Terve!
Ostimme kyseisen laivan Kuopiosta syksyllä 2013. Alli on kasattu rautalammin höyrywenheen toimesta v.1888 ja liikenöinyt Iisvedellä. Saimme matkaan historia tietoa, mutta etsimme vielä kuvia, tarinoita, yms. Ajattelimme kysyä sieltä suunnalta jos vaikka sattuisi löytymään. Elokuussa ajoimme Allin Kerkonkosken kavanasta, tapasimme silloin herran joka kertoi hänen isänsä olleen aikanaan Allin kipparina. Olimme ajaneet useamman tunnin väsyneenä ja emme tajunneet pyytää tältä herra yhteystietoja. Alli on tällä hetkellä Lahdessa. Nyt keväällä on tarkoitus aloittaa 126 vuotiaan Alli "rouvan" kunnostustyöt vanhaa vaalien. Olemme kiitollisia kaikista tiedoista. Y t Arttu
MUISTAAKO KUKAAN ALLI LAIVAA ?
3
615
Vastaukset
- 52ankku
Minulla on ystävä joka on reissunnut Allilla. Otan asian haltuun ja viestitän myöhemmin.Terveisin:ankku
- keiteleen asukki
Keiteleeltä Iisvedelle nimisessä kirjassa esitellään höyrylaivoja, olisko siinä ko laivasta. Ko kirjan voi varmaan kirjaston kautta saada lainaan.
- Timoukki
Moi!
Kuopion eteläpuolella Hiltulanlahdessa / Mustalahdessa on Pekkala / Mastalahti niminen tila, jota ovat omistaneet Voutilaiset. Tiedän, että tällä tilalla on ollut omistuksessa sisävesilaiva. Vanhan aitan ullakolla on ainakin ollut pelastusrengas, jossa lukee "Alli". Tilalta ja muistakin reitin varrelta Kuopion meijerille on kuljetettu maitoa. ( Tilan omistaman laivan nimi voi olla myös Sotka, koska sen pelastusrengas on vieläkin tallessa.) Allista kerrotaan, että se upposi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778