American Hustle

Ei niin hyvä, kuin olisi luullut vaikka palkintoja saikin.Katsoin sen viimeyönä suomi teksteillä.Näyttelijät suoriutui kyllä loistavasti, mutta juoni ei ollut kummosempi mitä perus tavaralta voi odottaa.Alkaa aiheet ja juonet loppumaan varmaan käsikirjoittajilta.
4313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oli kyllä varsin heikko suoritus tämä leffa. Juoni niin nähty ja kerronta erittäin huono ja liian sekava. Paljon enemmän odotin. Ekstrapitkä miinus historian epäaidoimmille peruukeille.

Äänestä

Vaikka sinänsä olen samaa mieltä edellisten kanssa, nykyisin tehdään niin huonoja elokuvia että American Hustle on suhteellisesti vähintään keskinkertainen. Koko elokuvan ajan minua vaivasi kuitenkin eniten se, että Amy Adams muistutti jatkuvasti nuorta Jane Fondaa. Itse asiassa en juurikaan enää muista mistä itse elokuvassa oli kysymys - vain tämä yhdennäköisyys Jane Fondan kanssa ja että kukaan muu ei näytä tätä huomanneen jäivät mieleen ( De Niro).

Äänestä
  • Aina noita mestariteoksia jaksetaan parjata.
    Totuus on, että American Hustlen jokainen pääosa näyttelijä
    suoriutui lähes moitteettomasti. Jeremy Rennerin hahmo,
    pormestari, oli varsinkin ali-arvostettu. Hän näytteli hienosti
    hyvää tarkoittavan, hiukan marttyroivan roolin ja oli rakastettava.
    Jennifer Lawrencen hahmon sekoiluja oli viihdyttävä katsoa.
    Varsinkin "tiede uuni" oli järjettömän hauska.
    Ja mitä käsikirjoitukseen tulee, kyllä siitä sai hyvin selkoa, jos
    vain ymmärtää tarpeeksi politiikasta ja maailman taloudesta yms.
    Ei minusta ollut mitään vikaa.
    Sen kyllä sanon O Russelin leffoista, että niitä
    joko vihaa tai rakastaa. Ei ole keskitietä. Se on oma maailma.
    Jos oot nähny Unelmien Pelikirjan, niin muistat, että sen hahmot on mielipuolija.
    Ei kaikki mun kaveritkaan tykänny.

    Äänestä

  • Bbbbbbki kirjoitti:

    Aina noita mestariteoksia jaksetaan parjata.

    American Hustle elokuva olikin enemmän henkilöhahmoihin perustuva elokuva kuin kerronnalisesti sujuva elokuva.

    David O. Russelin elokuvat ovat olleet näyttelijälähtöisiä elokuvia.
    Ilman hyviä näyttelijäsuorituksia elokuvalta olisi pudonnut pohja alta.

    Monimutkaiseen rahabisnes maailmaan sijoittuva elokuvaa oli kieltämättä hankala seurata,mutta sehän tarkoittanee toista katsomiskokemusta,jotta pääsee jyvälle elokuvan todelliseen sanomaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi katsoja kirjoitti:

Ei niin hyvä, kuin olisi luullut vaikka palkintoja saikin.Katsoin sen viimeyönä suomi teksteillä.Näyttelijät suoriutui kyllä loistavasti, mutta juoni ei ollut kummosempi mitä perus tavaralta voi odottaa.Alkaa aiheet ja juonet loppumaan varmaan käsikirjoittajilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu