NHL:n tyosulusta

On murheellista nahda, miten tyottomyys ulottaa rapauttavat lonkeronsa aloille, joissa ennen esiintyi vain kausityottomyytta kesaisin. Kyseeessa on kuitenkin avainosaajaryhma, vaikka luku- ja kirjoitustaitoaste jaakin alle Bangladeshin 35 %:in. Tyovoimatoimistot eri puolilla Suomea ovat hataratkaisuna jaadyttaneet toreja ja asentaneet kovalevyja parkkialueiden paatyihin lyontilaukausharjoittelua varten. Osa on ollut luistimilla 2-vuotiaasta ja talle erikoisryhmalle on perustettu ns. tukihenkilopalvelu, josta saa rollaattorin ja vanhan mummon kavelytaidon elvyttamiseksi. Osa alemman tason pelaajista on valjastettu Tielaitoksen ns. kolaluistinpartioon, joka pitaa talviaikaan puhtaana kantatiet nrot. 5 ja 6. Eras ketju pieksaa Raision tehtaille siannahkoja pehmeiksi. "Lansi-Suomen Lahtariketju", oli Turun Sanomat otsikoinut viikonvaihteessa!

Jari Kurri, joka valmistelee kotimaisen kirjallisuuden alalta vaitoskirjaa aiheesta: "Minnesotalaiset muurarit 1920-luvun suomalaisen runouden tulikivina", on kehottanut pelaajia seuraamaan laveammin kulttuurin virtauksia ja lukemaan enemman kirjoja. Jarihan ei aikoinaan itse osannut NHL-pelaajakorttiin mainita yksittaista suosikkikirjaansa, koska ei ollut lukenut ainuttakaan kirjaa ja Shokki katsottiin lehdeksi. Tana paivana tilanne on toinen ja sisapiirin juttu kertoo, etta Jari on Jutilan Timon jalkeen lukenein mies koko liigassa. Jokisen intohimona tiedetaan olevan baletti, mutta Selanne pitaa enemman kroketista.
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

To All,

Since September 11, 2001, Americans and Canadians have come together as never before in our generation. We have banded together to overcome tremendous adversity. We have weathered direct attacks on our own soil, wars overseas, corporate/government scandal, layoffs, unemployment, stock price plunges, droughts, fires, mad cow, SARS, high gasoline prices, and a myriad of economic and physical disasters both great and small.

But now, we must come together once again to overcome possibly our greatest challenge yet.

Hundreds of Professional Hockey players in our very own nation are going to be locked out, living at well below the seven-figure salary
level. And as if that weren't bad enough they could be deprived of their life- giving pay for several months, possibly longer, as a result of the coming lockout situation.

But you can help!

For only $20,835 a month, about $694.50 a day (that's less than the cost of a large screen projection TV) you can help an NHL player
remain economically viable during his time of need. This contribution by no means solves the problem as it barely covers the annual minimum salary, but it's a start, and every little bit will help!

Although $700 may not seem like a lot of money to you, to a hockey player it could mean the difference between spending the lockout golfing in Florida or on a 5-star Carribean vacation. For you, seven hundred dollars is nothing more than a month's rent, half a mortgage payment, or a month of medical insurance, but to a hockey player, $700 will partially replace his daily salary.

Your commitment of less than $700 a day will enable a player to buy that home entertainment center, trade in the year-old Lexus for a new Ferrari, or enjoy a weekend in Rio.

HOW WILL I KNOW THAT I'M HELPING?

Each month, you will receive a complete financial report on the player you sponsor. Detailed information about his stocks, bonds, 401(k), real estate, and other investment holdings will be mailed to your home. Plus upon signing up for this program, you will receive an unsigned photo of the player lounging during the lockout on a beach somewhere in the Caribbean (for a signed photo. Please include an additional $150). Put the photo on your refrigerator to remind you of other peoples' suffering.

HOW WILL HE KNOW I'M HELPING?

Your NHL player will be told that he has a SPECIAL FRIEND who just wants to help in a time of need. Although the player won't know your name, he will be able to make collect calls to your home via a special operator in case additional funds are needed for unforeseen expenses.

YES, I WANT TO HELP!

I would like to sponsor a locked out NHL player.
My preference is (check below):

[ ] Forward
[ ] Defenseman
[ ] Goaltender
[ ] Entire team (Please call our 900 number to ask for the cost of a specific team - $10 per minute)
[ ] Jaromir Jagr (Higher cost: $32,000 per day)

Please charge the account listed below $694.50 per day for the duration of the lockout. Please send me a picture of the player I have sponsored, along with an Jaromir Jagr 2001 Income Statement and my very own Bob Goodenow (Executive Director of the NHLPA player's Union) pin to wear proudly on my hat (include $80 for hat).

****************************************

Account Number: _______________________ Exp.Date:_______

[ ] MasterCard [ ] Visa [ ] American Express [ ] Other

****************************************

Alternate card (when the primary card exceeds its credit limit):

Account Number: _______________________ Exp.Date:_______

[ ] MasterCard [ ] Visa [ ] American Express [ ] Other

Äänestä
  • Hyvä, että joku on kerrankin huomioinut vähäosaisia. NHL-pelaajien tulotaso on muutoinkin säälittävän alhainen, saatikka sitten nyt kun ei palkka juokse ollenkaan. Pelurit ovat varmasti syvässä taloudellisessa ahdingossa työsulun aikana. Kaikkien vastuuntuntoisten ihmisten on syytä kantaa kortensa tähän kekoon. Minäkin ohjaan seuraavan työttömyyskorvaukseni NHL-ressukoiden hyväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyottoman arkea! kirjoitti:

On murheellista nahda, miten tyottomyys ulottaa rapauttavat lonkeronsa aloille, joissa ennen esiintyi vain kausityottomyytta kesaisin. Kyseeessa on kuitenkin avainosaajaryhma, vaikka luku- ja kirjoitustaitoaste jaakin alle Bangladeshin 35 %:in. Tyovoimatoimistot eri puolilla Suomea ovat hataratkaisuna jaadyttaneet toreja ja asentaneet kovalevyja parkkialueiden paatyihin lyontilaukausharjoittelua varten. Osa on ollut luistimilla 2-vuotiaasta ja talle erikoisryhmalle on perustettu ns. tukihenkilopalvelu, josta saa rollaattorin ja vanhan mummon kavelytaidon elvyttamiseksi. Osa alemman tason pelaajista on valjastettu Tielaitoksen ns. kolaluistinpartioon, joka pitaa talviaikaan puhtaana kantatiet nrot. 5 ja 6. Eras ketju pieksaa Raision tehtaille siannahkoja pehmeiksi. "Lansi-Suomen Lahtariketju", oli Turun Sanomat otsikoinut viikonvaihteessa!

Jari Kurri, joka valmistelee kotimaisen kirjallisuuden alalta vaitoskirjaa aiheesta: "Minnesotalaiset muurarit 1920-luvun suomalaisen runouden tulikivina", on kehottanut pelaajia seuraamaan laveammin kulttuurin virtauksia ja lukemaan enemman kirjoja. Jarihan ei aikoinaan itse osannut NHL-pelaajakorttiin mainita yksittaista suosikkikirjaansa, koska ei ollut lukenut ainuttakaan kirjaa ja Shokki katsottiin lehdeksi. Tana paivana tilanne on toinen ja sisapiirin juttu kertoo, etta Jari on Jutilan Timon jalkeen lukenein mies koko liigassa. Jokisen intohimona tiedetaan olevan baletti, mutta Selanne pitaa enemman kroketista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu