Tämän päivän AL:n mukaan Hanna Tainio kokee, että omat kostivat. Eikö tämä luopio tajua, että on menettänyt täydellisesti luottamuksensa eikä tietenkään yhdenkään työväenyhdistyksen olisi pitänyt ottaa häntä listoilleen. Messukylän työväenyhdistyksellä oli ryhtiä tehdä oikeanlainen päätös ja vastaavaa olisi kaivattu Voionmaa seuralta ja Rantaperkiön työväenyhdistykseltä.
Luopio
Ryhtiliike
65203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Miten kostettiin ja miksi HT on menettänyt luottamuksensa?
Me ei leikitä enää sun kanssa, ekkä sää saa tulla meidän hiakkalaatikolle, lälälälälälälälllläää.
Nämä luopiot ilmeisesti tosissaan luulivat että heidän raukkamainen petoksensa unohdetaan muutamassa viikossa! Ei luottamuksen voi menettää kuin kerran!
Aamiaisporvari otti oikein pääkirjoituksessaan kantaa vahvasti sitä vastaan että Hannaa ei olisi saanut rangaista petturuudesta tunneliasiassa. Lukijamäärä laskee edelleen kun lehmän häntä.
Hannan ongelma on helppo ratkaista: Häivy ny jo porvarisakka omies joukkoon Kokoomukseen ei sua Demareissa kukaan kaipaa, sama koskee kolmea muutakin petturia.
Aika tulee näyttämään että petos ei tule unohtumaan, häipykää jo, nyt taisi nelikolle käydä eri lailla kun herrat pellon pientareella korvaan supatellessaan heille lupasi.
Hyvästi, eduskuntahaaveet.
Takana loistava tulevaisuus. Miten se Juice lauloikaan:
"Tuskin hanttihommiin enää pystyy rupeaan, niissä ei voi näyttää kotiväelle"
eikä mannerten välistä nahjusta valita toiselle kaudelle
Rouvakvartetti unohti sen viisauden, että "minkä taakseen jättää sen edestään löytää". kuvittelivatko he todella, että niin karkea petoksen tehtyään mikään ei muutu, kaikki on niinkuin ennenkin.
Kyseessä oli demarien ehkä keskeisin vaalilupaus eli miksi eivät kertoneet kantaansa jo ennen vaaleja, siinä se juju. Turhaa on nyt alkaa marttyyria ja päähänpotkittua teeskennellä. Turha vollottaa rouvien.
Olen oikeasti miettinyt sitäkin, että paljonkohan Hanna Tainio narttukavereineen tienasi kyseisellä äänestyksellään. Voi olla, että aikamoisen summan, koska eivät kait he niin typeriä olleet, että aivan pikkurahasta itsensä olisivat myyneet, maineensa pilanneet loppuelämäkseen ja luopioiksi heittäytyneet.
Ja mahtoiko millään hetkellä kenenkään omaatuntoa kolkuttaa, että satojen ihmisten asuntojen arvo romahti ja missä pölyssä ja melussa nämä ihmiset joutuvat asumaan vuosikaudet eteenpäin, sillä kovin helposti eivät siltä alueeltä asunnot kaupaksi mene pitkään aikaan.
Näissä jutuissa tulee aina se vaihe, että paljonko joku tienasi. Voisitko lähteä asiaa penkomaan, jos oikeasti epäilyttää. Tai sitten turpa kiinni!
Tampereen demarit käyvät armotonta sisäistä valtataistelua, kun toveri kampittaa toveria, lainkaan piittaamatta siitä, minkälaisen kuvan se antaa puolueesta ja sen poliittisesta päätöksestä ylipäätään.
Ainakaan valtuustoryhmän terävimmän kärjen yhteistyökyvystä, johtajuudesta ja avarakatseisuudesta ei nykytilanne anna vakuuttavaa kuvaa.
Runsaan vuoden päästä pidettävät eduskuntavaalit painavat päälle, joten eikö Tamperen demareidenkin olisi jo korkea aika kääntää katse tulevaisuuteen ja koota rivit vaalitaistelua varten.
Jos kannatuskatoa vastaan taisteleva SDP ei tokene syöksykierteestään, edessä on vaalitappio, joka kirpaisee pahasti puolueen perinteisesti vahvoja alueita, joihin Pirkanmaakin kuuluu. Kansanedustajaehdokkuutta tiettävästi tavoittelevalle Peka Salmellekin luulisi sen olevan riittävä syy haudata tunneliäänestyksen aiheuttamat kaunansa ja keskittyä puolueen uskottavuuden rakentamiseen.
-----Runsaan vuoden päästä pidettävät eduskuntavaalit painavat päälle, joten eikö Tamperen demareidenkin olisi jo korkea aika kääntää katse tulevaisuuteen ja koota rivit vaalitaistelua varten-----
Hyvä kommentti. Eikö myös näiden neljän naisen olisi kuulunut ajatella tuota asiaa eikä olla itse hajottamassa rivejä. Neljä tekee petoksen mutta vastuu seurauksista on toisten, niinkö? Eivätköhän petosta tehdessään muka tienneet mitä ovat tekemässä, varmasti tiesivät.
Tuo kommentti on kopioitu suoraan Aamulehdestä. Kopioija olisi voinut mainita sen.
Vai että oikein petos. Hahahaha. Mitä enemmän näitä kirjoituksia tulee, sen enemmän koko solisaliratti alkaa näyttää naurettavalta.
Nyt tiedän miltä se näyttää kun ihmiset, jotka eivät koskaan ole olleet onnellisia eivätkä koskaan ole onnistuneet missään, kokoontuvat nettiin purkamaan ahdistustaan ja pahaa oloaan.
--turha sinun on syyllistää ihmisiä, jotka akka sakki on pettänyt! Vastoin asukkaiden mielipidettä kokoomus värväsi akkakvartetin äänestämään pitkän tunnelin puolesta! Muuten sitä ei nyt rakennettaisi ihmisten harmiksi! Varmasti tienasivat harmaata rahaa taskuihinsa sievoisen summan, sillä millään muulla tälläistä takin kääntöä ei voi selittää.. Joo, kyllä tuollaisesta selkärangattomasta toiminnasta jo saakin pahoittaa mielensä! --Niin, nuo "onnistuivat" pettämään äänestäjänsä. Onko se sellainen hieno mainitsemasi saavutus elämässä? Edestään löytävät aivan taatusti keljun tekosensa, sillä meitä on sentään 75% kaupungin asukkaista, jotka emme halunneet missään tapauksessa pitkää tunnelia!
En syyllistä ketään. Totean vain asian, jonka olemassaoloa kirjoituksesi entisestään vankistaa.
-selitä nyt vähän tarkemmin mitä tarkoitat? Mitä asian olemassaoöoa kirjoitukseni vankistaa? Eikö se, että valtuustossa toimitaan kierosti valtaosaa asukkaita vastaan,,,, vaivaa lainkaan mieltäsi? Vai mikä ihme on pointtisi, kun et sitä mitenkään kommenteissasi valaise?
Olen selittänyt sen jo. Se lukee selkeällä suomella ensimmäisessä kirjoituksessani. Toki valtuutettujen kiero ja epärehellinen toiminta on huono juttu, mutta onneksi järki voitti tunnelin kohdalla vaikka persut ja demarit niitä neljää fiksua lukuunottamatta kaikkensa tekivätkin taantumuksen puolesta.
Miksi siis Hanna T ei lähde kokoomuksen tai vihreitten tai kristillisten ehdokkaaksi? Sillä suunnallahan nuo poliittiset ystävät näyttävät tätä nykyä muutenkin olevan. Kun kerran demarien kanta ei kelpaa niin on se outoa tyrkyttäytyä silti heidän ehdokkaakseen.
Vai onko ehkä tarkoitus päästä demarina eduskuntaan vetämään taas sopivan tilaisuuden tullen sielläkin maton muun ryhmän jalkojen alta?
Totta, asiaa puhut, nimimerkki entinen vanha.
Nyt olisi kodinvaihtoviikot paikallaan: Nelikko ja vasurien tunnelinkannattaja Sirkkaliisa Virtanen voisivat siirtyä henkiseen kotiinsa Kokoomukseen.
Tuntuu, että tunneli on vienyt viimeisetkin järjenrippeet monelta ihmiseltä. Kuitenkin tässä unohtuu, että pitkä tunneli oli nimenomaan paras vaihtoehto ja jo tehtyjen sopimusten purkaminen sopimusrikkomus. Miksi Tampereen kaupungin ja sen veronmaksajien pitäisi maksaa siitä, että parasta vaihtoehtoa ei toteuteta, vain jos joku ei pidä tunnelista. Nämä ei tunnelille -ihmiset ovat pieni ja katkera vähemmistö, joiden äänioikeutta voisi harkita monien näiden kommenttien perusteella. Pystytte kyllä ihmisten nimittelyyn ja syyttelyyn, mutta kertokaapa, mikä vaihtoehto tunnelille olisi pitänyt toteuttaa? Tuskin näin toraisa joukko pääsee siitäkään yksimielisyyteen.
Tunneli tulee ja nämä kommentit entisestään vahvistavat ajatustani, että se on ainoa oikea vaihtoehto. Jos vastustajat eivät kykene tämän parempaan argumentointiin, ei heitä voi ottaa vakavasti. Voisi olla mielenkiintoinen tutkimuksen aihe, mikä on tunnelin vastustajien koulutus, ikä, asuinpaikka jne. Tuskin tulette saavuttamaan tällä tavalla mitään niin suurta, kuin tunnelin puolesta äänestäneet. He rakentavat kaupunkia, te revitte sitä auki. Kiitos vielä kerran kaikille tunnelin puolesta äänestäneille, joille Tampereen kaupungin etu on sydämen asia.
Pikaratikka kaupungin itä/länsisuuntaisen liikenteen välittämiseen, bulevardi Rantaväylälle ja rannat yhteiseen käyttöön. Siinä lyhyesti inhimillisempi kaupunkirakenne.
Älä ala mulle aukoon päätäsi, oli sitten putki tai tunneli. Missä voin nyt näyttää munani, kun toveri ei enää niitä kato ilmatteeks?
ja ratikka myös tunneliin kolisemasta katukuvasta!
-vaihtoehtona oli huomattavasti parempi pintamalli, jossa Onkiniemi puhkaistiin lyhyellä tunnelilla ja rantaväylä nostettiin ratatasoon Mustanlahden kohdalla. Myös Tampellan asuin alueen kohdan kattaminen rantaväylän korkeuden laskemisineen oli tuossa suunnitelmassa mukana. Rakentaminen kannen päälle vaan tuntui olevan mahdotonta hyväksyä ja näin ollen ajettiin pitkämalli lävitse kieroilla keinoilla vastoin valtaosan asukkaiden mielipidettä. Pitkä tunneli tulee aiheuttamaan ennennäkemättömän liikennemäärän lisääntymisen keskustan ahtailla kadulilla, kun nykyään rantatietä ajavista autoista 40% siirtyy oikaisemaan suoraan keskustan kautta koteihinsa, koska miksi keskustassa asuvat ajaisivat pitkän tunnelin kautta kiertäen? Tähän ongelmaan ei kukaan ole vastannut, eikä varmasti vastaakkaan tyhjentävästi? Kaksi kaitaa suuntaansa siis tulee maanalla riittämään hyvin, koska liikennevirta ohjautuu aivan uusille urille tunnelin valmistuttua.. Lopputulos: Pitkä tunneli, ilman riittävää määrää ramppeja keskustaan oli erittäin huonosti harkittu vaihtoehto. Piste!
Tuo kirjoitus vahvistaa entisestään tunnelin vastustajien mainetta joukkona, joka korvaa tiedon luuloilla ja sitten menettää malttinsa, kun siitä heille mainitaan.
Syytöksesi ovat taas vain niitä tunnelistien fraaseja ja kliseitä, joille et anna mitään perusteluja. Lisäksi sinä itse olet se joka tässä malttiinsa näyttää menettäneen, nimimerkin "taas kerran faktaa." kirjoitus on täysin asiallinen.
Sinä vastaat solvauksin ja syytät niistä sitten vastapuoltasi. Ah taas niin tyypilllistä tunnelistien "tiedolla johtamista". Naurettavaa!
-----jo tehtyjen sopimusten purkaminen sopimusrikkomus----
Meinaat siis, että virkamiehet ovat tehneet kaupunkia koskevia sopimuksia 200 miljoonan euron asiassa ENNEN valtuuston sitovaa päätöstä. Jos niin olisi niin silloin ao. virkamiehet olisi tullut tuomita maksamaan omasta pussistaan mahdolliset korvaukset ja sitten erottaa heidät.
Tai miksi asia edes tuotiin valtuustoon jos siitä oli jo sitovasti sovittu?
En ole menettänyt malttiani. En niinikään ole syyttänyt "vastapuoltani" mistään, koska minulla ei ole sellaista. Tiedolla johtamisella ei ole mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa. Kerroin vain, mitä kommentoimani kirjoitus tekee vastustajien maineelle.
Kirjoituksessasi ei siis ole yhtään faktaa mutta siinä on paljon luuloja ja ehkä myös toiveita. Hyvin tyypillinen vastustajan kirjoitus.
Kaikki, jotka vihaavat Tamperetta, saavat kostonsa hommaamalla RATIKAN.
Siinä kapine, jolla voi tunnelmoida ja jota voi kuvitella ekologiseksi ja taloudelliseksi. Kun ei ole kumpaakaan. Kun on älytön päähänpisto.
Itse vastustan ratikkaa selkeästi.
Suurhanke, jolla tärvellään tiet ja rakennukset, tukitaan liikenne ja sitoudutaan jatkuviin kustannuksiin ja tappioihin. Hanke, josta ei hennota peruuttaa. Koska ratikan liikennöinnin lopettamisen jälkeen jää vielä kiskot ja muut jäänteet. Peruttaminenkin tulee maksamaan. Siten peruuttaminen tulisi olemaan vaikeaa, vaikka jo kaikki olisivat tietoisia siitä, millaiset kustannukset ja haitat ratikasta on.
Ensi ratikka kalliilla. Sitten sen liikennöinti kalliilla. Sitten jälkien siivous kalliilla.
Ja muut haitat.
Joka ainoa keskustelu, jossa pidetään marinaa näistä neljästä naisesta, on niitti solisalirattien arkkuun. Eivät vaan nämä vanhat kaavoihin kangistuneet jäärät sitä itse tajua.
Ryhtiliikkestä puhutaan, mutta taitaa olla pahasti etukumara, nokilleen kaatumassa oleva puolue.
Demarit menettää kannatusta paitsi Jutan vuoksi, myös siksi, että puolue on täyttänyt tehtävänsä: Työväki voi niin hyvin ettei entinen kurjuus muistu mieleen, samaistuu porvariin ja äänestää sekoomusta.
Mutta kohta taas duunarille tulee ay-liikettä ja hyvinvointivaltiota ikävä- ja jäärien toimintaa.
Kuvittelivatkohan nämä neljä rouvaa aivan vakavissaan, että niin karkeasta petoksesta ei tule mitään seuraamuksia. Outoa olisi jos näin olisi.
Mikä petos? Tekivät niin kuin parhaaksi näkivät. Nostan hattua näille naisille ja jos vaihtavat puoluetta, voin äänestää heitä
Jos rikkoo vaalilupauksensa, se on petos. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Kokoomuslaiselle tämä on tietenkin vaikea ymmärtää, koska he eivät koskaan pidä lupaustaan. Ja kepu pettää aina!
Petoksen tunnusmerkit ovat ihan toisaalla. Itsenäinen ajattelu ja juntasta irtautuminen ovat olleet tässä tapauksessa täysin oikeutetuja.
Näissä kirjoituksissa heijastuu joka kerta se, kuinka soli-sali-ratit ovat ahdistuneita ja yrittävät kaikin keinoin jarruttaa kannatuksensa laskua, mutta eivät huomaa, että nämä kärjistetyt kommentit vain edistävät sosdemin syöksykierrettä.
Luottamus demareihin meni.
-----Itsenäinen ajattelu ja juntasta irtautuminen ovat olleet tässä tapauksessa täysin oikeutetuja-----
Olet aivan oikeassa, tuota minäkin kannatan. Mutta sitä en kannata, että irtaantuminen tehdään vasta vaalilen jälkeen kun äänet on jo saatu esiintymällä vaaleissa tiukasti "junttalaisena". Minun selkärankani ainakin vaatisi asian ilmaisemisen jo ennen vaaleja.
Miksi sinä haluat, että irtaantumiset ja mielenmuutokset paljastetaan vasta vaalien jälkeen, hei kerro? Kun äänestäjille lupaa jotain se on myös pidettävä, muu on äänestäjien karkeaa halveksuntaa, jossa selittelyt eivät paljon auta.
-----Mikä petos? Tekivät niin kuin parhaaksi näkivät----
Meinaat siis, että äänestäjille annetuilla lupauksilla ei ole mitään merkitystä. Äänestäjiä saa aivan vapaasti pettää ennen vaaleja tietoisilla valeilla, niinkö? Mitä puoluetta sinä edustat, missä puolueessa äänestäjien vapaa huijaaminen koetaan normaaliksi toiminnaksi?
Lupaus oli PUOLUEEN antama lupaus johon valtuutetut väkisin sitoutettiin.
-----Lupaus oli PUOLUEEN antama lupaus johon valtuutetut väkisin sitoutettiin.---
Älä puhu sössöä. Jos sitoutettiin väkisin niin miten nämä neljä mimmiä sitten siitä poikkesivat. Eli eipä ollut ketään sitoutettu yhtään mihinkään. Jos voi vaalien jälkeen poiketa "väkisin" annetusta sitoumuksesta niin kyllä sen voi tehdä aivan yhtä hyvin ennen vaalejakin. Ei se vaadi sen enempää rohkeutta tehdä ennen vaaleja mutta olisi ehkä jäänyt valtuustopaikka saamati. Mietis tätä ennenkuin urputat enempää.
kylläpä se oli joku ponsi, jossa edellytettiin, että kaikkkien valtuutettujen pitää tehdä näin ja näin ja näin. Mietipä sinä sitä, että ihmisen mielipiteet voivat muuttua.
Se, minkälaista mökää tästä pidetään, kuvastaa demareiden sisäistä ahdinkoa.
Enemmän tuntuu ahdistavan luopioita ja kokkareita, kun tätä petosta ei niin vain unohdettu. Kunnallisen demokratian halventamista ei voida antaa anteeksi!
Viime kunnallisvaalikampanjassa demarit, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja kumppanit halveksivat lähinnä ihmisten älyä. Tunnelirahat palveluihin -slogan oli suoraa valehtelua ihmisille. Sitten alettiinkin esitellä omia liikennesuunnitelmia, kun ei ollutkaan 185 miljoonaa euroa palveluihin laitettavaksi. Pääasia on, että tunneli tulee, vastapuolella kun ei ollut esittää mitään järjellisiä vaihtoehtoja. Ihmisten nimittely tuntuu olevan ainoa asia, joka näillä ressukoilla on joten kuten hallussa. Siinä kuitenkin teette lähinnä itsenne naurunalaisiksi, tunnelin puolesta äänestäneet tullaan muistamaan suurmiehinä ja -naisina.
"tunnelin puolesta äänestäneet tullaan muistamaan suurmiehinä"
Niinhän te vapaamuurarit aina itsestänne kuvittelette!
-----Pääasia on, että tunneli tulee, vastapuolella kun ei ollut esittää mitään järjellisiä vaihtoehtoja----
Kun usko omaan puolueeseen ja sen propagandaan on noinkin vahva mitä sinulla on niin ei sellainen ihminen tarvitsekaan omakohtaista perehtymistä asiaan. Riittää kun lukee oman puolueen propagandan niin voikin uskoa tietävänsä asiasta kaiken. Elämäsi on varmaan aika helppoa, ei ajattelu tai asioihin perehtyminen paljon päätä pakota.
Eli vaihtoehtoja oli vaikka kuinka mutta tunnelimuurariveljet eivät ottaneet niitä edes käsittelyyn. Siinä totuus, kaikki muu on härskiä VALETTA.
Juuri noinhan demarit toimivat: lukivat vain tunnelia vastustavan propagandan. Kun ennen ratkaisevaa äänestystä, demarien vaatimuksesta, tehtiin jälleen kerran yksi vertailu, joka taas kerran todisti pitkän tunnelin selvästi parhaaksi vaihtoehdoksi, ei se demareille kelvannut. Suoraselkäinen apulaispormestari Salmi ei edes kyennyt saapumaan kokoukseen, jossa selvitystä esiteltiin laajemmin. Muitakin vaihtoehtoja siis käsiteltiin.
Eli vaihtoehtoja oli vaikka kuinka, mutta tunneli osoitettiin niistä ehdottomasti parhaaksi. Siinä totuus, kaikki muu on härskiä valhetta.
------Kun ennen ratkaisevaa äänestystä, demarien vaatimuksesta, tehtiin jälleen kerran yksi vertailu, joka taas kerran todisti pitkän tunnelin selvästi parhaaksi vaihtoehdoksi, ei se demareille kelvannut-----
Ei se ihan noin mennyt kun puhutaan aikuisten oikeesti. Vertailu tehtiin jo lähtökohtaisesti siltä pohjalta, että pitkä tunneli pitää saada edullisimmaksi. Demarien eli Salmen esittämää bulevardi-vaihtoehtoakaan ei edes tutkittu. Miten voit silloin sanoa, että "vaihtoehtoja oli vaikka kuinka, mutta tunneli osoitettiin niistä ehdottomasti parhaaksi". Väitteesi ei pidä paikkaansa.
Rahapuolikin vääristeltiin kun tunnelin tuloiksi otettiin asuntoalueen kunnallistekniikan rakentamiseen YIT:ltä tuleva 22 milj. mutta vastaava meno jätettiin pois. Kuten jätettiin pois myös työn aikaiset rahoituskulut, jotka maksaa Tampere yksin 100 %. Sekin summa on luokkaa 15 milj. Noistakin tulee vääristelyä jo n. 37 milj. euroa. Kuten jätettiin huomiotta sekin jos kustannukset ylittävät tavoitteen 180 milj. YIT ainakaan ei osallistu ylityksen maksamiseen sentilläkään. Mutta Tre osallistuu.
Siinä sinulle totuutta aikuisten oikeesti.
Salmen boulevardi-vaihtoehto oli mukana vertailussa. Se todettiin selvästi huonoimmaksi. Voitko esittää todisteet siitä, että vertailu, jota et selvästikään ole edes lukenut, tehtiin lähtökohtaisesti siltä pohjalta että tunneli pitää saada edullisimmaksi? (tunneli oli siis paras, ei edullisin, vaihtoehto)
Salmen bulevardia ei vertailtu aikuisten oikeesti. Kun vertailijana on porukka joka on jo sitotunut yhteen ratkaisuun niin jokainen ymmärtää vertailun lopputuloksen. Myöskään VTT ei ollut puolueeton koska valtio oli ministerien toimesta ja sitoutunut tunneliprojektiin. Ja miksi ei olisi kun Tre suorastaan tyrkytti rahaa OHITUStiehen, huom.!
Tutkinta olisi pitänyt antaa jollekin ulkomaiselle toimistolle, Suomessa kaikki alan osaajat ovat riippuvaisia Liikenneviraston eli siis valtion myötämielisyydestä.
Miksi yleensä pitäisi vertailla jotain hatusta vedettyjä vaihtoehtoja, kun päätös tunnelista oli jo tehty v. 2008 ja siitä sopimukset sekä valtion että firmojen kanssa. Kun viime kunnallisvaaleissa keksittiin, että tunnelirahat palveluihin, niin miksi ylipäätään alettiinkin yhtäkkiä keksiä vaihtoehtoja tunnelille, kyllähän nekin maksavat. Mitä tapahtui vaalilupaukselle tunnelirahat palveluihin? Eikö silloin ole aivan sama, mikä ratkaisu toteutetaan, kun ei ollutkaan saatavilla 185 milliä palveluiden tuottamiseen.
Miksi ei silloin toteutettaisi jo sovittua ja parhaaksi arvioitua pitkää tunnelia, jolloin ei myöskään tarvitse tehdä sopimusrikkomusta ja maksaa siitä, ettei tehdä mitään ja suunnitella taas seuraavat 10 vuotta, mitä nyt tehdään. Minkälaisen kuvan se antaisi meistä tamperelaisista?
"...äänet on jo saatu esiintymällä vaaleissa tiukasti "junttalaisena""
Sinä se noin väität.
Eli toisin sanoen, mitään todisteita väitetylle asialle ei ole. Jopa tuli yllätyksenä :)
Pääsivät kai valtuutetuiksi sillä kampanjalla, joka heillä oli ennen vaaleja. Lisäksi kirjoittivat vielä valtuustokauden alussa nimensä asiakirjan, jolla ilmoittivat irtaantuvansa tunnelista.
Jämerä toiminta vaalilupaustensa pettäjiä kohtaan on ainoa keino palauttaa sos.demojen luottamus äänestäjien silmissä. Petoksen tekijäthän eivät itse ole nähdäkseni panneet tikkua ristiin tämän asia hyväksi vaikka heidän se kuuluisi tehdä. Pettäjien pään silittely tässä tilanteessa olisi typerintä mitä sos.demojen paikallisjohto voisi tehdä.
Kornia todellakin alkaa vollottaa miten "meille nyt kostetaan".
Älä ala aukoon mulle päätäs
Minkä ikäisenä sinut kuohittiin ensi kerran?
Tässä viestiketjussa demareiden vollotukset eivät millään tavalla paranna luottamusta tavan kansalaisten silmissä. Nämä kostojutut ja syyttämiset petoksesta vain heikentää demareiden asemaa.
Kommunistit muuttakoot siperiaan!
Venäjällä on nykyään vallassa kokoomuksen veljespuolue Yhtenäinen Venäjä, joten kokoomuslaiset ne voisivat muuttaa Siperiaan!
Venäjällä menee hyvin, huomattavasti paremmin kuin sosialistisena Neuvostoliittona. Turhaa porua temareilta rahankäytöstä, mistä ne sitä on oppineet ees käsitteleen?
"Tämän päivän AL:n mukaan Hanna Tainio kokee, että omat kostivat. Eikö tämä luopio tajua, että on menettänyt täydellisesti luottamuksensa eikä tietenkään yhdenkään työväenyhdistyksen olisi pitänyt ottaa häntä listoilleen. "
Jos äänestyksissä äänestettäisiin vain puoluetta, niin vaalit hoidettaisiin koko lailla eri näköisesti. Itse ainakin äänestän henkilöä. Vaikka otan puolueenkin huomioon, edellytän henkilöltä oman järjen käyttöä enemmän kuin jonkin puolueen pakkopäätösten noudattamista. Tunneliasiassa olin kahden vaiheilla, että mitä mieltä olen. Mutta kun Hanna selvästi päätti sen mukaan, miten on Tampereelle parasta, niin en oikein suvaitse puolueeltaan sitä asennetta, että vaaleilla valitun henkilön kanta olisi jotenkin "sosialisoitu" puolueelle.
Mielestäni Hannaa on kohdeltu tavalla, että toivoisin selkeästi T:reen demareiden johdon vaihtumista. Sieltä johdon suunnasta on tullut muutakin sen tasoista viisastelua, että kuuluttaisin terävämpää demokraattista linjaa tilalle.
Ilmoittiko Hanna vaalikampanjansa aikana irroittautuvansa puolueensa linjasta tunneliasiasta? Valtuutettuna, vaalikauden alussa, hän kuitenkin kirjoitti nimensä asiakirjaan, jolla ilmoitettiin halusta irrottautua tunnelista.
Tampereelle parasta olisi ollut rakentaa pikaratikka välittämään kaupungin itä/länsi-suuntaista liikennettä ja muuttaa rantaväylä bulevardiksi sekä rakentaa rannat yhteiseen käyttöön. Nyt suositaan vain yksityisautoilua ja eliittikaupunginosia. Se ei ole kestävää kehitystä.
Älä kuule ala mulle aukoon päätäs
Aamulehti tekee suosikistaan Tainiosta marttyyria. Tarkoitus kai on että ihmiset unohtaa tehdyn vedätyksen ja muistaa vaan että täähän oli se Hanna-raukka jota kiusattiin. Ja olihan Tainio myös samalla asialla Aamulehden kanssa. Aamulehti teki kovasti työtä tunnelin puolesta vuosikaudet. Tainio ja kolme muuta vei tämän työn maaliin.
Kuka Tainiota muka kiusasi. Luottamus mennyt ja sen mukaiset toimet. Tosiasiassa Hanna kiusasi muita. Ei kertonut kun aika oli (ennen vaaleja) kantaansa ja sitten käänsi kylmästi takkinsa juuri ennen äänestystä. Luottamuksen voi menettää vain kerran.
Aamulehti on uutisoinnissaan ollut tunnelin kohdalla neutraali, eli kertonut hyvät ja huonot puolet asioista niinkuin ne ovat. Se ei ole millään tavoin väärin.