EU hyväksyy veroparasiitit

Useat suuret yhtiöt kuten teknologiajätit Apple ja Google maksavat Yhdysvaltojen ulkopuolisista liiketoimistaan vain noin viiden prosentin veroa.

Muutos on merkittävä. Vielä muutama vuosi takaperin veroprosentit pyörivät noin 25 prosentissa. Muutos on merkittävä.

Nyt rahaa kierrätetään muun muassa Irlannin, Hollannin, Luxemburgin ja Neitsytsaarten kautta.
EU:n kaksinaamaisuus näkyy tässä vallan hyvin. Kumma että tommoinen veronkierto on sallittua EU maissa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monikansalliset yritykset voivat siirtää voittoja ja varallisuuttaan valtiosta toiseen. Kepan mukaan jopa 60 prosenttia kansainvälisestä kaupasta käydään yritysten sisällä.

Yritykset voivat esimerkiksi käyttää holdning-yhtiöitä, jotka eivät tee muuta kuin omistavat konsernin yrityksiä tai siirtohinnoittelua, mikä tarkoittaa hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa.
Toisinaan kauppaa käydään tekaistuilla hinnoilla, mikä on laitonta.

Kepan eduskunnasta saamien tietojen mukaan Suomesta veroparatiiseihin karkaa siirtohinnoittelun väärinkäytön takia 320 miljoonaa euroa vuodessa.

EU:sta verottamatonta pääomaa häviää noin tuhat miljardia dollaria. Määrä on suurin piirtein yhtä suuri kuin EU-maiden terveysmenot yhteensä.

Verorahoille olisi käyttöä talousongelmien kanssa kamppailevissa maissa, mutta kehitysmaille ”aggressiivinen verosuunnittelu” on erityisen haitallista. Yritykset maksavat niihin vain hyvin vähän veroja – tai ei ollenkaan.

Kepa toteaa, että kehitysmaiden vuotuiset tulot kasvaisivat vähintään 136 miljardilla eurolla, jos ne pystyisivät keräämään edes 15 prosenttia bruttokansantuotteestaan veroina.

Äänestä

Aloittaja, mikä ero on parasiitilla ja paratiisilla?

Äänestä
  • parasiitti imee toisen verta ja elää sillä.

    Äänestä

  • wwwwwwwww kirjoitti:

    parasiitti imee toisen verta ja elää sillä.

    Kyllä minä sen tiedän, aloittaja ei nähtävästi tiedä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jutta huom. kirjoitti:

Useat suuret yhtiöt kuten teknologiajätit Apple ja Google maksavat Yhdysvaltojen ulkopuolisista liiketoimistaan vain noin viiden prosentin veroa.

Muutos on merkittävä. Vielä muutama vuosi takaperin veroprosentit pyörivät noin 25 prosentissa. Muutos on merkittävä.

Nyt rahaa kierrätetään muun muassa Irlannin, Hollannin, Luxemburgin ja Neitsytsaarten kautta.
EU:n kaksinaamaisuus näkyy tässä vallan hyvin. Kumma että tommoinen veronkierto on sallittua EU maissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu