tuleekin ensi viikolla.
Käsiraha oli 92€ ja loput 216€.Muuten tuo oli pakettijuttu,johon sisältyi näöntarkistus. - Aurinkoa2019
Terkkuja alkuperäiskirjoittajalta. Velkajärjestely häämöttää loppuaan ja on ollut kyllä elämän opettavaisin matka. Kaikki on maksettu pennilleen ja lisäsuoritukset päälle. Rahaa ei ole ollut mihinkään ylimääräiseen, mutta tarkalla laskemisella ja alesta ostamalla ollaan saatu ruokaa ja jopa jonkin verran vaatekertaakin uusittua. Se, että luottotiedot tulee takaisin ei tule muuttamaan meidän elämää millään tavalla. Velkaa emme hae enää ikinä, luottokorttia emme tarvitse mihinkään vaan kaikki tullaan ostamaan käteisellä ja jos sitä ei ole tarpeeksi niin ensin säästetään. Rankka, mutta niin opettavainen matka. Kaikki ei saa hyviä oppeja kotoa, vaan vanhempien malli on voinut ajaa juuri näihin ongelmiin. Hakekaa ihmiset ajoissa apua älkääkä missään nimessä lähtekö ottamaan lisää velkaa, jos rahat ei riitä. Kannattaa heti myöntää ongelma itselle ja ryhtyä hoitamaan asiaa. Asioilla on aina tapana järjestyä. Ihanaa syksyä kaikille :)
- Anonyymi
”Meni muutama vuosi kun tajuttiin että millä nämä maksetaan”.
Saatteko muutaman vuoden maksu- tai peräti hoitovapaata? Eikö velkaa enää tarvitsekaan alkaa maksamaan muutaman kuukauden päästä kun sopimus on tehty?
”Kun näistä on selvitty, ei enää ikinä velkaa”
No ette tosiaan ota velkaa muutamaan vuoteen jos olette pääset järjestelyyn, tämä on taivaan tosi!
Eikä meidän muiden todellakaan tarvitse ottaa mallia teistä. Itselläni on
Takana lähellä ollut velkaongelma johon itseltäni meni vuosikymmenet elämästä.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692261Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721752Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3691183- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3361128