mitkä pizzeriat?

19+11

mitkä mamupizzeriat vievät ruuat suomalaisen nälkäänäkevän edestä?

Työttömien yhdistys lopettaa ruoka-avun häiriöiden vuoksi

Jyvässeudun työttömien yhdistys lopettaa ruoka-avun jakamisen. Yhdistyksen hallitus on päättänyt lopettaa lahjoitus-elintarvikkeiden jakamisen jatkuvien häiriökäyttäytymisten ja ruoka-avun väärinkäytön vuoksi.

Jyvässeudun työttömien yhdistys on jakanut ruoka-apua vapaaehtoisvoimin kolme kertaa viikossa.

– On ilmennyt jatkuvasti käyttäytymishäiriötä. Sekä vapaaehtoisemme, työntekijät että asikkaat ovat kertoneet jopa väkivallan uhkasta. Tässä on oikeasti jouduttu jopa käsirysyyn, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Kaarina Tuohimaa.

Tuohimaan mukaan virkavaltaa on jouduttu soittamaan paikalle useita kertoja.

– Hallitus oli yksikantaan sitä mieltä, että tällainen ei käy, että meillä on poliisivartio ruoka-avun jaossa, hän sanoo.

Ruoka-apua ovat Tuohimaan mukaan olleet hakemassa myös sellaiset, joille se ei kuulu.

– Tässä ihan viime aikoina paikallisia pizzeriayrittäjiä on tullut tähän jo etukäteen varmistelemaan elintarvikkeiden saantia niin, että he ovat säkkien kanssa noutamassa parhaat päältä. Muilta asiakkailta on myös ihan käsistä viety heille jo annettua ruoka-apua, hän sanoo.

Tuohimaa kertoo, että lahjoittajat ovat luvanneet etsimä lahjoituksilleen muita jakelijoita.

Ongelmat alkoivat kun Työttömien yhdistys muutti Kumppanuustalolta Kansalaistoiminnankeskus Mataraan noin vuosi sitten.

– Aiemmin ongelmat olivat hyvin pieniä, niin kuin normaalisti jossain voi olla päihtyneitä henkilöitä, sanoo Tuohimaa.

Hän sanoo, että tyypillisesti oikealla asialla olevia ruoanhakijoita on joitakin kymmeniä kerrallaan.

http://yle.fi/uutiset/tyottomien_yhdistys_lopettaa_ruoka-avun_hairioiden_vuoksi/7035810

58

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfgghj

      Niin siinä käy kun mutut etuilee niin saavat käkättimeensä

      • Eihän tossa

        kukaan mutuille käkättimeen ole antanut, vaikka ehkä olisivat sen ansainneetkin tässä tapauksessa.

        Mamujen ansiosta vaan loppui heikko-osaisilta ruoka-avun saaminen.

        Onko tuo nyt sitten sitä kaivattua kulttuurin rikkautta, jota meidän tulee suvaita?

      • Uutispimento
        Eihän tossa kirjoitti:

        kukaan mutuille käkättimeen ole antanut, vaikka ehkä olisivat sen ansainneetkin tässä tapauksessa.

        Mamujen ansiosta vaan loppui heikko-osaisilta ruoka-avun saaminen.

        Onko tuo nyt sitten sitä kaivattua kulttuurin rikkautta, jota meidän tulee suvaita?

        Näitä uutisia kun aina siloittelevat tai jättävät uutisoimatta kokonaan mikäli mamuista on kyse, niin voisi pohtia sitäkin että mitähän kaikkea muuta on tapahtunut kun lopettivat ihan.

        Jos suomalaisia olisi olleet, varmaan olisi ruokavarkaat nimien ja paikkojen joihin niitä vievät, nimien kera kerrottu ja jokseenkin joka lehdessä.

      • Hiirulaistoimittaja
        Uutispimento kirjoitti:

        Näitä uutisia kun aina siloittelevat tai jättävät uutisoimatta kokonaan mikäli mamuista on kyse, niin voisi pohtia sitäkin että mitähän kaikkea muuta on tapahtunut kun lopettivat ihan.

        Jos suomalaisia olisi olleet, varmaan olisi ruokavarkaat nimien ja paikkojen joihin niitä vievät, nimien kera kerrottu ja jokseenkin joka lehdessä.

        Pizzeriayrittäjä sanaa ei saa käyttää
        Aiemmin hysteerisessä pelossa elävä lehdistö on kieltänyt:
        seuraavat sanat:
        -lakritsi
        -musta maali
        -musta tuntuu
        -muu maa mustikka
        -rusketus
        -lättänenä
        -käkkäräpää
        -tasankojen mies
        -mustamakkara
        -Mustanaamio
        -musta lammas
        -mustat silmat
        -pikimusta
        -Mannesman (patentoitu putken valssausmenetelmä)

      • Lakuja ei ole enää
        Hiirulaistoimittaja kirjoitti:

        Pizzeriayrittäjä sanaa ei saa käyttää
        Aiemmin hysteerisessä pelossa elävä lehdistö on kieltänyt:
        seuraavat sanat:
        -lakritsi
        -musta maali
        -musta tuntuu
        -muu maa mustikka
        -rusketus
        -lättänenä
        -käkkäräpää
        -tasankojen mies
        -mustamakkara
        -Mustanaamio
        -musta lammas
        -mustat silmat
        -pikimusta
        -Mannesman (patentoitu putken valssausmenetelmä)

        Nekerismiähen suukkojakaan ei enää saa, vai olisiko olleet naisen.
        Ehkä kyseessä oli sukupuolierottelu, kun naisen kuva niissä oli. Nekerismiähiä tänne saa tuoda, vaan naiset pidetään kaukana. Sama se mistä ovat.

        Mamuakin sanoneet rasistiseksi sanaksi vaikka itse nämä sen keksivät ettei sovi sanoa sellaisella termillä mikä kertoisi mistä ovat kotoisin.

    • jaksakaa suomalaiset

      Vittu. kun ovat röyhkeää porukkaa...

      • Se on loppu

        Lisääntyy tämä. Kaikki äänestää hallitusta, kepuleita jne.
        Ei tule muutosta ei.

        Ensin köyhdytetään kansa, muutetaan lehdet tabloideiksi, sitten korvataan kansa ja ryhdytään siirtomaaherroiksi uudelleen. Niin se menee, ei ole vastustajia enää. Ovat napsineet kaikki pois yksi kerrallaan kun kukaan ei ole protestoinut.

    • eki ja tuula

      Ovatkohan mamut ahneita ja röyhkeitäkin?? harmi

      • Opetettuja

        Niin käyttäytyvät kuin mamukeskuksissa heitä opetetaan käyttäytymään. Isot rahat saa poliitikot niistä keskuksista ja tovereitaan töihin niihin.

    • EU tukiaisiako??

      Onkohan valkoinen ruusu listoilla ja noutopalveluna hakennu edullista safkaa EU

      • Vaihtuvat

        Aiemmin oli joku Huhtakeskuksessa sijaitseva jonka väki haki siellä olevasta jakelusta.
        Ei sano että sama olisi asialla.
        Nehän taitavat omistajia ja työntekijöitä vaihdella sitä tahtia että kuka eilen haki on tänään jo toisessa kaupungissa ja huomenna kolmannessa.

        Mistä näistä ikinä tietää vaikka joku vieressä asuva järkännyt koko homman päästäkseen jakelusta eroon. Uutisointikin kun sensuroidaan.

    • ullatustayte

      tanaan ullatustayte!

      tervetuloa! ullatustatayte vaihtuu paivittain, riippuen mista tayte on saatu!

      t. paikallinen pizzaurittaja

      • Nami nami

    • Kielletty sana

      Ksml:n loikii kuin "aropupu" .Sensuroi ja lukitsee viestiketjun tästä asiasta.

      Ksml:n mukaan sanaa "pizzeriayrittä" ei saa mainita.Ihme toimintaa.!
      Mullikka-lehti häpäisee sananvapautta.

      Yle KS
      http://areena.yle.fi/tv/2138850 (ei sensuroitu 16.1.2014 klo 18.32)
      http://areena.yle.fi/tv/2139246 (sensuroitu 16.1.201 klo 19.23)
      Katso Yle areenassa ja hämmästy.

      Miksi ? Tuliko biadeen konttorilta viesti ? Että Suomessa kielletty sana on "pizzeriayrittäjä".Hehh,hehh mää kualen nauruun heh hiih

      • Pizzeriat

        Päivän lehdessä olivat ihan uskaltaneet mainita pizzeriayrittäjät.
        Ei kerrottu mistä pizzeriasta.

        Jostain on puoluetoimistoista käsketty lehtiä vaikenemaan siitä päätellen ettei keskari ainoa ole joka tuota harrastaa. Nyt kun Yle kuitenkin kertoi niin turha oli vaieta enää. Mitenhän käynyt sille joka Ylellä kertoi.

      • Aamulehti Keuruu
        Pizzeriat kirjoitti:

        Päivän lehdessä olivat ihan uskaltaneet mainita pizzeriayrittäjät.
        Ei kerrottu mistä pizzeriasta.

        Jostain on puoluetoimistoista käsketty lehtiä vaikenemaan siitä päätellen ettei keskari ainoa ole joka tuota harrastaa. Nyt kun Yle kuitenkin kertoi niin turha oli vaieta enää. Mitenhän käynyt sille joka Ylellä kertoi.

        "Isoveli" valvoo lehdistöä.Vain Seiska uskaltaa puolustaa
        enää sananvapautta.

        Muu lehdistö nöyristelee,Ksml on jo nöyryytetty
        lopullisesti.Tilaajapako kiihtyy.

      • Mennyttä ovat
        Aamulehti Keuruu kirjoitti:

        "Isoveli" valvoo lehdistöä.Vain Seiska uskaltaa puolustaa
        enää sananvapautta.

        Muu lehdistö nöyristelee,Ksml on jo nöyryytetty
        lopullisesti.Tilaajapako kiihtyy.

        Hesari on ihan omaa luokkaansa, mutta näyttää suunnan muille.
        Nyt kun opettavat tähän tabloidisysteemiin lapsia nuorista pitäen, ei ne paremmasta enää tiedäkään. Eihän nykyiset parikymppisetkään ole nähneet maata ennen mokutusta.

    • Moi!

      nyt riitti.
      täältä tullaa Kotipizza!

      • Moi!

        siis TULLAAN

    • kumppatalo ok

      jokikievari meni alas kumppatalon jälkeen ,emännän vaihtuessa koko toiminta kuihtunut ja ilmapiiri hajonnut olemattomiin,ja leivätki viedään käsistä,

      • Väärä paikka taas

        Varmaan paikkakin vaikuttaa, oli se entinen niin hankalasti saavutettavissa ettei siellä käynyt kuin eläkeläisiä autoilla. Uusikin paikka vähäsen syrjässä heidän kannaltaan jotka ei autoa omista tai ei hyvässä kunnossa ole jotta keskustasta pääsee kävelemään.

        Tuollaset paikat pitäisi olla lähiöissä omansa eikä keskitettynä jonnekin, tällöin eniten tarvitsevat pääsisi paikalle. Autoileville nyt on paljon muutakin vaihtoehtoa ja tekemistä. Vaihtoehtoisesti bussiliikenne ilmaiseksi ja keskustaan bussipysäkin viereen toiminnot. Sehän ei poliitikkoja jotka näitä järjestää viemään työttömiltä omaa aktiivisutta ja suuntaamaan sitä haluttuun suuntaan, haittaa tietenkään ettei kehnokuntoiset pääse paikalle, ei ne kuitenkaan mielenosoitusta järjestäisi tms. Mutta jos paikka oikeasti sitä mitä sanoo edustavansa, edustaisi, niin eihän sitä piiloon olisi laitettu Tourulaan.

        Tilaahan siinäkin keskustan bussipysäkkien vieressä olisi, tyhjää parkkipaikkaa johonka rakentaa parkkihallia ja toimintoa.

      • Kerralla kunnolla
        Väärä paikka taas kirjoitti:

        Siitä vanhasta paikastakin onnistuivat jonkin kiistan tekeen:

        Uutinen ylempää, täältä asiallinen kommentti:
        http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/15/74779.htm#789473

        19.1.2014 17:29:14
        Otsikko: Kaupungin kuumin kaavakiista veti salin täyteen

        Vähän nyt Kostaja perusteluja pöytään, ei tilanne todellakaan ole ihan noin selvä. Tässä rakenteilla olevilla tonteilla ei ole mitään mitään historiallista tai säästettävää arvoa (pl. jo kaavaluonnoksessa säästetyt rakennukset). Viereisen rakennushistoriallisesti arvokkaan alueen säästäminen on tietysti itsestään selvyys. Se, että keskustassa on puuvilloja ei tarkoita sitä, että viereen pitäisi rakentaa samanlaista. Hyvällä suunnittelulla rakennukset voivat olla aivan hyvin esitetyn korkuisia. Toivottavasti kaupunki ei ala nöyristelemään ja laskemaan kerroksia.

        Ne jotka vaativat Wivi Lönnin villoja vastaavanlaisia 2-kerroksisia taloja Kumppanuustalon monttuun voisivat käydä vähän kävelemässä paikan päällä ja tutkimassa alueen topografiaa. Varmasti miellyttävää tuijotella ikkunoista tienpiennarta.

        Puhutaan kuitenkin alueesta, jonka pitäisi jo luoda keskustaan saapuvalle mielikuvaa kaupunkikeskustasta.

        ^^^
        Siinä yliopiston viereen opiskelija-asuntoja suunnittelivat mutta joillekin ei sovi. Eikö se jokseenkin paras paikka niille olisi? Kunhan riittävän korkeita taloja tekisivät että näkevätkin sieltä talosta jotain ikkunoistaan. 30 kerrosta voisi olla sopiva sille paikalle.

        Olisi sellainen kaupunkiin tuloportti - tapainen rakennus. Alimmat kerrokset parkkipaikkaa, erillistä pihaa ei tarvisikaan kun heillä olisi yliopisto siinä lähellä, samoin kuin Lounaispuisto, joissa kesäaikaan käydä. Lapsia omaavat opiskelijathan voisi edelleen asua ylioppilaskylässä jossa tilaa on hyvin.
        Onhan se vähäsen omituista sekin kun koulu on toisessa kaupunginosassa ja yo-kylä toisessa, samoin kuin opiskelija-asunnot muutkin. Autojakaan ei jokaisella heistä ole niin turhaan on erilleen rakennettu.

      • Hups, korjaus:
        Kerralla kunnolla kirjoitti:

        Korjaan, uutinen alempaa eli tässä:
        http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kaupungin-kuumin-kaavakiista-veti-salin-tayteen/1751696

      • Korjaus 2:
        Hups, korjaus: kirjoitti:

        Korjaan, uutinen alempaa eli tässä:
        http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kaupungin-kuumin-kaavakiista-veti-salin-tayteen/1751696

        Tämä jätti erikoismerkkejä tulematta eli se varsinainen mielipidekirjoitus, jota täällä kommentoin sitten oli tämä:

        Otsikko: Kaupungin kuumin kaavakiista veti salin täyteen

        Vähän nyt Kostaja perusteluja pöytään, ei tilanne todellakaan ole ihan noin selvä. Tässä rakenteilla olevilla tonteilla ei ole mitään mitään historiallista tai säästettävää arvoa (pl. jo kaavaluonnoksessa säästetyt rakennukset). Viereisen rakennushistoriallisesti arvokkaan alueen säästäminen on tietysti itsestään selvyys. Se, että keskustassa on puuvilloja ei tarkoita sitä, että viereen pitäisi rakentaa samanlaista. Hyvällä suunnittelulla rakennukset voivat olla aivan hyvin esitetyn korkuisia. Toivottavasti kaupunki ei ala nöyristelemään ja laskemaan kerroksia.

        Ne jotka vaativat Wivi Lönnin villoja vastaavanlaisia 2-kerroksisia taloja Kumppanuustalon monttuun voisivat käydä vähän kävelemässä paikan päällä ja tutkimassa alueen topografiaa. Varmasti miellyttävää tuijotella ikkunoista tienpiennarta.

        Puhutaan kuitenkin alueesta, jonka pitäisi jo luoda keskustaan saapuvalle mielikuvaa kaupunkikeskustasta.

      • Korjaus/selvennys 3:
        Korjaus 2: kirjoitti:

        Ja kommentti tämä:

        Siinä yliopiston viereen opiskelija-asuntoja suunnittelivat mutta joillekin ei sovi. Eikö se jokseenkin paras paikka niille olisi? Kunhan riittävän korkeita taloja tekisivät että näkevätkin sieltä talosta jotain ikkunoistaan. 30 kerrosta voisi olla sopiva sille paikalle.

        Olisi sellainen kaupunkiin tuloportti - tapainen rakennus. Alimmat kerrokset parkkipaikkaa, erillistä pihaa ei tarvisikaan kun heillä olisi yliopisto siinä lähellä, samoin kuin Lounaispuisto, joissa kesäaikaan käydä. Lapsia omaavat opiskelijathan voisi edelleen asua ylioppilaskylässä jossa tilaa on hyvin.
        Onhan se vähäsen omituista sekin kun koulu on toisessa kaupunginosassa ja yo-kylä toisessa, samoin kuin opiskelija-asunnot muutkin. Autojakaan ei jokaisella heistä ole niin turhaan on erilleen rakennettu.

      • Valtiontaloon
        Väärä paikka taas kirjoitti:

        Varmaan paikkakin vaikuttaa, oli se entinen niin hankalasti saavutettavissa ettei siellä käynyt kuin eläkeläisiä autoilla. Uusikin paikka vähäsen syrjässä heidän kannaltaan jotka ei autoa omista tai ei hyvässä kunnossa ole jotta keskustasta pääsee kävelemään.

        Tuollaset paikat pitäisi olla lähiöissä omansa eikä keskitettynä jonnekin, tällöin eniten tarvitsevat pääsisi paikalle. Autoileville nyt on paljon muutakin vaihtoehtoa ja tekemistä. Vaihtoehtoisesti bussiliikenne ilmaiseksi ja keskustaan bussipysäkin viereen toiminnot. Sehän ei poliitikkoja jotka näitä järjestää viemään työttömiltä omaa aktiivisutta ja suuntaamaan sitä haluttuun suuntaan, haittaa tietenkään ettei kehnokuntoiset pääse paikalle, ei ne kuitenkaan mielenosoitusta järjestäisi tms. Mutta jos paikka oikeasti sitä mitä sanoo edustavansa, edustaisi, niin eihän sitä piiloon olisi laitettu Tourulaan.

        Tilaahan siinäkin keskustan bussipysäkkien vieressä olisi, tyhjää parkkipaikkaa johonka rakentaa parkkihallia ja toimintoa.

        "Tilaahan siinäkin keskustan bussipysäkkien vieressä olisi, tyhjää parkkipaikkaa johonka rakentaa parkkihallia ja toimintoa. "
        Valtiontaloon mahtuisi. Tai talo maan tasalle ja tilalle ruokala sekä kaupungin asuntoja joihin asunnottomia tai vaihtoehtoisesti sellaisia jotka ei kunnolla kävele, vammaisia tai vanhuksia ja heitin nykyisiin asuntoihin sitten asunnottomia.

    • Siirto

      " Sekä vapaaehtoisemme, työntekijät että asikkaat ovat kertoneet jopa väkivallan uhkasta. "

      Eikö tämän jaon voisi siirtää poliisiaseman huutokauppapihalle vaikka? Ei ole näkynyt häiriöitä siellä.

      • Plus

        Tietty valvonta siihen samalla.

    • Selkeästi nyt

      Eivät kerro paikkoja jotta välttäisi väki niitäkin mitkä ei keplottele.

      • Selkeästi nyt

        Vaihtoehtoisesti on paikoilla suhteita joten nimiä ei tuoda julki.

    • B. Oikotti

      Nokilätkää en ikinä syö!

      • Mitäpä niitä

        En mäkään, mutten myöskään niitä tuplahintaisia kotimaisia.

        Mitäpä siitä maksamaan että joku tekee ruoan kun itsekin osaa ja paremmin. Ei ole vaikeata. Silloinkun kun oli lounassetelit, jäivät käyttämättä koska turhaa se oli ulos lähteä syömään kehnoa ruokaa.

        Termospullossa säilyy keitot, jos työpaikka on sellainen missä ei voi lämmittää.

      • Voileipä riittää
        Mitäpä niitä kirjoitti:

        En mäkään, mutten myöskään niitä tuplahintaisia kotimaisia.

        Mitäpä siitä maksamaan että joku tekee ruoan kun itsekin osaa ja paremmin. Ei ole vaikeata. Silloinkun kun oli lounassetelit, jäivät käyttämättä koska turhaa se oli ulos lähteä syömään kehnoa ruokaa.

        Termospullossa säilyy keitot, jos työpaikka on sellainen missä ei voi lämmittää.

        Aamusti puuroa niin sisähommissa riittää voileipäkin hyvin. Vaikka banaani ja appelsiini kavereis sille.

    • Herätkääpä jo

      Mamu pizzamyyjät hakee ilmaisia salatteja että voivat myydä teille puoli-ilmaisia pizzoja, mutta kaupungin virkamiesmafia käärii puolimiljoonaa, miljoonan, viisi miljonaa johonkin ihme påska 'inevstointeihin' kuten harjun valot, andersonin kaukalo, jne.

      • Vertailla voi kyllä

        Onko niissä pitsoissa paljoa salaattia mukana?
        Mitä sitten hakevatkaan, sopineeko pitsoihin edes aineet.

        Virkamiehet ja poliitikot tietysti enempi vie, silläpä joutuvat ruokaa jonottamaan köyhät. Kun ei heille enää riitäkään koska roistot vie kaiken.

        Mutta kun sitten se ruokakin viedään.
        Ja pitsayrittäjiähän ei olisi jollei poliitikot ja virkamiehet olisi heitä tänne halunneet, sitä ruokaa viemään.

      • hävettää

        Noi Harjun valot on kyllä ehkä kamalinta haaskausta. Sekä nolot että rumat, mutta pitäähän niitten näkyy... oh lord.

    • mamma paikalle

      kumppatalossa ei vastavaavaa tapahtunut,vireää ja vilkasta eritavoin oli meininki ja viihtyisämpää,,,oli biljardipöytä,yläkerrassa eri pisteitä alakerrasa kotoisa avara ruokailutila jota emännöi karismaattine nainen,hän osasi järkätä asiat,nykyinen on ihna olematonta tomintaa,pelkkä ruokala jossa varastetaan

      • Kolme sisäänkäyntiä

        Siinä nykyisessähän on orjatyöpaja vieressä plus samassa rakennuksessa ruokalan kanssa on jokin oikein aulaemäntä sun muuta. Nätti tyttö oli kun kävin katsomassa.

        Yläkerran eri pisteet siinä edellisessäkin oli orjatyöläisten pisteitä.

        Siitä ruokalan ovesta Prisman suuntaan löytyy toinen ovi, siellä rakennuksen päädyssä.

      • Sieltä löytyy
        Kolme sisäänkäyntiä kirjoitti:

        Siinä nykyisessähän on orjatyöpaja vieressä plus samassa rakennuksessa ruokalan kanssa on jokin oikein aulaemäntä sun muuta. Nätti tyttö oli kun kävin katsomassa.

        Yläkerran eri pisteet siinä edellisessäkin oli orjatyöläisten pisteitä.

        Siitä ruokalan ovesta Prisman suuntaan löytyy toinen ovi, siellä rakennuksen päädyssä.

        Sovatekia ja psykiatrian poliklinikkaa jotka samassa talossa myös sijaitsee, kantsii sitten välttää :D

        Ketju Sovatekista
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10342699

    • Mustamaalausta kaiki

      Ai ihan useampi yrittäjä? Jos heidät kerran on tunnistettu niin miksi ruoka-apua on heille annettu?

      Toisekseen, naamat ja nimet julki, moni paikallinen pizzeriayrittäjä hakee tavaransa normaalisti tukusta, tekee pitkää päivää saadakseen leipää omaan pöytäänsä ja kiitokseksi hänet mustamaalataan kun muutama käy röyhkeästi hakemassa ruoka-avut.

      • Mitä tekevät

        Vaihtaneekohan ne niihin päivämäärät uudemmiksi ja myy takaisin kaupoille vai mitä tekevät kun tuskin pitserioilla tarvetta on jollekin ylipäiväiselle leivälle ja maidolle?

      • Kinkkupitsatuplajuus
        Mitä tekevät kirjoitti:

        Vaihtaneekohan ne niihin päivämäärät uudemmiksi ja myy takaisin kaupoille vai mitä tekevät kun tuskin pitserioilla tarvetta on jollekin ylipäiväiselle leivälle ja maidolle?

        Antavat jaoissa kinkkua, jauhelihaa ja juustoa? Jää enää pelkkä taikina joka ostettava?
        Myy mamukioskille maidot ja kahvit joita jakavat niin tulee rahaa taikinan ostoon?
        Vai kotona tai pitserian takahuoneessa muutama laiton maahanmuuttaja joita ruokkivat? Vastauksia, vastauksia. Lehdet kertoo että vievät, muttei kerro että miksi.

      • Tutkimuskin on tehty
        Kinkkupitsatuplajuus kirjoitti:

        Antavat jaoissa kinkkua, jauhelihaa ja juustoa? Jää enää pelkkä taikina joka ostettava?
        Myy mamukioskille maidot ja kahvit joita jakavat niin tulee rahaa taikinan ostoon?
        Vai kotona tai pitserian takahuoneessa muutama laiton maahanmuuttaja joita ruokkivat? Vastauksia, vastauksia. Lehdet kertoo että vievät, muttei kerro että miksi.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8938574

        Joissain paikoissa jauhelihaakin, toisissa ei ilmeisesti.
        Jauheliha vaan ei paljoa säily. Jos valmiiksi on viimeinen päivä pakkauksessa, en suosittele syömään. Vielä jos lämpöisessä säilytetään siellä jonossa ja sitten on viikon pizzaa odottelemassa jääkaapissa niin varmaan ei ole syötävää enää.

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/43196-pitsa-kuhisee-bakteereita-–-nama-ovat-vaarallisimmat-taytteet
        Vaarallisimmat pizzatäytteet ovat jauheliha ja kinkkusuikale. Niissä on eniten bakteereita, hiivaa ja hometta, selviää Turun kaupungin terveystoimen tekemästä tuoreesta pizzaraportista. Tutkimuksesta kertoo Turun Sanomat.

    • Ksml hyysäri

      Älä suotta ajattele.Sanomalehti Ksml ajattelee
      puolestasi.
      Me täällä Ksml:n pelosta vapisevien haavanlehtien toimituksessa olemme valmiiksi ajatelleet kun luet sanan "pizzeriayrittäjä"
      niin tiedämme mitä ajattelet seuraavaksi.

      • Itse ajattelen

        ainakin lämmöllä sitä lähintä kotipitsarittäjää, joka maksaa veronsa ja hoitaa muutenkin asiansa asialliseti ja lakien mukaan. Sekä tietty hänen valmistamiaan Quattro Stagioneja sun muita pitsoja valkosipulilla höystettyinä.

        Niissä on myös maku tallella.

      • Ei se kannata
        Itse ajattelen kirjoitti:

        ainakin lämmöllä sitä lähintä kotipitsarittäjää, joka maksaa veronsa ja hoitaa muutenkin asiansa asialliseti ja lakien mukaan. Sekä tietty hänen valmistamiaan Quattro Stagioneja sun muita pitsoja valkosipulilla höystettyinä.

        Niissä on myös maku tallella.

        Ei välkkyjä vaan ole kotipitsayrittäjät, ketjulle maksavat paljon vaikkei siitä hyötyä tule. Paremmat pitsat ja enempi asiakkaita on muilla. Vuoden tai pari jaksavat yrittää kunnes toteavat että väärä ala, ei kannata.

      • Väärä asenne heillä
        Ei se kannata kirjoitti:

        Ei välkkyjä vaan ole kotipitsayrittäjät, ketjulle maksavat paljon vaikkei siitä hyötyä tule. Paremmat pitsat ja enempi asiakkaita on muilla. Vuoden tai pari jaksavat yrittää kunnes toteavat että väärä ala, ei kannata.

        Liian kalliita voi olla heille työntekijätkin mutta kyllä ne vielä oppii.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,91321.0.html
        2014-01-28 IL: Orjaa pidettin pitserian kellarissa
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012817978030_uu.shtml
        Turkista Suomeen houkuteltua miestä pidettiin pitserian kolkossa kellarissa. Mies joutui tekemään 13-tuntisia työpäiviä ilman palkkaa.

        Hieno sänky kumminkin (kuva Iltalehden linkissä.)

      • Väärä asenne heillä
        Väärä asenne heillä kirjoitti:

        Näin sitä ilmeisesti kurdeja taas autetaan (ovat yleensä kurdeja ne joita turkkilaisiksi sanotaan, jostain syystä eivät mainitse lehdissä.)
        Olisiko jotain velkoja sitten vaiko muuten vain.

      • Kaikkihan on kunnos

        Imurikin on. Paremmin on asiat kuin asunnottomilla suomalaisilla joten turha mielestäni mellestää uutisella.
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288646859827.html?pos=ok-nln

      • Eipä ole paljoa..
        Kaikkihan on kunnos kirjoitti:

        Imurikin on. Paremmin on asiat kuin asunnottomilla suomalaisilla joten turha mielestäni mellestää uutisella.
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288646859827.html?pos=ok-nln

        Aika vähällä on uutinen kuitattu. Jossain länsimaassa olisi Suomen kokoisessa kaupungissa ykkösuutinen kun kerran oikeasti kiinnikin jäi.
        Vaan mitäs tuossa jos on maan tapa.

    • Lisää saadaan

      http://yle.fi/uutiset/pakolaisten_vastaanottoajat_venyvat_suomessa/7054487
      Jyväskylän mallista toivotaan valtakunnallista suunnan näyttäjää. Työ- ja elinkeinoministeriön pilottihankkeen tavoitteena on laajentaa käytäntöä.

      - Tarkoitus on että meillä olisi sopimus tiettyjen paikkakuntien kanssa hätätapausten vastaanotosta. On todella tärkeää, että Jyväskylä ja Tampere ovat lähteneet tälläiseen pilottiin, josta päästään eteenpäin, sanoo maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työ- ja elinkeinoministeriöstä.

      Jyväskylä ja Tampere valikoituivat mukaan, koska Stenmanin mukaan molemmat kaupungit ovat kokeneita pakolaisten vastaanottajia.

      - Kaupungeilla on pitkäaikainen perinne ja myös yleisemmin valmius ottaa vastaan myös sellaisia pakolaisia, jotka on hyvinkin hankalassa tilanteessa."

      Ei väliä suomalaisista köyhistä jotka tölkkejä keräämällä ruokansa ostaa, ei kaupungin asunnottomista, ei terveyskeskusjonoista potkituista..

      • Näin se toimii

        Samalla kun otetaan raukkoja pakolaisia, voidaan potkia pihalle pakkaseen kaupungin asunnoista inhottavia suomalaisia ja lopettaa heiltä tuet joita tarvitaan raukoille pakolaisille.

        Pitsayrittäjistä suurin osa kuitenkin taitaa tulla Ruotsista? Kummasti kuulemma ovat ruotsia puhuneet, tuskin täällä sitä opetelleet kuitenkaan.
        Osa saattaa olla muita maahanmuuttajia, niitä jotka maksaa matkasta läpi Euroopan ja sitten asuu jossain vastaanottokeskuksessa, ei kuitenkaan varsinaisia pakolaisia joita valtio virallisesti hakee vaan eri välittäjien tänne tuomia. Tuodaan siksi ja saavat luvat pysyä siksi että saa ne vastaanottokeskusyrittäjät sitten rahaa.

        Pitserian perustaminenhan ei maksa yhtään mitään, taikatemppu on saada hyvin kilpailulla alalla se kannattavaksi.

    • karre

      Mitä tehdä kutiaville peräpukamille?

      edit: oho väärä foorumi

      • döktö

        1. tilaa pizza turkinpippurilla, ota turkinpippurit pois, hiero niillä pukamia, laita täytteet takaisin, ja syö pizza.
        2. tee pizzalaatikosta itsellesi pukamakalsarit.
        3. kävele saaneen näköisenä ja hymyile

      • Epäilisin vähän että
        döktö kirjoitti:

        1. tilaa pizza turkinpippurilla, ota turkinpippurit pois, hiero niillä pukamia, laita täytteet takaisin, ja syö pizza.
        2. tee pizzalaatikosta itsellesi pukamakalsarit.
        3. kävele saaneen näköisenä ja hymyile

        Taisi tarkoittaa pikkasen muuta.
        Mutta rasvaakin löytyy.

      • Erinimistä vaan tääl

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      160
      6981
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4088
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      47
      3397
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      135
      3138
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2906
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2286
    7. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      43
      2256
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      272
      2013
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      1975
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1856
    Aihe