Vastauksia !
Mien olisko Yrjö Puurunen hyvä kansanedustaja !!
kiinnostaa !!
9210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuskin kun se on loikkari ja aina oikeassa ja eihän sillä oo mitään näyttöjä
Rypinski
10.5.2012 08:59
0
Sulje
Kainuulainen Perushäirikkö eipä ole muuta kuin luulee olevansa,kaikkitietävä ja kaikkiosaava.
Eläpä esa mollaa. Ainut kunnon persu kainuussa kun vastustaa sinun terroria. Hyvä iso yrjö!
on hyvä hyökkää valtuutetunkin kimppiuun ja otta lääkärin roolin onko sillä papereita siis lääkärin !!
Tosiaankin "luottamusmies", joka räkyttää rakkikoiran lailla. Mielestäni jokaisella oikealla luottamushenkilöllä pitää hoitaa asiat kunnanvaltuustoissa, maakuntavaltuustoissa jne, eikä haukkua ja syyllistää muita päättäjiä kirjoittelemalla potaskaa lehtien palstoilla ja näillä nettifoorumeilla.
Mitä hyötyä näistä lehti- ja nettikirjoituksista on oikeassa päätöksenteossa, ei mitään! Ainoa merkitys näillä kirjoituksilla on populistien (lue Persujen, jotka ovat puhtaasti verrattavissa vanhoihin Vennamolaisiin. ) tapa kalastella äänestäjiä.
En ilkeäisi kyseisenä takinkääntäjänä paljonkaan pitää itsestäni mekkalaa, sillä Poekahan on vanha Kepulainen ja oli aikoinaan hyvinkin rehvakasti esillä kyseisessä puolueessa.
Vastaukseni on siis EI ole ainesta kansanedustajaksi ja kovin on ohutta toiminta valtuustossakin.
Eipä siinä paljon taso laskisi jos valittaisiin Kettusen seuraajaksi......
Eikö se Suomussalmen valtuuston pätevin mies !!!... kun plogia lukee, sillä on kai lääkärioikeudetkin, onko se lääkärikoulutuksen saanut vai vale lääkäri !!
Puurunen on ylivertainen valtuustossa !!
Yrjö, ota kunnon ote valtuustossa, yhtä hyvä kun sen sihteerinkin kanssa !!