Nyt kun punikit kovasti halavat kovasti haluavat lyhentää opiskeluaikoja, niin ei voi olla ihmettelemättä sitä innokkuutta kun sosialistit aikoinaan tahallaan halusivat nimenomaan pidentää opiskeluaikoja. Esimerkiksi kun oikeustieteellisestä saattoi valmistua parhaimmillaan puolessatoista vuodessa (muistaakseni esim. Jouko Loikkanen) sanottiin, että yhteiskunta ei kestä pikaisesti valmistuvia. Niinpä vasemmistolaisen opetusministerin toimesta yliopistot ja korkeakoulut pakotettiin muuttamaan kurssitarjontaa siten, että oli odotettava aina yksi vuosi lisää, jotta peräkkäis/päällekkäiskursseja ei voinut suorittaa samana lukukautena. Näin jopa kaksi-kolmevuotisista opiskeluista tuli väkisinkin viisi-seitsemänvuotisia ja enemmänkin. Lisäksi Suomessa koulunkäynti aloitetaan kaksi vuotta myöhemmin kuin muualla ja sitä jatketaan kaksi vuotta pidempään kuin muualla menemättä yliopistoon erikoistumaan. Pojilla lisäksi pakollinen yksi vuosi armeijaan. Meillä on vain kaksi lukukautta vuodessa eikä kolmea, koska ammattiyhdistysliike on järjestänyt opettajille kesän vapaaksi. Näin olemme auttamattomasti noin viisi vuotta kilpailijamaita jäljessä varsinkin kun opiskelijat joutuvat välillä tekemään töitä elääkseen. Ihalainen haluaa vielä pidentää opiskelupakkoa parilla vuodella perustasollakin. Näillä eväillä on farisealaista puhua mistään opiskeluaikojen lyhentämisestä. Täällähän ei muuta tehdäkkään kuin ollaan opiskelijoita ja kurssitettavia (työttömät).
Etykeissön, etykeissön, etykeissön
Helinäkeijun kaveri
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Wahlroosin haastattelussa taas törmättiin tähän suomalaisten toimettomuuteen ja siihen, että vaan odotellaan lottovoittoa. Höh, Wahrooshan on itse elävä esimerkki lottovoiton saaneesta kommunistista. Hän sai pankin nimeltä Mandatum ja rikastui Koiviston konklaavin ansiosta mitä moninaisimmissa suomalaispankeissa oikeuslaitoksen siivittyämin toimintaedellytyksin. Ei muuta ku lottokuponki vaan vetämään korkeimpaan oikeuteen. Yle harhautti katsojia mainostaessaan etukäteen Wahroosin haastattelua ja sitä, että Mandatumista puhuttaisiin. Eipä puhuttu sanaakaan ja meidät höynäytettiin käyttämään kallista lauantaiaamupäivää itsestäänselvyyksiä kuuntelemalla. Virheellistä ja valheellista mainontaa YLE:ltä. Koko Mandatum sanaa ei mainittu haastattelussa, vain mainospuheessa.
Aatteenvärinen punainen kartano tosin näytettiin telkkarissa. Wahlrooshan (suomeksi: seinäruusu) oli äärivasuri, punainen ja täytyy sanoa, että on aina niin surullista nähdä miten onnettomin ja mauttomin seurauksin rahvas pääsee peukaloimaan aateliskartanoa. Aivan järkyttävän värinen ja koreileva on vanhasta ja arvokkaasta kartanosta saatu keikarimaisen seinäruusupankkiirin "entisöinteidessä". Ei punikki karvojaan muuta, vaikka kuinka äkkirikastunut olisikin. Tyyli, jos sellaisesta voidaan edes puhua, on niin ohut. Se, että rahalla on saanut ostettua aateliskartanon ei tarkoita MITÄÄN eikä tee keikarista aatelista hänen kertomistaan arvoista huolimatta, joista yksi oli rehellisyys. Pitäisikin kysyä, mitä seinäruusumme käsittää rehellisyydellä. Sen kuuluisi olla hyvin, hyvin lähellä aitoutta, mutta ei tässä tapauksessa kylläkään ole. Haastattelussa yliegoistunut yliminä-seinäruusu käytti itsestään jatkuvasti me-muotoa, mikä oli naurettavaa, ellei hän sitten viitannut me-muodossa itsensä lisäksi muihin taistolaistovereihinsa. Kaikkihan he nyt porskuttaa rahojensa päällä Koiviston konklaavin rikastuttamina.
Nyt Erkki haluaa pidentää historianopetusta.
Silloin kaikki oli paremmin kun Erkki opiskeli Stalinin urotekoja, Mainilan laukauksia ja muuta hyödyllistä historiaa.
Historia kirjoitetaan uusiksi niin lyhyellä frekvenssillä, että se pitäisi määrätä pakolliseksi elinikäiseksi oppiaineeksi. Muuten melkein kaikilla on vain vanhentuneita tietoja historista.