pornotähdet

ripa3

Hei.. Tiedän, että aiheesta on keskusteltu paljon mutta haluaisin vastauksia nyt itselleni..Kärsin huonosta itsetunnosta ja olemme seurustelleet mieheni kanssa pari vuotta. Suhteen alussa hän jo mainitsi kuinka häntä ei kiinnosta itseään esittelevät naiset ja olimme asiassa samaa mieltä ettemme pidä huomionhakuisista naisista.

Noin 4kk sitten hänen kiinnostus seksiin alkoi lopahtaa ja ihmettelin miksi ja yritin keskustella aiheesta, mutta vastauksia en mihinkään saanut.

Vahingossa sitten satuin näkemään googlessa, että hän oli etsinyt googlen kuvahausta pornotähtien kuvia.. no en suuttunut vaan heitin vitsillä että ''kiinnostaisiko nyt tehdä jotain kun näin mitä oot kattellu'' en saanut ikinä vastausta. Myöhemmin illalla kysyin että, pitikö hän kuvien katselusta. Johon sain tylyn kommentin: kyllä kuule pidin!..emme aiheesta sittemmin keskustelleet.

Nyt huomaan, että olen yrittänyt joka ilta saada hänet kiihottuneeksi jotta hän haluaisi vain minua. Mutta häntä ei kiinnosta lainkaan. Olen alkanut olemaan äärimäisen mustasukkainen nyt näistä naisista ja vertailen heitä itseeni ja mietin miksei hän voinut suhteen alussa myöntää, että tälläiset asiat kiinnostavat, niinkuin varmasti ketävain muutakin. Koska ihmettelin ettei häntä kiinnosta lainkaan pornograafinen puoli ja siksi tämä asia tuli itselleni täytenä yllätyksenä..

Suutus päissäni kerran sitten kielsin mieheltäni pornon katselun ja hän ei halua puhua tästä aiheesta ja sanoi että hänellä ei ole mitään tarvetta katsella näitä naisia? Äkkipäissäni tehty kielto pornoon ärsyttää minua enkä tiedä kuinka hänelle tämän asian nyt voisin selittää..

Mitä voin tehdä äärimmäiselle mustasukkaisuudelle pornotähdistä? Ja miksi miehet katsovat heti kuvahausta, telkkarissa nähneen naisen? Täytyyhän häntä jotenkin se nainen kiihottaa kun alkaa etsimään.Miksi mieheni kieltää tämän..

5

829

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoiihooooooooo

      Tiedän tunteen! Itsekin olen hyvin epävarma ja mustasukkainen. jokapaikassa on puolialastomia naisia. Musiikkivideoilla, elokuvissa, mainoksissa ym ym... Niitä ei pääse pakoon missään. Vihaan nykyaikaa ja vääristynyttä naiskuvaa
      .ja Vihaan itseäni kun olen tälläinen typerä ja mustasukkainen.
      Täytys vain koittaa hillitä itsensä ja olla hiljaa. Raivota miehelle ei saa. Pitäis vaan ymmärtää että mies haluaa sua, sun kanssa se elää. Tiedän että se on vaikeaa.
      Tsemppiä!

    • 1234t568

      Ette ole ainoita.. V*tun nykymaailma ja media kun luo paineita naisille näyttää joltain hemmetin pornotähdiltä!

    • Vanhempi nainen,

      Mikä on ongelman ydin? Se ei ole pornografian katselu, se on jotain muuta.
      Mitä tapahtui 4kk sitten, että seksielämä alkoi alamäen?

      Mieti mitä mustasukkaisuutesi on. Onko se menettämisen pelkoa, ahdistusta, omistamisen halua?
      Pohdi asiaa syvällisemmin ja loogisemmin. Onko alaston nainen sinulle oikeasti uhka? Mikä on realistinen todennäköisyys, että miehesi menisi minkään pornotähden kanssa sänkyyn ja OIKEASTI pettäisi sinua?

      Jos ette pysty puhumaan suhteenne ongelmista, SE on ongelma, ei se pornotähti jota katsovat sadattuhannet miehet ympäri maailman.

      Sitten mietit sitä, että miksi vertailet itseäsi ammattiesiintyjään, joka on pelkkä rooli. Näyttelijä ei ole mikään superihminen. Aivan samalla tavalla hän syö, nukkuu ja paskoo. Hän näyttää aamulla rumalta ja hänellä on kamala vitutus, kuten kaikilla naisilla.

      Pornotähti joutuu työkseen paneskelemaan aivan vieraita henkilöitä, tekemään mitä ohjaaja määrää. Ilman meikkejä ja hepeneitä hän on aivan tavallinen ihminen...tuskin kovin onnellinen sellainen. Harvemmin pornotähdillä on parisuhdetta, koska miehet eivät pidä ammatista, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

      Kun mietit edelleen asiaa, onko sinulla mitään syytä kadehtia pornotähteä, jonka elimet on kaikki miehet nähnyt? Pornotähdestä tulee uran loputtua ihan tavallinen rupsahtanut nainen, kuten kenestä tahansa.

      Nyt voit ajatella asiaa aivan toisella tavalla. Olet normaali nainen, elävä, läsnä oleva. Miehesi on sinun kanssasi ihan oikeasti, ei minkään netin kautta.

      Toivon, että saatte ongelmat ratkaistua ja tilanne helpottuu.
      Luovu mustasukkaisuudestasi, ajattele aina tämä kokonaisuus läpi ja mieti, haluaisitko oikeasti vaihtaa roolia "yleisen" naisen kanssa.
      Tsemppiä.

    • alkuperäinen

      Kiitos paljon kaikille vastanneille tuhannesti. Viimeistä vastausta miettiessä aloin miettiä syvemmin asiaa..
      En koekaan niin uhkana sitä itse pornotähteä tai kadehdi häntä/ hänen elämän tyyliään.
      Ongelma pyörii sen ympärillä, että mieheni kadehtii häntä ja haluaa tyydyttää tarpeensa tähän ja näin ollen alan vertailemaan ulkonäöllisesti itseäni..

    • Mies kiihottuu silmilllään ja ole onnellinen jos katselee netistä pornoa ymm materiaalia ja joskus masturboi siinä sivussa. Väittäisin että miehet jotka eivät katsele kauniita naisia netistä pettävät sitten puolisoaan.
      Pornossa vaan sitten se vaara, että iskee peniskateus ja pitää omaa panemista turhana perus pilillä eikä viitsi sitten vaivautua oman kumppaninsa kanss aktiin kun on nähnyt mitä kunnon kulli saa naisessa aikaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe