univelka ja liika mielikuvitus.

Olen kirjoitellut tänne eräästä naisesta. Mutta en pahaa. Hänen sukunimeä en ole muistaakseni maininnut. Olen puhunut hyviä asioita mitä tunsin häntä kohtaan. Lähdin kesken työpäivän. Vaikka jäikin ihan tunti vuoron loppumiseen. Menin ja hain lääkitykseni takaisin koska tahdon olla normaali. nyt minulla normaali olla. Havahduin herättyäni ettei henkilö ole minulle tekisi hän myös asian eteenpäin saamiseen vastakaikua. Mut se mitä haluan julki tuoda on se että yksin tykkääminen ilman vastakaikuu on ihmeellinen juttu se saa todellaiin ihmisen sekoamaan. Nyt hyvä mieli nukuin 14tuntia ihanaa unta ja olen niin järjissäni kuin voin vain olla. Se nainen on kuullut rakkauden tunnustukseni ja kaiku oli yksin huutoa. Se että se henkilö sattuu olemaan niin namu en voi sille mitään. Nyt kuitenkin saanut muitakin vaihtoehtoja nais rintamaan herättyäni monta toista vaihtoehtoa tietäen minun henkisen romahdukseni näkien sen ovat tarjoutuneet halukkaaksi vaihtoehtoisena valinta minulle. Mikä on positiivinen asia. Aikaisemmin kirjoitin meen naisen työpaikalle jne. En mennyt koska en mee huutaa tunteista toisten työpaikoille. Ja jos olisinnmennyt niin tiedän vastauksen ei kiitos. Joten ryhdikkäänä otan toiset vaihto ehdot huomioon miksi roikkuisin yhdessä joka ei sittenkään minulle ole selvästikkään tarkoitettu. Enpä roiku enää. Elämä on välillä vaikeaa kun sitä niin tahtoisi jonkun onnelliseksi tehdä ja sivussa tahdon olla onnellinen itse myös. Tunne rakkaus sitä naista kohtaannkatosi tykkään henkilöstä mutta se unohtuu myös. Olisi hän tullut vastaan ajat sit. Mut toivon ettei hän saanut kuin mukavan pienen jännitteen elämäänsä tekee hän myös paljon töitä. Ja tapaa miehiä muitakin olkoon se hänelle suotavaa. Minä katson elämän valtti kortit tästä eteenpäin jos vihreä valo palaa myös takaisin minulle. Kaikkea hyvää V nimiselle naiselle ja älä pelkää en tuu piinaa sua.
0145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

*markku* kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu