Olisiko kenelläkään antaa hyviä neuvoja, kun omat ei enää auta.
Miten käsitellä asiaa aikuisen lapsensa kanssa, jolla on oma perhe, mutta he eivät hyväksy sisarensa lapsen vammaisuutta?
Minua vaivaa tämä asia todella paljon, ja koen tuskaa siitä miten lähimmäiset voivat olla noin ilkeitä. En millään voi ymmärtää, että oma lapseni käyttäytyy noin tyhmästi, ja hyväksyy oman puolisonsa ja jälkikasvunsa käytöksen.
Mummolassa ollessa tilanne näkyy kiusaamisena. Lasta joka ei kykene keskittymään ja ilmaisemaan itseään täydellisesti puheella, niin serkut kiusaavat heti kun "silmä välttää". Lasta ei oteta mukaan leikkeihin, häneltä viedään leluja käsistä, hänelle lällätellään, ja kutsutaan mukaan, sitten ajetaan pois.
Olen puuttunut tähän kodissani, mutta heti vanhemmat puolustavat lastensa käytöstä, ja alkavat syyttää minua puuttumasta lastensa tekemisiin.
Mikään puhe ei tunnu auttavan, kun vanhemmat ei suostu näkemään miten ilkeitä lapset voi olla toisilleen. Vammainen lapsi tarvitsee tukea, huomiota ja auttamista enemmän kuin ikäisensä. Eikö vanhempien velvollisuus ole kasvattaa lapsia ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta, sekä hyväksymään ja ottamaan huomioon erilainen tuen tarve?
Pitääkö minun alkaa kutsumaan eri ajankohtina sisaruksia kylään, kun itse en voi tätä millään hyväksyä?
vammainen lapsen lapsi
8
414
Vastaukset
- tämmöinen vinkki
Voisitko tehdä niin että kutsuisit jonkun vammaisedustajan teille keskustelemmaan ja tietoa jakamaan, sekä samaan aikaan kaikki sisarukset puolisoineen kuuntelemaan?
Ehkä asiallinen asiantuntija saisi aikuisten silmät avautumaan, hän osaisi tehdä sen myöskin ketään syyllistämättä.
Tai sitten vaihtoehtona tuo sisarusten perheiden eri aikainen kylään kutsuminen.
Harmi että vielä tänäpäivänä löytyy noin empatiakyvyttömiä ihmisiä. - Lapsen puolella
Ehdottomasti kutsut lapset eri aikaan ja sanot sen selvin sanoin kiusaavien lasten vanhemmillekin.
Kun vammainen lapsi on tulossa torjut toiset ja sanot, että he voivat tulla sitten kun ei NN ole mummulassa.
Sinun velvollisuutesi on huolehtia turvattomasta lapsessta kotonasi. Muutenkin mummulassa on mummulan säännöt ja jos ei vanhemmille se sovi, niin sanokoot selvästi, että lapsia ei saa kasvattaa.
Siitä voit sitten vetää johtopäätökset. Valinta on sinun. - Ohjat tarvitaan
Jokaisella lapsella on oikeus olla tervetullut kotiisi. Sinun kodissasi eivät lapset saa toisiaan kiusata eikä mitään torjuntaa harjoittaa.
Jos tämä sääntö ei lasten vanhemmille käy, niin sopii sitten lähteä kotiin ja viedä kiusaajat mennessään.
Juuri tällaisella kasvatuksella (!) saadaan aikaan nykyiset koulukiusaajat ja häiriköt, joilla ei ole käytöstapoja eikä solidaarisuutta. Me-henkeä ei enää synny pienissäkään porukoissa, vaan kaikkien on aina saatava kaikki ensimmäiseksi ja paras.
Kouluissa opettajat joutuvat näitten lasten vanhempien kiusaamiksi, koska vanhemmat eivät hyväksy ajatusta, että koulun säännöt koskisivat myös heidän lapsiaan. Huono koulumenestys on opettajien vika, eikä ole mitenkään havinaista, että vanhemmat tulevat koululle vaatimaan lapselleen erikoisoikeuksia.
Lapsi ei tiedä, miten ollaan, jos ei ohjeita anneta ja häiriökäyttäytymistä pidetään hassutteluna ja "tempperamenttina". - Deepi
Oma veljeni on vammainen ja asuu edelleen vanhempieni tykönä. Itselläni on 3,5-vuotias lapsi, jolle on aina kerrottu, että eno on erilainen, koska eno on vammainen. Hyvin pienestä asti on selvitetty, että maailmassa on vaikka millaisia ihmisiä; pitkiä, lyhyitä, paksuja, hoikkia, vaikka millä lailla vammaisia, nuoria, vanhoja jne jne. Ja että kenessäkään ei ole mitään vikaa. Poika tietää, että joillain ei jalat toimi ja sitten mennään eteenpäin pyörätuolilla, ei siinä sen kummempaa.
Ja vasta kun puhuttiin palovammoista, niin oivaltavasti tokaisi, että enonkin pitää varoa saunan kiuasta tai sille tulee vielä uusi vamma. :)
Ainoa varmasti periytyvä vamma on asennevamma. Ja usein asennevamman taustalla on se, että ei yksinkertaisesti osata suhtautua vammaisuuteen ja erilaisuuteen niinkuin pitäisi - eli luonnollisesti normaalina juttuna/erilaisuutena. Voisiko olla niin, että toisten lasten vanhemmat eivät vain osaa suhtautua itsekään asiaan (=vammaisuuteen), saati sitten opettaa lapsille miten maailmassa kuuluu olla ihmisiksi ja ottaa muut huomioon. Eihän tuo vammaisuus todellakaan ole mikään mörkö tai muutenkaan kummoinen juttu, jos ei siitä sellaista tee.
Sinun kotisi on sinun ja sinä päätät siellä säännöt. Itse olen surutta läksyttänyt ketä tahansa lasta meillä kotona tai julkisella paikalla, jonka olen nähnyt toista sorsivan, olipa sorsimisen syy ollut mikä vain. Se on aikuisen velvollisuus. Ja olen koittanut kasvattaa omasta lapsestani sellaisen, joka osaa puolustaa paitsi itseään, myös tarvittaessa muita. - rilla-milla
Deepi , kirjoitit kauniisti ja aivan oikein , pahin on asennevamma .
Vammainen ihminen tarvitseee kaksinkerroin huolenpitoa ja rakkautta ja on arvokas itsenään .
Emme tiedä kukaan , milloin voimme saada vamman kaaduttuamme tai kolarissa tms . miten haluamme itseämme kohdeltavan , kysyisitkö näiltä toisilta lapsilta jotain tällaista , etteivät he luule elämän olevan niin mustavalkoista ,
Pitää yrittää löytää heistä empatiaa ja toisen ymmärtämistä . Vanhemmilla on suuri vastuu asenteiden ja käyttäytymisen välittäjänä .
Huh , vaikealta tuntuu , onneksi et varmaan jätä asiaa sikseen . - vammaisen vanhempi
Hienoa "neuvoton", että ajattelet noin myönteisesti ja ymmärrät tuen tarpeen vammaisen lapsen elämässä. Lapsen elämässä on todella arvokasta, kun on mummola, jossa isovanhemmat aidosti rakastavat ja välittävät hänestä omana itsenään kaikkinen vammoineen. Se ei nimittäin ole mikään itsestään selvyys: on isovanhempia, joiden on vaikea hyväksyä erilainen lapsi ja se voi ilmetä monella tavalla vaurioittaen pienen lapsen kehittyvää itsetuntoa.
Hyvä vinkki oli asiantuntijan kutsuminen antamaan neuvoja. Heitä voi kysellä esim. vammaisjärjestöistä. Vammaisjärjestöjen sivuilta löytyy myös selkokielisiä tietopaketteja, joista voi olla apua.
Jos mikään ei auta, kutsuisin perheet eri aikaan kylään lasta suojellakseni.- Clara
Kyllä sekin oudolta tuntuu, että tilattaisiin koulutus kotiin.
Tästä aikuisesta, joka ei puutu asiaan sanoisin, että näitä epäkypsiä kadekotteja kyllä löytyy, omastakin lapsuudenperheestäni. Sisareni ei olisi sallinut varsinkaan minulle mitään, joka olisi ollut toisenlaista kuin hänellä itsellään.
Onhan koulutuksen tilaaminen tietysti vaihtoehto, mutta tämä aikuinen ei sitä tule kestämään ja tajuamaan. Hyi olkoon! Vaikea tilanne, mutta sinun sydämesi antaa sinulle neuvot siitä, miten tilanne hoidetaan.
Sympatiat ja rutistukset sinulle ja samoin tälle vammoittuneelle lapsenlapselle vielä sydämellisemmät halit. Olen varma siitä, että elämä antaa kyllä ymmärtämättömille ihmisille kuitin käytöksestään myöhemmin.
- Hyvien lasten äiti
Minusta sinä voisit sanoa lapsille ihan suoraan, että vaikka teitä ei muualla olisikaan kielletty kiusaamasta ketään, niin tässä talossa sellaista toimintaa ei suvaita. Ehkäpä vanhemmatkin huomaisivat jälkikasvunsa toiminnan. Jos ollaan sisällä, pistäisin yksinkertaisesti huonosti käyttäytyvät lapset ulos. Sinä määräät teillä.
Lapsi on siitä hauska vekkuli, että kun jotain annetaan rangaistukseksi, se myös mielletään rangaistukseksi. Voi olla, että heillä olisi ihan hauskaakin ulkona, mutta kun se on annettu rangaistukseksi, kovasti tekee mieli sisälle. Tärkeintä on ihan totaalinen nollatoleranssi ja se, että aina tulee seuraamuksia.
Yksi mahdollisuus voisi olla keskustelu yleisellä tasolla erilaisuudesta ja toisten hyväksymisestä. Mukaan voisi ottaa sellaisen aspektin, että kaikissa meissä on jotain erilaista. Todennäköisesti minä jopa puhuisin esimerkiksi lihavuudesta tai henkisistä vammoista, jolloin ei osata käyttäytyä, vinoista hampaista tai ikävän värisistä hiuksista, liian kovasta tai vaisusta äänestä. Jostakin sellaisesta kuitenkin, että nämä kiusaajalapset ymmärtäisivät, että heissäkin on vikoja.
Asuimme aikaisemmin kerrostalossa, jossa asui myös yksi CP-vammainen mies. Hän oli pihan lasten suuressa suosiossa eikä ikinä ollut meininkiäkään mistään kiusaamisesta tai pilkkaamisesta.
Voisit myös sanoa ihan suorat sanat kiusaajalasten vanhemmille: Tulkaa mielellään käymään sitten, kun lapsenne ovat oppineet, että NN:ää ei kiusata millään tavoin, ei edes meinata.
NN:ssä on varmasti monia hyviä puolia, ehkä hän on aina iloinen tai avulias, musikaalinen, hyvä piirtäjä tai tanssija, joko ihanan rauhallinen tai ihanan vilkas, hyvä eläinten kanssa, lahjakas nukkuja... Niitä kannattaisi lasten kuullen ylenpalttisesti korostaa, riippumatta siitä, onko NN paikalla vai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi5710070Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit136829Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j856134Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?696110Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset114272Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus284265Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464140Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k653685Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html2833238Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?442578