Tampereen kaupungin talousarviossa osoitetaan 5 miljoonaa euroa pitkäaikaistyöttömien aktivointitoimenpiteisiin.
Tavoitteena on vähentää pitkäaikaistyöttömien ja yli 500 päivää työttömänä olleiden määrää.
Työllisyyspaketin avulla voidaan järjestää kaupungin tarjoamia aktivointitoimenpiteitä noin tuhannelle pitkäaikaistyöttömälle.
Työryhmän puheenjohtaja, apulaispormestari Olli-Poika Parviainen painottaa, että lisäämällä pitkäaikaistyöttömien aktivointia kaupunki toteuttaa yhteiskuntavastuutaan.
– Saamme näin enemmän työttömiä palveluiden piiriin. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien aktivointi vähentää osaltaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta.
– Tahtotilana on, että valtiolle maksettavan työmarkkinatuen kuntaosuuden sijaan kaupunki panostaa pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Haemme pitkäaikaistyöttömille polkuja työelämään yrityksistä, kolmannelta sektorilta, yhdistyksistä ja kaupungin omista yksiköistä, kertoo kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikön johtaja Mika Itänen.
Tavoitteena on vähentää pitkäaikaistyöttömien ja yli 500 päivää työttömänä olleiden määrää.
Työllisyyspaketin avulla voidaan järjestää kaupungin tarjoamia aktivointitoimenpiteitä noin tuhannelle pitkäaikaistyöttömälle.
Työryhmän puheenjohtaja, apulaispormestari Olli-Poika Parviainen painottaa, että lisäämällä pitkäaikaistyöttömien aktivointia kaupunki toteuttaa yhteiskuntavastuutaan.
– Saamme näin enemmän työttömiä palveluiden piiriin. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien aktivointi vähentää osaltaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta.
– Tahtotilana on, että valtiolle maksettavan työmarkkinatuen kuntaosuuden sijaan kaupunki panostaa pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Haemme pitkäaikaistyöttömille polkuja työelämään yrityksistä, kolmannelta sektorilta, yhdistyksistä ja kaupungin omista yksiköistä, kertoo kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikön johtaja Mika Itänen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Työllisyyspaketin myötä valmistaudutaan ja saadaan kokemuksia vuonna 2015 uudistuvan työmarkkinatuen maksuvelvollisuuden varalle.
Uudistuksessa kunnan maksuvelvollisuus laajenee koskemaan yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita."
Eli nyt 2014 pakkoorjatyöllistetään yli 500 päivää työttömänä olleet, mutta ensivuodesta lähtien jo 300 päivää työttömänä olleet?!
"Pitkäaikaistyöttömän aktivointitoimenpiteinä kuntouttava työtoiminta ovat työllistymispolun alkupään palveluita. Useimmiten ne ovat sopivia palveluja pitkään työttömänä olleille, mutta johtavat vain harvoin suoraan työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. "
Tampere käyttää yli 5 miljoonaa, vaikka ne siis tietää ettei ne pitkäaikaistyöttömät sillä mitään oikeita töitä saa!?
"Pitkäaikaistyöttömän kieltäytyminen palvelusta tai sen keskeyttäminen vie hänet pelkälle toimeentulotuelle" (-20% tai -40%)
Hyvä ratkaisu ja toivottavasti pian koko maassa.
Valtiovalta haluaa pakkotyöllistää kansalaiset sen vuoksi etteivät nämä jaksaisi joutilaina ajatella päättäjien kyvyttömyyttä ja yleensä eliitin suhteettomia tuloja. Joutilas kansa = kasvava ajattelu = kapina.
Uskon, että osuit lähelle asian ydintä. Ehkä halutaan myös kaunistella tilastoja ulkomaisten tarkkailijoiden ja arvioijien silmissä.
Valitettavasti ajattelua voi tehdä myös iltaisin, viikonloppuisin ja orjaduunia tehdessään, ja oikeastaan varsinkin orjaduunia tehdessään. Kotona tulee täytettyä ajatuksiaan vaikkapa nettiviihteellä ja harrastuksilla. Orjatöissä motivoituu pohtimaan yhteiskunnallisia asioita.
Noam Chomskyltä on paljon puheita U-tubessa ja paljon kirjoja. Tässä hän puhuu juuri näistä asioista: https://www.youtube.com/watch?v=sKTjz4cgAUw Vaikka pidän itseäni suhteellisen valveutuneena, kuulin Chomskystä, eniten lainatusta elossa olevasta ajattelijasta, vasta viime syksynä. Kai se kertoo ainakin sen, että hänen ajatuksensa ovat valtaapitäville niin vaarallisia, ettei hänestä juuri uutisissa kuule - vaikka syytä olisi.
Jos kaikki orjat kerätään samaan paikkaan niin siellä se kapina vasta kyteekin. Työtähän noissa orjatöissä ei laki pakota tekemään, joten työhön pakottamien on laitonta.
ei kai nyt 'bolsekin' kuulu tähän elämäntapatyöttömien joukkoon, olen aina kuvitellut jotta olisit työtätekevää väkeä.
no mitä siitä nyt pitkänpäälle tulisi jos kaikki työnvälttelijät saisi vastikkeetonta rahaa jatkuvasti... sama vaikka töissäkävijöille alettaisiin maksamaan siitä että tulee ruokikselta takaisin tai jotain vastaavaa... jokaisen ON JOTAIN rahansa eteen tehtävä, olkoon sitten vaikka se voltti sossun edessä.
Eikö se riitä vastikkeeksi jo, kun täyttelee lappuja kuukausittain ja samoja papereita edestakaisin kun ne käsitetään väärin ja annetaan virheellisiä päätöksiä koko ajan ?
EI RIITÄ
Sehän se suurin ongelma on, että työmarkkinatukeen ym. työttömyysajan "etuuksiin" liityvistä asioista päättävät tyypit, jotka eivät itse ole olleet päivääkään työttömänä. Tai korkeintaan ehkä viikon pari joskus opiskeluaikoinaan. Eihän sellaisella kermaperseellä voi olla minkäänlaista käsitystä pitkäaikaistyöttömänä olemisesta ja fiiliksistä. Se on sama kun pistettäisiin joku 15-vuotias maalaistollo ajamaan formulaa kisoihin.
ei niillä sossuavustuksilla ole tarkoitus 'elää' , vaan olla tilapäisratkaisu, jonka jälkeet taas töihin. Joillekin se vaan on jäänyt 'päälle' kun ovat huomanneet että niinkin pärjää. Nyt kun sitä ollaan pienimässä niin suurimman älämölön pitää juuri nämä kutka on elämänsä perustaneet sossun varaan.
Orjatyö kutsuu. Otan osaa.
Julkinen talous muodostaa jo lähes 60 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta, mikä on eniten koko maailmassa.
Nyt ne haluaa että valtiolla ja kunnilla olevat saavat potkut ja ilmaisORJApakkotyöläiset tekee potkut saaneiden hommat.
Pärjään hyvin 270 eurolla kuussa. sIllä saa just ruokaa. Laskuja ei sitten tarvii maksaa. Vaikka porukkaa pakotetaan orjatöihin niin ei se mitään auta. Kohta ne on taas työttöminä kun kukaan ei oikeesti palkkaa vaikka kuinka ahkera olisi. En mene einakaan mihinkään pas.ka duuniin.
laskunsa maksamatta jättäville ei tarvitse jatkossa tuottaa niitä palveluja jotka jättävät maksamatta.
Onko oikein, että yhtä kansanosaa ylläpidetään kokoajan yhteiskunnan varoilla. Työssä olevat saa palkkaa tekemästään työstä mutta yksi ryhmä ei tee yhtään mitään sen rahansa eteen jonka kuukausittain nostavat, tätä jatkuu vaikka maailmantappiin jollei nyt asiasta toimeen tartuta. Ei minkään yhteiskunnan rakenteet kestä moista kovinkaan pitkään. Kaikkien on jonkinlainen panos kannettava yhteiseen kekoon jos aiotaan jatkaa ns. hyvinvointivaltion kansalaisina.
No kuule se toimeentulotuki ei ole häävi. Toimeentulotuella saa laskunsa juuri ja juuri maksettua ja ruuan ostettua, mihinkään uusiin vaatteisiin saati muuhun ylellisyyteen ei ole todellakaan varaa !
Tulepa itse kokeilemaan vähänkin pidemmäksi ajaksi kuinka kivaa ja ihanaa tämmöinen elämä oikeasti on kun tunnut olevan niin kateellinen, vaihdetaan kuule osia !
Mitä työntekoon tulee niin mielelläni tekisin ansiotyötä minäkin mistä maksettaisiin oikeaa palkkaa! Mutta ilmaiseksi orjaksi en ala !