Nyt pitää oikeasti luopua

Tätä olen odottanut jo kauan ja nyt se sitten kävi. Hän on löytänyt itselleen sen tärkeän ihmisen elämäänsä. Kertoi sen tänään. Olen todella iloinen hänen puolestaan, mutta kyllä se samalla pahaltakin tuntuu, vaikka tätä osasi odottaa.
5276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oikeus onneen.

Äänestä

Kertoi irl ?

Äänestä

Miksi tuntuu pahalta?

Äänestä
  • Kai se luopuminen on aina vaikea asia, vaikka tiesi että, näin asiat tulee menemään. Viestit eivät näy nyt minulle kunnolla, mutta sanon sen vielä uudestaan jos täällä jo lukee, että on onnensa ansainnut. On tunne, että näin sen pitikin mennä ja kaikki on nyt oikein.

    Äänestä

  • Moi! kirjoitti:

    Kai se luopuminen on aina vaikea asia, vaikka tiesi että, näin asiat tulee menemään. Viestit eivät näy nyt minulle kunnolla, mutta sanon sen vielä uudestaan jos täällä jo lukee, että on onnensa ansainnut. On tunne, että näin sen pitikin mennä ja kaikki on nyt oikein.

    On varmasti se kaikkein vaikein taito ihmiselämässä. Sen puute aiheuttaa rajattomasti kasautuvaa katkeruutta ja vihaa, niiden kautta kärsimystä, mutta kuka luopumisen taidon oppii/hallitsee löytää rauhan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moi! kirjoitti:

Tätä olen odottanut jo kauan ja nyt se sitten kävi. Hän on löytänyt itselleen sen tärkeän ihmisen elämäänsä. Kertoi sen tänään. Olen todella iloinen hänen puolestaan, mutta kyllä se samalla pahaltakin tuntuu, vaikka tätä osasi odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu