Nykyinen armeija on lepokoti

Toista oli n 30v sitten kun armeija oli oikea miesten koulu ja siellä oli kunnon kuri ja meininki. Aukkiin/Rukkiin silloin ei päässyt kovinkaa helpolla kun oli hyviä miehiä paljon pyrkimässä ja monet jäi rannalle. Nykyään armeija on kuin lepokoti ja esim Aukkiin pääsee kun vaan kutsunnoissa ilmoittaa halunsa mennä sinne, porukka on nykyään niin vellihousuja ja kukaan ei halua tai heistä ei yksinkertaisesti ole johtotehtäviin ja metsäleireille yms

On aika huvittavaa kun tämänpäivän yo intiin menijä ilmoittaa kaikille heti että olen sitten siellä sen 12 kk ja niinhän siinä aina tulee tapahtumaan, eli minkäänlaista kovaa karsintaa heidän keskuudessaan ei enää ole vaan kaikki halukkaat valitaa jatkoon, oli he sitten millaisia tahansa, koulutuksen tai kuntonsa puolesta.(tietysti liikalihavuus yms rajoitteet estää auk/ruk pääsyn)

Olen niin hämmästellyt tätä nykynuorten saamattomuutta ja sitä millaiseksi heidät on oikein kasvatettu? armeijassa aletaan itkemään kun ei saada unta ja tulee äitiä ikävä? Kyllä ennen olikin kovaa sakki ja itse olen erittäin ylpeä natsoistani jotka hankin silloin aikoinaan n 30 v sitten, arvostan suuresti sitä että sain mahdollisuuden näyttää mihin minusta on ja kovat karsinnatkaan eivät intoani hillinneet. Minun mielestäni nykyisen armeijan saisi lakkauttaa kokonaan ja sen voisi käydä vaikka etäopiskeluna kotoa käsin sillä eihän tämä nykyinen touhu siitä paljon eroa ja säästyisi rahaa johonkin paljon tärkeämpään kuten työllisyyden hoitamiseen ja työpaikkojen luomista nuorille ihmisille.
5386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

30vuotta sitten armeijan käyneet olivat todella vellihousuja kun vertaa esimerkiksi mitä me saatiin aikaiseksi Ilomantsin torjuntavoitossa 1944. Vässyköitä sanon minä.

Äänestä

"Toista oli n 30v sitten kun armeija oli oikea miesten koulu ja siellä oli kunnon kuri ja meininki"


Idioottien koulu se oli silloinkin, niinkuin nykyäänkin.

Äänestä
  • Just niin..asennevammaisten alikessujen paratiisi!!

    Äänestä

Armeija UKK:n aikaan oli lauma kumipäitä, jotka muistuttivat variksen pelättimiä Hitlerin aikaisissa varusteissaan.

Äänestä

Olet varmaan todella ylpeä, että olet joku tusina-alik, jota koko elämän oltiin sorrettu, koulukiusattu, lapsuus oli ollut vaikea. Sitten pääsit puoleksi vuodeksi huutamaan ja simputtamaan alaisia, niin kyllähän siitä voikin olla ylpeä... Et saanut ylennystä, koska sinun katsottiin olevan siihen henkisesti vajaa. Sitten kotiuduit ja matalapalkkaisena duunarina olet 30 vuotta töissä käynyt ja joka ainoa aamu seitsemäksi mennyt.

Harva on nykyään niin tyhmä, että jää vapaaehtoisesti puoleksi vuodeksi joksikin "johtajaksi" nuoleskelemaan skappareiden perseitä. Voi viettää sen puoli vuotta töitä tehden ja palkkaa ansaiten. Nykyään työnantajat arvostavat enemmän sitä työkokemusta.
Työnantajien mielestä varsinkin auk on jopa haitta työhönoton kannalta, koska sen johtajakoulutus on täysin naurettava ja vääränlainen.

Itse olin puoli vuotta ja häpeän, että olin siellä edes niin kauan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiukkavaara Alik kirjoitti:

Toista oli n 30v sitten kun armeija oli oikea miesten koulu ja siellä oli kunnon kuri ja meininki. Aukkiin/Rukkiin silloin ei päässyt kovinkaa helpolla kun oli hyviä miehiä paljon pyrkimässä ja monet jäi rannalle. Nykyään armeija on kuin lepokoti ja esim Aukkiin pääsee kun vaan kutsunnoissa ilmoittaa halunsa mennä sinne, porukka on nykyään niin vellihousuja ja kukaan ei halua tai heistä ei yksinkertaisesti ole johtotehtäviin ja metsäleireille yms

On aika huvittavaa kun tämänpäivän yo intiin menijä ilmoittaa kaikille heti että olen sitten siellä sen 12 kk ja niinhän siinä aina tulee tapahtumaan, eli minkäänlaista kovaa karsintaa heidän keskuudessaan ei enää ole vaan kaikki halukkaat valitaa jatkoon, oli he sitten millaisia tahansa, koulutuksen tai kuntonsa puolesta.(tietysti liikalihavuus yms rajoitteet estää auk/ruk pääsyn)

Olen niin hämmästellyt tätä nykynuorten saamattomuutta ja sitä millaiseksi heidät on oikein kasvatettu? armeijassa aletaan itkemään kun ei saada unta ja tulee äitiä ikävä? Kyllä ennen olikin kovaa sakki ja itse olen erittäin ylpeä natsoistani jotka hankin silloin aikoinaan n 30 v sitten, arvostan suuresti sitä että sain mahdollisuuden näyttää mihin minusta on ja kovat karsinnatkaan eivät intoani hillinneet. Minun mielestäni nykyisen armeijan saisi lakkauttaa kokonaan ja sen voisi käydä vaikka etäopiskeluna kotoa käsin sillä eihän tämä nykyinen touhu siitä paljon eroa ja säästyisi rahaa johonkin paljon tärkeämpään kuten työllisyyden hoitamiseen ja työpaikkojen luomista nuorille ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu