ISOJAKO

Muistaako kukaan kuskia, joka sai nimensä Tammistossa olleen kaupan mukaan. Tapahtui -90 luvulla:
Tällä kuskilla oli reilun puolen tunnin tauko Varistossa Luhtitien 55 päättärillä. Oli vappu tulossa ja limpparia piti saada. Superpähkinä K-kauppa oli ihan vieressä, mutta Isojaossa Tammistossa oli limut tarjouksessa ja tämä kuski päätti säästää rahojansa kokonaista kaksi markkaa ja lähti lyhyellä tauolla ajeleen Isojakoon. Limunaadit ostettuaan kello olikin niin paljon, että Volvoon piti saada kunnolla vauhtia, jotta ei olisi myöhästynyt seuraavasta lähdöstä. Kaasupoljin oli lattiassa koko ajan, mutta myöhästyminen alkoi olla jo melko varmaa. Sitten oltiin kehä III:sen ja Vihdintien rampissa, kun bussi alkoi ikävästi kallistua kunnes se lopulta meni kokonaan kyljelleen. Miljoonan markan bussi meni lunastuskuntoon, eikä erillistä kaskoa yhtiöllä ollut, joten tuosta limun haku reissusta tuli melko kallis. Isojako kuljettaja tosin säästi kaksi markaa!
4428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin?

Äänestä

oliko hartikainen?

Äänestä
  • Kuulostaa siltä

    Äänestä

tapausta en muista, mutta oikein hyvät kaupat noi oli etujätti ko? ja toinen vieressä jättijako.?
en enää muista..

Asuin silloin siellä lähellä niin kävin usein näissä kaupoissa.
niin ja hinnatkin siellä oli ei niin kuin nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isojako kirjoitti:

Muistaako kukaan kuskia, joka sai nimensä Tammistossa olleen kaupan mukaan. Tapahtui -90 luvulla:
Tällä kuskilla oli reilun puolen tunnin tauko Varistossa Luhtitien 55 päättärillä. Oli vappu tulossa ja limpparia piti saada. Superpähkinä K-kauppa oli ihan vieressä, mutta Isojaossa Tammistossa oli limut tarjouksessa ja tämä kuski päätti säästää rahojansa kokonaista kaksi markkaa ja lähti lyhyellä tauolla ajeleen Isojakoon. Limunaadit ostettuaan kello olikin niin paljon, että Volvoon piti saada kunnolla vauhtia, jotta ei olisi myöhästynyt seuraavasta lähdöstä. Kaasupoljin oli lattiassa koko ajan, mutta myöhästyminen alkoi olla jo melko varmaa. Sitten oltiin kehä III:sen ja Vihdintien rampissa, kun bussi alkoi ikävästi kallistua kunnes se lopulta meni kokonaan kyljelleen. Miljoonan markan bussi meni lunastuskuntoon, eikä erillistä kaskoa yhtiöllä ollut, joten tuosta limun haku reissusta tuli melko kallis. Isojako kuljettaja tosin säästi kaksi markaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu