Yleisesti puhutaan vain "kaahareista" liikenteen vaarantajina, mutta asia ei ole aivan niin yksiselitteinen.
Näkemykseni mukaan (ei faktaa) 80% autoilijoista ajaa suhteellisen normaalisti. Normaalilla kuljettajalla tarkoitan muun liikenteen mukana pysyvää ja kohtalaisesti liikennesääntöjä noudattavia. Ketkä ovat tiellämme riskikuljettajia?
1) Ne kaaharit joita iltapäivälehtien otsikot kirkuvat, tottahan toki. Kaahareita on kahta sorttia: absoluuttiseen ajoneuvonhallintaansa luottavavat ja todelliset hullut. Nämä "ajoneuvoakrobaatit" luottavat myös tuuriinsa vetäessään yöllisessä "näytöksessä" kirkonkylän taajamassa 6-kympin alueella 180-lasissa.
Hulluja on vielä kahta lajia: raivopäät ja sekoboltsit, viimeksi mainittuun liittyy vielä huumehörhöt. Raivopää on vaarallinen koko ympäristölleen, koska hän "lentää" suunnattoman "vituksen" saattelemana ja on itsetuhoinen.
2) Henkilöt jotka eivät yksinkertaisesti selviä normaalissa liikenteessä muiden mukana. Näitä "tientulppia" on ainakin kahtaa peruslajia. Henkilöt, jotka joko ikänsä tai muun motoriikan/näön vajavaisuuden vuoksi eivät yksinkertaisesti kerkeä reagoimaan liikkuvan ajoneuvon hallinnan tarvitsemalla tavalla.
Yksi paha ryhmä on "kaikkeen-kyrpiintyneet-vittuilijat". He ovat usein elämässään katkeroituneita vanhempia miehiä "jotka ovat päättäneet" ajaa sen 10....20 km/h hiljempää kun muut. He saavat kiksejä nähdessään rekkakuskin tai myyntiedustajan vetävä niska punaisen turboulvoen ohi.
Nämä mainitut ryhmät ikäänkun keräävät riskejä ja "imuroivat" onnettomuuksia, joiden uhriksi saattaa joutua moni ulkopuoleienn ilman omaa syytään.

Vastaukset 14
Vanhimmat
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076154012089
Mitenköhän tää liittyy ylinopeuteen? Mielestäni ikä oli tässäkin tapauksessa suurin tekijä.
Ylinopeuteen ei tietääkseni ole vielä kukaan kuollut, mutta aika useat (sitä seuranneeseen) äkkipysähdykseen...
Joskus junan keksimisen aikoihin spekuloitiin kestääkö ihmiskeho näitä hurjia (n.20km/h) nopeuksia, joita konevoimin voitiin päästä. Taisivat silloiset viisaat unohtaa, että hevosella pääsee vielä kovempaa.
Onko autolla ajaminen kansalaisoikeus ja jonkinlainen itseisarvo? Ajokyvyltään heikentyneet kylmästi pois liikenteestä, ja uudet opetusmetodit autokouluihin. Kun katselee nykyään autokouluautojen liikehdintää (pääasiassa Hesassa, yhtälailla pojat ja tytöt)ei voi muuta kuin ihmetellä miten surkeata on tulevien kuljettajien ajokyky. Itse muistan että hyppäsin autokoulussa suoraan kuorma-auton rattiin, ja ei kun stadiin rassailemaan... Kyllä sitä tyhmempikin oppii alustavat taidot, jos on katsellut esim. isän ajamista noin 15 vuotta. En sitten tiedä mitä ihmisille opetetaan autokoulussa, mutta ei ainakaan sujuvia liikennetapoja; matelua ja taloudellista ajotapaa, P*****marjat sanon minä, eihän sillä lailla kukaan opi ajamaan, oikeasti.
Tuossahan oli ehkä enemmänkin kyse siitä, että vanhus ajoi moottoritietä väärään suuntaan, jolloin kohtaamisnopeus tulee olemaan väkisinkin aika suuri (jollei sitten lasketa moottoriteiden rajoituksia merkittävästi - varsin aivokuollut idea).
Sattuipa vielä niin hassusti, että olin juuri palaamassa Tampereelta kun tämä oli tapahtunut, ja siinä sitten ihmeteltiin ruttaantuneita autoja kun ohi rullattiin. Väärään suuntaan ajaneen kiesi, ehkä jokin 80-luvun ranskalainen, oli aivan täysin kasassa. Toisen osapuolen Audi/VW (vähän vaikea tunnistaa kun esim. katto oli poistettu, ja muutenkin muoto kuin banaanilla) lojui h**vetin kaukana pientareen puolella.
Tien avauduttua ei muuta kuin cruisen resume-nappia ja nopeus takaisin sinne laillisen ja laittoman rajamaille. Hyvin tuli loppumatka, bongattiin vielä hieman onnettomuuspaikan jälkeen ojaan ajettu mustamaija, jota yrittivät juuri nostella sieltä :)
koska yli 20vuotta tahkottu joka päivä reipasta nopeutta...
10 ensimmäistä vuotta niin paljon kuin vehkeistä lähti nyt hiukan vähemmän...
moni tappaa itsensä viinaan ,tupakkaa ym muihin aineisiin nopeammin...saati sitten se perseenuolenta työ ponnistelu
Maanteillä liikkuu erilaisia kuskeja ja sen myötä esiintyy erilaisia ajonopeuksia. Tämä tosiasia on vain hyväksyttävä tai pysyttävä liikenteestä poissa.
Jos ohittaminen on hankalaa, siitä sopii syyttää Tielaitosta ja viime kädessä itseään. Valtion tie ei ole kenenkään yksityisomaisuutta, sitä saavat käyttää kaikki ajoluvan haltijat.
Sallinette yksityisjattelijan hajatelmat tänne asiantuntijoiden kommenttien sekaan. Kun ja jos pääsette joskus paneutumaan onnettomuuksien syihin pintaa syvemmälle, kuten minulla on joskus ollut mahdollisuus, niin voisin kansanomaistaa syitä ns kolmen T'n aksioomalla:
-T -yhmyys
-T -aitamattomuus
-T -oisten huomiotta jättäminen
Näiden syiden taakse kätkeytyy uskomaton määrä niin teknista kuin psykologistakin syy ja seuraus-sälää, jolla sitten hienostellaan tarvittaessa ja käytetään sitä erilaisten poliittisten ja ammatillisten tavoitteiden ajamiseen.
Ihminen on loppujen lopuksi aika raadollinen, käyttäytymistieteet ovat tienneet sen jo kauan, suurelle yleisölle se avautuu useimmiten iltapäivälehtien otsikoiden kautta.
Olet ihan oikeassa. Nuo samat asiat voidaan sanoa kenties toisinkin, mutta ei ei se muuksi muutu.
Seuraava kysymys: miksi tämä olotila sallitaan, miksi kukaan ei tee asialle mitään?
Näihin ryhmiin kuuluvat voitaisiin poistaa melkoisen helposti liikenteestä.
Nyt on vaan niin, että meillä on sellainen paapova yhteiskunta, jonka periaatteisiin kuuluu, että kaikkien pitää saada ajaa autolla, vaikka eväät eivät riitä alkuunkaan nykyisessä liikenne systeemissä.
Usein vieritetään liikenneonnettomuuksien syyt pois todellisen aiheuttajan niskasta.
Liukkaalla tiellä hurjastellut autoilija syyttää sääoloja ja se myös suurilta osin hyväksytään, vaikka Xyz:n mainitsemat syyt ovat huomattavasti todellisempia.
Paapominen pitäisi lopettaa ja ajoluvan itsestään selvyys myöskin.
Vaikka olisi miljoonia kilometrejä takana, niin samanlailla kortti pois kuin nuoreltakin, jos siihen on aihetta.
Jonkinlainen inssi käytäntö pitäisi ottaa käyttöön ikääntyville ja muutenkin, jos ei ratti pyöri käsissä tilanteiden edellyttämällä tavalla.
unohtui: Toisten huomioon ottaminen!!
Vaikka minä olen ikääntyvä niin ratti pysyy hyvin kädessä, jopa erinomaisesti silloin kun muut liikenteessä olevat toimivat sääntöjen mukaan.
Kun tulen kolmion tai kuusikulmaisen takaa risteävälle tielle niin annan tietä niille jotka arvioni mukaan ajavat suurinta sallittua nopeutta. Jos arvioin että joku tulee ylinopeutta niin tulen siihen eteen. Jarrut ovat sitä varten että saa sovitettua nopeutta alemmaksi. Tämä yhtenä esimerkkinä.
Toinen esimerkki. Jos joku vetää vasenta kaistaa yhtenäisen letkan ohi niin en anna tietä vasemmalta eteeni pyrkivältä kun vasen kaista loppuu. Vasenta kaistaa ajavalla olisi siihen mennessä ollut monta mahdollisuutta sovittaa itsensä siihen letkaan.
Jos joku toiminnallaan osoittaa että hän pyrkii edesauttamaan liikenteen sujuvuutta niin autan häntä siinä.
Narisijat muistakaa että liikenteen sujuvuus ei ole sama kuin että SINÄ pääset ekaksi.
Ajokortti saman tien pois. Ei voi olla kaikki kotona. Aivan shokissa luen tuollaista sontaa. Ei voi olla oikeasti totta että tuollaisia idiootteja liikkuu liikenteessä, eihän. Kerro seuraavassa viestissäsi että se oli vitsi! Please!
Unohtui?
Muuta järjellistä selitystä ei ole kirjoituksellesi, kuin että kirjoitit juttusi provosoidaksesi.
Jos olen väärässä juttusi kirjoittamisen motiivin suhteen, niin kehoittaisin pläräämään hiukan tieliikennelakia, kun sitä muiltakin, niin kovasti vaaditaan.
"Narisijat muistakaa että liikenteen sujuvuus ei ole sama kuin että SINÄ pääset ekaksi. "
-Heh... kai oli peili lähellä, kun tuota kirjoitit!