Murtunut sääriluu, muita kohtalotovereita?

Tibia

Hei.

Aloitin tänne tälläisen murtumapotilaiden keskustelun. Eli kaikki jotka osaavat ystävällisesti tänne kirjoittaa, kertokaa kokemuksianne murtumistanne. Haen täällä vähän kuin vertaistukea. :)

Itselleni sattui elokuussa paha kaatuminen jonka seurauksena sääriluuhun tuli kaksi pirstaleista murtumaa ja pohjeluuhun yksi, en ole koskaan aikaisemmin kokenut niin hirveää kipua! Sääriluu ydinnaulattiin leikkauksessa ja ruuveja tuli nilkkaan ja polven alle. Nyt olen sitten joutumassa uuteen leikkaukseen, koska murtuma ei ole luutunut toivotulla tavalla. Uudessa leikkauksessa vaihtavat paksumman ydinnaulan sääreen ja levyttävät murtumakohdan ja mahdollisesti myös luunsiirron tekevät. En tiedä mikä on mennyt pieleen koska luu ei ole luutunut kunnolla, olen noudattanut annettuja ohjeita mutta silti jokin on mennyt pieleen. Harmittaa ja masentaa tosi tosi paljon joutua taas uuteen leikkaukseen ja pelottaa auttaako uusi leikkaus luutumiseen. Pelkään ihan eniten että jalka pitää amputoida.

Sattuukohan kenelläkään olemaan kokemusta luunsiirrosta tai vaihtonaulausleikkauksesta?
Kiitos vastauksista!

7

4958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kipsattu

      20 vuotta sitten murtui sääriluu kahdesta kohtaa ja pohjeluu myös liikenneonnettomuudessa. Hoidettiin perinteisellä kipsauksella. Ymmärrän kyllä noi kovat kivut. Oma jalka oli todella kipeä niin kauan kunnes luutui niin paljon ettei luut enää liikkuneet. Kipua riitti useampi kuukausi. Pahin kidutus oli kantapään läpi laitetun rautapiikin poisto muutaman päivän kipsauksen jälkeen. Se tehtiin puuduttamatta ja joku nuori naislääkäri yritti 45 minuuttia irrottaa sitä kunnes tuli mieshoitaja joka nykäisi sen pois. Murtuma oli sirpaleinen ja luutui melko huonoon asentoon. Ennen kipsin poistoa lääkäri uhkaili luudutusleikkausella mutta sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Vieläkö jalkasi on kipsissä ja saatko varata sille? Sääriluun murtumassa oli helppo tietää kivusta paljonko jalalle varasi painoa. Esim 30 kilon varaus ja enempää ei pystynyt painoa laittamaan kun sattui niin paljon ettei enempää pystynyt. Jälkeenpäin yksityislääkäri olisi halunnut korjata murtuman parempaan asentoon mutta en uskaltanut lähteä siihen leikkiin. Kivut olisi olleet kovat ja riski tosiaan luutumisongelmista ja tulehduksista.

      • tibia

        Kiitos vastauksestasi. Onpa kumma ettei jalkaasi ole leikattu heti! Minulle on sanottu että pirstaleiset murtumat pitää yleensä aina leikata. Minun jalkani ei ole leikkauksen jälkeen ollu kipsissä päivääkään koska tämä ydinnaulattiin, puhuivat kyllä jostain ortoosista mutta sitä en sitten tarvinnutkaan. Ennen leikkausta ensiapuna laittoivat kipsin nilkasta reiteen asti, koska joudun odottamaan leikkaukseen pääsyä kaksi päivää. En ikinä olisi uskonut kuinka paljon jalan kipsiin laittaminen sattuu, se oli jotain ihan hirveetä, kun lääkäri vetää kantapäästäni jotta luunpäät menee jotenkin kohilleen.

        Saan jo varata täyden painon jalalle, heti leikkauksen jälkeen sain varata 15 kg mutta en paljoa kärsinyt koska jalka oli sen verran kipeä. Marraskuusta alkaen sain rueta 2 viikon ajan varaamaan 20kg ja tästä seuraavat 2 viikkoa 40kg ja tästä 2 viikkoa 60kg jne. Vaikka käytän maitotuotteita niin aloin heti kotiin päästyäni käyttämään kalsium lisää johon on lisätty D-vitamiini.

        Onko jalkaasi jäänyt mitään pysyvää vammaa tai haittaa kun se kerran on luutunut väärään asentoon?
        Voin sanoa että ennen leikkausta jalkani oli huomattavasti paljon kipeämpi kuin leikkauksen jälkeen, vaikka kyllä kipuja oli tämänkin jälkeen mutta ei niin voimakkaat, sääriluun ydinontelo piti riimata eli porata jotta sinne saatiin upotettua ydinnaula, koko sääriluun pituuden mittainen naula siis ja sitä ei tarvitse koskaan otattaa pois jos ei ala vaivaamaan. Nyt olen menossa uuteen leikkaukseen jossa tämä vanha naula otetaan pois ja laitetaan uusi paksumpi naula tilalle, saan kuulema kävellä heti. Pohjeluulleni eivät tehneet mitään koska se ei murtunut niin pahasti, paranee kuulema siinä sivussa ja on se kyllä parantunut koska kipuja ei enää siinä kohden ole.

        Olen kaatunut ennenkin ja työssäni minulla on ollut pahempiakin rysäyksiä mutta koskaan minulta ei ole aikaisemmin mennyt luita poikki ihme kyllä, lääkärit sanoivat että sääreeni on kohdistunut niin suuri energia koska kaatuessani jalka on vääntynyt niin pahasti. Ihan puistattaa kun muistelen sitä tapaturmapäivää, silmissä musteni välillä ja kipu oli jotain ihan hirveää.

      • Kipsattu
        tibia kirjoitti:

        Jalka on noin sentin lyhyempi kuin toinen. Lisäksi vähän virheasentoa kun luut pääsi liikkumaan kipsissä tai kipsin vaihdossa. Muuten ihan hyvin tulee toimeen mutta juostessa murtumakohta kipeytyy. Ortopedi sanoi ettei kannata juosta kovalla pinnalla koska murtumakohta voi murtua uudelleen tärinästä. Muuten ei pahemmin haittaa. Sään vaihtelun huomaa särkynä.

      • Anonyymi
        Kipsattu kirjoitti:

        Sulla sama mitä mulla

    • heikko luu murtuu

      Alentunut D-vitamiinipitoisuus on keskeinen riskitekijä rasitusmurtumissa. Asia selviää Tampereen yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta, jossa selvitettiin varusmiesten D-vitamiinivajeen yleisyyttä ja vaikutuksia. Tutkimuksen mukaan riski saada rasitusmurtuma kasvaa jopa nelinkertaiseksi, kun D-vitamiinipitoisuus on alhainen. Tutkimukseen osallistui 756 tervettä varusmiestä, joiden rasitusmurtumat kirjattiin kolmen kuukauden aikana. Tutkimuksessa ilmeni myös, että D-vitamiinin vajeesta kärsivillä varusmiehillä on tilastollisesti merkittävästi enemmän hengitystieinfektioista johtuvia poissaoloja. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinivalmisteen käyttö vähentää hengitystieinfektioita.
      http://www.aamulehti.fi/Terveys/1194746825083/artikkeli/suurin riskitekija tama vitamiini ehkaisee rasitusmurtumissa.html

      Suomessa arvioidaan olevan n. 500 000 osteoporoosia sairastavaa potilasta, osteoporoottisia murtumia Suomessa syntyy n. 40 000 vuosittain, näistä lonkkamurtumia on n. 8000. Lisäksi toiset 500 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa, osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa D-vitamiinin puutteen johdosta. D-vitamiinin puute näkyy erityisesti lasten luunmurtuma tilastoissa: viimeisen 20 vuoden aikana lasten kyynärvarren murtumat ovat lisääntyneet 31 prosenttia ja olkavarren murtumat 39 prosenttia. Muita osatekijöitä ovat kalsiumin ja liikunnan puute. Iltalehti uutisoi äskettäin, että suomalaislapsilla on todettu murtumia ja jopa osteoporoosia, jotka ovat vältettävissä D-vitamiinia lisäämällä. Helsingin alueella tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 99 prosenttia helsinkiläisistä koululaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Iltalehdessä haastateltu ylilääkäri Raimo Rintala suosittelee 50 mikrogramman D-vitamiinilisää myös lapsille.
      http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf

      Tässä talviaikaan tehdyssä tutkimuksessa 18-21 -vuotiaiden miesten veren D-vitamiinitaso. Tammikuussa 2001 nuorten miesten 25OHD taso oli siis vain 24 nmol/l.
      http://jcem.endojournals.org/cgi/content/full/89/1/76

      Sen jälkeen kun maitoon ja joihinkin muihin elintarvikkeisiin oli alettu lisätä pieniä määriä D-vitamiinia, tehtiin jatkotutkimus. Tammikuussa 2004 siis 73.8%:lla nuorista miehistä 25OHD oli alle 37.5 nmol/l!
      Vitamin D fortification of milk products does not resolve hypovitaminosis D in young Finnish men (2007).
      http://www.nature.com/ejcn/journal/v61/n4/abs/1602550a.html

      Ei liene mitään syytä olettaa, että koko väestöllä keskimäärin tilanne olisi parempi kuin nuorilla miehillä, pikemminkin päinvastoin. Normaalina pidetään sitä, mitä auringosta saa ja se on yli 100 nmol/l. Tähän tarvitaan keskimäärin 100µg D-vitamiinia päivässä. Nykypäivän lääkärin pitäisi mielestäni ymmärtää, että kalsidiolipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon siinä missä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin. Luultavasti osa lääkäreistä osaakin jo toimia näin.

      Lääkäri Hannu Vierolan mielestä suomalaisten D-vitamiinin puute alkaa olla hälyttävällä tasolla. Ruokavaliosta tai auringosta kesällä saatu vitamiinimäärä ei riitä syksyllä edes isänpäivään saakka. Iisalmelaislääkäri Hannu Vierola on työnsä kautta päätynyt tutkimaan potilaidensa D-vitamiinin määriä. Tulokset ovat olleet hälyttäviä, esimerkiksi 15-vuotiaista tytöistä joka viides on lähestulkoon riisitaudin partaalla. D-vitamiinin vajaus koskee kuitenkin myös kaikkia muita ikäluokkia ja molempia sukupuolia. Matala D-vitamiini lisää Vierolan mukaan mm. syöpäriskiä, luun haurastumista, diabetesta, verenpainetautia, MS-tautia ja influenssaa.Vitamiinin lisääminen ruokavalioon vähentää nivel- ja lihassärkyjä, kohentaa lihasvoimaa, mielialaa ja karkoittaa väsymystä. Pelkästään ruokavaliolla D-vitamiinin puutetta ei voi saada tasapainoon. Lääkärikunnassa ihmetellään Suomen alhaisia vitamiinisuosituksia.
      http://yle.fi/uutiset/iisalmelaislaakari_kauhistelee_suomalaisten_vitamiinivajetta/1138545

      Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      """C-vitamiinilla on myös merkittäviä luustohyötyä. Se on yhdistetty useissa tutkimuksissa parempaan luuntiheyteen, ja pitkässä 17 vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa C-vitamiinilisän käyttö yhdistyi 70 prosenttia pienempään murtumariskiin."""
      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22492364?dopt=Abstract

      D-vitamiinin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos.

    • titaaniantti

      Mulla murtu 30.10. Eli viime perjantaina.sääri sekä pohjeluu poikki ja lisäksi pienempiä murtumia sääriluussa.ydinnaula sääriluun sisään pituus 345mm ja paksuus 10mm.minkä kokosia teillä on laitettu?oli todella kipeä ennen lauantain leikkausta.nyt olo ok.maanantaina tulin kotiin.pohjeluulle ei tehty mitään.6 viikon päästä nähdään röntgenissä onko luutunut hyvin.vakuuttivat että se paranee itsestään kun titaanipötkö pitää isomman luun jäykkänä.titaani jää ruuveineen (5kpl)sinne.toivottavasti ne ei ala vaivaamaan.onko tästä kokemuksia?jalassa on nostovoima vielä lähes nollissa,miten teillä?

    • luustonkunto

      Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia, D-vitamiinia, magnesiumia sekä K2-vitamiinia. Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa.

      Suomessa terveellinen ja monipuolinen ravinto ei riitä pitämään yllä tervettä luustoa, nivelsiteitä, välilevyjä ja niveliä. Lisäravinteena tarvitaan:

      C-vitamiinia 400 mg/vrk
      D-vitamiinia 50-100 µg/vrk
      K2-vitamiinia 50-100 µg/vrk
      Magnesium (sitraattia) 200-400 mg/vrk

      Nämä lisäravinteet maksavat kuukaudessa n. 5€, joten ei ole rahasta kiinni oman luustonsa hyvinvoinnista huolehtiminen. Edullisimmin lisäravinteita myydään Citymarketissa, iHerbissä sekä suomalaisissa verkkokaupoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4292
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3493
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3384
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      30
      1766
    Aihe