Tästä on monenlaista mielipidettä keskustelupalstoilla, mutta kysytään nyt vielä kerran.
Eli kuvitellaan tilanne, jossa Veikko jo Maija ovat olleet naimisissa 20 vuotta. Pariskunnan talo on Veikon nimissä. Molemmilla on lisäksi omat pankkitilit ja säästöt. Veikon omaisuus on Maijan omaisuutta suurempi. Mitään avioehtoa ei ole. Molemmilla on aikuisia lapsia edellisistä liitoista. Yhteisiä lapsia ei ole.
Veikko kuolee. Ilmenee, että Veikko on tehnyt testamentin, jossa hän määrää koko omaisuutensa jaettavaksi kahden lapsensa kesken. Eli tässä tapauksessa Veikon lapsille olisi menossa koko talo sekä kaikki Veikon henkilökohtaisella pankkitilillä olevat rahat.
Miten on, toteutuuko Veikon tahto? Vai saako Maija ennen perinnönjakoa avioliittolain mukaisen tasingon eli 50% yhteenlasketun omaisuuden arvosta, mukaanlukien siis puolet talosta, sekä hallintaoikeuden taloon eliniäkseen niin halutessaan?
Olen ollut aina siinä käsityksessä, että Maija saisi puolet, Veikon testamentista huolimatta. Tätä tukee esim. tuosta linkistä löytyvä: "Testamentilla ei voida sulkea pois lesken avio-oikeutta, vaan tätä tarkoitusta varten tulee laatia erikseen avioehtosopimus."
http://www.testamentti.fi/testamentti.html
En itse osaa tulkita avioliittolain kohtaa 35.2§
Eli kohta, jossa määritellään avio-oikeudesta vapaa puolisoiden omaisuus. Laki kuuluu näin: "Avio-oikeutta ei kuitenkaan ole omaisuuteen, josta avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa, testamentissa tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksessä on niin määrätty, eikä myöskään siihen, mikä on tullut sellaisen omaisuuden sijaan. Jos sitä paitsi on määrätty, että avio-oikeutta ei ole myöskään tällaisen omaisuuden tuottoon, noudatettakoon tätä määräystä."
Avioehtosopimus tuossa tekstissä on minulle täysin selvä, mutta miten nuo lahjakirja, testamentti ja henkilövakuutus tuolla pitäisi tulkita? Eli siis vainajan tekemä testamentti mutta kenelle ja mitä se sulkee pois? Tarkoitetaanko tässä sitä melko yleisesti tehtävää testamentin muotoa, jossa vainaja testamenttaa omaisuutensa (poislukien lesken tasinko) lapsilleen mutta sulkee lasten puolisot pois saajien joukosta? Vai voiko tällä poistaa myös lesken tasinko-oikeuden?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä ei tarkoiteta Veikon tekemää testamenttia, vaan sitä, että hän itse on saanut jotain testamentilla (esim. vanhemmiltaan) NIIN, että hänen aviopuolisonsa avio-oikeus on suljettu pois. Omalla testamentillaan Veikko ei voi viedä vaimonsa avio-oikeutta.
Osituksessa lasketaan ensin vainajan varat miinus velat, saadaan vainajan nettovarallisuus. Jos velkaa on enemmän kuin varoja, tulos on nolla (0e). Sitten lesken varat miinus velat, jotta saadaan hänen nettovarallisuutensa, joka sekin voi olla nolla, jos velkaa on enemmän kuin varoja. Vasta näitä NETTOJA verrataan tasinkoa laskiessa! Puoli taloa ei siis automaattisesti kuulu leskelle, vaan ensin täyttyy selvittää kummankin nettovarallisuus. Sitten mahdollista tasinkoa maksaessaan vainajan perilliset päättävät missä muodossa tasinko maksetaan.
näinhän se tietysti täytyy tulkita. Kiitokset, enpä itse heti tuota hokannukaan
Maija saa tasingon. Viittaamasi lainkohta tarkoittaa omaisuutta, jonka Veikko on saanut testamentin tai lahjakirjan perusteella joltain toiselta henkilöltä, ja tämän toisen henkilön testamentissa tai lahjakirjassa tämä Veikon saama omaisuus on suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle.