Seatin espanjankielisellä saitilla oli jännä tehtaan johdon kirjoitus espanjalaisten työntekijöiden parantuneesta laatuosaamisesta ja työpaikan "kunnioittamisesta". Varapääjohtaja kertoi aivan suoraan, että Seatin laatutarkastus on ohittanut saksalaisen omistajan vaatimukset ja vastaa Volkkarin korkeinta luokkaa.
Nyt jopa hylätään tuotantolinjalla epäkelpoja osia enemmän, kuin Saksassa vastaaviin alustoihin tehdyissä Audeissa ja Volkkareissa. Siitä ei pääkonttori pidä. On annettu jopa käsky "huonontaa" äänieristystä Seatiin aj pienentää sinkityksen ainepaksuutta.
Niin että sellaistahan se sitten on
3
226
Vastaukset 3
- muistan tämän hyvin
Vuonna 2009 Volkkarin pääjohtaja julkisesti ilmoitti, että
"VAG:n päätuotteen, Volkkarin, laatuero Skodaan pitää näkyä kuluttajalle ja myös hinnoittelussa!"
Tarkoitti, että Skodaa olisi pitänyt tehdä halvemmalla ja mm. äänieristys ja galvanointi vähäisemmäksi. Nyt siis Seat saa saman kohtelun. Silloin tsekit ilmoittivat Saksaan, että "parantakaa Volkkarin laatua, niin Skodaan ei tarvitse puuttua!"
Onko hispanoleista samaan, vain pudottavatko laatua ja saavat kärsiä sitten vuosikymmenen "paskalaadun maineesta". - .i9yopo,8.l
Muistikuvani mukaan Audeissa piti myös "laatu erota Volkkarista". Silloin tulivat takaisin kovamuovisisustat ja etuakselistosta häipyi Audin nerokas ratkaisu. Muistanko oikein, että palattiin Audissakin H4 lamppuihin ja 30 000 k,m nokkaremmeihin?
- ppopöopå0o
Kyllähän Volkkarilla on laatu itsellään mennyt alaspäin 5 vuoden aikana. Pakuissa on jo Fiat luokan palloniveltä 50 000 km välein ja moottorimökä vie kuulon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508