Joka tuutista tulee asiaa ja kysymyksiä salasuhteista ja suhteen toimimattomuudesta ja kaikesta negatiivisesti. Kysynkin onko kukaan muu onnellinen oman puolisonsa kanssa? Riittääkö kaikinpuolin toimiva ja tyydyttävä elämä asiaankuuluvine erimielisyyksineen kenellekään. Onko vähemmän mies tai nainen jos ei käy lemmenkalua jakamassa toisillekin?
Mää ajattelen niinpäi että just sillon on puoliso paikallaan kun huononakin päivänä muistaa että oma puoliso on vikoineenkin just oikea. Jos se on vaikka 10vuotta ollu oikea, lapset on sen kanssa tehty ja naimisiinki menty ni millai jonku riidan päätteeksi täytyisi mennä naapuria hoitelee? Miks pettäminen on tullu muotiin? Parisuhde on muutenkin vaikea saada toimimaan ni eikö se vasta hommasta vaikeaa tee jos vaikka molemmat tuo suhteeseen kolmannen tai vaikka neljännen osapuolen? Täytyy osata arvostaa ja kunnioittaa toista vaikka olis riitojaki
Mää ajattelen niinpäi että just sillon on puoliso paikallaan kun huononakin päivänä muistaa että oma puoliso on vikoineenkin just oikea. Jos se on vaikka 10vuotta ollu oikea, lapset on sen kanssa tehty ja naimisiinki menty ni millai jonku riidan päätteeksi täytyisi mennä naapuria hoitelee? Miks pettäminen on tullu muotiin? Parisuhde on muutenkin vaikea saada toimimaan ni eikö se vasta hommasta vaikeaa tee jos vaikka molemmat tuo suhteeseen kolmannen tai vaikka neljännen osapuolen? Täytyy osata arvostaa ja kunnioittaa toista vaikka olis riitojaki
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nyt oli kerrankin hyvä ja järkevä kirjoitus.
Ehkä veteraanikadulla olisi joku joka tietäisi tähän vastauksen.
Hyvä aloitus ja keskustelun aihe. Ja toivottavasti nyt keskusteltaisiin aiheesta toisia syyllistämättä ja hyväksyen toisten elämäntilanteen.
Itse olen sitä mieltä, että parisuhteessa molempien pitää olla mukana. Se ei toimi jos eletään kulisseissa. Parisuhdehan vaatii toisen kunnioittamista ja huomioon ottamista, mutta entäpä jos näin ei ole?
Kun seuraa nykymenoa, huomaa, että parisuhdekaan ei ole sellainen kuin ennen ja avioliitto on menettänyt merkityksensä. Jo pelkkä taloudellinen puoli tuo nykyään itsenäisyyttä parisuhteeseen. Siinä missä ennen vaimo hoiti lapsia kotona ja mies oli perheen ainoa elättäjä, nyt molemmat käyvät töissä, molemmilla on omat tulot ja jopa oma varallisuun, huolimatta avioliitosta.
Lapset hankitaan nykyään heti kun koulunpenkiltä päästään ja kun ensimmäiset elämän ristiriidat astuvat liittoon, lyödään kantapäät yhteen ja muutetaan erilleen. Lapsista tehdään kiistakapuloita ja koston välikappaleita. Monta kertaa molemmat tietävät, että oikea parisuhde on jo loppu, mutta kuitenkin yritetään sinnitellä suhteessa muodon vuoksi, eikä osata keskustella ongelmista eikä ratkoa niitä.
Jos hellyys ja läheisyys puuttuu ihmisen elämästä, sitä hakee sitten parisuhteen ulkopuolelta, niin pahalta kuin se kuullostaakin. Moni ihminen on saanut voimaa elämälleen tälläisestä ulkopuolisesta suhteesta. Eihän sen tarvitse olla mitään petipuuhia, vaan se voi olla pelkkää juttelua. Sehän ei ole pettämistä...mitä sillä sitten tarkoitetaankin.
Monikin parisuhde on sellainen, että vahvempi alistaa ja aliarvioi koko ajan toista, jollei väkivallalla niin henkisesti. Henkinen väkivalta on pahinta ja henkinen alistaminen. Se kuivattaa koko suhteen ja vie heikommalta puolisolta itsetunnon.
On myös avioliittoja, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä, joista rakkaus on hävinnyt ja eletään vain saman katon alla kuin vanhasta tottumuksesta. Mitään muuta yhteistä suhteessa ei enään ole kuin talo, lapset ja lapsenlapset. Monessakin tälläisessä parisuhteessa, ei enään keskustella vaan ihmiset elävät parisuhteesta huolimatta yksinäistä elämää. Onko sellaisessa liitossa mitään järkeä olla? Jos kerran tunne- ja seksielämä on kuollut toista kohtaan?
Miksi ihminen ei saisi rakastua uudelleen, vaikkakin vanhempana? Sehän voisi olla portti molempien onnellisempaan elämään. Ainakin ratkaisun hetkellä pitäisi punnita haluaako jatkaa entistä rutiini- ja kulissielämää vai olisiko vielä onnellisia vuosia jäljellä, jonkun toisen kanssa.
Meillä on viitisen vuotta avioliittoa takana. On asuntolainaa ja lapsia. Vajaa kolmikymppisinä lyötiin hynttyyt yhteen. Alunpitäen on puhuttu paljon ja sovittu että kaikki sanotaan, oli asiat sitte hyviä tai huonoja. Kyllä on kumpikin sanonut ilkeitä juttuja ja on ollut pitkiä riitoja. Kuitenkin aina sovittu ja selvitetty.
Lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa ollaan samoilla linjoilla ja koti ja raha-asiat on aina järjestetty yhteistuumin. Jos toinen on tehnyt jotain hölmöä, se on kerrottu ja se sitten puitu.
Ei tulisi mieleenikään antaa jonkun toisen koskea minuun. Myös läheinen henkinen yhteys toiseen olisi myös mielestäni väärin. Oma puolisoni on se jonka kanssa jaan asiani. On toki pari hyvää ystävääkin, mutta ei ketään oman puolison edelle menevää.
Täytyy laskea yhteen elämän tärkeimpiä asioita ja sitä mukaa yhdessä hoitaa suhdetta. Vaatii paljon molemmilta ja ajanpuutteen kyllä huomaa. Silloin ei auta muu kuin siirtää muut asiat odottamaan ja antaa toiselle aikaa.
Meillä tämä käytäntö toimii. Pohjana täytyy olla vahva luottamus, kunnioitus ja arvostus. Sen lisäksi täytyy ajaltella miltä itsestä tuntuisi jos toinen tekisi näin.
Omalta puolisoltani saan kaiken mitä suhteessa tarvitsen. Toivon että jaksetaan oikeesti elämämme loppuun asti huolehtia toisistamme. Vaikeita aikoja on mutta kaikesta selviää jos tahtoo
Aika kovaa tekstiä ja vasta viis vee naimisissa. Kaks viis vuotta naimisissa ja oon nähny ja kokenu jwo jotain.
Sanoinko että elämä on ollu ruusuilla tanssimista? On ollut kaikenlaista ja eropaperitki suutuspäin kirjoitettu. Keskenmeno oli sellainen paikka jolloin meinaa mennä lusikat jakoon. Avioliiton jatko tai päättyminen on paljon yhteisestä päätöksestä kii. Jos kokemuksesta tietää, että vaihtamalla ei parane. Ongelmat vaan voi vaihtua. Kyllä olen elämässä jo nähnyt kaikenlaista melkein lapsesta saakka. Olen vaan oppinut sen että vaikeuksista voi selvitä.
Täällä kolkyt ja risat takana yhteiseloa. Ei todellakaan mitään ruusuilla tanssimista täälläkään. Paljon on pitänyt periksi antaa ja kärsiä, että ei ole eropapereita tarvinnut kirjoittaa. Ollaan möllötellään saman katon alla, toinen menee ja toinen nyhjää kaiket illat kotona. Yhteiselo on nyt varmaan tullut määränpäähänsä, sillä eihän tälläisellä avioliitolla ole mitään merkitystä. Ei löydy edes yhteistä puheenaihetta ja jos jostain yritetään keskustella huudoksi aina menee.
Toinen osapuoli ei tajua tilannetta, tai tajuaa, mutta haluaa vain henkisesti kiduttaa toista.
Ei hääviä yhdessäoloa ! Kannattaisiko kuitenkin katsella uutta elämää lähteä liikkeelle jospa löytyisi uusi toveri loppuelämäksi.
Tuota samaahan se on monessakin avioliitossa joka on kestänyt kolmekymmentä vuotta. Täälläkin ihmetellään miksi vielä ollaan yhdessä. Kummallakin on omat televisiotkin omissa huoneissa.
Pitäisi lailla säätää, että tietyin väliajoin pitäisi avioliitostakin pitää pakkolomaa ja katsella vähän muutakin elämää tai vaihtaa toiseen.
Monenkin masennus ja muut sairaudet paranisivat kun saisivat uutta virikettä elämään.
jos ukko on syntynyt -56 ja uusi ihanuus -69, ikä ero 13 vuotta. Kiinnostaakin että kun muut olivat mopoilemassa oliko tämä häntä heikki katselemassa hiekkalaatikolla 2 vuotiaita tyttö. Kyllähän näissä nuoremissa naisissa täytyy myös olla jotain vikaa jos eivät saman ikäluokan seuraa saa. Tietysti raha on se millä saa kyllä plondin tanssimaan vaikka ripaskaa. Siis ostettu rakkaus ei ole rakkautta vaan sääliä ja ahneutta.
Ehkä näinkin.
Mutta, eikö ole todettu, että tytöt kehittyvät murrosikäisenä nopeammin kuin ikäisensä pojat. Ja ilmeisesti sen takia poikakaveri yleensä on muutaman vuoden vanhempi heitä. (eli samanikäinen kumppani naiselle on vähän lapsellinen).
Muistelepa taaksepäin...ennen vanhaan ei ollut mitenkään ihmeellistä siinä jos puolisoilla oli yli 5 vuotta ikäeroa...muistaakseni 7 vuotta oli se yleisin, niin että mies oli vanhempi.
En minä ymmärrä myöskään sellaisia nuoria miehiä, jotka roikkuvat vanhempien naisten (oman äitinsä ikäisten) perässä. Kumpaako he naiselta odottaa: perintöä vai tavaraa?
Käsittämättömiä on myös aikuiset naiset jotka roikkuvat nuorissa parikymppisissä miehissä. Noloksi asia tulee siinä vaiheessa kun vanhempi nainen olettaa kaksikymppisen perustuvan kanssaan perheen ja asettuvan aloilleen. Ja nöyryytys alkaa siinä vaiheessa kun nuori mies ei halunnutkaan muuta kuin olla kokemuksen rikkaampi kaadettuaan vanhemman naisen. Ja muija seuraa perässä ja kerjää takaisin! Näinkin on käynyt. Sitten kolahdus onkin kova kun poika löytää ikäistään seuraa ja perustaa sen perheen. Siitäkös keski-iän kriisi sai tuulta purjeisiin!! :)
Eihän nyt pari suhdetta mihinkään riitä, ainakaan meille isommille uroille. Kyllä pitää nainen olla joka viikon päivällle mieluusti vielä kaksin kappalein.
Ja kyllähän Mersu ja komea kuski niitä puoleensa vetää
Mun mies on Iso ja komea uuden mersun omistaja :) silti ei tarvi hän enkä minäkään yhtäkään irtosuhdetta! Meillä on rakkaus ja luottamus ja suhteen voi pitää vireänä jos löytyy yhteistä seikkailumieltä ja kokeiluhaluja ihan keskenämme! Vasta toimiva suhde kaikkein tutuimman kans voi oikeesti antaa jotai!
Miten v i t u s s a mersu liittyy tähän ketjuun? Mersuhan on vanhojen impotenttien auto?!
Okei... Mulla kyllä seisoo ja vanhakaan en ole.