Fysiikan/kemian opiskelu yliopistossa lyhyen matikan pohjalta

lkjgad

Mahdotontako? Olen käynyt kaikki fysiikan kurssit lukiossa (keskiarvo pikkasen alle ysin) ja kemian kurssit tasan kympin keskiarvolla. Näiden vastapainona olen käynyt vain lyhyen matikan ja senkin suhteellisen huonolla menestyksellä äärimmäisen motivaatiopulan vuoksi. Nyt kuitenkin erityisesti fysiikan jatko-opiskelu kiinnostaisi kovasti (varsinkin tähtitiede tai atomi-, molekyyli- ja ydinfysiikka), mutta minulla ei ole esimerkiksi mitään tietotaitoja differentiaalilaskennasta, mikä lienee kulmakivenä fyssan yliopisto-opiskelua ajatellen.

Kuinka perusasioista fysiikan laitoksilla lähdetään tuon matikan suhteen? Onko automaattinen oletus, että pohjalla pitää olla lukion pitkä matikka L:n arvosanalla?

3

799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fysiikkaa Itä-Suomes

      Fysiikan opiskelussa kyllä lähtökohtana on kyllä, että pitkän matikan asiat osaa ja esimerkiksi derivointi ja integrointi onnistuisi. Tästä ei kuitenkaan kannata säikähtää vaan se matikka, mitä teillä on ollut lukion fysiikassa (toivottavasti) riittää. Se mitä sanot L:n arvosanasta ei pidä paikkaansa. Tosin moni tulee yliopistoon suoravalinnan kautta, joten voi olettaa että (pitkän)matikan, fysiikan tai kemian keskiarvot ovat korkeampia.

      Kai ymmärrät, että pelkkä fysiikka ei riitä yliopistossa. Tämän lisäksi pitää ottaa jokin sivuaine, joka käytännössä kaikilla on matematiikka. Muita yleisiä sivuaineita on kemia, tietojenkäsittelytiede ja kasvatustiede (opettajilla). Siis matikkaa ei pääse pakoon valitsemalla pelkän fysiikan. Lisäksi syventävissä opinnoissa tarvitaan matematiikan opintoja, jotta ymmärtäisi kaavoja.

      Onko matikassa jokin asia erityisen hankala (kuten derivointi, integrointi) vai tuottaako matikka yleisesti ongelmia?

    • vinkix

      Pitkän matematiikan osaamisen voisit hankkia helposti ja nopeasti aikuislukiossa.

    • Erwin Schrödinger

      Tuossa on esim. Jyväskylän yliopiston Fysiikan matemaattiset menetelmät 1.
      http://users.jyu.fi/~mmannine/FYSP100-09/FYSP100.pdf

      Muita fysiikan ja matematiikan materiaaleja löytyy lisää googlettamalla. Esim. Lineaarilalgebra, Analyysi, Differentiaaliyhtälöt.

      Näistä näkee mitä on odotettavissa. Jos motivaatiopula on yllättänyt jo lukion lyhyen matematiikan kanssa niin ei varmaan kannata ainakaan fysiikkaa lähteä yliopistoon opiskelemaan. Asiat on kyllä opeteltavissa, mutta se vaatii kovaa työtä ja todellista mielenkiintoa.

      Matematiikka on fysiikan kieli, jolla ilmiötä ja asioita voidaan kuvata tarkasti. Matematiikan hyöty on myös siinä, että jos ongelma, joka halutaan ratkaista, voidaan ilmaista matematiikan kielellä niin se voidaan yleensä jotenkin ratkaista.
      Ilman tarvittavaa matematiikan osaamista fysiikan ilmiöiden kuvaaminen on vain käsien heiluttelua ja yleisellä tasolla selittelyä (tarinoida voidaan, mutta mitään ei saada ratkaistuksi).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe