huonoksi silloin käyttää, avaatko sen ja tasoittelet ja ompelet uudestaan tyynyksi?
Kova homma se on. joskus teen niin.aikaa minulla on.
Kova homma se on. joskus teen niin.aikaa minulla on.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En tee, tyynyt eivät maksa kovin paljon, ihan halpaa tyynyä ei kannata ostaa. Pesua eivät tahdo kestää kalliimmatkaan, sen olen huomannut.
Heitän roskiin jos tyyny menee pesussa mykkyrälle.
Uudet ei paljoa maksa.
Minulla on neljä Lampaan-nahalla päällystettyä Untuva-tyynyä.
Standardi-kokoa paljon isonpia.
Aikasti hellästi pestäviä ovat.
Untuvat ovat liukkaita, joten satunnaisesti on tyynyjä ravisteltava.
Tyynyni saavat joskus pakkas-kylvyn parvekkeella.
Ettei synny Kilejä, tai muita piipittäviä.
Tyynyni vaativat tietysti kohtuullista varallisuutta ostaessa, mutta kerran se vain
kirpaisee.
Ja ostin ne tutun-kaupasta, kauan sitten.
Liekö nykyään yhtä arvokkaita kuin tonnin stiflat.
Eipä ole yö-myssyn-tarvetta.
Ja tyyny-liinoja ei löydy joka kaupasta.
H.
Minusta tyynyliinakin on suhteettoman kallis.
Ja joku koristetyyny ja tyyny yleensäkin.
Ihmiset ei viitsi korjat mitään, tuhlataan ja ostetaan uutta jätetttä.
"git566555"
Puuvillaa, kotimaista tuotantoa ovat liinani.
Eivät edes kutistu 60C
Eivätköhän nuo kestä vielä 10 vuotta.
Tyynyt kestävät ikuisuuden.
Kannattaa katsoa eteensä, ettei joudu jälkiään korjaamaan.
Varsinkin, jotta ei joudu katkerana kirjoittelemaan.
H.
Ihan siistejä - jopa pellavaisia - tyynyliinoja saa kirppareilta eurolla-kahdella. Kallista vai? Ainakin ekologista kierrätystä!
logiikka tuossa sun ajatuksessasi on, siis että kierrätys on egolookista ?
Koska se joka vanhan haisevan myy kirpparilla hakee heti uudet tilalle, ja bensaa kuluu sinne sun minne, eihän tämän päivän fröökynät kävele tai pyörällä kulje, vaan kallis velka pirssi pitää olla.
sulla ei "egot" ihan ole ymmärryksessä
jos naapurin frouva ja minä halutaan uusi tyynyliina, niin naapuri ostaa kaupasta uuden, vie vanhan kirppikselle jonka minä sieltä ostan, eli kaksi asiakasta sai uuden tyynyliinan, mutta lapsityövoiman tarvitsee valmistaa meille vain yksi, eli siinä piilee se ekologisuus
tänne meidän kirppiksille ei haisevia tuoda, täällä päin ymmärretään pestä vaatteet ennen kirpparille vientiä
kyllä meidän kylän ämmät liikkuu enimmäkseen polkupyörillä ja potkukelkoilla, kirkolla asustavat enemmän jalkaisin
osta pitkä neula ja vahvaa lankaa, tikkaa tyyny muutamasta kondin niin se ei pesussa mene myttyrälle.
Itse ostan halpoja ik-asta maksaa euron vai oliko alle, ne käy minun päälleni, viskaan sitten roskiin kun tulee yhtään likaiseksi. Tyyny täytyy olla puhdas, oksettaa kun joskus näkee oikein kuolattuja tyynyjä.
Joskus olen avannut ja katsonut sisälle. Eipä noista ole saanut mitään korjatuksi kun ovat jotakin jätevanu ja ovat takkuuntuneet yhdeksi mykkyräksi, aivan kuin olisivat vanuneet kuin villavaate liian kuumalla pestynä. Roskiin yleensä menevät. Voisi ehkä viedä koiran koppiin lämmikkeeksi.
Untuvatyynyä en osta, enkä valmista, sillä neneäni ei kestä höyheniä.
Taitaa hunkszilla olla elävä nahkapäällysteinen tyyny, koska en ole ennen kuullut että olisi nahka/säämiskä päällystettyjä tyynynyjä ainakaan vuoteeseen laitettavaksi. Sohva/sängyn päällä koristeena ehkä menettelisivät.
Löysin muutama vuosi sitten erittäin hyvän tyynyn, eikä maksanut paljoakaan. Jotakin pallokuitua oli. aeikä ole paakkuuntunut.
",,,,"
Tyynyni ovat Laphin tyttöjen tekeleitä.
Muistaakseni jotain Norja-Styleä.
Niitä ei tosiaan ole yleisessä myynnissä.
Niillä alkaa olla ikää 35 vuotta.
Ilmeisesti pakkanen tekee niille hyvää.
Niistä eivät höyhenet tule ulos.
H.
Olen pessyt tyynyni pesukoneessa jo yli kahdeksan vuoden ajan ja alkaa olla aika ohut mutta pidän ohuesta tyynystä. En tuonut kuin tämän yhden tyynyn Englannista joka on suomalaista tyynyä paljon suurempi.
Nyt minun kai on itse tehtävä kahdesta tyynystä englantilainen tyyny, koska minulla on kauniita tyynyliinoja joita haluan käyttää ja sitäpaitsi tämän kokoinen tyyny on mukavampi.
Löytyisköhän Stockmannilta ulkomaalaisia tyynyjä,
Mistähän mahtaa löytyä kotimaisia tyynyjä?
Luin hiljattain jutun siitä minkälainen bakteerikanta tyynyissä yleisesti pesii. Oma pääni ainakin hikoilee usein yöllä, hiukset rasvottuvat talvelle ja haju tarttuu tyynyyn vaikka sitä tuulettaakin. Pesen tyynyni kolme kertaa vuodessa, kuivaan kuivausrummussa, kestävät käsittelyn hyvin, eivätkä paakkuunnu.
Ihan tavallisia marketin ontelokuitutyynyjä ovat. Siirrän ne jossain vaiheessa pesun jälkeen vierastyynyiksi ja ostan uudet.
Sitten on vielä se hirssiakana tyyny jota käytän kausittain kun niska on kipeä. Sen saa mykerettyä juuri sellaiseen muotoon, että pää lepää oikeassa asennossa. Sitä ei tietenkään voi pestä sellaisenaan, ainoastaan päällisen ja sisuskalut pitää vaihtaa. Tulee maksamaan 20 - 30€
mutta verraton kapistus se on.
Just. Luin ketjua ja ajattelin jotta olenkos ainoa, muta sinun kirjoittamanahan se tulikin, ei mitään lisäämistä :).
Mie oon käyttäny nyt kakskytt vuotta sellasta niskatyynyä. Enkä enää osais muulla nukkuukkaan.
Eka tyynyn laitoin vaan koneeseen, mutta pikupalasina sai takas sen.
Nyttemmin oon onnintunu pesemään sillee et panen suureen pesupussiin ja ilman linkousta. Kuivuminen vie jonku päivän ,kesällä auringossa parvekkeella.
Pidän aina kahta tyynyliina päällekkäin et ei tarttis pestä niin usein. Mutta ostan uuden aina kolmen vuoden välein.
Pesen tyynyni kolme kertaa vuodessa, pöyhin joka aamu.
Tyyny on varmaankin 6 vuotta palvellut ja on yhä kuin uusi.
Kysy äidiltäsi??
Monellakohan on enää äitiä, jolta kysyä. Minunkin omani on maannut maan povessa yli 30 vuotta.