Opiskelen parhaallaan opetusluvan teoriaa mutta mitä ja mistä luetaan opettajalle tulevia uusia monivalitatehtäviä koska trafilta ei ole tullut mitään vastausta aiheesta sillä lakihan muuttui vuoden alusta jälleen kerran.
Kuitenkin opettajalle tulee tenttiin 10 monivalintatehtävää entisten lisäksi joissa aihepiirinä ajamaan opettaminen, liiketeessä opettaminen ja liikenteen järjestelmät.
Onko kukaan samassa tilanteessa tai jo käynyt sen kirjallisen eli opetusluvan hakijan teoriakokeen ja millasia ovat ne uudet kysymykset luonteeltaan?
Kehno mennä kokeeseen kun ei ole mitään mistä lukea, muut osiot onnistuu jo eli on jo polte päästä ajamaan ja opettamaan lastani.
Opetusluvan harjoittelumateriaali ja monivalintakysymykset?
35
3398
Vastaukset
- Jätä
sikseen, jos täältä pitää kysellä maailman yksinkertaisempia asioita. Esim. onko opetuslupa tarkoitettu a: köyhille b; vanhemmille c:kotiin
- Tänään suoritettu
teoriakoe ja ei tosiaan tarvitse stressata kokeen läpimenosta, jos omaa hieman maalaisjärkeä. Trafin sivuilta opetuslupa- osiosta lukemalla saa myös uusinta tietoa muuttuneista käytännöistä.
- onko järkee vai ei
Tää on just tätä. Opetuslupaopettajille pitäisi kaikki tuoda eteen, tai muuten itketään ja valitetaan täällä elämän kovuutta.
- Opetuslupa
Www.ajokorttikoulu.fi ja sieltä sanalliset tehtävät, niin löytyy uusia opetuslupakysymyksiä 2014
- Läpi meni
Opetuslupa kirjoitti:
Www.ajokorttikoulu.fi ja sieltä sanalliset tehtävät, niin löytyy uusia opetuslupakysymyksiä 2014
Minä suosittelen myös tätä. Ilmaiset sanalliset tehtävät, joita saa harjotella niin paljon kuin haluaa. Kuva harjoitukset maksaa muutaman euron. Näillä harjoituksilla sain itse veikkauksen läpi helposti.
- Merja Kyllönen
Mene autokouluun.
- pysykää asiassa
Mikä ihme saa niin monet vastaamaan noin tylysti ja vihamielisesti aivan asialliseen kysymyykseen? Osallistukaa muihin keskusteluihin tai aloittakaa palstoilla ihan oma, ettei muiden tarvitse kärsiä pahasta olostanne.
Paras nettiaineisto on www.ajokoe.fi
Maksaa vähän, mutta on tosi hyvä - muistuttaa todella paljon varsinaista teoriakoetta.- ahneella p*** loppu
Autokouluopet ovat niin perhanan mustasukkaisia alastaan.
Kolmosvaiheen lobbaus tais kusaista kintuille, kun yhä useampi nuori on alkanut miettiä että jos pärjäisi kokonaan ilman ajokorttia. Se on se negatiivinen elämänasenne joillakin. Saa itte jotain kiksejä ku mollaa toisia vaikka veikkaan että tulee hetken päästä vielä surkeempi olo.. näitä riittää mut toivottavasti hakevat jotain apua yksinäisyyteensä/ahdinkoonsa. Kyl elämä sentään pitäs olla sellasta aika iloista touhua eikä voi vee-meininkiä =D
- veio
ahneella p*** loppu kirjoitti:
Autokouluopet ovat niin perhanan mustasukkaisia alastaan.
Kolmosvaiheen lobbaus tais kusaista kintuille, kun yhä useampi nuori on alkanut miettiä että jos pärjäisi kokonaan ilman ajokorttia.Joka ammatissa löytyy ammattilaisia joka lähtöön. Moni ope on myös huolissaan opetuksen tasosta ja vielä enemmän liikenneturvallisuudesta.
Onhan selvä ettei muutaman lapsen opettanut voi opettaa samoin kuin koulutuksen saanut ja jatkuvasti opettava.
- teoriaa ja käytäntöä
Oppikirjoja ei taida enää kukaan julkaista. www.opetuslupa.fi ei taida olla enää aivan ajan tasalla.
Hyvää harjoitusta saa esim.www.ajokoe.fi. Siellä on huomiotu myös opetuslupa-opettajat.
Ajantasaisia tietoja löytyy esim. Trafin sivuilta tai googlaamalla Kuljettajantutkinto, Finlex. - myös Netreeni
Netreeni
- Epäasiallinen koe
Todella pilkunn.ssimiskysymyksiä noissa opettajalle pikapikaa kehitetyissä 20 lisäkysymyksessä.
Ajokorttikoe-sivustolla s.7 todetaan:
http://www.ajokorttikoulu.fi/materiaalit/pdf/Opetuslupa-2014.pdf
"Sanallisten tehtävien määrä lisääntyi kymmenellä tämän vuoden alussa. Nyt opettajan vastatavaksi tulee kolmekymmentä sanallista tehtävää. Virheraja pysyi kuitenkin ennallaan eli sanallisissa tehtävissä saa olla enintään
kolme virhettä. Kolme virhettä kolmestakymmenestä tehtävästä on aika vähän. Kokeen sanallinen osuus on vaikea. Toisaalta koe ei voi olla niin vaikea, että kukaan ei sitä läpäise. Pitemmällä aikavälillä oletettavasti kokeen läpäisee 70-80% yrittäjistä. Kokeesta selviää, kun opiskelee perusasiat ja käyttää kokeessa tervettä järkeä. Jos ei tiedä oikeaa vastausta kysymyksen vaihtoehdoista, kannattaa aina vastata se, joka tuottaa eniten turvallisuutta.
Turvallinen kuljettaja on opetuksen tärkein tavoite. "
En usko kokeen turvallisuus-tavoitteeseen:
-kysymykset pikkutarkkoja, eivät päättelytehtäviä vaan ulkoamuistettavia yksityiskohtia
-esimerkiksi: minkä ajan kuluessa oppilaan teoriakokeesta on mentävä ajokokeeseen, 6 vai 12 vai 24kk? Täytyykö tuo opetella ulkoa, kai sen voi paperista tarkistaa jos epäilyttää aikarajat !
-tai: B-kortilla saa ajaa tyhjää kuorma-autoa, vai moottorikelkkaa, vai moottoripyörää alle 11kW ?
-saako oppilas ajaa maksimituntimäärän päälle päivittäin: saa mutta ei huomioida opetuksena, ei saa, ...
-uusinta maksaa aina 28e
-kolmen hylsyn jälkeen voi tehdä hidastetun kokeen mutta maksaa 85e, mikä tuossa on turvallista?
Vaikuttaa simputtamiselta ja rahankeruulta eikä turvallisuuskoulutukselta.- Juuriko tosi?
Voi Voi. Nyt olet käsittänyt ihan väärin. Ei ole kysymys turvallisuuskoulutuksesta vaan kokeesta, jossa mitataan opetuslupaopettajaksi mielivän alan hallintaa. Kannattaisiko tuo ensin opiskella asiat ja sitten mennä kokeeseen. Vielä noista ajo-oikeuden laajuuksista; Onko se jotenkin kohtuuton vaatimus, että opetuslupaope tuntisi edes B-ajo-oikeuteen sisältyvät ajoneuvoluokat? Eihän siitäkään tahdo tulla mitään, jos sokea taluttaa rampaa.
- Kyllöset ja trafit
Hyvä kysymys miksi hidastettu koe on hinnaltaan kolminkertainen ?
Onko jotenkin huonompi opettaja jos ei ehdi vastata pakkotahtisessa tentissä nopeasti että saako sillä B-kortilla ajaa moottorikelkkaa vai ei ?- Yjmgjbjo
Esimerkiksi mukaisen henkilön ei tulisi opettaa ketään.
- ota v...selvää
Aikaa kokeeseen on varattu 45 minuuttia ja tutkinnonvastaanottaja (lue ihminen) on mukana hommaa seuraamassa, joten hänellekin palkka maksetaan. Lukihäiriö todistuksellahan saa tuon sitten normaaliin hintaan eli 28 €. Mielestäni ihan reilua meininkiä, kerrankin...
- Hermoveikko
Kyllä pykälätkin pitää hallita, jos opetusluvan haluaa saada.
Itseäni jännitti teoriakoe ihan pirusti. Käsikin tärisi kun täytin papereita konttorilla.
Kokeeseen kannattaa minusta asennoitua niin että näytät siellä hyvän tietämyksesi, eikä niin että olet siellä kuulusteltavana ja epäiltynä epäpätevyydestä.
Itsekin missasin pari helppoa kysymmystä kun aloin aatella liikaa. Että onkohan tässä kysymyksessä nyt joku kompa joka pitäisi vaan tajuta.- Tgtgtghyyg
Ei siinä kokeessa mitään papereita täytetä. Koneelle tehdään. Olet nähnyt unta. Olisiko syytä herätä tai lopettaa sauhuttelu ennen ajo-opetusta???
- nimi paperiin
Tgtgtghyyg kirjoitti:
Ei siinä kokeessa mitään papereita täytetä. Koneelle tehdään. Olet nähnyt unta. Olisiko syytä herätä tai lopettaa sauhuttelu ennen ajo-opetusta???
Ei edellä väitettykkään että koe olisi ollu paperilla. Paperit täytettiin ennen koetta.
- hermoveikko
Tgtgtghyyg kirjoitti:
Ei siinä kokeessa mitään papereita täytetä. Koneelle tehdään. Olet nähnyt unta. Olisiko syytä herätä tai lopettaa sauhuttelu ennen ajo-opetusta???
Kyllä siinä konttorin tiskillä piti yksi lomake täyttää ja allekirjoittaa ennen koetta. Hermosavut poltin vasta kokeen jälkeen. Nikotiinin raja-arvoja ei kyllä verestäni ole koskaan liikenteessä mitattu.
- OPLokEat
Arvoisat opetuslupaopettajaksi pyrkivät henkilöt.
Paljonko olisitte valmiit maksamaan opetuslupaopettajan muutaman tunnin ajo- ja teoriaopetuskoulutuksesta ?
Opetuslupapuolelle on valmistumassa koulutuspaketti, hinta ehkä kympeissä ?
Olisiko edulliselle koulutukselle tarvetta tai kiinnostusta ?
Opetuslupaopetus muuttuisi parempaan suuntaan ja sitä kautta myös liikenneturvallisuus.- Kasikympinlätkä
Opetuslupa"opettajien" vapaaehtoisella, edullisella mutta tehokkaalla pikku briiffauksella ainakin toimintamallit yhdenmukaistusi ja touhuun tulis vähän otetta muutenki.
Vaikka yhteisopetuksen ryöstöhinnoittelu poistuikin, silti liian moni opetuslupa"opettaja" :
a) Ei tunne eikä tiedä opetuksellisia periaatteita
b) Kuvittelee valtavalla kilometrimäärällä oppilaan saavuttavan riittävän
rutiinitason.
c) Kuvittelee itsestään liikoja. Opetuslupaopettajan teoriakokeesta huolimatta uusimman lainsäädännän tuntemus on heikkoa. Riskinä vanhan ja musta
tuntuu - tiedon leviäminen jälkikasvulle.
d) Eivät tiedosta opetuslupa-ajoneuvossa vaadittavien varusteiden merkitystä turvallisuudelle. Poljin, peilit, kolmio jne ja niiden asentaminen / käyttäminen ?
¨
Opetuslupamaikoille pikku kurssi. Saataisiin hommat sille tasolle että hyvä opetuslupaopettaja vastaa kolmea autokouluissa työskentelevää eläkeläistä
Mitäs mieltä kentällä ollaan ? . - oma mokanne
Kasikympinlätkä kirjoitti:
Opetuslupa"opettajien" vapaaehtoisella, edullisella mutta tehokkaalla pikku briiffauksella ainakin toimintamallit yhdenmukaistusi ja touhuun tulis vähän otetta muutenki.
Vaikka yhteisopetuksen ryöstöhinnoittelu poistuikin, silti liian moni opetuslupa"opettaja" :
a) Ei tunne eikä tiedä opetuksellisia periaatteita
b) Kuvittelee valtavalla kilometrimäärällä oppilaan saavuttavan riittävän
rutiinitason.
c) Kuvittelee itsestään liikoja. Opetuslupaopettajan teoriakokeesta huolimatta uusimman lainsäädännän tuntemus on heikkoa. Riskinä vanhan ja musta
tuntuu - tiedon leviäminen jälkikasvulle.
d) Eivät tiedosta opetuslupa-ajoneuvossa vaadittavien varusteiden merkitystä turvallisuudelle. Poljin, peilit, kolmio jne ja niiden asentaminen / käyttäminen ?
¨
Opetuslupamaikoille pikku kurssi. Saataisiin hommat sille tasolle että hyvä opetuslupaopettaja vastaa kolmea autokouluissa työskentelevää eläkeläistä
Mitäs mieltä kentällä ollaan ? .Aivan niin kuin autokouluopettajat tietäisivät miten opetuslupaopettajat opettaa oppilaitaan. Onko teillä vakoilukamerat opetusllupalaisten kotona, vai miten olette asioista näin hyvin perillä?
Ei tässä ole kyse kuin liikennesääntöjen ja autolla ajon opettamisesta. Melkein jokaisella aikuisella on ajokortti, ei tässä ole kyse mistään rakettitieteestä.
Autokoulut itse ryssivät opeutslupalaisten opetuksen. Eivät järjestäneet kursseja ja pyysivät niistä sikakalliin hinnan. Lain muutos johti kestämättömään tilanteeseen ja se piti korjata. - Turvallisuus ensin
Kasikympinlätkä kirjoitti:
Opetuslupa"opettajien" vapaaehtoisella, edullisella mutta tehokkaalla pikku briiffauksella ainakin toimintamallit yhdenmukaistusi ja touhuun tulis vähän otetta muutenki.
Vaikka yhteisopetuksen ryöstöhinnoittelu poistuikin, silti liian moni opetuslupa"opettaja" :
a) Ei tunne eikä tiedä opetuksellisia periaatteita
b) Kuvittelee valtavalla kilometrimäärällä oppilaan saavuttavan riittävän
rutiinitason.
c) Kuvittelee itsestään liikoja. Opetuslupaopettajan teoriakokeesta huolimatta uusimman lainsäädännän tuntemus on heikkoa. Riskinä vanhan ja musta
tuntuu - tiedon leviäminen jälkikasvulle.
d) Eivät tiedosta opetuslupa-ajoneuvossa vaadittavien varusteiden merkitystä turvallisuudelle. Poljin, peilit, kolmio jne ja niiden asentaminen / käyttäminen ?
¨
Opetuslupamaikoille pikku kurssi. Saataisiin hommat sille tasolle että hyvä opetuslupaopettaja vastaa kolmea autokouluissa työskentelevää eläkeläistä
Mitäs mieltä kentällä ollaan ? .Nyt eletään internet-aikaa ja tiedon saaminen mainitsemistasi asioista on helpompaa kuin koskaan, jos noissa asioissa on epäselvyyksiä. Lisäksi erinomaista oppimateriaalia on saatavilla opetuslupa-opetusta varten. Ei edes ns. tavalliset ihmiset mitään tolloja ole vaan kykenevät ajo-opetusta antamaan jopa vain kolmen vuoden ajokokemuksella (oli aiemmin opetusluvan myöntämisen vaatimuksena).
Itse kylläkin tutustuin merkittävimpiin Tieliikennelain muutoksiin ennen opettajan teoriakokeekeen menoa. Onhan niitä muutoksia tullut, mutta vain muutama todella merkittävä yli 30 vuoden aikana. Oma teorian kertaukseni vei monta tuntia mutta eipä sitten teoriakokeessa kompastelua tullut.
- voimassaolo?
Olen suorittanut teoriakokeen ja saanut opetusluvan kesällä 2011. Nyt pitäisi opettaa toinen lapsista. Opetuslupa oli voimassa 2 vuotta.
Nykyään teoriakoe on voimassa 3 vuotta. Muistaako/tietääkö kukaan, mikä on vuonna 2011 suoritetun teoriakokeen voimassaoloaika?- soita konttorille
"normioppilaan" teoriakoe on nykyään ainakin voimassa vuoden, mutta en muista milloin se tuli ja onko opetuslupaopettajilla sama systeemi, tuskin... Konttorille soittamalla selviää.
- toisen kierroksen op
Minun muistaakseni vanha opetuslupa oli voimassa 9kk. En muiska kuinta pitkään teoriakoe oli voimassa, mutta muistelisin että sen 3 vuotta kuten nytkin, vai olisiko ollu 2 vuotta? En muista. Oma kokeeni oli kuitenkin vielä voimassa, suoritin sen toissakesänä.
- voimassaolo
toisen kierroksen op kirjoitti:
Minun muistaakseni vanha opetuslupa oli voimassa 9kk. En muiska kuinta pitkään teoriakoe oli voimassa, mutta muistelisin että sen 3 vuotta kuten nytkin, vai olisiko ollu 2 vuotta? En muista. Oma kokeeni oli kuitenkin vielä voimassa, suoritin sen toissakesänä.
Jippiii, soitin aamulla poliisilaitokselle ja kesäkuussa 2011 suorittamani teoriakoe on vielä voimassa! Eli aika on sama kuin nykyisinkin eli 3 vuotta.
- ajoluvalla ajaa
Aloitin ko.viestiketjun jokunen viikko sitten ja aina nämä samat ilkeilijät kuten jokaisessa viestiketjussa tietämättä mitään kunhan vaan saa härnättyä muita ja purettua pahaa oloaan, sairaita.
Kyse ei ole siitä ettenkö luule osaavani opettaa tai hirveässä rahanhimossa yritän nyt itseni poltaa loppuun vaan tykkään vaan ajo-opettamisesta.
Työssäni opetin aikoinaan n.15 uutta teoriaosionsa läpikäynyttä tulevaa veturinkuljettajaa käytännön ajotehtäviin, tähänkin sain opettajakoulutuksen joka oli erittäin tehokas ja vaativa. Opetus oli aivan toistaluokkaa kun tämä autoilun opettaminen, tämä on leppoista kun ei ole pakko yöksi lähteä ajamaan pitkiä työreissuja eikä itsarikanditaatit yritä alle.
Kyse oli pelkästään ns.uudensysteemin opiskelumateriaalista ja muuttuneesta teoriakokeesta, onneksi joku vastasi täällä asiallisesti ja sivulta "www.ajokorttikoulu.fi" löytyi kaikki tarpeellinen.
Kävin kokeen eilen ja meni kirkkaasti läpi:sanallisissa yksi väärin ja kuvallisissa kaksi. Luin kyllä huolellisesti osion läpi ja kertasin päiväkausia ja se kannatti, sanallisissa oli muutama vähän "kierosti" laadittu kysymys ns.kapulakielellä eikä niitä ollut aikaa miettiä eli kohtalaisen hankala sen puoleen. Kuvalliset tehtävät ovat hyvin helpot jos vähänkin lukee, kuvallisissa muutama kuva josta ei näe kunnolla yksityiskohtia, esin jalankulkijan pää vain näkyy auton takaa suojatiellä ja se vaan pitää sieltä huomata.
Polkimen asensin itse ja meni helposti läpi muutoskatsastuksesta, katsastus teki 50e ja poljin 10e.
Pojalle ostin jo aiemmin sedan-tyyppisen Mersun johon on jo innolla tutustunut, Saksasta tuli eikä suolassa uitettu, sitä tosin etsimme kauan kun haimme siistiä ja vähänajettua ( en tarvitse taaskaan niitä iänikuisia kommentteja:"loppuunajettu ja sua huijattu", mitä täällä tulee joka lauseesta).
Minusta on tosi mukavaa alkaa oman lapsen kanssa yhdessä autohommiin ja opetukseen, se lähentää meitä paljon ja kunnollisena vanhempana otan sen tehtävän ilolla vastaan.
Itsellä uuden Mersun lisäksi eräs 45 vuotta vanha harrasteauto joka meillä ollut 34 vuottajja harrastamme sitä koko perheeen voimalla aktiivisesti.
Ajokortti ollut 37 vuotta eikä yhtään sakkoa tai huomautusta, ajankäyttö lasten kanssa antaa heille vankan peruskiven huomiselle vaikka saamattomia nahjuksia se ärsyttää joista ei töihin ole.- Tämähän
on sitä köyhien opetusta t. Merja,ps. muista äänestää. Kiitos veturimiesliitto 2 984,98€
- pysykää asiassa2
Onnea ajo-opetukseen!
Näillä palstoilla on joskus vaikeaa saada vastausta yksinkertaiseenkaan kysymykseen.
Mistä löytyykään aina se asiantuntijoiden armeija, joka avuliasuuden armossaan sivuuttaa itse kysymyksen ja keskittyy ilkkumaan kysymyksen tekijälle ja häiritsee keskustelua? Ketä tämä aihe edes kiinnostaa, ellei ajokortti-ikäisiä tai heidän opettajiaan?
Enpä usko kenenkään ammatikseen opettavan palstoilla häiriköivän. - opetusluvalla ajaa
pysykää asiassa2 kirjoitti:
Onnea ajo-opetukseen!
Näillä palstoilla on joskus vaikeaa saada vastausta yksinkertaiseenkaan kysymykseen.
Mistä löytyykään aina se asiantuntijoiden armeija, joka avuliasuuden armossaan sivuuttaa itse kysymyksen ja keskittyy ilkkumaan kysymyksen tekijälle ja häiritsee keskustelua? Ketä tämä aihe edes kiinnostaa, ellei ajokortti-ikäisiä tai heidän opettajiaan?
Enpä usko kenenkään ammatikseen opettavan palstoilla häiriköivän.Viimeinkin pääsimme ajamaan kun lupa tuli alkuviikosta ja hauskaa on ollut molemmilla. Marssijärjestys tehtiin heti selväksi eli sanon ja annan palautetta aiheesta, samalla myös pienistäkin asioista eli olen tarkka opetuksessa. Poika myöntyi ja ymmärsi asian, riidellä ei tarvitse kun tavoite ja asenne oikea ja yhteinen.
Nyt ajettu 6 päivää, jotain 700km eikä yhtään vaaratilannetta tai omaa puuttumista ajamiseen, poika ajaa maltilla ja rauhallisesti eikä ole tuottanut pettymystä, vanhempi veljensä oli samanlainen 5v sitten kun hänet opetin.
Itsellä eläke koittaa heti vapun jälkeen ja sitten aikaa vaikka kuinka, meille ainakin opetusluvalla opettaminen käy mainiosti mutta toisille autokoulu parempi vaihtoehto kun ihmiset ja lähtökohdat erilaisia.
Ajettiin kyllä pari kesää suljetulla hiekkamontulla mummolassa ja käsittelyssä sen kyllä huomaa kuten tuo kolmen vuoden mopoaika oli myös hyvää harjoittelua, suosittelen lämpimästi niille kellä mahdollisuus ja lähtökohdat hyvät opetusluvalla opettamiseen.
- opluplop
Varsinaisia kirjoja ei nykyään hirveästi ole mutta Opetusluvalla Opettamaan -kirja sisältää paljon asiaa, lomakkeista, kuljettajan kriteereistä, ajokokeen sisällöstä, et cetera. Mukaan saa halutessaan tarjouksen ajokoe.fi sivustolle, myös oppitunnit löytyvät aiheineen kirjasta.
Mutta voin sanoa, että opiskelemaan joudut sen lisäksi oli sitten kuinka paljon ajovuosia vaan takana ja uutta opit. Ajokorttikoulu on ilmainen ja hyvä, lainsäädäntöä kannattaa lukea, ongelmatilanteita selvittää ja liikenteessä/google mapseissa tutkailla uusin silmin liikennettä ja ohjausvälineitä. Kiinnitä myös huomiota omiin toimitapoihisi ja miksi niin teet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232642- 652586
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062310- 341599
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391553- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371462- 281260
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201216- 951181