Olen 19- vuotias naishenkilö ja sairastanut monia vuosia colitis ulcerosaa. Ongelmaa ja sairautta on ollut sen yhteydessä jos jonkin moista. Nyt on tullut sitten uusi huoli lisää. Ummetus tai ripulista johtuvat useat vessassa käynnit ovat aiheuttaneet peräpukamia. Ne taas aiheuttavat lisää ummetusta. Joskus kun on maha niin kovana joutuu melkein väkisin äkistämään, niin että tuntuu kuin joka reikä repeäisi.
Kauhukseni huomasin sormella tunnustellessani emättimessä oudon ulokkeen, ja säikähdin sen olevan suolesta työntynyt peräpukama. Tajusin kuitenkin että sen on oltava kohdun suu/napukka.
Minulla taitaa olla vanhempien naisten sairaus eli kohdunlaskeuma? Kohdunsuutahan harvemmin voi omakätisesti yltää koskettamaan? En ole aikaisemmin tuntenut siellä mitään ylimääräistä. Olen jo aikoja sitten tuntenut inhottavaa paineen tunneta lantionpohjassa pitkiä aikoja seistessäni.
Olisiko minulla kohtalotovereita? Onko joku toinenkin havainnut itsellään samaa? Pelottaa enää mennä ollenkaan vessaan, kun ei tiedä tuleeko sisäelimiä mukana. Pitäisikö minun vihjaista asiasta lääkärilleni, vai varata aika suoraan gynekologille? Miten ihmeessä näitä vaivoja voi riittääkkin!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
kyl toi Gynekologia kaipaa usko pois siltä löytyy helpottavat neuvot.