Seppo Oikkonen Pakkoruotsista!
Tämä 9. kohta on asian ydin ruotsinkieliseltä taholta katsottuna: Viivytystaistelu riittää ruotsinkielisille ja heidän pyrkimyksiään puolustaville.
9. Kielikeskustelu -- tai oikeastaan kieliriita, jonka olennaisin sisältö on ruotsinkielisten sokea pyrkimys historiallisen kulttuurihegemoniansa säilyttämiseen -- ei nykyisistä lähtökohdistaan tule etenemään mihinkään. Viivytystaistelu riittää ruotsinkielisille. Sitä voi jatkaa ikuisesti. .
1. Pakkoruotsissa ongelma on pakko, ei ruotsi. Ne jotka eivät halua kajota pakkoon, kääntävät keskustelun ruotsiin.
2. Pakko on suoraa jatkoa vuosisataiselle ruotsalaisperuiselle huonolle hallintokulttuurille. Se on muokannut suomensuomalaisista hallintoalamaisia. Hallintokulttuuri on ollut huono vain suomalaisille, he kantavat alamaisuuden traumoja edelleenkin. Ruotsinkielisten mielestä ruotsalaishallinto on ollut suomensuomalaisille siunaus.
3. Ne jotka pelkäävät pakon poistumista, pelkäävät historiaa. Se voi olla aiheellinen pelko. Historia vastaa usein niinkuin sinne on huudettu.
4. Suomensuomalaiset ovat traumoittumisessaan täydellinen erityistapaus. Missään muualla maailmassa ei ole itseään demokratiaksi kutsuvaa valtioita, jossa parin prosentin historiallista herrakansaa edustava vähemmistö voisi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä.
5. Kysymys pakottamisesta pitäisi ratkaista ennen kuin mistään kielten tarpeellisuuteen tai ominaisuuksiin liittyvästä edes aletaan keskustella. Jos keskustelu joskus pääsee käsiksi itse asiaan, puhe pitäisi aloittaa inhimilisen kielen yleisiä ominaisuuksia kartoittaen, ei nostaen heti esille ruotsin ja suomen suhdetta.
6. Jokainen kieli on historiallista ja sosiaalista muodostetta. Siellä missä on kaksi kieltä, siellä on kaksi yhteisöä -- kaksi historiaa, kaksi kulttuuria ja kaksi moraalia. Tämä on tosiasia.
7. Jos kaksi kieltä haluaa olla tasa-arvoisia, niiden on kohdattava yhteisellä, kolmannen kielen maaperällä. Tällaiseksi yhteiseksi kieleksi on järkevää valita englanninkieli, koska englanti on maailmankieli jolla kaikki yleisinhimillinen sivistys on saatavilla.
8. Englanninkielen voi sanoa kuuluvan yleissivistykseen. Sen sijaan suomi tai ruotsi eivät siihen kuulu. Ne voivat olla vain kumpikin oman kulttuurinsa portteja yleissivistykseen.
9. Kielikeskustelu -- tai oikeastaan kieliriita, jonka olennaisin sisältö on ruotsinkielisten sokea pyrkimys historiallisen kulttuurihegemoniansa säilyttämiseen -- ei nykyisistä lähtökohdistaan tule etenemään mihinkään. Viivytystaistelu riittää ruotsinkielisille. Sitä voi jatkaa ikuisesti.
10. Vain tunnustamalla historialliset lähtökohdat kielikysymys asettuu oikeaan valoon. Siinä valossa pakkoruotsista irti pääseminen on vasta lapsenaskel todellisen kansallisen psykoanalyysin mahdollistamiseksi.
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157500-pakkoruotsi
Tämä 9. kohta on asian ydin ruotsinkieliseltä taholta katsottuna: Viivytystaistelu riittää ruotsinkielisille ja heidän pyrkimyksiään puolustaville.
9. Kielikeskustelu -- tai oikeastaan kieliriita, jonka olennaisin sisältö on ruotsinkielisten sokea pyrkimys historiallisen kulttuurihegemoniansa säilyttämiseen -- ei nykyisistä lähtökohdistaan tule etenemään mihinkään. Viivytystaistelu riittää ruotsinkielisille. Sitä voi jatkaa ikuisesti. .
1. Pakkoruotsissa ongelma on pakko, ei ruotsi. Ne jotka eivät halua kajota pakkoon, kääntävät keskustelun ruotsiin.
2. Pakko on suoraa jatkoa vuosisataiselle ruotsalaisperuiselle huonolle hallintokulttuurille. Se on muokannut suomensuomalaisista hallintoalamaisia. Hallintokulttuuri on ollut huono vain suomalaisille, he kantavat alamaisuuden traumoja edelleenkin. Ruotsinkielisten mielestä ruotsalaishallinto on ollut suomensuomalaisille siunaus.
3. Ne jotka pelkäävät pakon poistumista, pelkäävät historiaa. Se voi olla aiheellinen pelko. Historia vastaa usein niinkuin sinne on huudettu.
4. Suomensuomalaiset ovat traumoittumisessaan täydellinen erityistapaus. Missään muualla maailmassa ei ole itseään demokratiaksi kutsuvaa valtioita, jossa parin prosentin historiallista herrakansaa edustava vähemmistö voisi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä.
5. Kysymys pakottamisesta pitäisi ratkaista ennen kuin mistään kielten tarpeellisuuteen tai ominaisuuksiin liittyvästä edes aletaan keskustella. Jos keskustelu joskus pääsee käsiksi itse asiaan, puhe pitäisi aloittaa inhimilisen kielen yleisiä ominaisuuksia kartoittaen, ei nostaen heti esille ruotsin ja suomen suhdetta.
6. Jokainen kieli on historiallista ja sosiaalista muodostetta. Siellä missä on kaksi kieltä, siellä on kaksi yhteisöä -- kaksi historiaa, kaksi kulttuuria ja kaksi moraalia. Tämä on tosiasia.
7. Jos kaksi kieltä haluaa olla tasa-arvoisia, niiden on kohdattava yhteisellä, kolmannen kielen maaperällä. Tällaiseksi yhteiseksi kieleksi on järkevää valita englanninkieli, koska englanti on maailmankieli jolla kaikki yleisinhimillinen sivistys on saatavilla.
8. Englanninkielen voi sanoa kuuluvan yleissivistykseen. Sen sijaan suomi tai ruotsi eivät siihen kuulu. Ne voivat olla vain kumpikin oman kulttuurinsa portteja yleissivistykseen.
9. Kielikeskustelu -- tai oikeastaan kieliriita, jonka olennaisin sisältö on ruotsinkielisten sokea pyrkimys historiallisen kulttuurihegemoniansa säilyttämiseen -- ei nykyisistä lähtökohdistaan tule etenemään mihinkään. Viivytystaistelu riittää ruotsinkielisille. Sitä voi jatkaa ikuisesti.
10. Vain tunnustamalla historialliset lähtökohdat kielikysymys asettuu oikeaan valoon. Siinä valossa pakkoruotsista irti pääseminen on vasta lapsenaskel todellisen kansallisen psykoanalyysin mahdollistamiseksi.
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/157500-pakkoruotsi
Vastaukset 2
Vanhimmat
Silkkaa asiaa koko teksti.
Tottakai kyse on surutahojen viivytystaistelusta. Jokainen vuosi nykyistä kielisysteemiä tuottaa etuiluaseman aina uudelle surulasten vuosiluokalle. 25 vuotta kokonaiselle surusukupolvelle!
Ongelmana on ollut se, että svekosurujen härskiys ei ole aiheuttanut heille mitään suurempaa haittaa. Miksi siis luopua pakkoruotsituksen vaatimisesta?
Juuri siksi painetta pitää antaa tavallisille suruille. Heillä on vähiten voitettavaa ja eniten menetettävää valtaväestön antipatian takia.
Tavallisten surujen asenne taas vaikuttaa surueliitin kantaan ja mahdollisuuksiin toimia suomalaisa vastaan.
...