Miksiköhän kirjoitan tänne palstalle? No, koska vaihtoehto olisi puhua tyyliin psykologin kanssa.
En tiedä olenko ikinä elämässäni ollut näin sairaalloisesti ihastunut koskaan.
Koko homma alkoi vain kiinnostuksen poikasesta ja kasvoi järjettömiin eeppisiin mittoihin.
Emme edes kunnolla tunne tämän työpaikan naisen kanssa, mutta siis ei tällaista voi enää käsittää.
Olen yrittänyt käsitellä asiaa jo niin pitkään ja eri kanteilta (mm. viha, puhdas unohtaminen, tuttavallisuus, muut naiset jne. jne.) että ei tähän tunnu löytyvän mitään ratkaisua. En pääse suhde-elämässäni yhtään eteenpäin tällä tavoin. Olen lopettanut jo muutamat muut kiinnostukset koska todennut ettei niistä tulisi enää mitään.
Kaikkein merkillisintä tässä jutussa on se että 1) nainen torjui jo minut aiemmin 2) en ole varma sovimmeko edes yhteen 3) olisin vain tahtonut hieman tutustua. Pakkien jälkeen olo oli jopa tietyllä tavalla helpottunut kun ajattelin että ainakin tämä loppuu ja lopulta tajuaisin ettei häntä kiinnosta.
No joo, sitä kesti taas muutaman viikon kun "kaikki oli ok" ja mutta sitten se hiipii, anteeksi jysähtää takaisin. Jossittelun tietoisella tasolla olen hänen kiinnostuksestaan jo lopettanut koska torjunta on torjunta, mutta nämä fiilikset ovat ihan sairaalloiset.
Välillä oli vaikeuksia katsoa häntä silmiinkin. Nyt kykenen ehkä siihen vaikka tuntuu että hän varmaan näkee suoraan lävitseni. Hänen läsnäolonsa saa sen aikaan jo nyt että helotan pää lämpöisenä kuin hellankoukku seuraavat puoli tuntia -tunnin. Näin ei ole elämässäni tapahtunut koskaan, siis ei koskaan.
Sitten kun saan hänestä vilauksen vahingossa yrittäessäni liikkua mahdollisimman nopeasti työpaikan tiloissa (tauoilla jne.) niin sisälmykset heittivät hetken päästä volttia.
Tuo nainen varmaan ajattelee että olen suuttunut hänelle kun sain pakit häneltä tai jotain vaikka tosiasiassa hädin tuskin pystyn olemaan samassa tilassa hänen kanssaan kun tuntuu että happi loppuu ja noustava pintaan hengittämään.
Tämä siis kaikki tapahtuu aikuiselle miehelle jota tituleerattu maailman järkevämmäksi ihmiseksi ja oikeaksi itsensä hallinnan mestariksi ja suoranaiseksi kylmäkalleksi kun osaan kuolettaa tunteeni.
Onko tähän olemassa jotain lääkkeitä, kenelläkään tietoa? Lomat ei auta koska joulupyhillä jne. ei ollut vaikutusta ja jatkossa olisi kuitenkin ihan kiva olla jonkin asteisia tuttaviakin, puhumattakaan että työpaikalla viihtyisi.
Vituttaa olla näin avuton. Omien tunteiden edessä. Siltä osin luovutan. Ovat kuin valtamerten aallot jotka iskevät kallion seinämään. Eikä tuossa naisessa ole vikaa, vika on minussa.
Onneksi kotona saa olla "rauhassa" kun keksii vain niin paljon tekemistä ettei toinen voi tulla mieleen vaikka öisin ei saa nukuttua.
Olisi kivaa muiden eri ikäistenkin tarinoita miten tästä selviää. Aiemmin ihastukseni jne. ovat loppuneet jos suhde ei ole alkanut jne. tai sitten se on säilynyt sellaisena häilyvänä vähäisenä ihastuksena jota voi käsitellä. Tätä ei voi.
En tiedä olenko ikinä elämässäni ollut näin sairaalloisesti ihastunut koskaan.
Koko homma alkoi vain kiinnostuksen poikasesta ja kasvoi järjettömiin eeppisiin mittoihin.
Emme edes kunnolla tunne tämän työpaikan naisen kanssa, mutta siis ei tällaista voi enää käsittää.
Olen yrittänyt käsitellä asiaa jo niin pitkään ja eri kanteilta (mm. viha, puhdas unohtaminen, tuttavallisuus, muut naiset jne. jne.) että ei tähän tunnu löytyvän mitään ratkaisua. En pääse suhde-elämässäni yhtään eteenpäin tällä tavoin. Olen lopettanut jo muutamat muut kiinnostukset koska todennut ettei niistä tulisi enää mitään.
Kaikkein merkillisintä tässä jutussa on se että 1) nainen torjui jo minut aiemmin 2) en ole varma sovimmeko edes yhteen 3) olisin vain tahtonut hieman tutustua. Pakkien jälkeen olo oli jopa tietyllä tavalla helpottunut kun ajattelin että ainakin tämä loppuu ja lopulta tajuaisin ettei häntä kiinnosta.
No joo, sitä kesti taas muutaman viikon kun "kaikki oli ok" ja mutta sitten se hiipii, anteeksi jysähtää takaisin. Jossittelun tietoisella tasolla olen hänen kiinnostuksestaan jo lopettanut koska torjunta on torjunta, mutta nämä fiilikset ovat ihan sairaalloiset.
Välillä oli vaikeuksia katsoa häntä silmiinkin. Nyt kykenen ehkä siihen vaikka tuntuu että hän varmaan näkee suoraan lävitseni. Hänen läsnäolonsa saa sen aikaan jo nyt että helotan pää lämpöisenä kuin hellankoukku seuraavat puoli tuntia -tunnin. Näin ei ole elämässäni tapahtunut koskaan, siis ei koskaan.
Sitten kun saan hänestä vilauksen vahingossa yrittäessäni liikkua mahdollisimman nopeasti työpaikan tiloissa (tauoilla jne.) niin sisälmykset heittivät hetken päästä volttia.
Tuo nainen varmaan ajattelee että olen suuttunut hänelle kun sain pakit häneltä tai jotain vaikka tosiasiassa hädin tuskin pystyn olemaan samassa tilassa hänen kanssaan kun tuntuu että happi loppuu ja noustava pintaan hengittämään.
Tämä siis kaikki tapahtuu aikuiselle miehelle jota tituleerattu maailman järkevämmäksi ihmiseksi ja oikeaksi itsensä hallinnan mestariksi ja suoranaiseksi kylmäkalleksi kun osaan kuolettaa tunteeni.
Onko tähän olemassa jotain lääkkeitä, kenelläkään tietoa? Lomat ei auta koska joulupyhillä jne. ei ollut vaikutusta ja jatkossa olisi kuitenkin ihan kiva olla jonkin asteisia tuttaviakin, puhumattakaan että työpaikalla viihtyisi.
Vituttaa olla näin avuton. Omien tunteiden edessä. Siltä osin luovutan. Ovat kuin valtamerten aallot jotka iskevät kallion seinämään. Eikä tuossa naisessa ole vikaa, vika on minussa.
Onneksi kotona saa olla "rauhassa" kun keksii vain niin paljon tekemistä ettei toinen voi tulla mieleen vaikka öisin ei saa nukuttua.
Olisi kivaa muiden eri ikäistenkin tarinoita miten tästä selviää. Aiemmin ihastukseni jne. ovat loppuneet jos suhde ei ole alkanut jne. tai sitten se on säilynyt sellaisena häilyvänä vähäisenä ihastuksena jota voi käsitellä. Tätä ei voi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sulla on sentään siitä hyvä tilanne että olet tehnyt aloitteen ja tiedät jo että ei ole tsänssejä. Aika moni ei uskalla ikinä sitä aloitetta tehdä ja miettii vielä pitkään että mitä jos.
Olet kyllä oikeassa. Annan myös kaikille sen ohjeen että siis ihmeessä kattokaa ne kaikki kortit siihen viimeiseen asti jottei tule se olo että on jäänyt jotain tekemättä.
Onneksi tiedostan että ei ole tsänssejä ja pidän tuosta naisesta muutenkin, mutta siis olo on vain uskomattoman omituinen tuolla tunnetasolla joka ilmenee näinä fyysisinä oireina kaikesta huolimatta.
Ehdottomasti siis kannattaa rohkaistua ja tehdä aloite tai osoittaa kiinnostusta. Mulla se nyt on takanapäin koska vain hullu sitä naista enää yrittäisi, mutta pitää vain saada käsiteltyä nämä tunteet pois että voisi jatkaa elämistä.
Ainakin minulla tuo "mitä jos" laukaisi sen että tein tuolle asialle jotakin varsinkin kun tajusin että miten vahva tunne voisi olla. Enhän minä arvannut vain että tunne pysyy ja kasvaa siitä huolimatta mikä sen aloitteen lopputulos olisi.
Mutta kaikesta huolimatta, tehkää asioille jotakin!
Ei kai siitä selviä, kuin ajan kanssa, vaikka kovillehan se ottaa. Toisaalta, ruokkiiko tuo ihastuksesi kohde sitä ihastumista ts oliko pakit selkeät vai jotenkin epämääräiset tai k'äyttäytyykö niin kuin tunteita voisi olla molemmin puolin? En tiedä sitten, vaikuttaako se tilanteeseen, jos et ole aikaisemmin saanut pakkeja, ja tästä johtuen sitten tämä tapaus on se "saavuttamaton kohde", ja sen takia et pääse yli....
Ajan kanssa joooo, mutta kun sitä on jo kulunut aika paljon ja on käyty jo satatuhatta kertaa läpi niin tämä ei ole enää niinkuin hauskaa varsinkin kun kyseessä on siis aikuisten ihmisten työpaikka.
Pakit olivat harvinaisen selkeät, mutta hänen käytöksensä on toisinaan sellaista joka sitä hieman ruokki ainakin aiemmin. Pakkien jälkeen tuon naisen käytöksen tietoisesti blokkaan että hän voisi olla kiinnostunut. Meneekö se tuonne tunnetajuntaan asti onkin sitten eri juttu, nähtävästi ei.
Arvelisin että hän kyllä pitää minusta, voi olla viehättynytkin vähän, mutta on lopulta vetäytyvä jne. suhteeni joten kyllä kai nyt tässä pitäisi tunteidenkin tasolla tajuta että loppuisi jo.
Olen saanut elämässäni lukuisia pakkeja (en tietysti aina ;)) joten ei mene sen piikkiin. Tuollaisen "saavuttamaton kohde" ihastuksen olen myös joskus kokenut, mutta se oli enemmän sellaista " haaveilevaa leijumista". Tämä taas on sellainen vatsaa vääntävä ja päästä mutteria kiristävä ihastuminen.
Ehkä tiedostamaton osa minusta ja kroppani ei vielä tajunnut että siitä ei sitten oikeasti tullut mitään.
Juuri muuten tajusin että en ole syönyt oikeastaan mitään tänään kun ei ole ollut nälkä.
Jospa tämä menee ohi....ajan kanssa...
RAKKAUS
Juupajoo. Tuttu juttu täälläkin. Itselläni meni 2 vuotta toipumiseen vastaavanlaisessa tilanteessa. Mitään en voinut tehdä asian eteen, koska molemmat olimmet varattuja. Nyt jälkeenpäin huomaan, kuinka avuton olin ihastuessani ja sen tunteen aikana. Ei siinä paljon järjellä ollut tekemistä. Joskus vain sattuu kohdalle se "oikea", joka saa koko puolustuksen sekaisin ja ehdoitta antautumaan. Ja vaikka nyt olenkin jo normalisoitunut tunteitteni osalta ja voin elää ilman jatkuvaa hänen ajattelmista, niin kyllä sydämeeni on jäänyt semmoinen kolo, jonka voisi vain hän täyttää. Samalla työmaalla edelleen olemme ja toimeen tulemme. Voimia sulle! Muista että meitä on täällä paljon kohtalotovereita.
Tuttu addiktio. Saman kokenut, tosin sillä erolla että liekkeihin heitettiin välillä bensaa kunnolla.. huumaannuttavaa.
Ihan bull shittiä alusta loppuun. Itsensä kusettamista ja sisäisten haavojen sekä alkavien kriisien merkki.
Primitiivistä paskaa, joka pahimmillaan pilaa sun elämäsi pitkäksi aikaa ja pistää sut selvitystilaan, mikä lienee tarkoituskin.
Olisit menny sen psykologin juttusille.
Hei, eiköhän meitä ole täällä aika monta, samoja läpi käyty. Monta vuotta minäkin tuskailin. Vieläkin joskus palaan hänen ajatuksissani.
Minullakin on aika lailla samantapaisia tuntemuksia. Minustakin tuntii siltä, että sisuskalut heittävät volttia kun hän kulkee ohitseni joskus pelkkä hänen ajatteleminen saa sydämen puristumaan rintaan. Välillä kun hän on samassa tilassa kuin minä havahdun siihen, että pidätän hengitystäni. Yritän koota itseni mutta välillä käteni saattavat täristä aivan hullun lailla.
Hän tuoksuukin niin huumaavalta, että huumaannun täysin.
Joskus hän käyttäytyy ns. täysin normaallisti mutta joskus hän katsoo silmiini pitkään, nyökkäyttää silmiään pari kertaa ja katse on täynnä lämpöä.
Yleensä hän nauraa melkein kaikelle mitä sanon.
Kerran hän seisoi aivan vieressäni, niin että jos olisin liikahtanut puolenkin askeleen verran olisin törmännyt häneen. En pystyny ajattelemaan muuta kuin, että hän seisoo aivan vieressäni. Hänen puheensa lipui suurimmaksi osaksi ohi korvieni.
Oletteko muuten huomanneet että ihastuneena tekee kaiken aivan väärin, sekä sitten sen pitemmän että lyhyemmän kaavan mukaan, kun koittaa iskeä sitä ihastuksensa kohdetta?
Kaikki suunnilleen mitä tekee ja sanoo -> väärin.
Muuttuu vieläpä niin imeläksi ja miellyttämisenhaluiseksi ettei toinen VOI mitenkään sellaista kestää.
Ja homma kosahtaa joka kerran..
Samat fiilikset. Sä vaan osasit kirjoittaa ne ja pukea sanoiksi. Oot rohkeampi ku meitsi myös tos yrittämisessä. Viel ajatuksen asteella.
Jos toi sun tunne ois molemminpuolista, teidän tarina ois niitä maailman suuria rakkaustarinoita. Harmi, mitä tuhlausta.
Ap, tunnen tuskasi.
Annan sinulle nyt vähän naisen näkökulmaa asiaan, joka voisi auttaa sinua suuntaamaan ajatuksiasi uuteen suuntaan.
Olet saanut pakit, joten usko sitä. Voit kyllä kysyä uudelleen, että onko se nyt ihan varmaa että näin on asian laita, ja sen jälkeen sinun pitäisi jo uskoa.
Tuo nainen saattaa hymyillä ja antaa sinulle ns. myötätuntoa siksi, että hän tietää tunteesi ja ehkä näkee tukaluutesi. Toisaalta hän saattaa nauttia tilanteesta, kun on ihailija.
Sinun täytyy koota itsesi ja selvittää vielä kerran tilanne, tai sitten vain jatkat kitumista ja toiveiden elättelyä ikuisesti.
Ja kyllä, on ihmisiä, jotka jollain kummallisella tavalla vain vetoavat todella voimakkaasti, mutta jos tilanne on ylitsepääsemätön, hae apua psykologilta tai vaihda vaikka työpaikkaa. Kyllä se siitä! Monella muulla on kokemusta samantapaisesta.