Olen parikymppinen yliopisto-opiskelija. Elämässäni olen kokenut rankkoja kolhuja, jotka ovat tehokkaasti uuvuttaneet minua. Tällä hetkellä minua ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa joka päivä. Diagnoosina on masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olen vuosien ajan tavannut mielenterveyshoitajia, psykiatreja, psykoterapeutteja.
En jaksa opiskella enkä toisaalta mennä töihin. Vastuun ottaminen ahdistaa ja itkettää. Olin viime vuonna pitkään sairaslomalla, kunnes aloitin opinnot viime syksynä. Hengailen yliopistolla silloin tällöin, mutta en saa aikaiseksi mitään hyödyllistä, en jaksa tarttua toimeen ja käydä luennoilla. Olen todella uupunut.
En kuitenkaan ole luovuttanut! Haluan saada itseni työ- tai opiskelukykyiseksi. Suuri haaveeni tällä hetkellä on, että jaksaisin ensi kesänä mennä kesätöihin. Ajatuskin töistä aiheuttaa ahdistusta, mutta haluan ainakin yrittää. Olisiko teillä ehdottaa työtä, joka olisi kevyttä eikä liian stressaavaa? Mielellään ei vuorotyötä eikä aikaisia herätyksiä.
Lääkitystä minulla ei ole, varmaan pitäisi harkita sitäkin. Jos saisin helpotettua ahdistusta, saisin varmasti paremmin kiinni tehtävistä, oli ne sitten opiskelua tai työtä. Onko kenelläkään kokemusta siitä, miten sopiva mielialalääkitys on auttanut takaisin työelämään?
Elämä jakaa kortit ja me pelaamme. EN syyllistä ketään työkyvyttömyyden takia eläköitynyttä henkilöä, mutta itse en halua jäädä elelemään tukien varassa. Olen epävarma enkä uskalla toivoa liikoja, mutta aion tehdä kaikkeni, että pääsisin pinnalle, löytäisin alani, voisin käydä töissä tienaamassa rahaa.
En jaksa opiskella enkä toisaalta mennä töihin. Vastuun ottaminen ahdistaa ja itkettää. Olin viime vuonna pitkään sairaslomalla, kunnes aloitin opinnot viime syksynä. Hengailen yliopistolla silloin tällöin, mutta en saa aikaiseksi mitään hyödyllistä, en jaksa tarttua toimeen ja käydä luennoilla. Olen todella uupunut.
En kuitenkaan ole luovuttanut! Haluan saada itseni työ- tai opiskelukykyiseksi. Suuri haaveeni tällä hetkellä on, että jaksaisin ensi kesänä mennä kesätöihin. Ajatuskin töistä aiheuttaa ahdistusta, mutta haluan ainakin yrittää. Olisiko teillä ehdottaa työtä, joka olisi kevyttä eikä liian stressaavaa? Mielellään ei vuorotyötä eikä aikaisia herätyksiä.
Lääkitystä minulla ei ole, varmaan pitäisi harkita sitäkin. Jos saisin helpotettua ahdistusta, saisin varmasti paremmin kiinni tehtävistä, oli ne sitten opiskelua tai työtä. Onko kenelläkään kokemusta siitä, miten sopiva mielialalääkitys on auttanut takaisin työelämään?
Elämä jakaa kortit ja me pelaamme. EN syyllistä ketään työkyvyttömyyden takia eläköitynyttä henkilöä, mutta itse en halua jäädä elelemään tukien varassa. Olen epävarma enkä uskalla toivoa liikoja, mutta aion tehdä kaikkeni, että pääsisin pinnalle, löytäisin alani, voisin käydä töissä tienaamassa rahaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse syrjäydyin täysin opiskeluista ja työelämästä, olen ollut jo 2 vuotta sairaslomalla. Haluaisin itsekkin kovasti tehdä töitä tai opiskella sillä neljän seinän sisällä jatkuva " lomailu " on aivan helvetillistä, ei mitään tekemistä ja koskaan ei tarvi tehdä mitään, tuntuu että pää hajoaa
Joten ymmärrän kyllä pointtisi.
Kannattaa kuitenkin hakeutua sairauslomalle ja kuntoutus ja tai työkykyselvitykseen.,
Voit päästä ammatilliseen kuntoutukseen ja sitä kautta päästä kiinni sopivampiin opintoihin ja töihin.
Puhu asiasta lekurillesi.
Onko sinulle tarjottu psykoterapiaa?
Jos ei jaksa niin ei jaksa,
Ei ole mitään yhteiskunnan rahoja. Raha ja sen omistaminen ovat illuusioita, omaisuus omistaa meidät eikä toisinpäin.
Jos vain haluat rahaa, niin ehkä siivoojan työ on itsenäsitä, voi tehdä monessa paikoin itsenäisesti ja yksin. Siinä saa myös fyysistä kuntoa ja liikuntaa. Ennen sitä kannattaa kyllä liikkua ja saada kuntoa että jaksaa.
Et varmaan jasaisi poimia mansikoita; se on tosi rankaa.
Kun on joskus tehnyt huonopalkkaista fyysistä työtä, tietää mitä se on ja osaa arvostaa heitä jotka joutuvat kovalla työllä repimään kapean leipänsä. Kuitenkin sekin työ on tärkeää ja se on jonkun tehtävä.
Minulla oli tuossa pari päivää sitten aika psykiatrille. Hän oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa kannattaa miettiä psykoterapiaa. Lääkityksestäkin juteltiin, tosin olin vielä hyvin epävarma sen aloittamisesta, koska minulla on yksi lähes traumaattisen huono kokemus mielialalääkkeen kokeilemisesta noin puolentoista vuoden takaa. No, seuraava lääkäriaika on parin viikon päästä, ja sitä odotellessa yritän kovasti miettiä, mitä nyt kannattaisi tehdä.
Itsenäinen työ olisi parasta. Liian iso väkimäärä ja ihmiskontaktit alkavat aina päivän mittaan rankasti väsyttää. Haluaisin todellakin tienata edes jonkin verran, että saisin talouteni edes vähän paremmalle tolalle. Olen joutunut ottamaan opintolainaa, koska pelkällä opintotuella ei elä, enkä kykene käymään töissä. Rahatilanne ahdistaa sekin. Masentaa elää velaksi, mutta mitäs muutakaan voisin tehdä. Onneksi en ole mikään tuhlaaja. Pyrin ostamaan vain sen mitä oikeasti tarvitsen. En käytä alkoholia ja tupakoinninkin onnistuin lopettamaan, mistä olen todella ylpeä!
Vielä pari vuotta sitten uskalsin haaveilla paljosta. Sain ylioppilaskirjoituksista lähinnä L:ää ja E:tä. Ajattelin, että täältä tullaan tulevaisuus: opiskelen itselleni hyvän tutkinnon ja menen hyväpalkkaiseen työhön. Nykyään haaveeni ovat vähän erilaiset. Minulle riittää, että saisin mitä tahansa työtä, jota pystyn/jaksan tehdä ja josta saan sen verran palkkaa, että elän. Muuta en uskalla toivoa.
Jos ei jaksa niin ei jaksa... Totta :(
On sairaudesta sitten ollut hyötyäkin. Ei ole huono juttu jos elämisen arvoja oppii. Mitä merkitystä sillä on jos rahaa haalii, saastuttaa luontoa, ja elää ylikierroksilla elämää. Monesti niillä titteleitä ja kunniaa haalivilla ei ole aikaa elää, ihmissuhteet jäävät pinnallisiksi ja elämä on onttoa.
Jospa sinulla on alkanut jonkinlainen burn out noiden kohtuuttoinen tavoitteiden vuoksi. Olet nuori ihminen ja elämässä ehtii vielä. Kun kokememusta, itseluottamusta ja vuosia tulee, niin ehtii vielä opisekelemaan tutkintoja. Monet suorittavat yliopisto-opintoja ja vaihtavat ammatiaan vasta keski-ikäisenä. Keskity nyt itsesi hoitoon ja ota vastaan jotain duunia kun voimat palaavat. Et sinä yhteiskuntaa paljon köyhdytä jos satsaat muutaman kuukauden tai vuoden ihan itsesi hoitoon.
Puhelinhaastattelua iltavuoroina.
Hei opiskelija! Minä neuvoisin sinua toistaiseksi pitämään kuitenkin kiinni opiskelupaikastasi, mikäli se on alalta, jota kuitenkin haluaisit opiskella vointisi ollessa parempi. Se on kuitenkin kovalla työllä hankittu, koska kukaan ei saa noin hyviä arvosanoja kirjoituksista ja pääse pääsykokeista läpi ahkeroimatta tai olematta lahjakas tapaus!
Koska sinulla on säännöllinen hoitokontakti henkilöön, joka tuntee tilanteesi, niin saat häneltä tarvittaessa todistuksen kelaa varten siitä, ettet ole edennyt opinnoissasi riittävästi sairauden vuoksi. Näin sinulta ei ainakaan peritä opintotukia takaisin tms. joka saattaisi sinut entistä huonompaan jamaan. Jaksaisitko tällä ajatuksella tehdä ainakin joitakin opintoja kevään aikana, edes kokeilla, koska se olisi tavallaan riskitöntä eikä tarvitsisi murehtia kelan asettamista 45 pisteen opintotavoitteista?
Opiskelen myös yliopistossa ja olen koko pienen ikäni kärsinyt masennuksesta, pakko-oireista, unettomuudesta sun muista elämää haittaavista "pikku vaivoista". Olen myös ollut kesätöissä tässäkin ketjussa ehdotetussa siivoustyössä, jota en ainakaan voi suositella, sillä sinä kesänä elämäni oli täydellistä helvettiä ja koko seuraava syksykin meni piloille lähinnä nukkuessa pois väsymystä ja itkiessä.
Samalla kuitenkin sain jonkinlaista lisätsemppiä opiskeluuni, kun tajusin, että kaikista tyhmin idea maailmassa olisi jättää opiskelu kesken ja samalla luopua tulevaisuuden toivosta kokonaan. Ei sillä, että opiskelu välttämättä toisi sen paremmin onnea tullessaan, mutta siihen on ainakin jonkinlainen mahdollisuus, toisin kuin itseään toistavassa ja äärimmäisen huonosti palkatussa työssä, jonka ohessa useimmiten tarvitsee kuitenkin hakea vielä yhteiskunnaltakin tukea, että jotenkin elää.
Voisin vielä vastata alkuperäiseen kysymykseesikin siten, että nyt olen käyttänyt kohta vuoden ajan mielialalääkitystä, joka on huikeasti parantanut elämänlaatuani ja jaksamistani siihen nähden, mikä oli lähtötilanne. Eli jos vain uskallat, kannattaa sekin kortti katsoa vielä kertaalleen eri lääkkeellä. Minullakin ensimmäinen lääke oli täydellinen katastrofi, tuntui siltä kuin olisin nukkunut ympäri vuorokauden, vaikka välillä hereillä olinkin.
On totta, että masennus opettaa. En sano, että pitää masentua ja syöksyä kuilun pohjalle jotta tästä elämästä tietäisi jotain, mutta oma kokemukseni on, että mielen oireilun kautta voi myös oppia. Vaikeudet pakottavat järjestelemään arvoja uudelleen jonoon ja tätä kautta näkee paremmin sen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Minulle se ei todellakaan ole raha eikä menestyminen. Haluan sisältöä elämän harrastuksien ja ystävien kautta. Näitä minulla on onneksi molempia.
Näen ympärilläni ihmisiä, joille halu menestyä on noussut ns. hattuun. Omaa asemaa ja "paremmuutta" suhteessa toisiin ihmisiin halutaan korostaa aina, hyvässä ja huonossa tilanteessa. Olen kokenut myös sen, miten tällainen saattaa olla vahingoksi tällaiselle henkilölle itselleen ja hänen läheisilleen. Kannattiko sittenkään ajatella vain omaa etuaan?
Kiitos teille vastanneille. Täytyy kysyä lääkäriltä todistusta Kelalle, ettei tukia ainakaan aleta periä takaisin. Ensi kesästä en tiedä... Jos en töihin kykene, niin sitten vain lisää opintolainaa. Ja ainahan on sossu. Hmm :/
Tämä yhteiskunta on vaativa. Jokin tässä varmaan mättää? En yhtään ihmettele, että niin moni herkkä yksilö ahdistuu ja masentuu. En voi kuin ihailla, miten joku jaksaa paiskia duunia kahdeksan tuntia päivässä, viisi päivää viikossa. Tämä tuntuu olevan muotti, johon meitä kaikkia yritetään sovittaa. Vaikea sanoa, mahdunko siihen koskaan, enkä kyllä väkisin ja terveyteni uhalla aio sitä tehdäkään.
Yhteiskunta on tosiaan vaativa.
Itse olen 40-v. ja alan vasta nyt todella ymmärtää että en sovi siihen muottiin mitä yhteiskunta vaatii. Ja se on ok. Olen yrittänyt opiskella ja tehdä töitä, mutta masennukseni ja ahdistukseni pamahti päälle niin pahasti että olen nyt sairaslomalla. Kuinka pitkä sinun sairaslomasi oli? Millainen oli vointisi että sait sairaslomaa? Itse toivon että saisin vielä tämän kuukauden sairasloman lisäksi vielä jatkoa, en kykene tällä hetkellä kyllä töihin enkä edes opiskelemaan. Vointini on todella huono.
Minulla on ollut masennusta varmaan iät ja ajat. Mutta vasta viime vuosina se on diagnosoitu.
hae ihmeessä apua sossulta, silloin kun on opintolainaa niin ne auttaa.
Itselleni opintolaina on aiheuttanut ongelmia. Viimeiset vuodet ovat olleet todella tiukkoja, ja opintolainan takaisin maksu on lisännyt taakkaa.
Itse olen vaihtamassa ehkä työpaikkaa. Olen ymmärtänyt että en ehkä koskaan pysty käymään normi 8-16 töissä. Ja työpaikka pitää valita tarkkaan. En jaksa liikaa olla ihmisten seurassa. Minulle sopisi joku fyysisempi työ, tai joku missä tehdään käsillä jotain. Olen nyt ollut opettajana pitkään enkä enää kestä sitä henkistä aivopainetta.
Monet jaksavat paiskia töitä hampaat irvellä ja väkisin, mutta onko se elämää. uskon että tulevaisuudessa on pakko tehdä asialle jotain. Onneksi on aloja ja joissa on mahdollista tehdä hommia osa-aikaisesti. Eräs ystäväni elää vaatimattomasti ja tekee töitä keikkaluontoisesti.
Minkin uskon, että eivät kaikki ihmiset jaksa painaa täysillä kahdeksaa tuntia viikossa haastavaa työtä. Olen jo iäkkäämpi ja tietoinen valintani on, että olen ajoittain työttömänä. Paikkakunnallani on kova työttömyysprosentti ja ei kaikille halukkaille löydy edes pätkätöitä.
Ihmisarvo ei ole riippuvainen tehokkuudesta palkkatöissä. Annan sitten panokseni yhteiskunnalle ja läheisilleni esim. monissa vapaaehtoistöissä.
Mene telemarkkinointialalle.
Saat juteltua päivän aikana ihmisille ja saat kavereita ja jos olet hyvä puhumaan ja myymään niin saat rahaakin.
Sairasomani kesti viitisen kuukautta. Paloin keväällä loppuun niin, etten jaksanut mennä töihin. Koko ajan piti pinnistellä, että sai aikaan edes jotain. Olin itkuinen ja lopulta romahdin ja lopetin työt. Saikkua lääkäri kirjoitti aluksi muistaakseni muutaman viikon, jonka jälkeen sitä jatkettiin aina viime syksyyn eli opintojen alkamiseen asti.
Todella tukala olo. Nyt on ihan liikaa painetta päällä. Huomenna pitäisi taas aloittaa arki opiskelun merkeissä. En tiedä mitä tästä tulee. Joka hetki masentaa, ahdistus tykyttää rinnassa. Tarvitsen lepoa...
Yritä pitää kiinni opiskelupaikasta jos pystyt, mutta laske rima minimiin. Jokainen hengissä selvitty päivä on voitto ja yksi hyväksytty kurssi on jättipotti. Mutta jos et pysty siihen, niin salli sekin itsellesi.
Lukiossa olet saanut hyviä arvosanoja, mutta jatko-opinnoissa niillä ei ole enää niin väliä. Vakitöihin pääsee usein kesätöiden ja harjoittelujen kautta, eikä noita arvosanoja sitten enää juuri kysellä.
On hyvä, että sulla on terve suhtauminen, etkä halua olla yhteiskunnan elätti. Älä kuitenkaan ota liian suuria haasteita tässä tilanteessa, äläkä piiskaa itseäsi. Pienin askelin eteenpäin. Töitä kerkee tekemään tekemään ja veroja maksamaan niin älyttömästi, ettei siitä kannata stressata. Liikkua kannattaa kuitenkin. Se nostaa mielialaa.
Huikeata, että onnistuit lopettamaan tupakoinnin! Eihän tuohon pysty juuri terveetkään. Ja vielä - ihmisarvosi ei riipu siitä, miten suoriudut. Olet jo todistanut, että olet älykäs ja pystyt huippusuorituksiin. Voisit antaa sille arvoa ja armahtaa itseäsi nyt, kun on vaikeeta.
Lämmin kiitos viestistäsi, Cozy! Siinä on paljon rohkaisevia sanoja, joista tulin paremmalle tuulelle. Osuit ihan ytimeen monessa kohtaa, ja olet oivaltanut viestieni perusteella hyvin, minkälaisessa tilanteessa olen tällä hetkellä.
Romahdin viikonloppuna todella rajusti. Sain vaikean paniikkikohtauksen, jonka vuoksi oli pakko raahautua päivystykseen myöhään illalla. Pikku hiljaa olo helpottui, ja pääsin yöksi kotiin lääkärin kirjoittama resepti kourassa. Nyt on aika levätä. Edessä on sairasloma, lääkityksen ja toivottavasti myös terapian aloittaminen.
Enää ei tarvitse jaksaa, koska jaksaminen on loppunut. Olo on uupunut, mutta myös raukea ja helpottunut. Nyt keskityn siihen, että saan itseni kuntoon. Vasta sen jälkeen mietin opiskelua/työtä. Nyt ei ole kiire mihinkään eikä ole pakko väkisin repiä itsestään irti niitä viimeisiäkin voimia!
Toivon jaksamista meille kaikille! Ei pidä luovuttaa. Jaksakaa uskoa, että pohjalta voi nousta ylös. Niin minäkin uskon.
Hyvä että helpotti ja uskalsit hakea apua.
Jouduin itse olemaan kahteen otteeseen syrjässä työelämästä, yhteensä pari vuotta. Palasin molemmilla kerroilla takaisin osa-aikaisen järjestelyn turvin. Sitä ei siis kannata pelätä, että joutuu 'huilailemaan' mahdollisesti pitempäänkin. Eikä kannata välittää siitä, mitä muut ajattelee.
Tein itte sen virheen, että rupesin heti ressaan, miten pystyn palaamaan töihin. Se oli tyhmää. Paluu olisi muuten ollut varmasti helpompaa. Vaikka oon ollu välillä ihan rikki, ja osin vieläkin 'epäkunnossa', en oo kuitenkaan lopulta menettänyt elämässä mitään. Nyt olen sujut itseni kanssa. Lisäksi ammattitaitoani arvostetaan ja osaan arvostaa sitä itsekin.
Varaudu siihen että toipuminen on hidasta ja että takaiskuja tulee. Niistä ei kannata lannistua. Pitää vaan jaksaa armahtaa itseään. Yritä löytää joku luotettava henkilö, kenen kanssa voit puhua. Kunnallisella puolella on paljon hyviä mielenterveyshoitajia ja niiden kanssa pääsee yleensä ilmaiseksi jutteleen.