Mikä meitä "Suomalaisia" vaivaa?
Ruoka-apu loppui Jyväskylässä käsirysyihin
105
1078
Vastaukset
- Nähkööt nälkää
Muutama vuosi sitten sanoivat olevan "rasismia" kun samasta asiasta valittivat Huhtakeskuksessa.
Uutinen tästä tämänpäiväisestä:
http://yle.fi/uutiset/tyottomien_yhdistys_lopettaa_ruoka-avun_hairioiden_vuoksi/7035810
"– On ilmennyt jatkuvasti käyttäytymishäiriötä. Sekä vapaaehtoisemme, työntekijät että asikkaat ovat kertoneet jopa väkivallan uhkasta. Tässä on oikeasti jouduttu jopa käsirysyyn, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Kaarina Tuohimaa.
Tuohimaan mukaan virkavaltaa on jouduttu soittamaan paikalle useita kertoja.
– Hallitus oli yksikantaan sitä mieltä, että tällainen ei käy, että meillä on poliisivartio ruoka-avun jaossa, hän sanoo."
Jääköön suomalaiset ruoatta, oma vikansa kun ovat suomalaisiksi syntyneet.
Kyllä korvaavat tuet keksivät pitserioille.
Eikö se olisi juurikin valtion syytä järjestää joka paikka turvalliseksi, myös köyhien antaa elää rauhassa, jopa silloin kun nälkä vatsassa kurnii ja ruokaa käyvät jonottamassa? Ruoan varastajille sitten järjestyisi olot joissa ei muita häiritse?
"– Tässä ihan viime aikoina paikallisia pizzeriayrittäjiä on tullut tähän jo etukäteen varmistelemaan elintarvikkeiden saantia niin, että he ovat säkkien kanssa noutamassa parhaat päältä. Muilta asiakkailta on myös ihan käsistä viety heille jo annettua ruoka-apua, hän sanoo."
Vähempi tullut pitsoja osteltua, mutta onko onnellinen olo kun käyvät ostamassa ruokaa joka on köyhiltä viety, näillä ostajilla?
Rikollisjärjestöille on annettu periksi ja nyt sitten viedään ruokakin köyhiltä kokonaan pois.
Omakohtaisesti vielä olen kalastuskunnossa, jollen olisi niin varmaan olisi ruoasta pulaa itsellänikin.- Sitä riittää
Tätä rasismiahan oli Tampereellakin:
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/tampereen-pizzeriapalon-tuomiot-pysyivat-paaosin-ennallaan-/2051164
Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen. Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.
-Päivi Lipponen, joka mielenosoitusta rasismia vastaan oli järjestämässä kun rasistit polttivat pizzerian. - Ahneusyhteiskunta
Tässä taas nähdään, että yhteiskunnan vastuu vähävaraisten huolehtimisesta on jätetty hihhuliseurakuntien ja herran varaan.
Veromarkkoja maksetaan siksi,että kaikilla olisi hyvä olla.
Köyhille annetaan välillisiä veroja ja köyhyyttä. - Jälkimmäisen
Ahneusyhteiskunta kirjoitti:
Tässä taas nähdään, että yhteiskunnan vastuu vähävaraisten huolehtimisesta on jätetty hihhuliseurakuntien ja herran varaan.
Veromarkkoja maksetaan siksi,että kaikilla olisi hyvä olla.
Köyhille annetaan välillisiä veroja ja köyhyyttä.Lähinnä jälkimmäisen. Hihhulithan pitelee ovia pääasiassa kiinni, kerran viikkoon tms. jakelevat ruokaa ja julistusta.
Kaippa sekin parempi kuin ei laisinkaan vaan ei oikein riitä sellaiselle jolla maha kurnii sunnuntaina ja jakelu on vasta lauantaina. - Jälkimmäisen
Jälkimmäisen kirjoitti:
Lähinnä jälkimmäisen. Hihhulithan pitelee ovia pääasiassa kiinni, kerran viikkoon tms. jakelevat ruokaa ja julistusta.
Kaippa sekin parempi kuin ei laisinkaan vaan ei oikein riitä sellaiselle jolla maha kurnii sunnuntaina ja jakelu on vasta lauantaina.Luonnollisempi enempi on kuin Työttömien yhdistyksen ei tipu lainkaan - linja.
Ei siinä mitään.
- Lain luentaa
Lähi-idän kuumaveriset ovat käyneet harvinaisen röyhkeiksi. Lääkkeeksi kova kovaa vastaan eli tottelevat kyllä nöyrästi moraa ja mutkaa.
http://yle.fi/uutiset/tyottomien_yhdistys_lopettaa_ruoka-avun_hairioiden_vuoksi/7035810- Uutisointi toimii
Keskisuomalaisen uutinen STT:ltä. Eivät itse lähteneet kovin kehumaansa keskukseen käymään kun siellä juurikin niin kävi kuten tiedettiinkin käyvän. Näitä keskuksia joissa on samassa mamujuttuja ei kannattaisi tehdä, mamujutut syytä siirtä parinkymmenen kilometrin päähän.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ruoka-apu-loppui-jyvaskylassa-kasirysyihin/1753106 - Muutto voi tulla
Uutisointi toimii kirjoitti:
Keskisuomalaisen uutinen STT:ltä. Eivät itse lähteneet kovin kehumaansa keskukseen käymään kun siellä juurikin niin kävi kuten tiedettiinkin käyvän. Näitä keskuksia joissa on samassa mamujuttuja ei kannattaisi tehdä, mamujutut syytä siirtä parinkymmenen kilometrin päähän.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ruoka-apu-loppui-jyvaskylassa-kasirysyihin/1753106Olivat käyneet nyt sitten tämänpäiväiseen lehteen artikkelin tekemässä. Eivät käyneet pizzeriayrittäjiä haastattelemassa kuitenkaan vielä.
Eiköhän nämä taas muuta uuteen osoitteeseen mamujen keskukset kunhan tarpeeksi lähellä asuvat valittaa.
Lehdessäkin oli jo jokin kepuli tulipalosta olleessa uutisessa.
- pitzaa en syö !
Kirjoittakaa suoraan ketä ovat ne pitzerian omistajakerjäläiset, että osaan kiertää paikat kaukaa ! Kiitos. On jumankauta aikoihin eletty.
- Pikkasta vinkkausta
kaivataan kans, että mitä pitseriaa kannattaa jatkossa väistää.
No toki jo noiden pitsakuskien käyttäytymisestä toisia kulkijoita kohtaan näkee tuolla liikenteessä, mitkä on niitä kartettavia pitserioita.. - Hys hys hys hys
Pikkasta vinkkausta kirjoitti:
kaivataan kans, että mitä pitseriaa kannattaa jatkossa väistää.
No toki jo noiden pitsakuskien käyttäytymisestä toisia kulkijoita kohtaan näkee tuolla liikenteessä, mitkä on niitä kartettavia pitserioita..Keskisuomalainen jo lukitsikin aiheen keskustelut ettei liiaksi paljastuisi asioita.
Oikein hienoa toimintaa taas kerran. - Ei potkua,not at all
Hys hys hys hys kirjoitti:
Keskisuomalainen jo lukitsikin aiheen keskustelut ettei liiaksi paljastuisi asioita.
Oikein hienoa toimintaa taas kerran.Tyypillistä !!
Tämä Keskisuomalaisen journalistiikkahan on tunnetusti väritöntä,hajutonta,hengetöntä ja kaikin puolin niin varovaista.
Eikä tuo nyt ihme ole.... Aivan samankaltainen kuin keskustapuoluekin ja keskustalaiset ihmisetkin on. - Sensuuri iski taas
Ei potkua,not at all kirjoitti:
Tyypillistä !!
Tämä Keskisuomalaisen journalistiikkahan on tunnetusti väritöntä,hajutonta,hengetöntä ja kaikin puolin niin varovaista.
Eikä tuo nyt ihme ole.... Aivan samankaltainen kuin keskustapuoluekin ja keskustalaiset ihmisetkin on.Viestejä kadonnut lukitusta keskustelusta ahkeraan. Ei siellä mitään epäasiallista ollut eilen, mutta suuri osa viesteistä mitä oli, kadonnut.
- Hakijoista
"Kirjoittakaa suoraan ketä ovat ne pitzerian omistajakerjäläiset, että osaan kiertää paikat kaukaa ! Kiitos. On jumankauta aikoihin eletty. "
Ovakkohan edes laillisesti maassa ne jotka sitä ruokaa hakee?
Nimittäin säästön ei luulisi kovin suuri olevan sellaisella joka työtä tekee. Ihan tavallisella tuntipalkalla nyt saa ruokaa jonkinverran, jonossa vaikka etuilisi niin menee aikaa siihen hakemiseen jo.
- pettynyt jonottaja
Eikö pizzasuikaleita riittänyt kaikille?
- Suikaleet
Jakavatko edes sellaisia.
- y4ubc
Kohdistaisivat tuollaiset käsirysyyn kuluvat voimat johonkin muuhun eikä siellä leipäjonossa tappelemiseen, keinoja on monia jos on vaan tahtoa, monesti ihminen menee lukkoon kun jää työttömäksi ja rahaa ei ole liiemmin..ensiksikin aletaan nukkumaan aamulla pitkään ja sitten valvotaan yöt ja näin normaali rytmi menee sekaisin ja rassaa niin fyysistä kuin psyykistäkin puolta.
Täytyisi vaan pitää se normaali arki rytmi, viimeistään petistä ylös aamu 7-8 ja aamupalan jälkeen (käyttäkää hyväksenne ne leipäjonosta saadut eväät ja järkevästi) heti ulos ja lenkille, vaikka ihan vaan kävelyä ja ei lenkin tarvitse olla pitkä, kilometrikin riittää.
Jos tulee ideoita niin laita ne paperille ylös, osallistu vaikka vapaa-ehtoistoimintaan, sieltäkin voi saada jotain kontakteja joka voi poikia vaikkapa työpaikan.
Ne joilla ei ole edellytyksiä työ-elämään, käytä hyväksesi kirjaston palveluita yms..tee sitä missä olet hyvä ja kokeile aina uutta..no tämä nyt meni ohi aiheen mutta menkööt. - todella röyhkeitä!
"Ruoka-apua ovat Tuohimaan mukaan olleet hakemassa myös sellaiset, joille se ei kuulu.
– Tässä ihan viime aikoina paikallisia pizzeriayrittäjiä on tullut tähän jo etukäteen varmistelemaan elintarvikkeiden saantia niin, että he ovat säkkien kanssa noutamassa parhaat päältä. Muilta asiakkailta on myös ihan käsistä viety heille jo annettua ruoka-apua, hän sanoo."- Selvä juttu
Suojaväri oltava kun voinut jatkua pitempään tuollainen.
- Vain Kotipizzaa
Syökää uusavuttomat nokipitsaa. Raaka-aineet on kähmitty suomalaisilta työttömiltä, yksinhuoltajilta ja sairailta. Kukkahatut jonoihin vahtimaan lemmikkejään!
ps. Top Sportissa on Ale! Pesäpallomailoja lienee jäljellä. - tervetuloa!
tanaan ullatustayte, tervetuloa!
terkuin, paikallinen pizzayrittaja - nolo talo
heh...toi oli hyvä...mutta aiheeseen.todella noloa sille talon henkilökunnalle,joita vahtimestareiksi kutsutaan---eikä heistä ole miestä hoitamaan virkaansa? talon näkymätön emäntä ei ei saa ryhtiä puljuun.ei muuta kun edellinen topakka emäntä takaisin,eiköhän pitsantekijät jää ilman leipävarastelujaan.pienituloiset ovat hakeneet liepää ym jäänyttä eneseriä ,mutta röyhkeiden tahojen takia homma meni lapasesta.noloa henkilökunnan puolesta,eikö saa topakkuutta työhönsä johonka palkattukin? kapakassakin saa yksi tai korkeintaan kaksi vahtimestaria kyllä oikeutta asiakkailleen!
- rosvot seis
ei muuta kun porttikiellot rosvoille ja häiriköille ja leipää takaisin tiskiin rehellisille vähäosaisille
- lue oikein
rosvot seis kirjoitti:
ei muuta kun porttikiellot rosvoille ja häiriköille ja leipää takaisin tiskiin rehellisille vähäosaisille
yu4 ....minä olen työtön,en ala rähisemään,en vie leipiä sakkikaupalla,käyn joka päivä lenkeillä,syön terveellistä ruokaa,ym mutta en räyhää,en kapakoi ,en juo,enkä aou päätä sen takia että olisin työtön ym toimeton.leimasit vähäosaisia,kyse tekijät olivat pitsantekijä saakkia...lue paremmin ,äläkä leimaa ! minä osata käyttäytyä,olen somalainen ja käyä lenkilä joka päivä ja osata käyttyäytyä,minä sivitynyt ,minä en räyhä,ei varastaa,eli älä leimaa työttmiä syyllisnä rähinään.kyse oli toisesta osapuolesta,yrittäjistä!!!
- raitis työtön
lue oikein kirjoitti:

ei ennenmuinoin ole koskaan vastaavaa nähty kyseisessä paikassa!missä mättää?
- Selvä asia on
raitis työtön kirjoitti:
ei ennenmuinoin ole koskaan vastaavaa nähty kyseisessä paikassa!missä mättää?
Harvempi taitaa työttömistä niin juodakaan. Tahallaan tehneet kalliiksi. Jos joisivat ja baarissa kävisivät, näkisivät ihmisiä ja saisivat töitä.
Parempi näin että saavat orjia ja tuhlattua verorahoja. - y4u...
lue oikein kirjoitti:
yu4 ....minä olen työtön,en ala rähisemään,en vie leipiä sakkikaupalla,käyn joka päivä lenkeillä,syön terveellistä ruokaa,ym mutta en räyhää,en kapakoi ,en juo,enkä aou päätä sen takia että olisin työtön ym toimeton.leimasit vähäosaisia,kyse tekijät olivat pitsantekijä saakkia...lue paremmin ,äläkä leimaa ! minä osata käyttäytyä,olen somalainen ja käyä lenkilä joka päivä ja osata käyttyäytyä,minä sivitynyt ,minä en räyhä,ei varastaa,eli älä leimaa työttmiä syyllisnä rähinään.kyse oli toisesta osapuolesta,yrittäjistä!!!
Kyllä suurin osa on patalaiskoja siivellä eläjiä jotka raapivat vielä persvakoaan puolenpäivän aikoihin ja osa vielä nukkuu iltapäivän puolelle, kuinka tällaisista edes on mihinkään työelämään.
Mielestäni ruoka-avustukset pois ja myös korvaukset työttömyydestä, niin alkaa maistumaan sellainenkin työ johon ei ole koulutusta ja vähän pienempipalkkainenkin.
Itsekin olin 6 vuotta sitten tilanteessa että en saanut rahaa mistään ja työkkäriin vai mikä tämä pulju lienkään nimeltään, en suostunut menemään, en halunnut elää siivellä ja hain aktiivisesti itse töitä ja oli jopa tilanne että jouduin kolmen paikan väliltä valitsemaan ja mihinkään näistä ei ollut työkokemusta eikä suoranaisesti koulutustakaan, vakuuttelin vaan että saatte sellaisen työntekijän mikä tekee eikä meinaa, rankaa alussa oli.
Opin työn hyvin ja työ oli metalliteollisuutta ja samaan aikaan sinne palkattiin myös naisiakin, työnantaja oli vuokratyöpaikka ja 3 kuukauden kuluttua vaihtui työnantaja ja sain ns, vakituisen työn, viihdyin työssä hyvin, lähes 5 vuotta ja nyt ei tarvitse herätä aamuisin vasta kuin 7 aikaan aamulla silä en tarvitse enää työtä vaan olen ansaitulla eläkkeellä.
Joten menkää ja hakekaa työtä yrityksistä vaikka siellä ei olisikaan avoinna työpaikkoja. - joopajoo2
Kerran tollasessa ruoka-apu jutussa kävin ja sielläkin oli "vahtimestari" ulkomaalainen siinä Wäinönkadulla.
- 21413241234
http://yle.fi/uutiset/ruoka-avun_ruuat_menevat_sitten_lehmille_ja_sioille/7037694
Maahanmuuttajat ovat rikkaus.- Nuivistuttaako
Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät haluavat Suomeen nopealla aikataululla monikulttuurihlvetin Ruotsin malliin.
- Outo lista
Nuivistuttaako kirjoitti:
Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät haluavat Suomeen nopealla aikataululla monikulttuurihlvetin Ruotsin malliin.
Ja muutko eivät?
- Ei hauska juttu mutt
Nuivistuttaako kirjoitti:
Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät haluavat Suomeen nopealla aikataululla monikulttuurihlvetin Ruotsin malliin.
Työttömien talo on demareitten rakennelma. Nyt ne ei sitten osaakaan tulla toimeen mamujen kanssa.
Hauska olisi juttu jollei sitten jäisi köyhiltä ruoka saamatta. - Tulovirrat
Ei hauska juttu mutt kirjoitti:
Työttömien talo on demareitten rakennelma. Nyt ne ei sitten osaakaan tulla toimeen mamujen kanssa.
Hauska olisi juttu jollei sitten jäisi köyhiltä ruoka saamatta.Saa valtiolta, kunnilta, raha-automaattiyhdistykseltä sekä muista eri valtion osasista rahaa tuontapainen yhdistys niin paljon että ne ruoat voisi viedä takseilla köyhien koteihin suoraan eikä tarvitsisi jakaa tiloissaan.
- nähty
mitä tekivät ns vahtimestarit asialle-ei m itään
- Kyssä vaan
Jos ne siellä palkattomia orjatyöläisiä on - lähtisitkö itse palkatta rähinöitsijöitä hillitsemään?
- rewtwqa
Kyssä vaan kirjoitti:
Jos ne siellä palkattomia orjatyöläisiä on - lähtisitkö itse palkatta rähinöitsijöitä hillitsemään?
Voisin lähteä.
- Hans Väliliha
Kyssä vaan kirjoitti:
Jos ne siellä palkattomia orjatyöläisiä on - lähtisitkö itse palkatta rähinöitsijöitä hillitsemään?
Alan mies ovella : )
- Ei kai se vaikeeta
Hans Väliliha kirjoitti:
Alan mies ovella : )
Ei sitten tainnut vaan kiinnostaa.
Tyhmempi kuvittelisi että onnistuu pitään kurissa muutama varas.
Vai oliko useampi kerrallaan ja kättä pitempääkin? - Minäkin lähtisin
rewtwqa kirjoitti:
Voisin lähteä.
jo ihan pelkän periaatteen vuoksi. Saattaisin olla sellaisessa hommassa jopa aika karu jätkä.
- Hyysäri Ksml
Sanomalehti Keskisuomalainen sensuroi sanan PIZZERIAYRITTÄJÄ.
Ksml:n hiirulaistoimittajat sananvapauden asialla heh,heh- No ei sentäs
Muuttihan ne linjaa ja totesivat että suurin osa ei arvaa ketä oisivat.
Eli oli pitsapojatkin lopulta uutisessa. - Enpä tilaa
Kukkahatti-Inkereitä koko mullilehti täynnä!
- Säästän
Enpä tilaa kirjoitti:
Kukkahatti-Inkereitä koko mullilehti täynnä!
Roskiksesta käyn monesti hakemassa saman päivän lehden. En tilaa. Luen silti. Aamusella jo tuppaa olemaan, joku kait yöllä lukee ja vie aamulla roskat.
Aikakauslehtiä myös on useasti ihan saman päivän lehtiä. - Säästän
Säästän kirjoitti:
Roskiksesta käyn monesti hakemassa saman päivän lehden. En tilaa. Luen silti. Aamusella jo tuppaa olemaan, joku kait yöllä lukee ja vie aamulla roskat.
Aikakauslehtiä myös on useasti ihan saman päivän lehtiä.Vinkkinä, sellanen kassi on mukana ettei tule sanomista. Onneksi on roskis niin ettei sinne suoraan näe muualta.
- huh huh!!
Kivasti taas kaunistellaan ja sensuroidaan uutisia.
Ilmeisesti nykyään on rasistista jopa mainita "pizza" sana uutisissa.
Ei jumaliste mitä meininkiä,äänestäjät pidetään tyhminä mamujen aiheuttamista ongelmista.
Ilmoitusta julkisen sanan neuvostoon.
http://www.jsn.fi/
Onko mitenkään enää perusteltua että rahan ahneet RKP ja Kokoomus sensuroivat uutisia?
Jos esim.raiskaajana on ollut suomalainen,se heti uutisoidaan,jos maahanmuuttaja niin asiasta ei saa mainita mitään.
Haluammeko elää tälläisessä suomessa jossa samasta teosta tehdyt rikokset ovat lievempiä rikoksia?
En ajatellut äänestäväni Perussuomalaisia ,mutta nyt on pakko!- Kantsii valikoida
Ovat vaan Persutkin alkaneet mennä muitten kyytiin mukaan. Mikä oli arvattavaa että niin käy.
Kannattaa kahtella ketä sieltä äänestää jos äänestää.
- Ksml pizzasensuuri
Sanomalehti Keskisuomalaisen offsetpaino
ei pysty painamaan sanaa "pizzayrittäjä"
Vikaa yritetään korjata.- Osaavat jo
Oppi ne. Tekivät omankin uutisen, tosin lopussa piilossa oli.
- Samainen
Osaavat jo kirjoitti:
Oppi ne. Tekivät omankin uutisen, tosin lopussa piilossa oli.
http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/virkkunen-linjallaan-johdonmukaisesti/1761760
Tänään lehti kehuu Virkkusta
:D - Samainen
Samainen kirjoitti:
http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/virkkunen-linjallaan-johdonmukaisesti/1761760
Tänään lehti kehuu Virkkusta
:DSamoin ilmeisesti Lutakkoakin kalliimmaksi tulevaa aluetta :(
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/kankaasta-tulee-huikea-alue/1761126
Eihän tuollaista sarkasmipalaa viitsi kopsata mutta kopsaan tähän osan ensimmäisestä uutiskommentista:
"Jostain syystä en oikein jaksanut innostua tästä ylistyksen määrästä.
Pahoin pelkään, että alueesta tulee vieläkin ankeampi ja kalliimpi betonislummi kun Lutakosta.
. "
(nimimerkki ekkevaari)
Lisää väkeä leipäjonoihin pääsee jos niitä sallitaan edes olla, kun tuhlataan tarpeettomaan.
- sivusta seurannut
ehdotus.leivänjako piste poliisitaloon-ei varmasti pölli enää käsistä leipiä.ja he kuokkalan yh äiskät ,kannattaisi oikeasti sivistää itseään,hankia ehkäisytietoutta ,sossu maksaa ehkäisimet,kakarat tulevaisuuden huligaaneja,huostaanoeteeuja kurittomia villi-ihmisiä,sitä saa mitä tilaa,geenitkin perittyjä
- Asiat kuntoon
On niin julmetusti työttömiä kaupungissa että leivänjakoon voi palkata esimerkiksi 10 euroa tunti plus matkakulut hinnalla työttömiä niin että jokainen halukas nälkäinen saa ne kotiinsa. Ketkä hyväkuntoisia on, voisi saada ilmaisen ruoan esittämällä todistuksen työmarkkinatuesta/soppalan tuesta/muuten selvittämällä tulottomuuden/eläkeläiskortin/alle 18 ihan iän perusteella jottei olisi kouluissa nälkäisiä aina maanantaisin. Esimerkiksi jokainen päivä klo 6, klo 18 ja klo 22 jokaiseen kouluun kaupungissa ilmainen ruoka varattomille. Niissä on tilat valmiina ja senkin alan työntekijöitä on riittämiin töittä ettei ongelmia henkilökunnan palkkaamisessa ole.
- 17+16
Taitaa osasyy noihin tuon paikan järjestyshäiriöihin olla viereinen psykiatrian poli, kyllä niillä nurkilla kaikennäköistä kulkijaa näkyy nykyään olevan.
- Rotille
Olisko niitä hoitajia? Ei kait ne piikitettävinä olevat ulos pääse?
Mutta Tourulassahan on myös jokin pillerinsyöntitalo, demarien nuorisoasunnot rakentanut ja sairaanhoitopiiri syöttää rotille pillereitä. - Rotille
Rotille kirjoitti:
Olisko niitä hoitajia? Ei kait ne piikitettävinä olevat ulos pääse?
Mutta Tourulassahan on myös jokin pillerinsyöntitalo, demarien nuorisoasunnot rakentanut ja sairaanhoitopiiri syöttää rotille pillereitä.Entisissä kivääritehtaan asunnoissa siis sellainen.
- emäntäkin piilossa
ja aulaan pesiytyi yhteen aikaan melknen harakka parvi ketkä kailottivat ja häiritsivät maksavia ruokailijoitakin.huonontaa paikan mainetta jos ei tiedä asiasta.ja asiakkaillekin olisi muutenkin kohteliasta tervehtiä sisään tullessa.pingoittunut tunnelma nmykyään koko paikassa.missä se emäntä on? hänhän se luo keittiöön ja paikkaan sen tunnelman ja viihtyvyyden-ei missään!
- Haittaako lie
Eikös se ruoka ole sen verta kallista että maksavat voi lähteä muuallekin syömään? Joillekinhan antavat soppalat laput että saavat ilmattees ruokaa (plus uimahallilappusia yms.) mutta tarvii kait sitten olla hyvät suhteet soppalan täteihin jotta niitä saa.
- ...
harmillista.
http://areena.yle.fi/tv/2138850- Näitähän oli ihan
Kaksi eri lähetystä. Linkin lähetyksessä eli aiemmassa vielä mainitsivat pitseriayrittäjien olleen asialla ja sitten myöhemmässä, pidemmässä keskisuomen uutislähetyksessä eivät enää muistaneet asiaa mainita.
- Artikkeli
Keskiviikkoisessa Suur-Jyväskylän lehdessä oli myös lyhyt artikkeli ruokavarkaista. Löytyy netistäkin kun avaa näköislehden.
Harmi on köyhien kannalta kun ruoat jää saamatta, olisivat nyt edes järjestäneet jaon muualle kun niitä tilojahan taitaa olla ympäriinsä joissa voisi jakaa. Eikö sitä voisi kaupungin kanssa sopia että jakavat kouluilla niitä koulupäivän jälkeen, niissähän olisi kylmäsäilytystilojakin. Talvellahan ei tarvetta sellaisille olekaan mutta sitten kesällä. Mitähän tuossakin takana että lopettivat jaon kokonaan. Järjestöillä nyt luulisi olevan työntekijöitä tarpeeksi kun samaiset orjatöihinkin väkeä laittavat. Eli parikymmentä vartijaa kun olisi niin vähempi kiinnosta ruokaa köyhiltä viedä varkaitten. Sekä sisään että ulos vartijoita ettei onnistu viemään. Jollei parikymmentä riitä niin tuhat. Kyllähän tässä kaupungissa työttömiä riittää. - Nimiesiin.
Pizzeria yrittäjät voisi mainita nimeltä, niin tietää väistää.
- Vertailua vaan
Epäilisin ettei noi ees köyhiltä varasta, silti ei sopinut. Täällä sopii varastaa köyhiltäkin.
http://yle.fi/uutiset/suurisku_mafiaa_vastaan__poliisi_takavarikoi_250_miljoonan_euron_arvosta_omaisuutta/7047107 - rasisimia.
Eihän keskisuomalainen tai yle mainitse enää edes pizzerayrittäjä sanaakaan.
Kokoomus ja Kepulainen media. - 17+18
rasisimia. kirjoitti:
Eihän keskisuomalainen tai yle mainitse enää edes pizzerayrittäjä sanaakaan.
Kokoomus ja Kepulainen media.Hankalampi saada heitä lisää jos asiat kertoo miten ne on.
- lappilais margit
oli miten oli,ruoat ovat hyviä salaatteineen paikassa josta lopetettiin leivän jako.kiva henkilökunta .harmi vaan attä homma meni sellaiseksi josta kirjoitellaan,leipää ym tarvikkeitahan meni jakoon ihan tarpeelliseenkin käyttäjille,enin osa.mutta toivottavasti aiheuttaneen henkilöt oppivat asiasta jotakin -edes.
- Tuskin oppivat
Mitäpä ne oppisi? Vaihtavat toiseen paikkaan hakemisen varmaankin vaan.
- wefqwf
Ruokajakelu vähäosaisille loppui suomalaisen pakolaispolitiikan seurauksena.
- Rommel
Nativistit ja suomalaiset leivästä-tappelijat riehuu taas!
Syökää suomalaiset köyhät leipänne nurkan takana! - Meilllä ON oikeus
Rommel kirjoitti:
Nativistit ja suomalaiset leivästä-tappelijat riehuu taas!
Syökää suomalaiset köyhät leipänne nurkan takana!syödä leipä rauhassa ihan missä vaan OMASSA maassaMME. Ei vain salaa "kultturinrikkauksiltamme"
- Rahasta kiinni
Ehkei ihan se politiikka sinänsä syynä vaan ne kaikki välistävetäjät. Eli suurin osa väkeä. Voi sanoa että politiikka mutta jotenkin kuulostaa sille ettei olisi itse politiikka syynä vaan kaikki ne roistot jotka on päättäjinä ja samalla kavereilleen rahaa laittamassa eli kavereilla on ne keskukset joihin viedään väkeä joista saa rahaa.
Isot rahat tekevät kun ottavat ne jotka maksaa, eivätkä hädänalaisia. - Nähkööt nälkää
Rommel kirjoitti:
Nativistit ja suomalaiset leivästä-tappelijat riehuu taas!
Syökää suomalaiset köyhät leipänne nurkan takana!"Syökää suomalaiset köyhät leipänne nurkan takana! "
Eihän se onnistu jos sekin viedään käsistä. Suurin osa ei tuollaisiin paikkoihin uskalla mennäkään. - Ei ole maata
Meilllä ON oikeus kirjoitti:
syödä leipä rauhassa ihan missä vaan OMASSA maassaMME. Ei vain salaa "kultturinrikkauksiltamme"
Valloitettu on. Ei meidän.
- pähkäilijä
Jokohan pian koittaa aika jolloin kaupoista ei enää heitetä ruokaa lukittuihin roskiksiin?
Koko ajan höyrytään että kotitalouksista heitetään hukkaan ruokaa niin ja niin paljon mutta kukaan ei juurikaan puhu siitä kuinka kaupoista heitetään esim leipätuotteita roskiin tuhottomat määrät viikoittain, tosin ne menee poltettavaksi ja siitä saadaan lämpöä mutta onhan se aika hurjaa että vaivalla kasvatetusta viljasta vaivalla tehty leipä ja vaivalla kauppoihin kuskattu leipä kipataan keräysastioihin joista se kuljetetaan poltettavaksi ja ihmiset näkee nälkää ympäri maailman.
Eikö esim niiden tuotteiden osalta joita menee jatkuvasti roskiin, niin voisi alentaa hieman myyntihintaa niin jospa ihmiset ostaisivat niitä tuotteita enemmän niin silloin ei niitä jäisi niin paljon heitettäväksi roskiin. Luulisi näin maalaisjärjellä ajateltuna parempi hieman pienempi kate saada tuotteesta kuin ei ollenkaan sen mentyä roskiin.- Kallista on
"Koko ajan höyrytään että kotitalouksista heitetään hukkaan ruokaa niin ja niin paljon"
Eipä tuota ihan joka vuosi ole tullut tehtyä.
Onhan niitä varakkaita jotka ostelevat mitä sattuu vaikkeivat syökkään, nuorempaa väkeä taitavat olla he, vaan en minä ainakaan ole raaskinut.
Sitten ostan lisää kun entiset loppuu, enkä etukäteen niin että jää syömättä. - pähkäilijä
Kallista on kirjoitti:
"Koko ajan höyrytään että kotitalouksista heitetään hukkaan ruokaa niin ja niin paljon"
Eipä tuota ihan joka vuosi ole tullut tehtyä.
Onhan niitä varakkaita jotka ostelevat mitä sattuu vaikkeivat syökkään, nuorempaa väkeä taitavat olla he, vaan en minä ainakaan ole raaskinut.
Sitten ostan lisää kun entiset loppuu, enkä etukäteen niin että jää syömättä.Tässä "ruokaa roskiin"-asiassa kyseessä etenkin lapsiperheet, niissä menee varmaan ruokaa roskiin kaikkein eniten, yhden hengen käsittävissä talouksissa ruokaa menee roskiin varmaan hyvin vähän.
Samoin käy esim seisovien pöytien ravintoloissa kuten esim liikenne-asemat joissa ahmitaan lautaselle ja tarjottimelle enemmän kuin jaksaa syödä ja loppu jääkin sitten odottamaan roskiin kippaamista. - On yksinäisiäkin
pähkäilijä kirjoitti:
Tässä "ruokaa roskiin"-asiassa kyseessä etenkin lapsiperheet, niissä menee varmaan ruokaa roskiin kaikkein eniten, yhden hengen käsittävissä talouksissa ruokaa menee roskiin varmaan hyvin vähän.
Samoin käy esim seisovien pöytien ravintoloissa kuten esim liikenne-asemat joissa ahmitaan lautaselle ja tarjottimelle enemmän kuin jaksaa syödä ja loppu jääkin sitten odottamaan roskiin kippaamista.Olen mä joskus tuttavia ihmetellyt ihan yksinäisiä jotka ostaa melkoiset määrät ruokaa ja sitten menee roskiin kun eivät syö. Ei sitä kehtaa sanoa mitään vaikka mieli tekisi.
Ravintolat ja kaupathan heittää enemmänkin kun on oltava myytävää tai asiakkaat vaihtaa paikkaa, osa sitten jää vanhaksi. - Lapsiperheet
pähkäilijä kirjoitti:
Tässä "ruokaa roskiin"-asiassa kyseessä etenkin lapsiperheet, niissä menee varmaan ruokaa roskiin kaikkein eniten, yhden hengen käsittävissä talouksissa ruokaa menee roskiin varmaan hyvin vähän.
Samoin käy esim seisovien pöytien ravintoloissa kuten esim liikenne-asemat joissa ahmitaan lautaselle ja tarjottimelle enemmän kuin jaksaa syödä ja loppu jääkin sitten odottamaan roskiin kippaamista.Perheestä katsottua:
Ostetaan kaikki mitä tenavat haluaa ja tenavia on myös vanhemmat.
Kolme jääkaappipakastinta löytyy ja suurin osa vanhentunutta ruokaa jota aina välillä hyi yök heitetään menemään.
- voisiko joku
ystävällinen vihjaista että minkäköhän nimisestä pitseriasta on kyse.
Ei joutuisi nuo kaikki olemaan epäilyuksenalaisia ja kärsimään mahdollisesta asiakaskadosta juuri tuosta tietämättömyydestå johtuen.- Samapa se
Mitäpä siinä menettää, rahat säästyy jos välttää tasapuolisesti kaikkia ja terveellisempääkin saa mikäli itse ruokansa laittaa.
Olisiko sitä useammankin paikan väkeä ollut kun eivät kerro. - Okfoidsj
Samapa se kirjoitti:
Mitäpä siinä menettää, rahat säästyy jos välttää tasapuolisesti kaikkia ja terveellisempääkin saa mikäli itse ruokansa laittaa.
Olisiko sitä useammankin paikan väkeä ollut kun eivät kerro.Joo kortistoon vaan kaikki mamutaustaiset yrittäjät, tulee meille suomalaisille tosi halvaksi. Rahat säästyy.
- Pohditaanpa
Okfoidsj kirjoitti:
Joo kortistoon vaan kaikki mamutaustaiset yrittäjät, tulee meille suomalaisille tosi halvaksi. Rahat säästyy.
Mitäpä luulisit, moniko pitserian notkuilijasta ei ole kortistossa?
Aikaa on kesken työpäivän käydä ryöstämässä ruokia toisilta.
Suhteita silti niin että sama saa jatkua. Varmaan tosihyödyllisiä sivubisneksiä.
- porpporvarit out
hei te keillä on hyvä elämä,ja rahaa paljon,miksi vaivaatte lihavaa päätänne vähävaraisten ihmisten leip asiasta-on se helppo olla onnellinen,luulisi rikkaiden olevan lepposia ja hykerrellä lihavana sohvalla rauhassa eikä haukkua työttömiä,kuten joillakin köyhä.rasisteilla palstalla tapana,olkaa te vaan tyytyväisä ,vai onko tyhjä olo kun ei muka huolia että otatte kantaa leipää tarvitsevia arvostelemalla.luulis helppoo olla varakas ja sika tyytyväisä,kateellista katkeraa ,vihaisioa rikkaita ,hävetkää
- Sina ole
ummarta nut vaarin. Me rikkaat suomalaaiset pidetän köyhän väen puolta ja haluta että te ette vie ruokaa köyhiemme käsistä. Se ilmanen ruoka ei ole tarkoitus tehdä bisnes teille.
- Kannelmäki
Sina ole kirjoitti:
ummarta nut vaarin. Me rikkaat suomalaaiset pidetän köyhän väen puolta ja haluta että te ette vie ruokaa köyhiemme käsistä. Se ilmanen ruoka ei ole tarkoitus tehdä bisnes teille.
Kyllä sitä nälkä on oikeasti nähty, aikoinaan kun lähdin työn perässä Helsinkiin ja ennekuin ensimmöinen palkka tuli niin nälkä möyri mahassa niin että loppu kuusta alkoi olla jo aika heikko olo, oli onneksi syksy niin sai muutaman omenan aina jostain tien varressa olevasta omenapuusta. ei ollut latin latia eikä ketään tuntenut, varastaminen kaupasta ei tullut edes mieleen, sitä jälkeen päin olen ihmetellytkin, ei kai ollut sitten ihan nälkäkuolema likellä kun ei älynnyt roskiksia mennä tonkimaan, eräältä grilliltä sain yhden annoksen sinä kuukautena kerjättyä ilmaiseksi, hyväntahtoinen nainen oli omistajana ja antoi annoksen, jäi maksamatta ja lähdin pois helsingistä jonkin ajan kuluttua mutta palasin reilun kymmenen vuoden päästä takaisin samoille kulmille ja kas vielä oli sama grilli ja sama nainen tiskin takana, menin ja maksoin yli kymmenen vuoden takaisen grilli annoksen, nainen ei millään olisi ottanut maksua enää mutta sain maksettua ja siitä tulikin hyvä mieli.
- Etpä ole ainoa
Kannelmäki kirjoitti:

Olen nähnyt minäkin. Siksikään en voi ymmärtää miksi köyhiltä ruokaa vieviä ei oteta kiinni ja nimiä julkaista. Ja jos ovat ulkomaisia, viedä sinne mistä ovat tulleetkin.
Minusta on erityisen raskauttavaa viedä sellaiselta kellä ei ole, mutta nähtävästi täällä köyhiltä saa viedä ruoatkin kädestä eikä siitä välitetä.
- Huomatkaa...
lainausmerkit sanana Suomalaisia molemmin puolin.
Omasta mielestäni suomalaisia vaivaa se, kun äänestetään sellaisia edustajiksemme, jotka loppupeleissä eivät sitten edustakaan meitä suomalaisia vaan kaikkia muita mahdollisia tahoja ja valvovat näiden etuja. Ei meidän suomalaisten, jotka heidät on sinne edustamaan äänestäneet.- Harmi vaan että
Lehdet höpisee omiaan niin paljon että ei suurikaan osa ole tietoinen niitten touhuista, kun ei missään kerrota.
- .....
yöunet menee
- Kauas poies
Syrjempään muuttaan. Ei ole yhtä montaa auttavaista ulkomaista.
Ennen se oli niin että kaikki innostui kun ulkomaisen näki, valtio kaverina sitten päätti että tuodaan tänne sellasia joista ei innostuta.
- entinen kävijä
saakos siellä ruokapaikassa nykyään asiakas syödä rauhassa ,ilman että joku urpo änkää itsensä samaan pöytään kysymättä,ja paasaamaan kovalla äänellä ja ristikuulustelemaan ? paha puhua ruoka suussa,sen tähden syön nykyään kotona ja paikoissa mitkä koen sivistyneimpien paikaksi.muutama kerta riitti ihan oikeesti sivsitymättömien paikassa.ruoka suussa ei puhuta jeikä huudella koko salin läpi
- Missäpä semmonen
Eipä ole tullut sellaista vielä vastaan.
Ettet vaan käynyt pubissa? Lähiöpubeissa on useasti, tai ainakin oli silloin vielä kun tupakkiakin niissä polteltiin, juttelevaistakin väkeä. Keskustassa taasen tuppisuista.
- nou taxes
Näin kun ulkomaalainen pizzeria mies palautti kahden euron kolikoita 500,- euron arvosta Prisman neuvontaan.
Oli siinä mamulle kertynyt hiluja.- Pisnes on pisnes
Ei ole tainnut pitsanmyynti vähentyä.
- Mellastus sallittu
monni kirjoitti:
Oli samainen jo tuossa toisessa pitseriaketjussa eli
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11996545
mainittunakin, eivätpä vaan taida tehdä oikein mitään näille. - Mellastus sallittu
Mellastus sallittu kirjoitti:
Oli samainen jo tuossa toisessa pitseriaketjussa eli
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11996545
mainittunakin, eivätpä vaan taida tehdä oikein mitään näille.Mikä sitten liekkään se mistä kertovat kolmannessa pitsaketjussa eli
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12015612
kun ei sen nimistä paikkaa ole netissä ainakaan?
- rikas mieli
Aika vähän tulee esille niitä jotka tarvitsevat apua ja ai niin Suomessahan ei saa kerjätä, itse kyllä autan jos tiedän että joku on avun tarpeessa mutta apuni on rajottunut lähinnä sukulaisiin, köyhä olen itsekin mutta juuri se onkin niin että köyhä antaa vähästäkin mutta rikkaat ei paljostakaan, jos voittaisin lotossa niin se olisi varma että minun lottovoitto hupenisi kyllä niin että lahjoittaisin rahaa niille jotka sitä oikeasti tarvitsee, en välttäämätä mihinkään lastensairaala-projekteihin tms sillä minusta tuntuu että tuollaisissa isoissa lahjoitusprojekteissa taitaa olla monta välikättä joka nappaa sieltä osansa ja tällaiset rakentamiset yms kuuluu tehdö vero-euroista, toki hyvä että joku viitsii niihinkin rahojaan lahjoittaa, itse pysyttelisin ruohonjuuritason lahjoituksissa.
- Eivät viitsi
"köyhä olen itsekin mutta juuri se onkin niin että köyhä antaa vähästäkin"
Tämä se omakin huomio on. Jotkin sananlaskut ovat paikkansapitäviä.
"mihinkään lastensairaala-projekteihin"
Iso raha saa pitää rakennuksen pienellä panostuksella, sanoivat muualla.
Vuokratulot jo melkoiset sitten.
"itse pysyttelisin ruohonjuuritason lahjoituksissa"
Minusta parasta olisi pyrkiä vaikuttamaan poliitikkoihin - tai ainakin yrittää äänestää sellaisia jotka ei vihaa kanssaihmisiään. Viime eduskuntavaaleissa taisi jokin Hursti olla ehdolla, muttei tullut valituksi. Kehnot oli nettisivut hällä.
Jotenkin vaikutti sille että hän ei olisi vihannut, mutta muista en sitten tiedä.
Kuitenkaan yksittäinen ei voi montaa auttaa, paitsi ne varakkaat pystyisi jos tahtoisivat mutta kun eivät tahdo.
Töihin valitessa tms. voi yksittäinen valita sen jonka eniten töitä tarvii, sen oman sukulaisen sijaan, mutta harvempi niinkään tekee.
Järjestöt vaikuttavat korruptoituvan aika äkkiä. Pelastusarmeijaa pitävät luotettavimpana, auttavat ihan narkkareita sun vastaaviakin, mutta narkkareille paras apu olisi etukäteen niin että eivät alkaisikaan käyttämään aineita. Sitä taasen ei täällä tapahdu kun pitää poliitikot sekä lehdistöt niin myönteisinä juttuina niitä. Yleinen mielipide on kehno joten niitä ei torjuta.
Pelastusarmeijankin keräykset menevät eri maihin, miten muualla toimivat hankala ulkopuolisen arvioida.
Täällä kuitenkin olisi valtion tehtävä huolehtia ettei köyhiltä ryöstetä ruokaa, ei siitä viitsi huolehtia. - Vapaaehtoisuus
Eivät viitsi kirjoitti:
"köyhä olen itsekin mutta juuri se onkin niin että köyhä antaa vähästäkin"
Tämä se omakin huomio on. Jotkin sananlaskut ovat paikkansapitäviä.
"mihinkään lastensairaala-projekteihin"
Iso raha saa pitää rakennuksen pienellä panostuksella, sanoivat muualla.
Vuokratulot jo melkoiset sitten.
"itse pysyttelisin ruohonjuuritason lahjoituksissa"
Minusta parasta olisi pyrkiä vaikuttamaan poliitikkoihin - tai ainakin yrittää äänestää sellaisia jotka ei vihaa kanssaihmisiään. Viime eduskuntavaaleissa taisi jokin Hursti olla ehdolla, muttei tullut valituksi. Kehnot oli nettisivut hällä.
Jotenkin vaikutti sille että hän ei olisi vihannut, mutta muista en sitten tiedä.
Kuitenkaan yksittäinen ei voi montaa auttaa, paitsi ne varakkaat pystyisi jos tahtoisivat mutta kun eivät tahdo.
Töihin valitessa tms. voi yksittäinen valita sen jonka eniten töitä tarvii, sen oman sukulaisen sijaan, mutta harvempi niinkään tekee.
Järjestöt vaikuttavat korruptoituvan aika äkkiä. Pelastusarmeijaa pitävät luotettavimpana, auttavat ihan narkkareita sun vastaaviakin, mutta narkkareille paras apu olisi etukäteen niin että eivät alkaisikaan käyttämään aineita. Sitä taasen ei täällä tapahdu kun pitää poliitikot sekä lehdistöt niin myönteisinä juttuina niitä. Yleinen mielipide on kehno joten niitä ei torjuta.
Pelastusarmeijankin keräykset menevät eri maihin, miten muualla toimivat hankala ulkopuolisen arvioida.
Täällä kuitenkin olisi valtion tehtävä huolehtia ettei köyhiltä ryöstetä ruokaa, ei siitä viitsi huolehtia.Kellä auttamisen halu on, ehkä kannattaisi mennä tuonne vapaaehtoiseksi
http://www.hurstinapu.net/
mutta olla järjestäytymättä eli olla oppimatta mitä sanovat (paitsi jos kuulostaa sille että niin se menee)
En kyllä ymmärrä miksi opiskelijoillekin jotain jakavat, ainakin sivujensa mukaan, mutta olkoot nyt sitten. Opiskelijoilla kumminkin on tuet. Tölkinkerääjät joilta ne jääneet pois on eri juttu. - On toinenkin
Vapaaehtoisuus kirjoitti:
Kellä auttamisen halu on, ehkä kannattaisi mennä tuonne vapaaehtoiseksi
http://www.hurstinapu.net/
mutta olla järjestäytymättä eli olla oppimatta mitä sanovat (paitsi jos kuulostaa sille että niin se menee)
En kyllä ymmärrä miksi opiskelijoillekin jotain jakavat, ainakin sivujensa mukaan, mutta olkoot nyt sitten. Opiskelijoilla kumminkin on tuet. Tölkinkerääjät joilta ne jääneet pois on eri juttu.Ja toinen. Mutta kriittisesti, ei senttiäkään lahjoittaen ennenkuin näkee ettei mene joillekin puolueitten määrämäämille ja itselleen rahat ottaville johtajille spr:n yms. tapaisesti.
http://pelastusarmeija.fi/ - Toimii jos tahtoo
Vapaaehtoisuus kirjoitti:
Kellä auttamisen halu on, ehkä kannattaisi mennä tuonne vapaaehtoiseksi
http://www.hurstinapu.net/
mutta olla järjestäytymättä eli olla oppimatta mitä sanovat (paitsi jos kuulostaa sille että niin se menee)
En kyllä ymmärrä miksi opiskelijoillekin jotain jakavat, ainakin sivujensa mukaan, mutta olkoot nyt sitten. Opiskelijoilla kumminkin on tuet. Tölkinkerääjät joilta ne jääneet pois on eri juttu.Onnistuivat lopettaan viemiset Helsingissä kummiskin, Jyväskylässä eivät välitä vaan lopettavat vaikka ihan ryöstöjä oli kyseessä.
https://fi-fi.facebook.com/pages/Hurstin-ruoka-avun-vainoaminen-lopetettava/147199815349007
Sanovat että epäilivät viroon asti menevän ruokien ja alkoivat kysyyn kelan korttia.
- kulttuurieroja
no ovat mamut käsittäneet senkin asian ihan täysin väärin!
- Ettei vaan..
Hyvin toimi tämä.
Loppui ruoan jaot eikä ole vieläkään alkaneet uudelleen.
Jospa oli ihan suunniteltu juttu?
Miten kukaan kehtaisi tuollaista tehdä muuten kuin palkkaa saamalla, rahahan se moraalin vie? - Tottahan arvoisat
Kunniakansalaiset saa ensin.
Kari Suomalainen asiaa havainnollistavan kuvan piirsi jo vuonna 1990.
http://pics.kuvaton.com/kuvei/maahanmuuttajat_comic.gif
- karpolla on asiaa
olen vierestä todistanut kuinka poliisit todellakin usein ovat yli ystävällisiä mamuille . se on todella väärin se . siinä tulee monesti supi suomalaiselle semmonen pikkusen raivoisa olo kun omassa kotimaassaan tuntee olevansa tavallaan alempi arvoinen. nimittäin on huomattavaa että poliisiilla on TÄYSIN ERI ASENNE kun he puhuttelevat suomalaisia ...
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6015018Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?252884HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2652381- 1251710
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271453Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3461358Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101193- 121085
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73926- 100853