Katoan kaipauksen
loputtomaan pimeyteen.
lumettoman maiseman
syödessä järkeni valoa,
sokean rakkauden
valaistessa tietäni
valuu ensimmäinen hiutale.
Hiljalleen
hiutale hiutaleelta
valo valolta
näen paljastavan
lumen totuuden.
Sinä et rakasta
minua !
loputtomaan pimeyteen.
lumettoman maiseman
syödessä järkeni valoa,
sokean rakkauden
valaistessa tietäni
valuu ensimmäinen hiutale.
Hiljalleen
hiutale hiutaleelta
valo valolta
näen paljastavan
lumen totuuden.
Sinä et rakasta
minua !
Vastaukset 30
Vanhimmat
en voi rakastaa ilkeilijää, jatkuvaa ilkeilijää.
Lähinnä heitä voi sääliä.
Niin tärkein asia on kysyä itseltäsi : Miksi. Miksi hän ei rakasta.
koska tämä on yksipuolista. En ole kertonut hänelle tunteistani.
Olen hänelle ilmaa eli todella tyhmää minulta tämä kaipaaminen.
miten voit tietää varmuudella yksipuolisuudesta jos et ole tunteistasi kertonut?
kaipaaminenko tyhmää, no ei ole.
kertoisit tunteistasi tai kysyisit onko toisella.
tai jos ei tohdi niin ainahan sitä voi viettää yhteistä aikaa ja olla yhteyksissä, voihan ne hommat siitä lähtee eteenpäin.
puhumaan .
Minun kaipaaminen on tyhmää. Varattuna kaipaan sellaista mitä ei tule koskaan olemaan. Saisi tulla vähän järkeä tähän päähänja jatkaa eteenpäin.
on rehellisen itsetutkiskelun paikka.
Miten lumi sellaisen voi paljastaa?
Katsos nuo mietteet tuli autolla ajaessani. Oli lumetona ja pimeää, en nähnyt maisemia, kuten en tässä pimeässä kaipauksessanikaan näe muuta kuin hänet. Totuus on pimennossa. Alkoi stamaan lunta, joka pikkuhiljaa valaisi hieman maisemaa, hiutale hiutaleelta tuli valoisampaa ja samalla valuivat kyyneleet. Ihan kuten lumi paljasti tuon maiseman se paljasti pimennossa olevan totuuden eli hän ei rakasta minua.
Hän voi silti rakastaa,vaikka sitä epäilet.
se mitä teet ei voi olla rakkautta.
Mitä hän tekee ?
Ei kestänyt päivänvaloako?
Mikä ?
Kaipaus?
Ei kestä, siksi tänne puran.
Minä vastaan ei minusta eräs nainen edes ystävää halua. Minä olen myös mukava ystävänä. Minä ikinä en tuota mahdollisuutta henkilön kanssa ilmeisemmin tuu saamaan.
Eikö aina voi olla ihan vain ystävä ? Tai edes hyvänpäivän tuttu.
Pilalle meni sekin mies
eräiden ansiosta kenties.
Joku senkin ties.
Eipä ihme että on nyt herpes.
Eikä :D)))
Kenellä herpes?
Tunteen palo vie joskus järjen valon ;).
No, jollakin oli onneksi järkeä enemmän kuin minulla silloin, kun se itseltäni oli pahiten hukassa. Siitähän ei voi kuin kiittää. Nyt on niin seesteinen olo ja kaikki sujuu niin mukavasti, että tuntuu tosi kevyeltä. Aika tekee sittenkin tehtävänsä, vaikka sitäkin tohdin jossain vaiheessa epäillä.
Minulla hulluus onneksi purkaantuu etupäässä tänne. En aijo tehdä mitään hänen suhteeseensa, mutta tämä tilanne, mikä minulla on meinaa viedä järjen kaikkinensa. Ei vain tämä kaipaus- Onneksi olen jostain syystä sitkeä kuin kataja.
Lämmittää mieltä kuulla, että elämäsi on mukavaa.
Ymmärrän. Kyllä se minunkin hulluuteni eniten tähän suuntaan purkaantui. Nyt vaan alkaa tuntua siltä, että todellakin vihdoin ja viimein en tarvi tätäkään enää.
Toivotavasti sinulle käy samoin, että aika kuitenkin loppujen lopuksi auttaa. Perinteiset "aikamääreet" joita joka paikassa aina toitotetaan, eivät päteneet omaan tapaukseeni, ja siksi meinasin jo menettää toivoni senkin suhteen.
Yli vuoden olen ollut palstalla. 3 vuotta hulluna. On minullakin jo eri olo kuin alussa.
Tiedän, ett menee ajallaan ohi.
se hyvä puoli, että minulla on täällä arjessa paljon aktiviteettejä.
Kauanko sinulla kesti päästä tuohon kevyempään tilaan ?
Hmmm... mistähän sen laskemisen oikein aloittaisi ;)
Totta puhuen ihastuksen alkuhuumassa se vasta kevyt olo olikin. Silloin osasin kuitenkin ottaa sen jotenkin semmoisena elämää piristävänä juttuna, joka ei sinänsä vaivannut, enkä myöskään ikävöinyt. Oli vaan aina ihana nähdä, kun näki. Olin iloinen siitä, että hän ylipäätään oli olemassa.
Sitten jossain vaiheessa alkoi se ikävöintikin, kai siinä tunteet niin paljon syveni, mikä oli välillä aika raastavaakin. Sen myötä tuli myös semmoinen tempoilu, väkisin tunteista irti yrittäminen.
Ihastumisvaihe kesti paljon pitempään kuin aina sanotaan, ja vaihe sen jälkeen myöskin pitkään... Ja sitten vielä se lopullinen (uskaltaakohan näin jo sanoa) "siirtymävaihe", se otti reilut kolme kuukautta.
Ei kai nää koskaan saman kaavan mukaan mene, ja tää oli eka kerta ikinä itselläni tätä lajia hulluutta.
Kiitos sinulle vertaistuesta :)
Sitä toivoisin tänne enemmän !
Onnittelen teitä, jotka ovat onnistuneet ikävänne haihduttamaan.
En ole onnistut - kokemukset, syvällinen kohtaaminen/kohtaamiset eivät unohdu.
Kohdalleni osunut ymmärtävä suhtautuminen osui vaikeaan elämäntilanteeseeni.
Ilman en olisi näinkään tolpillani, vaan jossain syvällä.
Miksi sen unohtaisikaan? Ei siihen ole mitään syytä. Toisiamme vartenhan täällä ollaan - ja kokemuksestani olen iki kiitollinen.
Iloa jokaisen iltaan - toiveikkuuta ja uskoa tulevaan.
En minäkään mitään unohtanut ole, mutta en enää ikävöi, ja hyväksyn sen että asiat ovat kuten ovat.