Täällä ei ole yhtään asiantuntijaa Minun lisäkseni. Minä olen asiantuntija.
Toyota on älyttömän hyvä auto. Se on niin hyvä, että sanat loppuvat kesken. Olen ajanut ja omistanut lähes kaikki auto"merkit".
Saksalaisia en enää käytä niiden vikaherkkyyden vuoksi ja sitäpaitsi asennoitumiseni kaikkeen saksalaiseen ja siellä tuotettuun on muuttunut koulutukseni sekä silmieni avautumisen myötä. Kunnioitukseni heitä kohtaan on olematon, eikä se tule palautumaan.
Toyota on älyttömän hyvä auto. Se on niin hyvä, että sanat loppuvat kesken. Olen ajanut ja omistanut lähes kaikki auto"merkit".
Saksalaisia en enää käytä niiden vikaherkkyyden vuoksi ja sitäpaitsi asennoitumiseni kaikkeen saksalaiseen ja siellä tuotettuun on muuttunut koulutukseni sekä silmieni avautumisen myötä. Kunnioitukseni heitä kohtaan on olematon, eikä se tule palautumaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja hyvä näin. Onkin kaikkien puolesta parasta että tojo-lahko pysyy omana rotunaan eikä sekaannu muihin, normaaleihin ihmisiin. Lisäksi teidän kannattaa alkaa pitää suurseuroja kuten muutkin hihhulit missä voitte sitten ylistää ja kehua palvontanne kohdetta. Lisäksi voisitte perustaa salaisen nettisivuston missä ylistätte tojoa ja keksitte siihen kaikenlaisia erinomaisuuksia. Mutta pitäkää tarkkaan huoli että pysytte sisäsiittoisina ettei tojolaisuus pääse mädättämään ulkopuolisia.
Miksi nämä vähä-älyiset juntti- Einarit päivystää Toyota-palstalla??
Ovatko työttömiä vai autokauppiaita? Veikkaisin jälkimmäisiä koska
työttömiä ei uudet autot kiinnosta mutta marginaalimerkkien myynti
on aika finaalissa ja myyjien provikat..
Keskenkasvuisia penikoita, luuloa enemmän kuin tietoa, äidinkieli hakusessa samoin oikeinkirjoitus, englantia saatika muita kieliä ei vielä osata.
Ikää 12-15v mutta elämänkokemusta vähintään 50v.
palstan moderointi vapaaehtoispohjalla eli ei käytännössä ollenkaan.
Koulussa eikä kaveripiirissä ei pärjätä, johonkinhan se turhautuma pitää purkaa.
Tänne on helppo kuittailla nimimerkin suojissa kun ei ymmärrä ip-tekniikasta tuon taivaallista ja kuvittelee olevansa tavoittamattomissa "anonyyminä", heh,heh.
Hehe anonyymina, ip-tekniikasta hehee
Mitäs se tupauuno siellä nyt pullistelee ja haukkuu muita ? Jos sinulla on ikää jo runsaasti niin eiköhän se olisi aika varailla hautapaikkaa ettei sukulaisille jää ruma raato vaivoiksi kun aika koittaa. Meillä penikoilla on vielä elämä edessä ja aikaa oppia äidinkieltä ja jopa englantia. Sinä olet jo mahdollisuutesi tyrinyt. Hehheee ip-tekniikkaa hihhii
Älä sinä kuule penikka käy minulle esittämään, opiskelin näitä ip- asioita ja muita Kansalaisopiston kurssilla.
Tojopalstalla alkaa naurattaa kun uskovaiset kehuvat kilpaa laitteitaan.Lippalakki,vyölaukku,ja urheilusandaalit tojomiehen vakiovarusteet.
Olet sinä ainakin naurettava. Maailmanlaajuisesti yksittäisistä
automerkeistä Toyota on valituin automerkki ja sä vaan höpötät
jostain uskosta kun et tyhmyydeltäsi ja kateudeltasi parempaan pysty.
Sinulla todennäköisesti vakiovarusteet ovat ,mitä kirppikseltä
sattuu halvalla löytymään. ja pipo korvilla sisällä ja syödessä
ruokapöydässä. En kadehdi.
"yksittäisistä
automerkeistä Toyota on valituin automerkki"
Onko terot sitten valittu kansa ?
Kuten sanassa sanotaan: Ken itsensä ylentää, hänet alennetaan.
Meni maaliin kuin naton ohjus,ha,ha,ha,ha,ha.
Naton ohjukset on useasti menneet omiin joukkoihin.
Keskustelua autoista palstalla oli kysymys "millä automerkillä ajelevat yksinkertaisimmat"
Ja kuten arvata saattaa niin Toyota oli tämänkin kyselytutkimuksen ehdoton voittaja.
Vaan yksi on ylitse muiden, sen tyhmempää ei voi olla, ei edes maailman yksinkertaisin tojotero pärjää, ei ei...ei millään-ei niin mitenkään, ei pysty kykenemään !
Ja sehän on se, joka täällä palstalla asustaa, vaikka sillä ei edes ole Toyotaa, kuin hullu koira haukkuu kuutamolla olematonta oravaa puun oksalta....
Onko se autokauppias, vai mikä *#:*¤* se on ???
Eihän tosta sepustuksesta saa mitään tolkkua mutta tarkoitat varmaan Kiala Viulua