EM. iltapäivälehdistössä ei millääntavalla huomioitu

Meidän taitoluisteilijoita eikä muutenkaan kuten kävi muodostelmaluistelijoille Närkästyttää hitosti moinen sivitymättömyys EM. yksi maailman huppujen kohtaamispaikka niin mitä tekee iltapäivälehsitön urheilitoimittajat. mie kysyn vaan. Tiedän ketä En äänestä myöskään radiogaalassa vuoden radioääneksi Jos kerta mediaseksikäämpää on jatkuva politikointi ja tuoda itseään julki jopa niinkin rahvaalla tavalla että ubnohtaa varsinaisen tehtävänsä jotta saa äänensä kuuluviin wittereissä , vieläpä erittäin epäasialisesti niin En äänestä murosikäisen tasolle jääviä koviksia jotka eivät tiedä kilpaurheilusta mitään mutta luulevat tietävänsä,
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuskin kaunis kiira on on onnetsta sekaisin kun iltapäivälehdistö osaa ainoastaan hehkuttaa yhtä ja ainoaa luistelijaa suomesta siis häntä itseään.Eilen saatiin todeta huippujen suorituksia miesten lyhytohjelmassa kuin suomalaisen jäätanssiparin tyylikäs kokonaisuus Saimme kuunella mahtavan hyvää musikkia sekä luistelijöiden harvinaista kykyä yhteensovittaa musikin nyanssit ja lisätä liikerataa viellä yli sen kun vaihdettiin musikista kevyempään jotenkin harvinaisella kyvykkyydellä ja ilolla. :)

mutta mitä tekevät radiopersoonaksi itseään tunkevat, antavat witterissä mielipiteitään julkisuuteen joka ilmentää heistä yhtä sun toista. nbhjikol jääköön sanomatta kuin että tiedän ketä ainakaan Enäänestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mievaasanon kirjoitti:

Meidän taitoluisteilijoita eikä muutenkaan kuten kävi muodostelmaluistelijoille Närkästyttää hitosti moinen sivitymättömyys EM. yksi maailman huppujen kohtaamispaikka niin mitä tekee iltapäivälehsitön urheilitoimittajat. mie kysyn vaan. Tiedän ketä En äänestä myöskään radiogaalassa vuoden radioääneksi Jos kerta mediaseksikäämpää on jatkuva politikointi ja tuoda itseään julki jopa niinkin rahvaalla tavalla että ubnohtaa varsinaisen tehtävänsä jotta saa äänensä kuuluviin wittereissä , vieläpä erittäin epäasialisesti niin En äänestä murosikäisen tasolle jääviä koviksia jotka eivät tiedä kilpaurheilusta mitään mutta luulevat tietävänsä,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu