Oon reilu parikymppinen nainen enkä osaa yhtään mitään.. Oon huono työssäni, en omaa sosiaalisia taitoja, enkä ole kovin luovakaan.. Alkaa kyllästyttyään tää elämä.. Aina tuntuu myös että olen tyhmä kuin saapas, muut ovat paljon fiksumpia ja etenevät urallaan.. :(
en osaa mitään
tyhmä ja tympiintynyt
166284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oletan että sairastat masennusta kun tällä palstalla olet. Pelkkä se, että olet siitä huolimatta selvinnyt hengissä tähän asti, on suurempaa kuin mitä monet tulevat ikinä elämässään saavuttamaan. Todellinen suuruus ja voima piilee heikoimmissa. Sun ei pidä verrata itseäs muihin, sillä sun elämä on aivan eri tavalla taistelua kuin heillä. Kaikki tuo häpeä/itsensä huonoksi tunteminen nostaa sut vielä elämässä korkealle jos vaan jaksat kestää, vaikka siinä voikin kestää kauan. Itse olen samassa tilanteessa, eli ymmärrän tilantees. Niin kauan kun on hippunenkin toivoa niin se kärsimys on sen väärti. Ja toivoa on aina.
Et osaa yhtään mitään? Missä työssä ei tarvitse osata mitään? Onko työpaikkoja vapaana?
Mä en osaa käsitöitä tehä, mä en osaa soittaa pianoa, mä en osaa kirjottaa hyviä tarinoita, mä en osaa kokata, mä en osaa piirtää, mä en osaa MITÄÄN!!!! EN YHTÄÄN MITÄÄN!!! On epäreilua kun muut osaavat tehdä hienoja käsitöitä! ): Oon tehny muutaman käsityön ja näytin äitille ja se sano tosi hieno, sen mielestä oon hyvä käsityössä. MUT MUN OMASTA MIELESTÄ EN! Ja kun katon muitten tekemiä käsitöitä niin mitä vielä... varsinkin (ku oon tehny keppareita) Iisan tallin kepparit, mä pökerryn, ihan tajutonta. sitte mun, niinku jotai roska koreja ne mun. ))):
Minulla taas on ollut päinvastoin. Yleensä olen tuntenut osaavani ainakin jotenkin, mutta vanhempien motto on aina ollut: "Et sää mittää ossaa" asiassa kuin asiassa. Siinä tilanteessa on vaikea kehittää itsetuntoa, kun on narsistien uhri.
Ihan niinkuin olisin itse kirjoittanut tuon. Olen vähän päälle 20w nainen myös. Kärsin vakavasta sosiaalisten tilanteiden fobiasta.. kärsinyt jo itseasiassa monta vuotta. Tämän takia olen nytkin sairaslomalla. Musta on kans aiemmin tuntunut, että muut ovat kauhean fiksuja ja etenevät urallaan.. mutta asia ei ole ihan noin ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Olen huomannut, että avain mielenrauhaan on itsensä hyväksyminen puutteineen ja vahvuuksineen. Kyllä on ollut itsellenikin kova pala myöntää, että ei ihan insinööriä taida minusta tulla tai muutakaan akateemista.. ainakaan vähään aikaan. Ja kyllä me kuule ehditään töitä tehdä ja opiskellakin.. mistä tietää, mitä tapahtuu 20 vuoden päästä? Tää teksti voi olla hyvin sekavaa, koska olen tähän aikaan hereillä enkä ole nukkunut koko yönä unettomuuden takia.. toivottavasti jotain pointtia tästä kuitenkin ymmärsit.
Todelliset tyhmät eivät edes ymmärrä olevansa tyhmiä, joten oletan että olet ihan fiksu:). Työurasikin on vielä alussa, eli kokemustakaan ei ole voinut vielä karttua paljon.
Yksi tapa kehittää omaa amattitaitoaan, on tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa. Minä olen tehnyt niin. En ole sosiaalinen, mutta tämä hiljainen puurtaminen on noteerattu kaikilla työpaikoilla. Alussa uudessa työtehtävässä on ollut aina pallo hukassa, mutta kahden vuoden sisään olen yleensä saavuttanut jo arvostuksen ammattilaisena, johon voi aina luottaa. Työn lisäksi mulla on pari harrastusta. Alussa olin niissäkin aivan nolla, mutta säännöllisellä ja kurinalaisella tekemisellä voi kehittyä yllättävän nopeasti.
Havaintoni työelämästä on, että sosiaalisuus ei ole osaamisen mittari. Usea ns sosiaalinen ja pidetty henkilö on epäpätevä eikä anna täyttä työpanosta, vaan varastaa sekä omaa että muiden työaikaa heittämällä jatkuvasti tyhjänpäiväistä läppää. Toisaalta, vaikkei ole sosiaalinen persoona, sosiaalisia taitoja on mahdollista opetella. Johtajissakin on hämmästyttävän paljon niitä, jotka ei osaa edes korrektin käyttäytymisen alkeita vaikka se kuuluu heidän tehtäväänsä.
Jos tuntuu että ei osaa mitään, niin opetelkaa jotain, minkä osaatte oikein hyvin!
Tehkää siitä "teidän juttu" ja että ootte experttejä siinä asiassa!
Käykää kirjastosta lainaamassa "Hyvä itsetunto"-kirjoja.
Olet vielä noin nuorkin. Ei kaikkien tarvitse olla ruudinkeksijöitä. Elämänkokemus myös opettaa ja saat lisää itseluotamusta. Töissäkin aina sattuu kaikille jotain.
Ainakin osaat valittaa joutavista.
Kuinka niin, ei masennuksessa valiteta mistään
Kyllä kaikki jotain osaavat. Kaikki eivät vaan osaa samoja asioita. Eri ihmisille sopivat eri tyyppiset työt. Jos työssä korostuu esim. sosiaaliset taidot ja hyvä "puhetaito", niin on ihan selvää että niissä vahvat etenevät nopeammin urallaan.
Ehkä olet kokonaan väärällä alalla? Viihdytkö oikeasti työssäsi? Minä lähdin itse opiskelemaan uutta alaa 27-vuotiaana, enkä ole katunut. Nyt jo yli 5v uudella alalla ja viihdyn töissä paremmin kuin koskaan. En edes yritä olla mikään kauppamies tai esiintyjä, mutta omassa työssäni minua pidetään luotettavana ammattilaisena.
en opi yhtikäs mitään minulla ei ole kavereita ja minä kuolen masennukseen ja minulla on rakkaus elämäkin ihan perseestä
Ei se mitään, elämäsi kääntyy parhain päin. Etkä mihinkään kuole, hankit vain apua jos on pahassa tilanteessa.:)
mä oon huono kaikessa oon ehkä hyvä piirtää mut mulla on ADHD ja se vaikuttaa paljon matikkaan ja mun arvosanaan:((
Oon reilu nelikymppinen nainen. En osaa mitään, alitan rimaa alipalkatussa osaaikatyössäni, sosiaalisia taitoja en omaa, enkä siksi sosiaalisia suhteitakaan, en ole kaunis enkä rohkea. Muut etenevät urallaan, saavat lapsia, ostavat taloja, autoja ja vaihtavat uuteen suhteeseen. Minä sinnittelen mistään mitään irti saamatta ja yritän selviytyä seuraavaan päivään.
Jokainen on hyvä omana itsenään.
Jokainen osaa jotain paremmin kuin joku toinen.
Kukaan ei ole täydellinen.
Ei kannata verrata itseään muihin.
Muista, sinäkin olet hyvä !