Olen liki nelikymppinen nainen Itä-Suomesta. En ole elämässäni omannut yhtään ystävää, väliaikaisia kavereita paljonkin. Olen menestynyt, minulla on toimiva parisuhde, hyvä koulutus ja työpaikka, mutta ei lapsia. Kaipaan kuitenkin kovasti ystävää, jonka kanssa jakaa asioita ja vaikkapa ihan vaan käydä kaffella tai elokuvissa tai teatterissa tai viettää naisten iltaa.
MIten te muut yksinäiset selitätte itsellenne yksinäisyyttänne? Minulla on yksinäisyydelleni monia selityksiä, ehkä en ole aiemmin hektisessä elämässäni ystäviä edes kaivannut. Nyt kuitenkin pohdin paljon sitä, että miksi ystäviä ei tahdo löytyä. Puolisollani on laaja ystäväpiiri ja siten hänellä löytyy paljonkin menoja vapaailloiksi. Puolisoni yrittää tyrkyttää ystäviään myös minulle, mutta en koe jakavani samanlaista ajatusmaailmaa heidän kanssaan. Alkoholi kun ei maistu minulle enkä jaksa keskustella "syvällisiä" humalaisten kanssa. Työpaikalta en ystäviä halua, sillä haluaisin vapaa-ajalla irrottautua työstäni. Varmaan yleisin selitys itselleni on, että koska en käy baareissa, enkä käytä alkoholia, niin eipä niitä ystäviä paljon muualta löydykään. Enkä siis ole uskovainen, joten kirkon hommelit eivät kyllä houkuttele. Olen kuitenkin kovin kyllästynyt olemaan kateellinen puolisolleni hänen laajasta ystäväpiiristään. Erityisesti huomaan tuon kateuden kumpuavan juhlien yms. kohdalla, kun minulla ei ole ketään, jonka juhliin kutsuisin.
Ajattelin kuitenkin nyt asettaa itselleni tavoitteen vuodelle 2014. Haluan löytää ystävän. Luultavasti joudun jossain kohtaa voittamaan ujouteni ja pyytämään mielenkiintoiselta tuntuvaa ihmistä vaikkapa kaffelle. Mutta siitäpä nouseekin toinen kysymykseni: miten välttää se, ettei tule väärinymmärretyksi ts. ettei toinen luule minun haluavan jotakin muuta kuin kaveruutta? Ja siis ensin pitänee löytää niitä mielenkiintoisilta tuntuvia ihmisiä ;)
MIten te muut yksinäiset selitätte itsellenne yksinäisyyttänne? Minulla on yksinäisyydelleni monia selityksiä, ehkä en ole aiemmin hektisessä elämässäni ystäviä edes kaivannut. Nyt kuitenkin pohdin paljon sitä, että miksi ystäviä ei tahdo löytyä. Puolisollani on laaja ystäväpiiri ja siten hänellä löytyy paljonkin menoja vapaailloiksi. Puolisoni yrittää tyrkyttää ystäviään myös minulle, mutta en koe jakavani samanlaista ajatusmaailmaa heidän kanssaan. Alkoholi kun ei maistu minulle enkä jaksa keskustella "syvällisiä" humalaisten kanssa. Työpaikalta en ystäviä halua, sillä haluaisin vapaa-ajalla irrottautua työstäni. Varmaan yleisin selitys itselleni on, että koska en käy baareissa, enkä käytä alkoholia, niin eipä niitä ystäviä paljon muualta löydykään. Enkä siis ole uskovainen, joten kirkon hommelit eivät kyllä houkuttele. Olen kuitenkin kovin kyllästynyt olemaan kateellinen puolisolleni hänen laajasta ystäväpiiristään. Erityisesti huomaan tuon kateuden kumpuavan juhlien yms. kohdalla, kun minulla ei ole ketään, jonka juhliin kutsuisin.
Ajattelin kuitenkin nyt asettaa itselleni tavoitteen vuodelle 2014. Haluan löytää ystävän. Luultavasti joudun jossain kohtaa voittamaan ujouteni ja pyytämään mielenkiintoiselta tuntuvaa ihmistä vaikkapa kaffelle. Mutta siitäpä nouseekin toinen kysymykseni: miten välttää se, ettei tule väärinymmärretyksi ts. ettei toinen luule minun haluavan jotakin muuta kuin kaveruutta? Ja siis ensin pitänee löytää niitä mielenkiintoisilta tuntuvia ihmisiä ;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei! Älä puhu skeidaa! Ei tässä maassa ole "liki nelikymppisiä naisia itä- Suomesta", jotka ei ikinä ole omanneet yhtäään ystävää.
Olen yksinäinen koska olen ruma ja naiset on nirsoja ja suvaitsemattomia.
Toivotan onnea tavoitteellesi :)
Koska olen (edelleen) yksinäinen, ei näytä minun neuvojani voi välttämättä väittää kovinkaan toimivaksi, mutta silläkin uhalla ehdotan, että mietit jonkun harrastuksen. Esimerkiksi jotain vierasta kieltä kansalaisopistossa, tai sitten jotain ryhmäliikuntaa. Niissä on yleensä kaikenikäisiä ihmisiä, ja ainakin minun kokemukseni mukaan niissä on yleensä enemmän naisia, ja meidän ikäluokkaamme. Kielikurssi voisi olla siitä hyvä valinta, että niissä on joskus ryhmä/paritöitä, ja se on hyvä tilaisuus tutustua toiseen ihmiseen.
Miten sitten pyytää toista "ulos" ilman väärinkäsityksiä? Tämä lienee ongelmana, jos kysyy vastakkaiselta sukupuolelta, saman sukupuolen kanssa väärinkäsityksiä ei kovin helposti taida tapahtua. Kai sitä voisi vain kysyä, lähteekö toinen kahville, siis ihan opiskelutoverina, ja sitä ennen on muistanut kertoa perheestään (melkoisen yleinen puheenaihe aikuisilla), niin toisella ei ainakaan ole mitään epätietoisuutta siitä, että onko kysyjä sinkku. Helpoin tapa välttyä väärinkäsitykseltä lienee kuitenkin etsiä ystävä saman sukupuolen edustajien joukosta.
Kiitoksia Harjuvalta!
Luulen, että tuo saman sukupuolen etsiminen on juurikin se ongelma. Ts. puolisoni on samaa sukupuolta, joten juuri tästä syystä pelkäänkin väärinkäsityksiä. Ja juuri tästä syystä on vaikea edes kertoa perheestään ennen kuin tietää, mikä on toisen suhtautuminen. Olen aika arka kertoilemaan itsestäni. On tullut niin monta kertaa satutetuksi, että on vaikea luottaa ja edes yrittää. Olen kuitenkin päättänyt, etten voi aina pistää päätäni pensaaseen tai olen ikuisesti ystävätön immeinen.
Kielikurssit olivat hyvä idea :) Taidanpa ryhtyä semmottiisia kahtelemaan.
Aa, no sitten ei kannata varmaankaan heti aloittaa perheestä puhumisella, vaan ensin vähän kuulostella, miten mahdollinen uusi ystävä asiaan voisi suhtautua. Tai näin ainakin luulisin, minulla itselläni ei ole mitään samaa sukupuolta olevia pareja vastaan, mutta heitäkin ikävä kyllä on, joille asia voi olla jonkinlainen ongelma.
Kielikursseissa on onneksi vaihtoehtoja, itse ajattelin englannin ja ruotsin jälkeen kokeilla ranskaa tai venäjää :) Ryhmäliikuntaakin voi harkita, siinä saa samalla hyvän fiiliksen, tai jos ryhmässä liikkuminen ei tunnu omalta jutulta, niin perus kuntosalikin on hyvä paikka, siellä toki käy yleensä enemmän miehiä kuin naisia, mutta ihmisiin ei ole niin helppo yrittää tutustua kuin kielikursseilla.
Menestystä ystävänhakuun, ehkä vielä kuulemme, miten projektissasi kävi :)
Hei, tsemppiä ystävän hakuun. Itsekin olen samoissa lähtökuopissa, tosin muutamalla erotuksella. En koe olevani mitenkään menestynyt, minulla on lapsi ja elän miltei yksin (puoliso toisella paikkakunnalla, asumusero). Olen muutaman sattuman kautta "joutunut" nykyiseen olinpaikkaani Itä-Suomeen, olen äärimmäisen yksinäinen (en tunne lähes ainoatakaan ihmistä hyvänpäivän tuttuutta paremmin), olen äärimmäisen hukassa ja äärimmäisen turhautunut. En ole tällä hetkellä työelämässä, tosin jonkinlaista työkokeilua tässä harkitaan kohdalleni. On vaikeaa löytää ystäviä, kun toisaalta erakkous on niin vahvasti itsessä sisällä. Ja toisaalta, mitä enemmän ikää tulee, sen valikoivammaksi käy. Hölynpöly-ystävyyttä ei vain jaksa. En juo tai juhli, sekin verottaa mahdollisuuksia. Masennuskin toki verottanut ystävien etsintää... No mutta. Taisi olla tökerö kirjoitus, mutta joka tapauksessa toivotan onnea projektiin ja nostan todella hattua että jaksat yrittää!