En ole itse masentunut, olen huono ihminen. Olen kolme vuotta ollut kaveri tytön kanssa joka on masentunut ja viiltelee. En tiedä kuinka paljon tai kuinka pahasti, en ole nähnyt enkä kysynyt. Käymme koulua samalla luokalla ja välillä vietämme aikaa vapaa-ajallakin. Pidän tästä ihmisestä, mutta en vain enää jaksa. Sinnittelen itse pysyäkseni positiivisena ja haluaisin nauttia elämästä pitkän ajan jälkeen ja jokapäiväinen elämäni on yhtä tuskaa nyt tämän ihmisen kanssa. Kaikki masentuneet ja muutkin varmaan ajattelee että on siinä kaveri tai että oletpa paska tyyppi jos hylkäät kaverisi, mutta juuri sitä mietin, että missä kulkee se raja…
Meillä ei ole mitään juteltavaa, ellemme puhu hänen ongelmistaan. Aiemmin kauhistelin ajatusta, että viiltelyllä haettaisiin huomiota, mutta huomaan ajattelevani niin useammin ja useammin. Hän nauttii suunnattomasti kun pääsee puhumaan asioistaan, kun kauhistellaan tai kysellään ja välillä oikein innostuu! Jos olen todella poikki enkä jaksa kommentoida, hän mököttää. Kunnes taas pääse edes jollekin kertomaan samat jutut. Puhutaan vain ja ainoastaan lääkkeistä, nukkumisesta, terapiasta, hoitajista, laitos osastoista, masennuksesta.. ei mistään muusta. Vaikea kuvailla, mutta hän tekee asioita joista tietää että yleensä kysyn jotain tai kommentoin (esim. jokin ele) . Nykyään kun huomaan hänen tekevän asioita ja jätän huomiotta, hän jatkaa niin kauan että kysyn. Hymy palaa huulille kun saa syyn puhua asioistaan. Eli vaihtoehto on täysi hiljaisuus tai sitten minun hiljaisuuteni kun kuuntelen hänen paasaustaan.
Olen todella todella uupunut aina kun on viettänyt aikaa hänen kanssaan. En uskalla mitään sanoa vastaan kun ajattelen että syyttää minua kun masentaa entisestään. Hän suuttuu mitättömistä asioista enkä välillä yhtään tajua mistä. En jaksa koko ajan olla varoen. Hän kysyy onko hän rasittava…mutta miten hemmettissä kukaan pystyisi suoraan sanomaan että olet. Tai hylkäänkö hänet. Pakko sanoa että en hylkää ja ajatella että mieli tekisi. Hänellä on ”ylempiin” ihmisiin jotenkin sairas suhde. Psykoterapeutin ei tarvitse sanoa kuin yksi lause joka osoittaa tukea, hän puhuu siitä lauseesta viikkotolkulla. Tai vuositolkulla. Normaali lausahdus jollekin toiselle ja hän vetää siitä tosi suuret merkitykset. Hoitajat ja lääkärit tekee sitä työkseen. Tottakai he sanovat että ovat siellä häntä varten ja tukevat. Niille maksetaan siitä palkkaa. Se ei tarkoita että he ajattelisivat hänestä suuria, rakastaisivat häntä ja ajattelisivat häntä kaiken aikaa kotonakin. He eivät ole hänen ystäviään. Tiedän heti kun joku on sanonut jotain positiivista hänestä että siitä tulemme puhumaan loppupäivän. En kestä sitä takertuvuutta ja riippuvaisuutta. En vain kestä. Miten masentuneen kaverit jaksavat? Kyllähän osa tottakai jaksaa. Osa tajuaa ottaa heti etäisyyttä tai asettaa omatkin rajat. Minä hukuin jonnekkin välimaastoon. Annoin itsestäni liikaa ja nyt en osaa vaatia enää omaa tilaani. Kuinkahan moni oikeasti jatkaa vain kun ei kehtaa olla se huono ihminen joka ei enää jaksanut välittää.
Hän ajattelee että haluan viettää kaiken ajan hänen kanssaan, enkä ikinä kehtaa sanoa että kaipaisin hetken rauhan. Kaikki ryhmätyöt kuten nyt aloittamamme opinnäytetyö pitää tehdä hänen kanssaan. Haluaisin tehdä omassa rauhassa ja yksin ja hyvin. Tosin päädyn hänenkin kanssaan tekemään kaiken yksin, erona se, että silloin suututtaa kun kolme vuotta takana sitä että hän saa töistäni kunnian. Hän ei suostu tekemään mitään yksin. Päädyn tekemään kaiken hänen puolestaan. Kun hän kysyy haluanko tehdä yksin, en taaskaan kehtaa sanoa että haluan. Miksi hän kyselee asioita joista tietää ettei kukaan kehtaa vastata toisinkaan.
Olen aina luullut että masentunut on sosiaalinen erakko, joka ei hirveästi halua tuoda itseään ilmi tai kertoa asioistaan. Hän on kaiken tämän vastakohta. Hän kertoo kaikille, ketkä kuuntelee. Hykertelee innoissaan kun sai huomiota. Mitä minä teen?? Tämä siis koskee vain tätä yhtä ihmistä, en tunne enkä edes tiedä keitään muita masentuneita joten en kai voi yleistääkään. Enemmän siis kaipaisin kokemuksia masentuneiden kavereilta..
Välitän siitä, mitä hänelle tapahtuu. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Halusin olla se hyvä kaveri, joka jaksaa eikä jätä ja tähän olen päätynyt. En minäkään tunteilleni sen enempää voi..
Meillä ei ole mitään juteltavaa, ellemme puhu hänen ongelmistaan. Aiemmin kauhistelin ajatusta, että viiltelyllä haettaisiin huomiota, mutta huomaan ajattelevani niin useammin ja useammin. Hän nauttii suunnattomasti kun pääsee puhumaan asioistaan, kun kauhistellaan tai kysellään ja välillä oikein innostuu! Jos olen todella poikki enkä jaksa kommentoida, hän mököttää. Kunnes taas pääse edes jollekin kertomaan samat jutut. Puhutaan vain ja ainoastaan lääkkeistä, nukkumisesta, terapiasta, hoitajista, laitos osastoista, masennuksesta.. ei mistään muusta. Vaikea kuvailla, mutta hän tekee asioita joista tietää että yleensä kysyn jotain tai kommentoin (esim. jokin ele) . Nykyään kun huomaan hänen tekevän asioita ja jätän huomiotta, hän jatkaa niin kauan että kysyn. Hymy palaa huulille kun saa syyn puhua asioistaan. Eli vaihtoehto on täysi hiljaisuus tai sitten minun hiljaisuuteni kun kuuntelen hänen paasaustaan.
Olen todella todella uupunut aina kun on viettänyt aikaa hänen kanssaan. En uskalla mitään sanoa vastaan kun ajattelen että syyttää minua kun masentaa entisestään. Hän suuttuu mitättömistä asioista enkä välillä yhtään tajua mistä. En jaksa koko ajan olla varoen. Hän kysyy onko hän rasittava…mutta miten hemmettissä kukaan pystyisi suoraan sanomaan että olet. Tai hylkäänkö hänet. Pakko sanoa että en hylkää ja ajatella että mieli tekisi. Hänellä on ”ylempiin” ihmisiin jotenkin sairas suhde. Psykoterapeutin ei tarvitse sanoa kuin yksi lause joka osoittaa tukea, hän puhuu siitä lauseesta viikkotolkulla. Tai vuositolkulla. Normaali lausahdus jollekin toiselle ja hän vetää siitä tosi suuret merkitykset. Hoitajat ja lääkärit tekee sitä työkseen. Tottakai he sanovat että ovat siellä häntä varten ja tukevat. Niille maksetaan siitä palkkaa. Se ei tarkoita että he ajattelisivat hänestä suuria, rakastaisivat häntä ja ajattelisivat häntä kaiken aikaa kotonakin. He eivät ole hänen ystäviään. Tiedän heti kun joku on sanonut jotain positiivista hänestä että siitä tulemme puhumaan loppupäivän. En kestä sitä takertuvuutta ja riippuvaisuutta. En vain kestä. Miten masentuneen kaverit jaksavat? Kyllähän osa tottakai jaksaa. Osa tajuaa ottaa heti etäisyyttä tai asettaa omatkin rajat. Minä hukuin jonnekkin välimaastoon. Annoin itsestäni liikaa ja nyt en osaa vaatia enää omaa tilaani. Kuinkahan moni oikeasti jatkaa vain kun ei kehtaa olla se huono ihminen joka ei enää jaksanut välittää.
Hän ajattelee että haluan viettää kaiken ajan hänen kanssaan, enkä ikinä kehtaa sanoa että kaipaisin hetken rauhan. Kaikki ryhmätyöt kuten nyt aloittamamme opinnäytetyö pitää tehdä hänen kanssaan. Haluaisin tehdä omassa rauhassa ja yksin ja hyvin. Tosin päädyn hänenkin kanssaan tekemään kaiken yksin, erona se, että silloin suututtaa kun kolme vuotta takana sitä että hän saa töistäni kunnian. Hän ei suostu tekemään mitään yksin. Päädyn tekemään kaiken hänen puolestaan. Kun hän kysyy haluanko tehdä yksin, en taaskaan kehtaa sanoa että haluan. Miksi hän kyselee asioita joista tietää ettei kukaan kehtaa vastata toisinkaan.
Olen aina luullut että masentunut on sosiaalinen erakko, joka ei hirveästi halua tuoda itseään ilmi tai kertoa asioistaan. Hän on kaiken tämän vastakohta. Hän kertoo kaikille, ketkä kuuntelee. Hykertelee innoissaan kun sai huomiota. Mitä minä teen?? Tämä siis koskee vain tätä yhtä ihmistä, en tunne enkä edes tiedä keitään muita masentuneita joten en kai voi yleistääkään. Enemmän siis kaipaisin kokemuksia masentuneiden kavereilta..
Välitän siitä, mitä hänelle tapahtuu. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Halusin olla se hyvä kaveri, joka jaksaa eikä jätä ja tähän olen päätynyt. En minäkään tunteilleni sen enempää voi..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oikeasti ja vakavasti masennukset kyllä vievät muut ihmiset mukanaan pohjalle asti.
Tämän voin sanoa, ja olen vaikeasti masentunut. Kaikki palavat loppuun kun eivät enään jaksa tai tiedä mitä tehdä masentuneen kanssa ja masentuvat itsekkin.
Jos haluat pitää mielenterveytesi niin jätä se tyttö nopeasti.
Kun pahalle antaa pukkusormen niin se imaisee käden ja lopulla koko ihmisen. Tavallaan sinä olet myötäillyt, sopeutunut ystäväsi ansaan ja et ole pystynyt asettamaan itsellsi omia rajoja. Ystävyyteen kuuluu myös tämä molemmin puolinen jakaminen ja oamt rajat. Tietenkin on järkytys ja karhunpalvelus tempaista itsensä irti kun toinen pitää auliuttasi itsetään selvänä. Jospa teet irrottautumisen asteittain.
Muutenkin sinun täytyy pysähtyä miettimään itseäsi, ettet vastaisuudessa ajaudu tuollaisen takertujan uhriksi. Siihen tulee kiusaus,esim. jos ihastut narsismiin taipuvaiseen tai sitten ihan hoivattavaan reppanaan. Itsessäsi on varmaan ominaisuuksia, joka imee ja vetää puoleensa henkilöitä, jotka käyttävät hyväkseen sinua: et osaa sanoa ei, et ole myöskään rehelllinen.
Ei tuollaista ystävyyttä kukaan jaksa ja ei siitä ole myöskään todellista hyötyä tälle toidelle osapuolelle: ei ainakaan kun se riistäytyy noin käsistä.
Sinun pitäisi ja on reilua ottaa tä'mä ongelma puheeksi tämän ystävän kanssa. Teet väärin jos häippäät tuosta noin vain: silloin hänelle jää suuri ongelma pohdittavaksi, että miksi hänet paras ystävä jätti.
Kirjoita vaikka kirje ja valota asiaa. Kerro myös, että et jaksa ja haluat omaa elämää.
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa, ja kerroin asian hänelle suoraan.
Minusta voisit aivan hyvin lähettää hänelle linkin tähän avaamaasi ketjuun. Ehkä se avaisi hänen silmiään ymmärtämään asian myös sinun kannaltasi.
Itse olen ollut masentunut jo lähes kaksi vuosikymmentä, eikä tulisi mieleenkään rasittaa muita ongelmillani tai ylipäänsä puhua niistä kenellekään ei-vaitiolovelvolliselle. Omituisinta minusta on ystäväsi taipumus suurennella positiivisiksi kokemiaan lausahduksia. Pääsääntöisestihän me masentuneet mitätöimme ja käännämme negatiiviseksi mielessämme kaikki isommatkin onnistumiset tai kehut.
Kaikki eivät toki ole veistetty samasta muotista, mutta kyllä vähän omituiselta oireilulta kuulostaa omiin korviini.
Ota etäisyyttä ennen kuin teitä on kaksi. Ystävyytenne ei ole ystävyyttä vaan siitä on tullut yksipuolinen hyväksikäyttösuhde. Lopeta auttamasta häntä läpi koulussa. Älä tee opinnäytetyötä valmiiksi hänelle! Se, että olet kuopan pohjalla, ei auta häntä ylös. Elät omaa elämääsi ja osallistut hänen elämäänsä sen verran kuin jaksat iloisesti tehdä. Jaksat sieltä kuopan ulkopuolelta paremmin häntä tukea katsomaan ylös ja etsimään tapaa kiivetä pois. Kuulostaa että ystävällesi on masennuksen lisäksi persoonallisuushäiriö. Hänellä ei taida muita ystäviä olla. Viimeistään koulun loputtua voit luonnollisesti ottaa oman tilasi, mutta ei sinulla ole velvollisuutta jatkaa yhtään päivää. Sano hänelle suoraan, että et jaksa. Olet väsynyt. Hän ei ehkä tahdo mutta hän tarvitsee rajoja ja palautetta. Masennus ei oikeuta olemaan vastuuton lapsi tai kusipää. Se, miten hän voi tai mitä hän tekee itselleen, ehkä huomionkipeyttään tai tuskaansa, se ei ole sinun syysi. Eikä sinun vastuullasi. Älä suostu ottamaan sitä taakkaa. Ole luja, ole rohkea, pidä itsesi puolta. Kukaan muu ei sitä tee.
Hyviä huomioita, kiitos kaikille kommenteista.
Kai tässä alkaa tajuamaan että muutos on tapahduttava, eikä sitä voi väistellä. Jos hän sattuisi tänne eksymään, ei ikimaailmassa ymmärtäisi kyseen olevan hänestä. Sanojensa mukaan hän on onneksi ei-riippuvainen, ei takerru ja itsenäinen...hän ei sitä vai huomaa..ei sitten millään. Todennäköisesti kysyisi "ethän sinä ajattele minusta noin", eli taas kysymys johon ei voi kohteliaasti vastata kuin "en". Ehkä hän kuvittelee antavansa minulle vaihtoehdon kysymällä haluanko tehdä työt yhdessä vai yksin. Hän antaa minulle kysymyksen johon ei voi vastata "yksin". Hänen pitäisi tajuta antaa se tila, ei kysyä haluanko sitä kun en ikinä voi vastata totuudenmukaisesti loukkaamatta..
No, ei enää auta tämä tunteiden säästely. Kiitos vielä vastauksista.
Henkilö näki tämän viestin ihan omia aikojaan, käy näköjään tällä masennuspalstalla kirjoittelemassa. Kommentoi vain että onneksi mikään kohdista ei päde häneen. Arvasin. Onneksi ei... "Kai sanoisit suoraan". "Toki". Tiedän, oma syyni.
en usko,että hänen diagnoosi on masennus