Olen usein miettinyt ja etsinyt tietoa, että onko abortin teettäneillä jotenkin suurempi taipumus päättää olla koskaan hankkimatta lapsia?
Olen itse teettänyt 20-vuotiaana abortin, ja nyt 29-vuotiaana ymmärtänyt etten koskaan lapsia haluakaan.
Tuo raskausaikani oli aivan hirveä... Tulin raskaaksi kesken koulujen, raskauspahoinvointi oli niin kamalaa että jouduin tiputukseen. Oksensin aivan kaiken mitä söin tai join, koko kokemus oli aivan hirveä... Poikaystävän kanssa ei ongelmia ollut, olimme umpirakastuneita, ja poikaystävä olikin tuota aborttia vastaan, mutta tuki minua silti päätöksessäni. Myös perheeni oli innoissaan raskaudesta, mutta silti ymmärsivät päätökseni täysin.
Muistan aina hetken, jolloin kaavinnan jälkeen heräsin... Sen ihanan olon, kun tuo hirveä pahoinvointi oli poissa. Aloin arvostaa elämääni jotenkin ihan uudella tavoin. Aloin huolehtia itsestäni enemmän, ja nauttia elämästä ottamalla riskejä ja haasteita vastaan. Asuin hetken Hollannissa, sen jälkeen Saksassa, valmistuin hyvään ammattiin, ja olin onnellinen. Poikaystävän jouduin lähtiessäni jättämään, mutta hetkeäkään en ole katunut.
Äskettäin muutin takaisin Suomeen, ja sain huomata että kaikista vanhoista ystävistäni on tullut äitejä. Tämä sai minut ymmärtämään, etten koskaan halua sitä itselleni. Tietenkin arvostan heidän päätöksiään, ja sitä miten ovat omistaneet omat elämänsä lapsilleen... En vain itse halua samaa. Haluan elää täysillä ja vain itseäni varten, ja olen hyväksynyt tämän valintani. Sisaruksillani on paljon lapsia, joiden kanssa olen paljon tekemisissä, ja tämä riittää. On niin ihana tulla kotiin omaan hiljaisuuteen, omaan rauhaan...
Silti olisi mukava tietää, miten yleistä tämän päätöksen tekeminen abortin teettäneille on? Että onko abortilla mitään merkitystä, vai onko päätökseni vain osa minua ja luonnettani.
Olen itse teettänyt 20-vuotiaana abortin, ja nyt 29-vuotiaana ymmärtänyt etten koskaan lapsia haluakaan.
Tuo raskausaikani oli aivan hirveä... Tulin raskaaksi kesken koulujen, raskauspahoinvointi oli niin kamalaa että jouduin tiputukseen. Oksensin aivan kaiken mitä söin tai join, koko kokemus oli aivan hirveä... Poikaystävän kanssa ei ongelmia ollut, olimme umpirakastuneita, ja poikaystävä olikin tuota aborttia vastaan, mutta tuki minua silti päätöksessäni. Myös perheeni oli innoissaan raskaudesta, mutta silti ymmärsivät päätökseni täysin.
Muistan aina hetken, jolloin kaavinnan jälkeen heräsin... Sen ihanan olon, kun tuo hirveä pahoinvointi oli poissa. Aloin arvostaa elämääni jotenkin ihan uudella tavoin. Aloin huolehtia itsestäni enemmän, ja nauttia elämästä ottamalla riskejä ja haasteita vastaan. Asuin hetken Hollannissa, sen jälkeen Saksassa, valmistuin hyvään ammattiin, ja olin onnellinen. Poikaystävän jouduin lähtiessäni jättämään, mutta hetkeäkään en ole katunut.
Äskettäin muutin takaisin Suomeen, ja sain huomata että kaikista vanhoista ystävistäni on tullut äitejä. Tämä sai minut ymmärtämään, etten koskaan halua sitä itselleni. Tietenkin arvostan heidän päätöksiään, ja sitä miten ovat omistaneet omat elämänsä lapsilleen... En vain itse halua samaa. Haluan elää täysillä ja vain itseäni varten, ja olen hyväksynyt tämän valintani. Sisaruksillani on paljon lapsia, joiden kanssa olen paljon tekemisissä, ja tämä riittää. On niin ihana tulla kotiin omaan hiljaisuuteen, omaan rauhaan...
Silti olisi mukava tietää, miten yleistä tämän päätöksen tekeminen abortin teettäneille on? Että onko abortilla mitään merkitystä, vai onko päätökseni vain osa minua ja luonnettani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikäli mieli vielä joskus muuttuu niin tällä sen saa palaamaan: "http://www.iltalehti.fi/perhe/2014011717942808_pr.shtml"
Räkää, p*skaa, huutoa, itkua, jatkuvaa rahanmenoa lasten vaatteisiin ja leluihin jne. kuka sitä haluaa? Olen melkeimpä sitä mieltä, että nykymaailmassa abortti on vain palvelus yhteiskunnalle.
"Arvostan sinua"
Sunkaltaset ylistää taatusti muitakin murhaajia.. ainakin jos uhreina on vihaamas lapsipolot.
Siellä niitä seurauksia "palveluksista yhteiskunnalle"..
http://afterabortion.org/2000/abortion-four-times-deadlier-than-childbirth/
http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2011032513434174_rb.shtml
Eihän tässä kukaan mitään murhaajia ole ylistämässä, aikamoista paisuttelua.
"Eihän tässä kukaan mitään murhaajia ole ylistämässä"
Abortti on yks murhakeino, tykkäsit tai et... joten?
"Arvostan sinua"
Tapauksessani abortilla ei ollut mitään syytä lapsien haluamattomuuten koska jo lapsuudessani olin tehnyt päätöksen etten halua niitä koskaan ja se päätös on pitänyt. En vaan yksinkertaisesti tykkää lapsista. Tehkööt ne jotka niitä haluavat, minä olen tullut mainioisti toimeen ilman niitäkin ja jopa paremminkin.
Huomasin tämän aiheen kirjoitettuani itse tuon "abortti vs. synnytyskivut" :) Olen aina pitänyt lapsista ja ajatellut että tenavat ovat mainioita - kunhan ne eivät ole omiani. Nyt mieli on kuitenkin hiljalleen muuttunut, tuntuu todella oudolta sikäli että aiemmin olin niin varma etten halua lapsia. Johtuiko sitten siitä että kaikki elämässä oli vielä kesken ja kokematta.. On epäilemättä täysin normaalia olla myös koskaan haluamatta niitä lapsia. Koskaan ei kuitenkaan kannata sanoa"ei koskaan", halusit tai et, ajatuksesi ovat varmasti ihan täysin normaaleja!