Syksylläkö vai vasta keväällä 2015??? edellisit mallit on pävittyny syksyllä tai keväällä aina??
KOSKA TULEE UUSI AVENSIS MYYNTIIN
49
2425
Vastaukset
- Spyphotos
Eiköhän se syksyllä putkahda ja kevään mittaan ala löytyä salakuvia.
- pete11
Lokakuussa 2015 tulee Avensiksen uusi malli. Tieto oli ilmoitettu maahantuojalle pari viikkoa sitten.
- Avesti
Vanhan kaavan mukaan julkaisu lienee tuolloin. Ilmeisesti syykuussa on germaanilandian autonäyttelyssä esillä ja Suomen esittely sitten sen jälkeen joskus loppuvoden aikana.
Jokohan tulee rattiin etäisyyssäätö jotta saisi ratin lähemmäs eikä vain kauas :-)
Veikaan että sama kori kuin Aven 2- ja 3-sarjoissakin on ollut, saa vain samantapaisen viilauksen kuin 2->3 yhteydessä.Vähän pilarien kulmia muutetaan ja kojelautaa mutta perus mitoitus sisätilojen suhteen pysyy samana.
Toisaalta kun Corollakin on jo samalla akselivälillä kuin Ave, niin pituutta pitäisi muuttaa vaan muuttuuko ajoasento? - sdfdsfsdfds
Avesti kirjoitti:
Vanhan kaavan mukaan julkaisu lienee tuolloin. Ilmeisesti syykuussa on germaanilandian autonäyttelyssä esillä ja Suomen esittely sitten sen jälkeen joskus loppuvoden aikana.
Jokohan tulee rattiin etäisyyssäätö jotta saisi ratin lähemmäs eikä vain kauas :-)
Veikaan että sama kori kuin Aven 2- ja 3-sarjoissakin on ollut, saa vain samantapaisen viilauksen kuin 2->3 yhteydessä.Vähän pilarien kulmia muutetaan ja kojelautaa mutta perus mitoitus sisätilojen suhteen pysyy samana.
Toisaalta kun Corollakin on jo samalla akselivälillä kuin Ave, niin pituutta pitäisi muuttaa vaan muuttuuko ajoasento?Kyllä sisätilojen koko pitäisi kasvaa, että pysyy kilpailijoiden vauhdissa. Hybrid tulee varmasti. Pelkillä vapailla bensoilla ei enää pysty kilpailemaan Mazdan uutukaisia ja euroturboja vastaan. Eiköhän tule muistuttamaan tyyliltään aikalailla uutta Aurista ja Versoa.
- Avesti
sdfdsfsdfds kirjoitti:
Kyllä sisätilojen koko pitäisi kasvaa, että pysyy kilpailijoiden vauhdissa. Hybrid tulee varmasti. Pelkillä vapailla bensoilla ei enää pysty kilpailemaan Mazdan uutukaisia ja euroturboja vastaan. Eiköhän tule muistuttamaan tyyliltään aikalailla uutta Aurista ja Versoa.
Joo, ehkä tuuppaavat sen yltiötehokkaan Priuksen tekniikan 300kg painavampaan Aven koriin. Auton ei ole Tojon strategian mukaan tarve kulkea, vain ahdistaa sekä ergonomian, että kulkemisen suhteen :-)
Sitten voikin vetää kisaa V70 / 1.6TDI DCT kanssa. Kumpi alittaa 15s? - Mitä jäbä miettii
sdfdsfsdfds kirjoitti:
Kyllä sisätilojen koko pitäisi kasvaa, että pysyy kilpailijoiden vauhdissa. Hybrid tulee varmasti. Pelkillä vapailla bensoilla ei enää pysty kilpailemaan Mazdan uutukaisia ja euroturboja vastaan. Eiköhän tule muistuttamaan tyyliltään aikalailla uutta Aurista ja Versoa.
Täh..., eikös malli muuttunut reippaasti 2->3 korimuutoksessa, toisin kuin esim. pasuunan mallimuutoksissa.
Ja sisätilatkin riittävät. - kruiseri
sdfdsfsdfds kirjoitti:
Kyllä sisätilojen koko pitäisi kasvaa, että pysyy kilpailijoiden vauhdissa. Hybrid tulee varmasti. Pelkillä vapailla bensoilla ei enää pysty kilpailemaan Mazdan uutukaisia ja euroturboja vastaan. Eiköhän tule muistuttamaan tyyliltään aikalailla uutta Aurista ja Versoa.
En mä ainakaan nää kasvun tarvetta, tilaa on riittävästi. Ainoa syy voi olla Auris-farkku, joka on nyt kooltaan aika lähellä, ja jos Ave halutaan asemoida selkeästi sen yläpuolelle. Toivottavasti Tojo malttaa käyttää koeteltua tekniikkaa, ettei tule samanlaista paskaa tarjolle kuin VAG-konsernin kotteroissa. Mä voin hyvin tinkiä 0-100 kiihtyvyydestä 0.5 sekuntia ja huippunopeudesta 20 kilsaa tunnista, kun teidän luotettavuuden olevan kohdallaan. Autolehdet saa sitten mittailla äärimmäiset suorituskykyarvot joista ei käytännön iloa ole kuin radalla. Saavatpahan VAG hörhöt tyydytystä elämäänsä.
- Tsidsg
kruiseri kirjoitti:

Minäkin voin tinkiä huipuista ja kiihtyvyydestä, mutta en käytännön suorituskyvystä eli väännöstä ja sitkeydestä. Siksipä ajankin kolmannella TSI:llä peräkkäin. Eikä yhdessäkään ensimmäistäkään vikaa, ei edes dsg:ssä. Kokeilin kyllä bensa Avea, mutta voi sitä onnetonta ajettavuutta ja surkeata voimattomuutta.
- VolkkaRisti
Tsidsg kirjoitti:

No mikä sinuakin Toyotapalstalla kiinnostaa noin paljon että
tänne pitää tulla tyhmyyksiä kertomaan. Menisit vaan sinne
vaginaattoristipalstalle venyvää jakoketjua ylistämään.
Kaikkihan kaukaisimmissakin Suomen korvessa tietää
vaginaattorin isot ongelmat ja huollon kusetuksen - Avesti
Mitä jäbä miettii kirjoitti:
Täh..., eikös malli muuttunut reippaasti 2->3 korimuutoksessa, toisin kuin esim. pasuunan mallimuutoksissa.
Ja sisätilatkin riittävät.Kosmeettisesti kori muuttui 2->3 välissä kyllä, eli pilarien kulma ja sen sellaista mutta koko kabiini pysyi mitoitukseltaan ja muodoltaan identtisenä. Toki kojelauta muuttui mutta se on vain muovikuori. Kyseessä siis vähän tukevampi facelifit, ei muuta.
- tsidsg
VolkkaRisti kirjoitti:
No mikä sinuakin Toyotapalstalla kiinnostaa noin paljon että
tänne pitää tulla tyhmyyksiä kertomaan. Menisit vaan sinne
vaginaattoristipalstalle venyvää jakoketjua ylistämään.
Kaikkihan kaukaisimmissakin Suomen korvessa tietää
vaginaattorin isot ongelmat ja huollon kusetuksenJos et huomannut, niin minähän vain vastasin tuohon edelliseen kommenttiin, jossa puhuttiin VAG- hörhöistä. Ei saa asiallisista vastauksista suuttua, en ole täällä provoilemassa.
- 8vaihdetta
kruiseri kirjoitti:
En mä ainakaan nää kasvun tarvetta, tilaa on riittävästi. Ainoa syy voi olla Auris-farkku, joka on nyt kooltaan aika lähellä, ja jos Ave halutaan asemoida selkeästi sen yläpuolelle. Toivottavasti Tojo malttaa käyttää koeteltua tekniikkaa, ettei tule samanlaista paskaa tarjolle kuin VAG-konsernin kotteroissa. Mä voin hyvin tinkiä 0-100 kiihtyvyydestä 0.5 sekuntia ja huippunopeudesta 20 kilsaa tunnista, kun teidän luotettavuuden olevan kohdallaan. Autolehdet saa sitten mittailla äärimmäiset suorituskykyarvot joista ei käytännön iloa ole kuin radalla. Saavatpahan VAG hörhöt tyydytystä elämäänsä.
Tingi ihan vapaasti mutta kun 140hp automaatilla pitäisi Aven painoinen kiesi kiihtyä alle 9s ja Ave menee todellisuudessa hädin tuskin all12s. Jotain on siis pahasti mennyt metsää suunnittelussa.
Kun on tottunut pontevaan suorituskykyyn niin jo normaalissa rampilta kiihdytettäessä perhe kyydissä tuollainen Toyotan vaapaasti hönkivä bensakone huutaa kuin moottorisaha. Ohitustilanteessa koneen huuto ei haittaisi mutta silloin pitäisi kyllä olla voimaa ja sitäkään ei sitten ole.
Jos Tojo edes ymmärtäisi pistää Aveen Camryn hybripaketin eikä Priuksen nuhapumppua. Tojolla on kyllä tekniikkaa mutta jotenkin vaan haluavat positioida itsensä euroopassa pikkuautovalmistajaksi. - Miksi pitäisi
8vaihdetta kirjoitti:
Tingi ihan vapaasti mutta kun 140hp automaatilla pitäisi Aven painoinen kiesi kiihtyä alle 9s ja Ave menee todellisuudessa hädin tuskin all12s. Jotain on siis pahasti mennyt metsää suunnittelussa.
Kun on tottunut pontevaan suorituskykyyn niin jo normaalissa rampilta kiihdytettäessä perhe kyydissä tuollainen Toyotan vaapaasti hönkivä bensakone huutaa kuin moottorisaha. Ohitustilanteessa koneen huuto ei haittaisi mutta silloin pitäisi kyllä olla voimaa ja sitäkään ei sitten ole.
Jos Tojo edes ymmärtäisi pistää Aveen Camryn hybripaketin eikä Priuksen nuhapumppua. Tojolla on kyllä tekniikkaa mutta jotenkin vaan haluavat positioida itsensä euroopassa pikkuautovalmistajaksi.Kiihtyä alle 9:n sekunniin? Kyllä siinä vikanaattorissakin kone jo
siinä vaiheessa huutaa kuin moottorisaha kun kiihdytetään talla
pohjassa. Ei niihin lukemiin muuten päästä. Ja mitä iloa on siitä
kaikesta kun se turbo hajoaa ja sitten maksaa. Sieltä rampilta kyllä
pääsee vähemmälläkin hosumisella liikenteen sekaan, ja turvallisemmin. - 8vaihdetta
Miksi pitäisi kirjoitti:
Kiihtyä alle 9:n sekunniin? Kyllä siinä vikanaattorissakin kone jo
siinä vaiheessa huutaa kuin moottorisaha kun kiihdytetään talla
pohjassa. Ei niihin lukemiin muuten päästä. Ja mitä iloa on siitä
kaikesta kun se turbo hajoaa ja sitten maksaa. Sieltä rampilta kyllä
pääsee vähemmälläkin hosumisella liikenteen sekaan, ja turvallisemmin.No jaa 9s ei ainkaan omassa tarvi pitää tallaa likikään pohjassa mutta tarkoitin kyllä että 140hp pitäisi riittää alle 9s kiihtyvyyteen automaatilla Avessa JOS kone ja vaihteisto olisi kunnolla suunniteltuja. Jostain syystä Tojon ratkaisut hukkaa kaiken tehon ... jonnekin eikä kulutus silti ole mitenkään ihmeellinen.
Aven mitatuihin kiihtyvyyslukemiin pitäisi riittää 110hp tehoa automaatilla. Miksi sille ilmoitetaan enemmän vaikka suorituskyky ei ilmoitettuja teholukemia tue?
Vielä siihen kiihtyvyyteen; on se vaan leppoisampaa kun auto kiihtyy eleettomästä ja silti riittävän reippaasti. Ei tarvitse kinnata kaasu pohjassa.
Minulla on nyt toinen turbodiesel eikä kummastakaan ole turbo mennyt. Miksi olisikaan.Eikä se turbo sen kummemmin bensakoisissakaan hajoa. Tojolla bensaurbot tulee kyllä myös mukaan kuvioon mutta ilmeisesti vasta 4-5v kuluttua kun tänä vuonna esiteltävän kokonaan uuden Aven facelift tulee myyntiin.
Tojo on siitä harmillinen merkki että tekniikka on pahasti jäljessä. Tämä on omasta mielestäni harmillista koska kuitenkin Tojo on niitä harvoja merkkejä minkä itse uskaltaisin ostaa omalla rahalla (ei liisariksi). Mallit vaan on monelta osin umpisurkeita. Harmi. - TeeeT
Hieno homma...sitä samaa olen kuullut myyjiltä täällä Etelä-Suomessakin.
Ostan heti uuden. Se olis mulle jo kuudes uusi Avensis. - kfklsad
kruiseri kirjoitti:
En mä ainakaan nää kasvun tarvetta, tilaa on riittävästi. Ainoa syy voi olla Auris-farkku, joka on nyt kooltaan aika lähellä, ja jos Ave halutaan asemoida selkeästi sen yläpuolelle. Toivottavasti Tojo malttaa käyttää koeteltua tekniikkaa, ettei tule samanlaista paskaa tarjolle kuin VAG-konsernin kotteroissa. Mä voin hyvin tinkiä 0-100 kiihtyvyydestä 0.5 sekuntia ja huippunopeudesta 20 kilsaa tunnista, kun teidän luotettavuuden olevan kohdallaan. Autolehdet saa sitten mittailla äärimmäiset suorituskykyarvot joista ei käytännön iloa ole kuin radalla. Saavatpahan VAG hörhöt tyydytystä elämäänsä.
Unohdit mainita väännön, joka Toyotoissa jää 50-70Nm jälkeen ja tsi-koneissahan vääntö tulee lisäksi 3000 kierrosta alempana...! Ajele vaan rauhassa toyollasi, minä ajelen edellä Vag-kulkineellani.
- iikor.
toivottavasti ei enää ikinä. laatu ala arvoista paskaa.
- Toyota Tero Deluxe
Avensis on laadultaan parempi kuin mm. Bugatti Veyron - hinta/laatu -suhde ratkaisee ja asiakastyytyväisyys.
- bugatti veyron
sinä häpäisit juuri bugatti veyron .ah minuun sattuu poistu pois idiot tojo tero. tseesus mikä apina.
- Kärpix
Ei tule Avensikseen syvyssäädettävää rattia. Sellaiseksi ei lasketa muutaman sentin syvyyssäätöä. On se jännä, että Toyotat ei osaa laittaa rattiin kunnon syvyyssäätöä, kuin esim. Volkswageneissa. Tämän takia ovat Toyotat jääneetkin autokauppaan. Autosta pitää kuitenkin löytyä hyvä ajoasento.
- 215cm mies
Tosi on. Mitä tekee autolla jonka rattiin ei yletä sormenpäälläkään?
- Hukkapätkät
Senkö takia kaikki ylimieliset hottentottipojut ajaa vaggeneilla, kun reppanat ei yllä ajamaan tojoilla.
- M/-/kuluuruu
Mikä ihmeen avekiima nyt iski?
- ooh mikä ave
Tosiaan uusi ave tulee 2016, se tietää kaikki. Tekniikkaan ei tule erikoista muutosta. Samoilla mennään.
Ajon rauhattomuuteen tulee muutos huonompaan päin. Nykyistä rauhattomuutta lisätään, samoin melutasoa. Liikenneturvallisuuden nimissä.
Avensis kokoontiminen lähestyy taas tänä vuonna. Muistakaa taas olla paikalla suurempana joukolla kuin ennen. Mukana 2016 Aven kuvia.- bobeda
Eikö ammattikoulussakaan vielä opita kirjoittamaan?? Jos on tyhmä, niin sille ei yhteiskuntakaan voi mitään.
- ankeat ajat
Voi olla, että Avensis häviää kokonaan mallistosta, ei ole Euroopassa enää sille ainakaan nykytekniikalla kysyntää. Pienet turbot tai hybridi voisi pelastaa mutta Auris on kooltaan liian lähellä.
- Musta 6
Mulla Aven ja Mazda 6:sen välillä ratkaisi se, että Ave tuntui kapealta ja kuskin paikka ahtaammalta kuin Mazdassa. Pidin myös Kutosen viimeistelystä enemmän. Volkkari oli ennen paluuta japsiin. Volkkarissa ei mennyt hajalle neljässä vuodessa kuin kansi ja jotain siihen liittyviä akseleita, turbo ja DSG:een kaksoismassapyörä. Bonuksena myös molemmat takapyörän laakerit menivät Volkkarista... Ennen Volkkaria oli kolme Toyotaa, joissa ei ollut ikinä mitään ja Mazdassa meni yksi laakeri takarenkaasta neljän vuoden aikana...
- aku66
Miksi sitten vaihdot vaihtoehdoista huonompaan?
- flexaaja
Ave on jo vanha malli ja Mazda 6 kohtuullisen tuore. Ave kaipaa uutta mallia, sen totesin noin vuoden käytöllä. Auto toimii kuin junan vessa, mutta siinä ei oikeastaan ole yhtään mitään hohdokasta. Joillekin se riittää, ja se heille suotakoon, mutta itse kaipasin enemmän. Back to V60...
- ammattimies,
flexaaja kirjoitti:

Valitsit siis TEINIvolvon. Ukko ajelee pikkuautolla, siis käppänäautolla. Luulis kyrsivän......
- flexaaja
ammattimies, kirjoitti:
Valitsit siis TEINIvolvon. Ukko ajelee pikkuautolla, siis käppänäautolla. Luulis kyrsivän......
Hehheh, hyvä ammattimies! Kirjoittaminen tai ajatteleminen ei varmaan ole se sun ammatti? Jos auton ostan tilan takia, niin miksei sitten Proace? Tarjoaa Avea paremmat tilat, ja tuskin voi olla huonompi ajettava. Onhan se kuitenkin eurooppalainen auto.
- halba

Teinivolvon?? Missä päin Suomea v60 on teini auto? Kerro heti, muutamma sinne ja kasvatamme muksut siellä!!
- Ranskan Ave?
flexaaja kirjoitti:
Hehheh, hyvä ammattimies! Kirjoittaminen tai ajatteleminen ei varmaan ole se sun ammatti? Jos auton ostan tilan takia, niin miksei sitten Proace? Tarjoaa Avea paremmat tilat, ja tuskin voi olla huonompi ajettava. Onhan se kuitenkin eurooppalainen auto.
Joojoo, mutta jotkut horisee tuosta ProAvesta että mukamas perustuu PSA:n vehkeisiin ja tulee ensi keväänä. Siis tavallan Toyotan versio Pösön 508-mallista tai jotakin elikä siis kai aito eurooppalainen.
- 2.4 STW
flexaaja kirjoitti:
Ave on jo vanha malli ja Mazda 6 kohtuullisen tuore. Ave kaipaa uutta mallia, sen totesin noin vuoden käytöllä. Auto toimii kuin junan vessa, mutta siinä ei oikeastaan ole yhtään mitään hohdokasta. Joillekin se riittää, ja se heille suotakoon, mutta itse kaipasin enemmän. Back to V60...
Tuossa on kyllä perää. Käytännössä nykyine Ave on sama kampe kuin Ave 2-korimallin esittelyssä, siis korirakenteeltaan ja tekniikaltaan. Sisätiloissa ja ergonomiassa sen huomaa kaikkein selkeimmin, täysin sama mitoitus.
2-koppa oli sisustaltaan esitelynsä aikaa luxusta mutta aika on Ajanut Aven ohi vasemmalta ja oikealta.
No, Tojohan jo kertoikin että Avesta ei tule uutta sukupolvea vaan se korvautuu jollain muulla mallilla.
Mazda 6 olisi aika killeri luotettavaksi käyttöautoksi mutta harmittavan
epämukava ja meluisa alustaltaan.
Volvo on omasta mielestä ehkäpä paras kompromissi. Ei pahoja riskejä. Ergonomia erittäin hyvä mukaan lukien istuimet. Mukavuuspuoli kunnossa ja nykyään kehittynyt mootori ja vaihteistopaletti. Varusteitakin saa jos jonkinnäköistä eikä hinta varusteissa ole sen pahempi kuin vaikka Volkkarilla.
S60/V60 kannattaa muistaa myös Jenkkien osittaistörmäystesti missä mm. Audi floppasi täysin ja BMWkin oli vain tyydyttävä. Volvo siis ainoana kiitettävää tasoa. Näin syksyllä lohduttaisi myös paras hirvitörmäysturvallisuus.
vaan nyt päästellään vielä pari vuotta F30llä. Ei sekään huono ole mutta hiton tylsä, epämukava ja jonkin verran rasittava ajaa. - samma,
flexaaja kirjoitti:
Hehheh, hyvä ammattimies! Kirjoittaminen tai ajatteleminen ei varmaan ole se sun ammatti? Jos auton ostan tilan takia, niin miksei sitten Proace? Tarjoaa Avea paremmat tilat, ja tuskin voi olla huonompi ajettava. Onhan se kuitenkin eurooppalainen auto.
hohoo hohoo,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Tässä on viisan mies joka tietää asiat. Tossn sinulla ei ole tietoa mistään. Ajele vaan mikralla.
Kirjoituksesi on täynnä kielioppivirheitä?? - Kalliiksi käy 6/60
2.4 STW kirjoitti:
Tuossa on kyllä perää. Käytännössä nykyine Ave on sama kampe kuin Ave 2-korimallin esittelyssä, siis korirakenteeltaan ja tekniikaltaan. Sisätiloissa ja ergonomiassa sen huomaa kaikkein selkeimmin, täysin sama mitoitus.
2-koppa oli sisustaltaan esitelynsä aikaa luxusta mutta aika on Ajanut Aven ohi vasemmalta ja oikealta.
No, Tojohan jo kertoikin että Avesta ei tule uutta sukupolvea vaan se korvautuu jollain muulla mallilla.
Mazda 6 olisi aika killeri luotettavaksi käyttöautoksi mutta harmittavan
epämukava ja meluisa alustaltaan.
Volvo on omasta mielestä ehkäpä paras kompromissi. Ei pahoja riskejä. Ergonomia erittäin hyvä mukaan lukien istuimet. Mukavuuspuoli kunnossa ja nykyään kehittynyt mootori ja vaihteistopaletti. Varusteitakin saa jos jonkinnäköistä eikä hinta varusteissa ole sen pahempi kuin vaikka Volkkarilla.
S60/V60 kannattaa muistaa myös Jenkkien osittaistörmäystesti missä mm. Audi floppasi täysin ja BMWkin oli vain tyydyttävä. Volvo siis ainoana kiitettävää tasoa. Näin syksyllä lohduttaisi myös paras hirvitörmäysturvallisuus.
vaan nyt päästellään vielä pari vuotta F30llä. Ei sekään huono ole mutta hiton tylsä, epämukava ja jonkin verran rasittava ajaa.Mazda 6ssa joutuu ottamaan Premium version sekä Volvossa Summum version ja sen lisäksi vielä lisävarusteena peruutuskameran reilulla tonnilla, jos meinaa saada vastaavat varusteet kuin Aven Activessa, joten aika kalliit on vaihtoehdot. V60 tavaratilassakaan ei juhlimista verrattuna Ave farkkuun.
- 2.4 STW
Kalliiksi käy 6/60 kirjoitti:
Mazda 6ssa joutuu ottamaan Premium version sekä Volvossa Summum version ja sen lisäksi vielä lisävarusteena peruutuskameran reilulla tonnilla, jos meinaa saada vastaavat varusteet kuin Aven Activessa, joten aika kalliit on vaihtoehdot. V60 tavaratilassakaan ei juhlimista verrattuna Ave farkkuun.
Aveissa vaan ei ole ergonomiaa pidemmälle kuskille. Sitä ei saa edes rahalla kun ratin säädöt vaan ei riitä. Volvo on tässä penkki- ja ergonimia-asiassa mestari ja esimerkki kaikille muille.
Avessa ei enää 2-kopan jälkeen ole ollut siedettävä-äänistä radiota. Mazdaan taitaa saada edelleen Bosen äänentoiston mikä ainakin aiemmin oli siedettävä. Volvoon saa oikeinkin hyvä-äänisen radiosysteemin listalta.
Odotan mielenkiinnolla millainen on Aven seuraaja ja myös millainen käytännössä on uusi Mondeo. Ainakin teknisten tietojen ja Fusionin kuvien perusteella uusi Mondeo on aika nasseva peli. Lisäksi se kun on jo pari vuotta vanha malli (USassa) niin voisi kuvitella ekojen lastentautien olevan hoidossa.
Aven seuraajasta ei ole edes huhuja. Sen verran pitkän mallivälin Tojo nyt pistää että on tainnut kilpailijoiden mallit pistää tuotehallinnan pojat sekaisin. Jotain 2-kopan kaltaista täysin erilaista (verrattuna 1-koppaan) pitää saada aikaan.
Veikkaisin lisäksi että Euroopassa ylipäänsä huonosti menevän isomman keskiluokan vuoksi Tojokin on pakotettu harkitsemaan jonkin ns. maailmanmallin tuomista Eurooppaan (Camry?). Fordin uusi Mondeo on sama kuin Jenkeissä Fusion. Passatti on sama kaikkialla samoin Mazda 6-pitkälti sama laite kaikkialla.
Tojolla ei ole mitään järkeä kehittää Eurooppaan omaa mallia kokoluokkaan minkä myynti ylipäänsä on laskussa. Ilmeisesti isompi keskiluokka on tulossa liian isoksi ja asiakkaat siirtyvät vähän pienempiin premium mallehin mitkä on hinnaltaa samalla tasolla mutta yhtä mukavia (ainakin osa) kuin isompi keskiluokka.
Tojon tapauksessa Ave asiakkaat eivät oikein siirry Lexus asiakkaiksi koska Lexuksen hinnoittelu ainakin Suomessa on idiottimainen. Siinä ei ole mitään järkeä ja niinpä myynti junnaa vaikka tuote on hyvä. Tekevät saman kuin aiknaan Camryn kanssa. Nostivat hinnan liian korkeaksi. Nyt Lexuksen hinta on paljon korkeampi kuin vastaavien muiden premium tuotteiden.
Turha näistä on kinata. Minua kiinnostaa hyvä kompromissi ja tehtaiden ratkaisut mallien ja hinnoittelun suhteen. fanipoikinen kitinät ei faktoja muuta mihinkään suuntaan. Autojen valmmistaminen on täyttä businesta ja kaikki on pelkkää laskelmoitua markkinointia ja näinhän se on kaikkine muidenkin tuotteiden tekeminen ja myyminen. Se Premiumismi on tarkkaan harkittua differentioitumista millä pyritään saamaan parempi kate pienempi voluumisesta tuotteesta. Ihan markkinoinnin perusasioita. - Liian matalat
2.4 STW kirjoitti:
Aveissa vaan ei ole ergonomiaa pidemmälle kuskille. Sitä ei saa edes rahalla kun ratin säädöt vaan ei riitä. Volvo on tässä penkki- ja ergonimia-asiassa mestari ja esimerkki kaikille muille.
Avessa ei enää 2-kopan jälkeen ole ollut siedettävä-äänistä radiota. Mazdaan taitaa saada edelleen Bosen äänentoiston mikä ainakin aiemmin oli siedettävä. Volvoon saa oikeinkin hyvä-äänisen radiosysteemin listalta.
Odotan mielenkiinnolla millainen on Aven seuraaja ja myös millainen käytännössä on uusi Mondeo. Ainakin teknisten tietojen ja Fusionin kuvien perusteella uusi Mondeo on aika nasseva peli. Lisäksi se kun on jo pari vuotta vanha malli (USassa) niin voisi kuvitella ekojen lastentautien olevan hoidossa.
Aven seuraajasta ei ole edes huhuja. Sen verran pitkän mallivälin Tojo nyt pistää että on tainnut kilpailijoiden mallit pistää tuotehallinnan pojat sekaisin. Jotain 2-kopan kaltaista täysin erilaista (verrattuna 1-koppaan) pitää saada aikaan.
Veikkaisin lisäksi että Euroopassa ylipäänsä huonosti menevän isomman keskiluokan vuoksi Tojokin on pakotettu harkitsemaan jonkin ns. maailmanmallin tuomista Eurooppaan (Camry?). Fordin uusi Mondeo on sama kuin Jenkeissä Fusion. Passatti on sama kaikkialla samoin Mazda 6-pitkälti sama laite kaikkialla.
Tojolla ei ole mitään järkeä kehittää Eurooppaan omaa mallia kokoluokkaan minkä myynti ylipäänsä on laskussa. Ilmeisesti isompi keskiluokka on tulossa liian isoksi ja asiakkaat siirtyvät vähän pienempiin premium mallehin mitkä on hinnaltaa samalla tasolla mutta yhtä mukavia (ainakin osa) kuin isompi keskiluokka.
Tojon tapauksessa Ave asiakkaat eivät oikein siirry Lexus asiakkaiksi koska Lexuksen hinnoittelu ainakin Suomessa on idiottimainen. Siinä ei ole mitään järkeä ja niinpä myynti junnaa vaikka tuote on hyvä. Tekevät saman kuin aiknaan Camryn kanssa. Nostivat hinnan liian korkeaksi. Nyt Lexuksen hinta on paljon korkeampi kuin vastaavien muiden premium tuotteiden.
Turha näistä on kinata. Minua kiinnostaa hyvä kompromissi ja tehtaiden ratkaisut mallien ja hinnoittelun suhteen. fanipoikinen kitinät ei faktoja muuta mihinkään suuntaan. Autojen valmmistaminen on täyttä businesta ja kaikki on pelkkää laskelmoitua markkinointia ja näinhän se on kaikkine muidenkin tuotteiden tekeminen ja myyminen. Se Premiumismi on tarkkaan harkittua differentioitumista millä pyritään saamaan parempi kate pienempi voluumisesta tuotteesta. Ihan markkinoinnin perusasioita.Pitkä kuski löytää säädöt avesta, kun ei säädä penkkiä makuuasentoon.
Bemarit, Mersut ja Honda on sellaisia että pyrstö raappii maata ja ylöspääsemiseksi joutuu kiskomaan itseään ylös oven karmista ja onneksi en ole moisen kyytiin joutunut kun selkä vihoittelee. Toisaalta en halua mitään lelumaasturiakaan hankkia sen takia.
Lexus IS300 houkuttelee, mutta on liian pieni kuten Bemarin 3-sarja tms. toisaalta en jaksa enää leikkiä takavetoisten kanssa talvella. Mondeota ei enää meille tule. - 2.4 STW
Liian matalat kirjoitti:
Pitkä kuski löytää säädöt avesta, kun ei säädä penkkiä makuuasentoon.
Bemarit, Mersut ja Honda on sellaisia että pyrstö raappii maata ja ylöspääsemiseksi joutuu kiskomaan itseään ylös oven karmista ja onneksi en ole moisen kyytiin joutunut kun selkä vihoittelee. Toisaalta en halua mitään lelumaasturiakaan hankkia sen takia.
Lexus IS300 houkuttelee, mutta on liian pieni kuten Bemarin 3-sarja tms. toisaalta en jaksa enää leikkiä takavetoisten kanssa talvella. Mondeota ei enää meille tule.Joo, tässä tuli taas totuus Avesta. Juu, en onnistu Aveista kunnollisen ajoasennon saaminen. Huomaa meillä kaikilla on vähän erilaiset mittasuhteet. Jos kroppa perusta ISA-normiin niin Ave sopii oikein hyvin mutta kun itsellä ei ole ISAn mukainen kroppa.
Hyvä jos sinulle Aven ergonomia toimii. Monille se ei toimi. Älä silti yritä esittää yleispätevänä totuutena että Aveen saa kaikki ajoasennon. Ei saa. - flexaaja
Kalliiksi käy 6/60 kirjoitti:
Mazda 6ssa joutuu ottamaan Premium version sekä Volvossa Summum version ja sen lisäksi vielä lisävarusteena peruutuskameran reilulla tonnilla, jos meinaa saada vastaavat varusteet kuin Aven Activessa, joten aika kalliit on vaihtoehdot. V60 tavaratilassakaan ei juhlimista verrattuna Ave farkkuun.
Aven parhaat puolet on tilat ja kosketusnäyttö/navi, joka on hintaansa nähden mainio värkki. Tavaratila ja tasainen lattia takana toimii lapsipierheessä hyvin. Siinä ei sitten oikein muuta erityistä ja innostavaa olekaan, paitsi tietysti se toimivuus. En tosiaan valitse autoa pelkän tavaratilan litrojen perusteella, vaan sen mikä toimii omiin tarpeisiin parhaiten. Avessa eniten otti pannuun alusta, joka ei suodata tiestä oikein mitään. Activen 17 tuuman vanteet tekee siitä jo epämukavan menijän.
- Oma normi
2.4 STW kirjoitti:
Joo, tässä tuli taas totuus Avesta. Juu, en onnistu Aveista kunnollisen ajoasennon saaminen. Huomaa meillä kaikilla on vähän erilaiset mittasuhteet. Jos kroppa perusta ISA-normiin niin Ave sopii oikein hyvin mutta kun itsellä ei ole ISAn mukainen kroppa.
Hyvä jos sinulle Aven ergonomia toimii. Monille se ei toimi. Älä silti yritä esittää yleispätevänä totuutena että Aveen saa kaikki ajoasennon. Ei saa.Ajoasento on maku ja makuu kysymys ja se selviää koeajossa ja istuimien säätelyllä.
Valitetaan mm. reisituen puutetta jne. mites kun sitä ei ole myöskään mm. C ja E-mersuissa tai Bemarissa, tämä ihan omilla mittasuhteilla tutkittuna, ei TM tai TL toimittajan mitoilla. - tulossa!
flexaaja kirjoitti:
Aven parhaat puolet on tilat ja kosketusnäyttö/navi, joka on hintaansa nähden mainio värkki. Tavaratila ja tasainen lattia takana toimii lapsipierheessä hyvin. Siinä ei sitten oikein muuta erityistä ja innostavaa olekaan, paitsi tietysti se toimivuus. En tosiaan valitse autoa pelkän tavaratilan litrojen perusteella, vaan sen mikä toimii omiin tarpeisiin parhaiten. Avessa eniten otti pannuun alusta, joka ei suodata tiestä oikein mitään. Activen 17 tuuman vanteet tekee siitä jo epämukavan menijän.
Avesta tulee maahamme tammikuussa 2015 aivan uusi malli. Se on parannettu face lift nykyisestä; keula muotoiltu uusiksi, samoin takavalot, puskurit ja kojelauta. Koneet samoja paitsi hybriri tulee. Hinnat aika samalla tasolla.
- 12321321
tulossa! kirjoitti:
Avesta tulee maahamme tammikuussa 2015 aivan uusi malli. Se on parannettu face lift nykyisestä; keula muotoiltu uusiksi, samoin takavalot, puskurit ja kojelauta. Koneet samoja paitsi hybriri tulee. Hinnat aika samalla tasolla.
Höpöhöpö!
Toyota on jo ilmoittanut että Avensikseen ei tule hybridiä ja Avensiksen tulee korvaamaan jokin toinen malli. Siihen on lupa odottaa turbobensaa millainen on jo Lexuksen mallistossa. - sekavaa tietoa
12321321 kirjoitti:
Höpöhöpö!
Toyota on jo ilmoittanut että Avensikseen ei tule hybridiä ja Avensiksen tulee korvaamaan jokin toinen malli. Siihen on lupa odottaa turbobensaa millainen on jo Lexuksen mallistossa.Jaa. Minä taas olen kuullut, että tulee Pösön 508-malliin perustuva ns. ProAve, vai onko se sitten se virallinen myyntinimi vai ei, mutta joka tapauksessa ensi vuoden puolella pitäisi olla ranskalaisjapanilainen nykymallin korvaaja myynnissä.
Miten muka ei ole mitään varmaan tietoa, miten mallin käy? Eurooppalaisilla valmistajille uusien mallien tulo myyntiin on aina tiedossa hyvissä ajoin etukäteen. - pekka_xxcc
Kalliiksi käy 6/60 kirjoitti:
Mazda 6ssa joutuu ottamaan Premium version sekä Volvossa Summum version ja sen lisäksi vielä lisävarusteena peruutuskameran reilulla tonnilla, jos meinaa saada vastaavat varusteet kuin Aven Activessa, joten aika kalliit on vaihtoehdot. V60 tavaratilassakaan ei juhlimista verrattuna Ave farkkuun.
V60 takapenkillä matkustin n. 2*200km keväällä, ja kyllä oli ahtaat oltavat pää katossa enkä eteen juuri nähnyt. Takapenkki oli myös julmetun kova MIKSI?, pakarat puutui jo 50 km jälkeen.
- 432423
sekavaa tietoa kirjoitti:
Jaa. Minä taas olen kuullut, että tulee Pösön 508-malliin perustuva ns. ProAve, vai onko se sitten se virallinen myyntinimi vai ei, mutta joka tapauksessa ensi vuoden puolella pitäisi olla ranskalaisjapanilainen nykymallin korvaaja myynnissä.
Miten muka ei ole mitään varmaan tietoa, miten mallin käy? Eurooppalaisilla valmistajille uusien mallien tulo myyntiin on aina tiedossa hyvissä ajoin etukäteen.Tojotin ei ole ikinä etukäteen huudellut tai vuotanut tietoja tulevista malleista.
Ihan sama tilanne oli Aven eri sukupolvien kanssa.
Tojon pääsuunnittelijoiden haastattalelussa kävi ilmi Aven tulevaisuus. - 2.4 STW
pekka_xxcc kirjoitti:
V60 takapenkillä matkustin n. 2*200km keväällä, ja kyllä oli ahtaat oltavat pää katossa enkä eteen juuri nähnyt. Takapenkki oli myös julmetun kova MIKSI?, pakarat puutui jo 50 km jälkeen.
Kumpi sitten on pahempi se että kuskilla puutuu selkä ja hartiat 50km jälkeen vai että matkustajalla?
V60 on Aurisin kokoluokan auto mutta vaan vähän paremmin tehty ja siksi tietysti kalliimpi. Molemmat tarjoaa ostajalle vastinetta rahalle.
Muten ihmejuttu on se että Aurisissa ei oikeastaan ole etupenkillä pitkäkoipisella ahtaampaa kuin Avessa. Tämä ehkä kertoo Aven korin iästä. Se kun on perusmitoitukseltaan ja rakenteeltaan sama mikä 2-kopassa esitelty.
- ncm12
Uuteen aveen tulee sellainen huippuhyvä vasruste joka on nimeltään etupyörien asennon osoitin se hyvä kun ennen liikkeelle lähtöä tietää minne päin se singahtaa kun ohjaustuntumaa ei ole ollut tojoissa milloinkaan se on myös ajaessa hyvä varuste
- Lue uudelleen
Olisit lukenut ne muidenkin autojen jutut, kun aika vaimein sanakääntein kerrotaan saksalaisten ohjauksista, kun niissäkin on nyt ollut muutaman vuoden ne sähkötehostajat. Mutta ai niin säähän ostat sellaisen vasta 15 v päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749