Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on
kuollut. (Jaak. 2:26)
On ihmisiä, jotka kuullessaan evankeliumia ja sitä, mitä uskosta sanotaan, kohta taipuvat siihen sanoen uskoksi sitä, mitä itse luulevat.
He kuvittelevat kuitenkin uskon vain joksikin sellaiseksi, joka heillä muka on valta ottaa tai jättää, ikään kuin se olisi jotakin luonnollista, inhimillistä. Kun he siis sydämessään voivat päästä niin pitkälle, että ajattelevat: Varmaan tämä oppi on oikea ja minä uskon asian niin olevan, he pitävät tätä uskona. Kun he sitten eivät havaitse itsessään eivätkä muissa hyvien tekojen seuraavan, he arvelevat, ettei usko riitä, vaan vaaditaan jotain muuta ja syvällisempää.
Oikea usko ei kuitenkaan ole suinkaan tuolla tavoin ajatuksiemme sepitettävissä, vaan se on kokonaan Jumalan teko meissä, ilman mitään omaa vaikutustamme.
Siksi se onkin voimallinen ja vaikuttava, milloinkaan lepäämätön. Heti se uudistaa ihmisen ja vie hänet aivan uuteen elämään ja oloon.
On mahdotonta, ettei hän aina tekisi hyvää. Niin kuin näet puu itsestään kantaa hedelmää, samoin hyvät teotkin seuraavat luonnonmukaisesti uskoa. Turha lörpöttelijä on se, jolla ei ole tällaista uskoa.
Hän osaa tosin puhua uskosta ja hyvistä teoista. Hän ei kuitenkaan tiedä, mitä usko on ja mitä ovat hyvät teot, koska hänellä ei ole kumpaakaan.
Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille 11.1.2014
kuollut. (Jaak. 2:26)
On ihmisiä, jotka kuullessaan evankeliumia ja sitä, mitä uskosta sanotaan, kohta taipuvat siihen sanoen uskoksi sitä, mitä itse luulevat.
He kuvittelevat kuitenkin uskon vain joksikin sellaiseksi, joka heillä muka on valta ottaa tai jättää, ikään kuin se olisi jotakin luonnollista, inhimillistä. Kun he siis sydämessään voivat päästä niin pitkälle, että ajattelevat: Varmaan tämä oppi on oikea ja minä uskon asian niin olevan, he pitävät tätä uskona. Kun he sitten eivät havaitse itsessään eivätkä muissa hyvien tekojen seuraavan, he arvelevat, ettei usko riitä, vaan vaaditaan jotain muuta ja syvällisempää.
Oikea usko ei kuitenkaan ole suinkaan tuolla tavoin ajatuksiemme sepitettävissä, vaan se on kokonaan Jumalan teko meissä, ilman mitään omaa vaikutustamme.
Siksi se onkin voimallinen ja vaikuttava, milloinkaan lepäämätön. Heti se uudistaa ihmisen ja vie hänet aivan uuteen elämään ja oloon.
On mahdotonta, ettei hän aina tekisi hyvää. Niin kuin näet puu itsestään kantaa hedelmää, samoin hyvät teotkin seuraavat luonnonmukaisesti uskoa. Turha lörpöttelijä on se, jolla ei ole tällaista uskoa.
Hän osaa tosin puhua uskosta ja hyvistä teoista. Hän ei kuitenkaan tiedä, mitä usko on ja mitä ovat hyvät teot, koska hänellä ei ole kumpaakaan.
Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille 11.1.2014
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lutherilta lisää terveisiä meille. Aina ajankohtaisesta aiheesta.
Tätä painotusta näkee usein, kun painotetaan uskoa totenapitämisenä ja opin seuraamisena:
"Varmaan tämä oppi on oikea ja minä uskon asian niin olevan, he pitävät tätä uskona. Kun he sitten eivät havaitse itsessään eivätkä muissa hyvien tekojen seuraavan, he arvelevat, ettei usko riitä, vaan vaaditaan jotain muuta ja syvällisempää. "
Tosin lapsuutensa tekemisiä painottaneessa yhteisössä viettäneille, taitaa ajattelu mennä helposti toiseen suuntaan kuin mitä Martin kuvaa: Kun huomaa, ettei siitä totenapitämisestä seuraakkaan mitään hedelmää, ajatellaan, että joka tapauksessa kaikki, mitä oikeassa opissa oleva tekee, on "hyviä tekoja", koska kerran tällaisesta uskosta seuraa hyviä tekoja. Eihän vielä eletä näkemisessä, jotta ne hyvät teot voitaisiin nähdä, mutta koska oppi on oikea, on oikeaa oppia seuratessa teot "hengellisesti hyviä" joka tapauksessa.
Aika jännittävä venkura tarvitaan ja seurauksenahan sitten on nämä hirmuiset tuomitsemiset ja sitomiset ja suoranaiset haistatukset (=pahat teot=synnin teot) niitä kohtaan, joiden "oppi ja usko(=totena pitäminen)" ei ole sitä, mitä se itsellä on. Mitä Rosenius taannoin niin hienosti tällä palstallakin kuvasi.
Uskossamme on ihan oikeasti kyse jumalasuhteestamme, suhteestamme Jeesukseen. Se ei ole mitään totenapitämistä; ei kasteen ei ehtoollisen, ei Raamatun ei Jeesuksen tai Jumalan totenapitämistä, vaan aito vuorovaikutussuhde,
Puhumattakaan, että uskossamme olisi kyse siitä millaisissa vaatteissa kuljemme tai laulammeko yhdessä yksiäänisesti tai moniäänisesti, instrumenteilla tai ilman tai onko otsassamme syvät rypyt maailman pahuuden tähden tms.
Usko ihan oikeasti teetättää töitä. Töitä joihin täytyy ryhtyä: lähetyskentille lähtemistä tai lähetyksen rahoittamista, heikommista huolen pitämistä, käden ojentamista kaatuneelle, kuulumisten kyselemistä lähimmäisiltä, yksinäisten tukemista, rinnalla kulkemista, ...
Siitä rakkaudesta, jolla rakastamme, meidät tunnetaan Jeesuksen seuraajiksi.
Totena pitävän uskon kommentti tähän on: "Ei sinun tarvitse tulla meille esittelemään hyviä töitäsi..."
Hyvistä töistä puhuminen kalahtaa aina aika suoraan hermoon...
Sanoppa rudiini, miksi minulle käy usein niin, että kun tunnen tarvetta lähteä vanhuksia katsomaan, usein mieleeni tulee esteitä ja lykkään lähtemisen tuonnemmaksi? Tai kun joudun tilanteeseen jossa tulisi sanoa muutama sana Jeesuksesta ainoana tienä taivaaseen olen kuitenkin hiljaa? Tai kun tulisi osallistua lähetystyön tukemiseen antamalla rahaa, alan mielessäni laskemaan, ettei taida juuri nyt "jäädä ylimääräistä" annan myöhemmin. Tai sitten muistan että maksanhan kirkollisveroa, kai se riittää juuri nyt.
Muuttis, siksi, että sinussa vaikuttaa kaksi voimaa. Siitä syntyy kristityn kilvoitus. Kumpaa ääntä haluat kuunnella ja seurata? Sitä joka kehottaa sinua hyviin töihin vaiko sitä, joka kehottaa sinua itsekkyyteen.
Et ole mikään automaatti tai robotti, joka uskoon tultuasi alat tietämättäsi tekemään hyvää hajuvanaa perässäsi. Sinussa on koko ajan taistelu käynnissä.
Kovin helposti "opillisuudessamme" ryhdymme seuraamaan tuota hevosmiehen opetusta, että sieltä se itsestään vaan kumpuaa, ilman että mitään teemme... koska muutoinhan se olisi itsensä vanhurskauttamista.
Juuri tästä syystä eskoislestadiolaisuus taitaa olla kaikkein passiivisin herätysliike Suomessa. Käperrytään vain tutkimaan omaa itseä ja omaa syntisyyttä fokuksen ollessa ihan väärässä paikassa. Kun sen kuuluisi olla Kristuksessa ja lähimmäisten palvelemisessa. Sen sijaan koko ajan pohditaan omaa itseä ja omaa onnistumista ja pelätään "omaa vanhurskautta".
Täällä on usein todettu, että kaikkein vaikeinta on olla tekemättä mitään... Ja sillä koetetaan olla Jumalalle paremmin kelpaavampia, ikään kuin se ei olisi "omaa vanhurskautta"...
Vertauksessa vuohista ja lampaista ei ole kyse tehdyistä töistä, vaan tekemättömistä töistä.
Rikkaan miehen ja Lasaruksen tapauksessa ei ollut kyse siitä, mitä rikas mies oli tehnyt, vaan siitä, mitä hän oli jättänyt tekemättä. Nooh, hurskas uskova toteaa toki, että rikas mies ei ollut uskossa...
Kyse on todellakin suhteestamme Herraan Jeesukseen; siitä mihin Hän meitä kehottaa ja olemmeko sille kehotukselle kuuliaisia.
Paavalista saamme lukea, miten häntä käskettiin jostain häipymään ja taas jonnekin menemään evankeliumia viemään.
Herran Jeesuksen seuraamisesta on kyse! Toisaalta Hänen esimerkkinsä noudattamisesta ja toisaalta Kristus meissä, kirkkauden toivo!
Niin vaikuttaa kaksi voimaa siis - minussa.
Sanoppas sitten miksi niin usein kuuntelen ja toteutan sitä voimaa, mitä ei pitäisi? rudiinilta kysyn, saa toki muutkin sanoa ajatuksiaan.
Kun kerran uskon olevani uskossa ja tahdon Jeesusta seurata?
Mikä on vinossa?
Tämä on vakava asia minulla, en kysy pilanpäiten.
Hyviä neuvoja kaipaan.
Eikä tuo yllä ole ollenkaan ainut ongelma elämässäni ajatellen, että olen kristitty. Muistaako kukaan sitä opetusta raamatusta, jossa toinen palvelija lupasi mennä työhön, mutta ei mennyt, toinen taas ei luvannutkaan, mutta kuitenkin meni? Mikä on tuon esimerkin opetus?
"Sanoppas sitten miksi niin usein kuuntelen ja toteutan sitä voimaa, mitä ei pitäisi?" muuttis
Siksi, että tuhanten juonien mestarin kuiskutuksia on paljon houkuttelevampaa seurata kuin Jeesusta. Jeesuksen esikuva ja johdatus vie meitä sellaiseen, mihin emme tahtoisi. Siivokristityn elämä on paljon helpompaa.
Ei hyvät työt kuuma peruna ole, vaan uskonvanhurskaus. Kun ihminen on tullut uskosta Kristukseen vanhurskaaksi, niin siitä uskosta tulevat
rakkauden teot, ja voima pyrkiä JUmalan tahdon mukaiseen elämään.
Kun seuraatte henkilöitä joilla ei ole uskoa, niin he ovat (eivät tietenkään kaikki, kuten eivät kaikki uskovatkaan) auliita tekemään hyviä töitä. On paljon käyttäytymiseltään siveitä ihmisiä, rehellisiä kunniallisia ystävällisiä ihmisiä.
Siinä vaiheessa kun teot ja usko sotketaan toisiinsa sillä tavalla, että koitetaan kovasti siehottaa tekoja,vaikka ei ole pelastavaa uskoa. ja kuten tiedämme tähän problematiikkaan kuuluu nimenomaan tekojen luetteleminen muille ihmisille. Rakkauden teot tulevat itsestään (JUmalan voimasta) eikä niiden tekijä tee numeroa itsestään.
Tässä on ero rakkaudentekojen ja muuten vain hyvien tekojen ero.
Ihmisethän tekevät hyvä tekoja monista eri motiiveista käsin.
Usko puolestaan tekee vanhurskaaksi eli Jumalalle kelvolliseksi ILMAN tekoja, KRISTUKSEN TEON perusteella USKON kautta.
Näitä kahta ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa, uskoa ja tekoja.
Mutta elävä rakkaussuhde Jeesukseen Kristukseen ja kauttaan
Jumalaan, saa aikaan tekoja. ON selvää että kun meitä rakastetaan niin että syntimme ja rikkomuksemme saamme anteeksi, totta kai sellainen Jumalan rakkaus synnyttää vastarakkautta. Ja rakkaus on pyyteettömiä tekoja toisen hyväksi.
Tosi ikävästi Luther tosiaan sekoittaa asioita...?
Omia motiivejaanhan ihminen pitää helposti kovin pyyteettöminä, toisin on ne muut, jotka on tekojaan luettelemassa muille :-). Taitaa olla niin, että tähän sinun problematiikkaan taitaa pahasti liittyä sellainen sokea piste, että näet muiden luettelevan tekojaan muille ja niistä kiitosta keräilevän? Useimmiten kyse tuollaisessa on kuitenkin siitä, että oman itsensä ja motiiviensa kautta arvioi muita... Sen missä on itsellä kipeä ja käsittelemätön kohta. näkee kaiken aikaa muissa ihmisissä ongelmana...
Eipä ihme että Lutterisetä olisikin halunnut irroittaa Jaakobin kirjeen pois Raamatusta.
Kun ei raukka tajunnut että vasta syntymän jälkeen alkaa jäljet näkyä lumessa.
Ei ne lapset isän kupeissa omia jälkiä jätä !
Ei Luther tuosta syystä ole Jaakobista sanonut mielipiteitään vaan juuri siksi, etteivät ihmiset ymmärtäisi väärin ja sekoittaisi töitä uskomisen ehdoksi. Onhan se nähty, että näin on käynyt.