Lestadiolaisia herjaavat ihmiset saavat mellastaa lestadiolaisuus palstalla mielin määrin. Miksi?
Ei lestadiolaisuudesta tiedä muut, kuin lestadiolaiset, tai sen piirissä läheisesti elävät henkilöt. Niin halutessaan lestadiolaisiin voi tutustua seurapaikoissa, jos asia kiinnostaa. Täällä se ei onnistu, tämä on liikkeen ulkopuolisten sotkuista johtuen lähinnä irvikuva lestadiolaisuudesta.
Lisäksi jokainen lestadiolainen on yksilö, joten mikään niputtaminen ei tule kysymykseenkään, kuten ei muistakaan ihmisistä puhuttaessa.
Nimellä osoitettuihin henkilöihin kohdistuviin herjauksiin
nimimerkin takaa on myös puututtava.
Lisäksi kun muistetaan että lestadiolaisuus palstalla puhutaan ainoastaan lestadiolaisuudesta ja kristinuskosta, niin voidaan
puhua keskustelupalstasta.
Ei lestadiolaisuudesta tiedä muut, kuin lestadiolaiset, tai sen piirissä läheisesti elävät henkilöt. Niin halutessaan lestadiolaisiin voi tutustua seurapaikoissa, jos asia kiinnostaa. Täällä se ei onnistu, tämä on liikkeen ulkopuolisten sotkuista johtuen lähinnä irvikuva lestadiolaisuudesta.
Lisäksi jokainen lestadiolainen on yksilö, joten mikään niputtaminen ei tule kysymykseenkään, kuten ei muistakaan ihmisistä puhuttaessa.
Nimellä osoitettuihin henkilöihin kohdistuviin herjauksiin
nimimerkin takaa on myös puututtava.
Lisäksi kun muistetaan että lestadiolaisuus palstalla puhutaan ainoastaan lestadiolaisuudesta ja kristinuskosta, niin voidaan
puhua keskustelupalstasta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pilkka ja herja ovat helpoimpia vihollisia, jonka jo uskossaan lapsi oppii voittamaan. Se mikä on Jumalasta syntynyt ei ole pilkattavissa. "Jumala ei ole pahan kiusattavissa".
"Siunatkaa vihamiehiänne".
Tämän voisi sanoa myös toisinpäin, riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta, pilkka ja herja tarvitsee kaikupohjaa, tai niin metsä vastaa miten sinne huudetaan. Jos itsessäsi ei ole riidanhaastajaa, pilkkaajaa eikä herjaajaa, niin se ei saa sinussa minkäänlaista tarvetta antaa takaisin samalla mitalla.
Anteeksi antaminen on valinta joka alkaa siitä että tahdon antaa anteeksi, ja sen jälkeen alan siunaamaan sitä joka on minua vastaan rikkonut.
Kerron esimerkin omasta elämästä.
Taistelin monta vuotta työnjohtajani kanssa joka teki kiusaa kaikessa missä pystyi, pilkkaa, valhetta, kiusaa yms. Pyysin Jumalalta viisautta ja Häntä puuttumaan siihen, ja Jumala vastaa rukoukseeni että minun itseni on ensin tehtävä parannus. Henkilö oli kaikkien muidenkin mielestä vaikea ja olin osallistunut muiden työkaverieni kanssa tämän henkilön haukkumiseen.
Päätin tehdä parannuksen niin kuin Jumala pyysi ja lopetin osallistumisen toisten haukkumiseen ja valvoin myös etten ajatuksissanikaan tuomitse vaan siunaan sitä enemmän mitä enemmän tulee hyökkäyksiä. Vuosia kestänyt kiusaaminen loppui samana päivänä kuin seinään ja tästä kiusaajasta tuli ihan mukava jonka kanssa tuli hyvin toimeen.
Mitä mieltä muut kirjoittajat ovat aloittajan ehdotuksesta?
Olen pitänyt näin aluksi aika varovaista linjaa poistoissa, tosin siltikin poistoja on tullut useita päivässä. Enkä aina ehdi poistella kökköviestejä heti, koska käyn töissä enkä roiku aina netissä.
Pitäisikö linjaa kiristää?
Vapaa keskustelu on paikallaan. Mitä iloa on kellekään pelkästään omien kesken kehua toisiaan. Toisaalta sama vaatija on suurimpia postittajia palstalla. Aivan hyviä paikkoja laittaakin, en sitä kiellä, mutta mitä varten ne pitäisi koittaa estää muilta.
Pitäisikö linjaa kiristää?
Suomi 24 kirjoittamisen säännöistä on hyvä pitää kiinni, ja sinulla on seriffinä oikeus tulkita sitä niin hyvin kuin osaat. Poliisikin voi sakottaa jo pienestä rikkeestä, ja joskus voi antaa varoituksen harkintansa mukaan.
Itse en kyselisi palstalaisten mielipiteitä, vaan yrittäisin toimia kirjoitussääntöjen mukaan niin hyvin kuin osaan. Sakon saajakaan ei poliisia sakosta kiitä, mutta poliisi silti tekee tärkeää tehtävää, sillä ilman niitä ei kukaan välittäisi säännöistä.
Olet ainoastaan Jumalalle vastuussa siitä että teet sen mukaan minkä tehtävän olet ottanut. Poista tai ole poistamatta oikeuden mukaisesti ("Oikeus on Jumalan valtakunnan perusta"). Älä ota lahjuksia äläkä suosi jotain määrättyä kirjoittajaa tai seurakuntaa, vaan kohtele kaikkia oikeudenmukaisesti, silloin saat palkkasi Jumalalta.
Minun mielestäni herjaavat ja Jeesusta pilkkaavat viestit pitää poistaa, koskee tietenkin myös apostoli Paavalia ja muutakin Jumalan sanaa. Näitähän on poistettukin kiitettävästi.
Myös kaikki yritykset paljastaa kirjoittajien henkilöllisyyttä kuuluvat poistolistalle. Tämäkin on toiminut hyvin.
Lestadiolaisten pilkaaminen ja halventava jopa ihmisarvoa ja uskonnonvapauslakia loukkaavat viestit olisi tietenkin hyvä saada loppumaan, jos ja kun niitä rustaavat ihmiset eivät itse osaa hillitä itseään eivätkä kunnioita edes Suomen lakia, saatikka Suomi24 foorumin sääntöjä.
Mutta en oikein ymmärrä, miksi jokainen ei voisi kirjoittaa omia ajatuksiaan niinkuin ymmärtää ja uskoo Jumalan sanasta. Jos täällä "oikeaoppiset" alkavat niiden johdosta häätämis- ja solvaamisrumban, onko se toiminta
silloin yhtään edellä mainittuja pilkkaajia kummempaa?
Parempi ja hedelmällismpi tapa *oikeassa olevien* olisikin kärsivällisesti selittää Jumalan sanalla tai Lutheria lainaten (lestadiolaisuus on luterilaisuutta) opillista ymmärrystään. Niinkuin on tapahtunutkin.
Keskustelu voi olla kiihkeääkin ja kun ylilyönneiltä vältytään, säilyisi toista kunnioittava asenne. Aina näppäimistöä käyttää ihminen, joka ei ole rautaa, vaan ajatteleva ja tunteva ihminen. Helpompaa sanoa kuin siinä pysyä. Näitä mietin ja toivon.
Toivotan kärsivällisyyttä ja kestokykyä vaativassa toimessa. Ihanaa että saatiin pitkästä aikaa luotsi tänne. Yritetään elää ihmisiksi :-)
Seriffille.
Yhden ajatuksen haluaisin sanoa.
Niitä kirjoittajia jotka käyttävät omaa nimeä tai samaa nimimerkkiä, niin että heidät voidaan tunnistaa. Jokainen voi tietää lyhyestäkin kannanotosta milloin on tultu keskustelemaan ja seisooko kirjoittaja sanojensa takana. Silloin voidaan rohkeammin sanoa mielipide vaikka se ei aina miellyttäisikään toisia kirjoittajia.
Puskasta huutelija jota ei voida tunnistaa nostaa keskustelun paljon pienemmästä väärälle raiteelle, ja mielestäni tällainen kirjoittaja saa itse syyttää itseään jos kokee että hänen kirjoituksensa väärin perustein poistettiin.
Omista ajatuksistaan ja uskostaan kertominen on ihan paikallaan,
kunhan ne tälläpalstalla liittyvät lestadiolaisuuteen ja kristinuskoon.
Mitä sitten häätöihin tulee, niin minun osaltani ne koskevat nimenomaan sellaisten vakaumusten esittämistä tällä palstalla,
joka halveksii ja pilkkaa lestadiolaisuutta, ja esittää valheellista tietoa lestadiolaisista. Tämä on minun mielipiteeni. Ja muilla on omansa.
Tunnen monenlaisia uskovia henkilökohtaisesti, ja he ovat minun rakkaita ystäviäni, mutta kenenkään heistä vakaumukseen ei ole kuulunut lestadiolaisten pilkkaaminen. Mistä tällainen henki on luikerrellut meidän joukkoomme? Ei ainakaan minun tuntemistani vapaista suunnista.
Elikkä sen tyyppiset vakaumukset jotka suhtautuvat pilkallisesti lestadioplaisuuteen taikka kristinuskoon on mielestäni kerrottava jossakin muualla, kun tällä palstalla.
Häätö ei ole koskaan häädettävälle miellyttävää, se on selvä. Koska palstoilla on nimetyt aiheet, toiveeni on siinä aiheessa pysytään, vaikka periaatteessa kaikilla onkin vapaa oikeus kirjoittaa omia mielipiteitään.
Kokemukseni mukaan pääasiassa Jeesukseen uskovien mielipiteitä täällä koitetaan rajoittaa. Ne kun ovat niin kovin kapeakatseisia, seuraten vain yhden miehen jälkiä.
Mutta, voisiko mielellään siveys- poliiseina toimivat henkilöt olla puuttumatta sellaisiin viesteihin, jotka eivät millään tavalla koske heitä itseään?
Ielipiteeni: Jättäkää mielestänne loukkaavalle viestille poistopyyntö toimitukselle linkin kautta. Ja jätetään poistot sheriffin harkittavaksi
ja tehtäväksi. Näin saamme näkemyksen poistettavaksi joutavista viesteistä.
Olisin samoilla linjalla kuin mitä nimim. "muuttis" ehdottaa. Toimi kuitenkin niin, kuin itse parhaaksi tässä luotsin hommassa koet. Rukoilemme puolestasi, että Pyhä Henki johdatta tekemään sinua oikeita toimenpiteitä.
tesalle: Palstalla jokainen saa käyttää sellaista nimimerkkiä kun haluaa.
Ja näin pitääkin olla, kunnes päästään pankkitunnuksin varmennettavien nimimerkkien käyttöön, jolloin lain vastaisista mielipiteistä saadaan helposti vastuuseen.
Aloitin kymmenkuta vuotta sitten täällä, käytin silloin vakiintunutta nimimerkkiä. Tämä oli kaikkien löestadiolaisten yhteinen palsta tuolloin.
Jo siinä vaiheessa havaitsin monioen käyttävän nimimerkkiä aina kirjoittamansa aiheen mukaan. Syykin selvisi nopeasti.
Henkilöt joilla on selkeä horjumaton mielipide jokaisessa viestissään, joutuvat hyvin nopeasti tietyn tyyppisten henkilöiden vainoamiksi.
Tarkoitus on että AIHEESTA puhutaan, ei siis kirjoittajasta tai hänen nimimerkistään. Käyttämällä eri nimimerkkejä, vältytään keskittymästä kirjoittajaan.
Minulle itselleni on hyvä että on vakiintuneita nimimerkkejä.
Syystä että luen tarkemmin ainoastaan muutamien henkilöiden viestejä.
Muista viesteistä luen vain otsikot. Silloin tällöin käy niin, että teen otsikosta väärän johtopäätöksen, silloin viesti menee "väärään osoitteeseen". Sisar muuttis kyllä yleensä huomauttaa tästä, jotta voin vielä tarkistaa.
>Minulle itselleni on hyvä että on vakiintuneita nimimerkkejä.
Syystä että luen tarkemmin ainoastaan muutamien henkilöiden viestejä.<
On totta että vakiintuneet nimimerkit joutuu tietyn tyyppisten henkilöiden vainoamiksi, mutta hyöty on suurempi juuri tässä mitä sanot. On parempi että ne jotka eivät tykkää ajatuksistani voivat heti jättää lukematta kun lukee kirjoittajan kohdalla tesa. Vakiintuneella nimimerkilläni jätän myös sen viestin että seison sanojeni takana ja vastaan jos joku haluaa perusteluja.
Tunnen monenlaisia uskovia henkilökohtaisesti, ja he ovat minun rakkaita ystäviäni, mutta kenenkään heistä vakaumukseen ei ole kuulunut lestadiolaisten pilkkaaminen. Mistä tällainen henki on luikerrellut meidän joukkoomme? Ei ainakaan minun tuntemistani vapaista suunnista -avaajan terveiset
Tämän todistan. Tiedän ja tunnen avaajan, se on varmaan tullut jo kaikille selväksi.
Jos voisit noudattaa omaa neuvoasi ja kommentoimatta täällä laittaa poistopyynnön, niin keskustelut eivät lähtisi lapasesta. Arvelen ja toivon.
Itse en usko tuota. Uskokoon ken tahtoo, hyvä niin.
Tarkennan, jos mahdollista. En ole itsekään rajoittamassa lestadiolaisten välisiä keskusteluja ja niissä ilmeneviä vastakkaisia mielipiteitä, vaan nimenomaa liikkeen ulkopulelta tulevien henkilöiden liikkeeseen kohdistuvia herjausviestejä.
Kantani on ja pysyy: Lestadiolaisia ja kristinuskoa herjaavia viestejä vastaan on jokaisen lestadiolaisten noustava, selkein mielipoitein, ei siis vaeten. Kukin sitten ilmaisee mielipiteensä itselleen ominaisella
tyylillä. Pääasia on että ilkeilijät tietävät mitä heistä ajattelemme ja mitä toivomme heidän tekevän. Elleivät tee, - niin sota jatkuu.
Kiitos Herralle että näitä selkein viestein sotijoita on paljon muitakin, eikä suinkaan niin kun sisar ilmeisesti olettaa että hänen tulkintansa mukaan rumat viestit olisivat minun kirjoittamiani. Rahvas kirjoittaa rahvaan lailla, se toimii näin. Sivistyneet sitten omalla tavallaan. Kaikkia lahjoja tarvitaan tässä taistelussa.
Jeesuskin puhui kaikki muuta kuin kauniisti, aikansa tekopyhille fariseuksille. Kannattaa siis tutustua Jeesuksen aikaiseen kulttuuriin tarkemmin, jotta ymmärtäisi mitä Jeesuksen sanat judaistelle merkitsivät. Ne eivät todellakaan olleen heille kauniita puheita.
Minun kirjoitukseni eivät kohdistu täällä kirjoittaviin henkilöihin, siis heikkoihin ihmisiin, vaan heidän edustamiinsa pimeyden ("niin ihaniin ja kauniisiin") henkivaltoihin, jotka ovat varsinkin uskossaan harjaan tumattomille ja nuorille erittäin vaarallisia houkuttimia ja koukuttimia. Tämä kaikille tiedoksi. Kiitos. Edessäni on ainoastaan monitori, eikä mitään muuta. Kohdatessani ihmisen, asia muuttuu tykkävään toiseksi
PItää aina muistaa, että saatana ei ole mikään ruma ja inhottava olento, vaan hän tulee erittäin kauniina ja loistavana tähtenä.
Onhan hän ihmistä miljardeja kertoja viisaampi arkkienkeli, joka nousi Jumalaa vastustamaan. Hän tietää kuinka ihmiset saadaan tyytyväisiksi ja iloisiksi. Ja iloisina sitten unohtamaan ristillä riippuvan Kristuksen.
Haluatteko minun mielipiteeni aloittajan viestistä? No, tietysti haluatte, jos polvistun eteenne ja pyytelen anteeksi. Polvistun vain Jumalalle, en teille.
Pitääkö vielä minun kerran toistaa. Tämän osaston otsikko kuuluu. KESKUSTELE LESTADIOLAISUUDESTA.
Se pilkka ja herja mitä osastolla liikkuu. Sitä tulee esikoislkestadiolaisilta myös, ja kovat ihmisten tuomiot. Myös keskeisenne riitelynne oikeasta uskosta.
Kukaan sivullinen, ei ole pilkannut Jumalaa, päin vastoi korostettu hänen suuruuttaan, onko sekin pilkkkaa? Jeesusta ei ole pilkattu, vaan arvosteltu hänen nimeään hyväksikäyttäjänä, oman tekopyhyytensä korostamiseksi.
Jos ollaan sitä mieltä, että raamattu ja sen mukaan kristikunta lestadiolaiset eritoten eivät hyväksy toisenlaista käsitystä tukinnasta. Ymmärrän, että raamatun sanaan täydellisesti uskovat, pahastuvat siitä, koska heihin on jo lapsesta saakka kylvetty raamatun laki. Se ei ole aina Jumalan laki, vaan VT:n aikaisten "Jumalan miesten" ja apostolien, sekä kristinuskon puhdistajien ja sen täydellisesti uskovien laki. Jumalalla ei ole lakia, vaan oikeus ja armo.
Raamattu on ollut hyvä ohjenuora "tyhmälle" rahvaalle jota vallassa olevat kirkonmiehet hyväksi käyttävän kansan hillitsemiseksi. Tänään, on se rahvas kansa menettänyt tyhmyyttään elämän kehitysten myötä. Se uskaltaa ja voi ajatella toisin elämänsä siveyden, lähimmäisen sekä itsensä parhaaksi. Jumalan tunnustaminen omaksi suojelijakseen ja valtiakseen voi tehdä ilman raamatun teksejä, sekoittamalla niitä elämänsä tasapainoon ja oikeuksiin.
Aloittajan mielipide on juuri yksinvaltiutta uskovaisuuden yksin oikeuteen tällä palstalla. Teidän joukossa on yhtä syntisiä ja lähimmäisen pilkkaajia ja tuomitsijoita.
Pitäisi katsella omaa napaansa jos joku sanoo siinä olevan roskan. Siinä näet joudut panemaan pääsi kumarrukseen sitä katsoissasi. Ja on todettava, että te kumartelette vain omianne, vaikka heillä olisi kuinka salarikollisen tausta.
Otatte raamatusta vain ne, jotka soveltuvat aidan toiselle puolelle, mutta oman pesän sonnat te peitätte raamatunlausein Jeesustalikollanne. Ummistatte silmänne teitä koskesiin raamatunlauseisiin.
En kehu hyvyyttäni, siksi kai on Jumalakin antanut minun sanoa suoria sanoja teidän pyyhyteenne. Uskossa on paljon hyvää, mutta ne torajyvät uskon laareissa mädättää koko hinkalon.
Lopuksi. Taivaassa tavataan, jos sellainen on olemassa. Mutta rauhallinen iki-uni tekee hyvää syntisen ja riitaisan elämän jälkeen. Muistakaa, on vain hyvä ja paha sisällämme. Kummalle annemme voiton?
SU ei ole ikinä polvistunut (viesteistä näkee) minkään muun kuin oman järkensä päätelmien edessä.
SE päivä tulee olemaan tuskan ja kyynelten päivä kun JUmalan eteen polvistut. Jos ei täällä niin tulevassa maailmassa.
Kyllä Herra parkasoo sinun tuomioiilesi! Minnes nyt Jeesuksesi hukkasit kun Jumala onkin joka kaiken päättää?
Sinä et tiedä maailman kovista koetoksista mitään. Kun tänne asti on saanut kahlata elämän kilpaladulla ylä ja ala mäkilöissä. Että on sitä joutunut pitoa pyytelemään ylhäältä.
Sinulla kun on se lieka jaloiisasi, et voi muuta kuin katsella karsinasi aidan rakosista jalat täysin pyhässä sonnassa. Jos sinut päästettäisi irti tänne varsinaisille laitumille, tuolla asenteela et kauan potkisi. Vaan saisit sen pyhän Paavalin kohtalon. Taivaaseen ei oteta paskalta haisevia lestadiolaisia. Haluatko lisää tietoa itsestäsi?
tyhmeliini alahan poistella. Mutta poistele myös ne, mitkä paskalle haisee.