En halua olla minä.

Olisiko siis itsensä kasvattamisen paikka?
Luonnettaan voi muuttaa, vaiko eikö?

Täällä on kieltämättä vallalla pettymys ja katkeruus, jotka sitten kanavoituvat naisvihaan ja siten kiistämään naisten kokema yksinäisyys. Pohjalla on se, ettei moni palstan miehistä ole koskaan seurustellut, ja kokee itsensä kelpaamattomaksi. Mies reagoi kelpaamattomuuden tunteeseen vihalla, kuten nainenkin, mutta siinä missä nainen kääntää vihan sisäänpäin, mies vihaa ulospäin. Moni palstan mies ei ole koskaan harrastanut seksiäkään kuin "itsekseen", ja tieto siitä, että nainen saa -ainakin periaatteessa- seksiä halutessaan, katkeroittaa lisää, koska mies kokee, ettei ole siihen(kään) kelvannut.

Luulen myös, että tämän parisuhdekokemuksen puutteen nojalla monella miehellä on hieman turhan romanttinen kuva parisuhteesta ja naisista ylipäätään. Voidaan kokea, että "kuka tahansa" nainen olisi parempi ei naista, mutta en usko, että kovinkaan moni olisi enää samaa mieltä, jos seurustelisi hetken aikaa esimerkiksi alkoholistin kanssa. Ehkä koetaan rakkauden "parantavan" kaiken. Minkäs teet, miehet ovat parantumattomia romantikkoja.

Mitä tulee luottamukseen, niin kyynisesti katsoen vain (lähi)sukulaisiin voi luottaa, sillä heillä vaikuttaa itsekkään geenin periaate. Kaikki muut ihmiset pyrkivät sinusta hyötymään tavalla taikka toisella. Ja niin, sinä itse teet samaa, kyseessä ei ole siis tietoinen prosessi. Tavallaan hyvin masentavaa, sillä yksinäisyyshän tarkoittaa silloin sitä, ettei meissä ole mitään hyödynnettävääkään. Tunne tässä sitten omantunnonarvoa.

Ei elämästä selviä hengissä, eikä pää pysy ehjänä. Maailma rikkoo meistä kovimmankin, ja paljon on merkitystä sillä, sattuiko syntymään onnellisten tähtien alla tahi ei. Tämän kun oivaltaa, voi elää tavallaan vapaana. Voi (yrittää) keskittyä siihen, mikä elämässä tuntuu hyvältä, ja mistä nauttii, ja antaa Ison Kellon käydä lyöntinsä loppuun omaan tahtiinsa.

Yksinäinen on tavallaan itsekäs, mutta siksi, että elämä on hänet sellaiseksi kasvattanut, syystä tai toisesta. Sitä voi vihata, tai olla vihaamatta, maailmankaikkeus ei välitä kuivuneen jätöksen vertaa.

Olenpas minä tänään kyynisellä päällä.

Olet naisversio minusta. Älä anna maailman sekottaa sun päätäs, täällä on olemassa muutakin kuin julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Elämä tykkää aina välillä koetella, mutta toisinaan tulee vastaan asioita joitten vuoksi sitä kärsisi vaikka moninikertaisesti kaiken :)

Tuttu tunne. En kelpaa muille, kaikkein vähiten itselleni. EHKÄ kelpaisin joillekin muille ihmisille, mutta luotto ihmisiin on kärsinyt aika pahasti. Yleensä vastapuoli siirtyy elämästäni toisaalle ennen kuin kykenen luomaan minkäänlaista merkityksellistä sidettä. No, näillä mennään, vaikka sattuukin.

PS. ketjun nimestä tuli heti mieleen tämä: http://www.youtube.com/watch?v=LXIWRan3XGY

:D

En halua olla minä enää yhtään joka päivä toivon että olisin harry styles tai joku muu ”täydellinen” ihminen en tykkää mistään ittestäni mut kai tää masennus kans tähän liittyy vihaan itteeni

Kannattaa kehittää säännöllinen kuntoilu-lepo rutiini niin sen avulla löytyy tasapainoa elämään.

Ainakin saa johonkin purettua vitutusta ja on lepopäivinä hyvä syy olla tekemättä mitään.

Siinä on jo sisältöä elämään