Hei,
kirjoittelen nyt tänne kun en enää muutakaan paikkaa keksi. Elän siis miehen kanssa, jolla tod näk kaksisuuntainen. Diagnoosia ei ole tehty, mutta epäily tuosta on, ja yhä enemmän ja enemmän oireet muistuttaa bipoa.
Tosin noita kausia hänellä ei ole, että esim. käyttäisi rahaa holtittomasti tai tekisi jotain muuta älytöntä. Kai sairaus voi kuitenkin ilmetä silläkin tapaa, hänellä kiihtyneisyys on sitä että on todella rauhaton, levoton, ärtynyt, hermostuu pienemmästäkin asiasta. Kuulostaako kenestäkään tutulta? Tiuskii kaikille ilman syytä, saa aikaan tosi pahaa mieltä.
Lisäksi on väkivaltainen. Ikinä ei ole kunnolla lyönyt, mutta lievää pahoinpitelyä on. Viimeksi nyt viikonloppuna. Edellisestä kerrasta on pitempi aika. Aina, kun hän käy käsiksi, syyttää minua provosoinnista, ja syy on minun. Ulkopuolisen vaikea tähän kommentoida, mutta en kuulemma osaa käyttäytyä silloin niin kuin pitäisi. Olen kysynyt kymmeniä kertoja, että mitä pitäisi tehdä?? Mutta kun vastausta ei siihen ole. Nyt raivostutin hänet sillä, kun kieltäydyin viemästä häntä ravintolaan. (Alkoholi ei todellakaan sovi hänelle..) Olisi siis vallan hyvin voinut mennä julkisilla tai jollain, mutta olisi pitänyt saada minut viemään. Sanoin, että minun ei ole pakko suostua. Kävi käsiksi, antoi tulla kaiken maailman uhkauksia että hakkaa minut sairaalaan jne. Ei lyönyt, mutta mustelmilla olen. Sanoi vielä, että aikoo kostaa minulle, koska aiheutin tuon tappelun.. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Lääkitystä hänellä ei ole. Hoito on tällä hetkellä sitä, että ottaa unilääkkeen illalla, ja käy parin viikon välein terapiassa. Miehen psykologiin en voi ottaa yhteyttä, kieltäytyy keskustelemasta kanssani miehestä. Pariterapiaan ei lähde, koska "ei halua lähteä tappelemaan kanssani ja kuuntelemaan lässytystä". Ainoa vaihtoehto siis varata itselleni aika tk-psykologille, kertoa kaikki uhkaukset yms? Hypätä siihen pyörään ja katsoa mihin se vie? (lastensuojelu ym, meillä pieniä lapsia). Erota en uskalla noin vaan, pelkään henkeni edestä sen jälkeen että pimahtaa lopullisesti ja tekee minulle jotain.. Mistä omainen saa apua?????????
kirjoittelen nyt tänne kun en enää muutakaan paikkaa keksi. Elän siis miehen kanssa, jolla tod näk kaksisuuntainen. Diagnoosia ei ole tehty, mutta epäily tuosta on, ja yhä enemmän ja enemmän oireet muistuttaa bipoa.
Tosin noita kausia hänellä ei ole, että esim. käyttäisi rahaa holtittomasti tai tekisi jotain muuta älytöntä. Kai sairaus voi kuitenkin ilmetä silläkin tapaa, hänellä kiihtyneisyys on sitä että on todella rauhaton, levoton, ärtynyt, hermostuu pienemmästäkin asiasta. Kuulostaako kenestäkään tutulta? Tiuskii kaikille ilman syytä, saa aikaan tosi pahaa mieltä.
Lisäksi on väkivaltainen. Ikinä ei ole kunnolla lyönyt, mutta lievää pahoinpitelyä on. Viimeksi nyt viikonloppuna. Edellisestä kerrasta on pitempi aika. Aina, kun hän käy käsiksi, syyttää minua provosoinnista, ja syy on minun. Ulkopuolisen vaikea tähän kommentoida, mutta en kuulemma osaa käyttäytyä silloin niin kuin pitäisi. Olen kysynyt kymmeniä kertoja, että mitä pitäisi tehdä?? Mutta kun vastausta ei siihen ole. Nyt raivostutin hänet sillä, kun kieltäydyin viemästä häntä ravintolaan. (Alkoholi ei todellakaan sovi hänelle..) Olisi siis vallan hyvin voinut mennä julkisilla tai jollain, mutta olisi pitänyt saada minut viemään. Sanoin, että minun ei ole pakko suostua. Kävi käsiksi, antoi tulla kaiken maailman uhkauksia että hakkaa minut sairaalaan jne. Ei lyönyt, mutta mustelmilla olen. Sanoi vielä, että aikoo kostaa minulle, koska aiheutin tuon tappelun.. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Lääkitystä hänellä ei ole. Hoito on tällä hetkellä sitä, että ottaa unilääkkeen illalla, ja käy parin viikon välein terapiassa. Miehen psykologiin en voi ottaa yhteyttä, kieltäytyy keskustelemasta kanssani miehestä. Pariterapiaan ei lähde, koska "ei halua lähteä tappelemaan kanssani ja kuuntelemaan lässytystä". Ainoa vaihtoehto siis varata itselleni aika tk-psykologille, kertoa kaikki uhkaukset yms? Hypätä siihen pyörään ja katsoa mihin se vie? (lastensuojelu ym, meillä pieniä lapsia). Erota en uskalla noin vaan, pelkään henkeni edestä sen jälkeen että pimahtaa lopullisesti ja tekee minulle jotain.. Mistä omainen saa apua?????????
Vastaukset 31
Vanhimmat
Haluatko jatkaa elämääsi samaan tapaan vai tasapainoista elämää?
Pidät itsestäsi ja lapsistasi huolen nyt ainakin ensiksi. Ja hankit teille oman asunnon, sillä tuo tilanne ei tuosta taida muuten purkautua, miehesi saattaa pahoinpidellä sinut hetkenä milloin tahansa riippumatta siitä eroatko vaiko etkö. Jos mies uhkailee asumuseron alkamisen jälkeen, haet lähestymiskiellon.
jos sait viikonloppuisesta kahnauksesta pahoinpitelyn jälkiä käy hakemassa niistä todistus lääkäriltä, että on jotain millä voit todistaa pahoinpitelyt!
Kukaan ei minkään syyn varjolla ansaitse tulla pahoinpidellyksi ja joutua elämään alati pelossa omassa kodissaan.
Ota kännykälläsi AINA kuvat mustelmista. Voit lähettää ne viestinä OMAAN sähköpostiisi (ja tallentaa sitä kautta muistitikulle, jos voit olla varma, ettei muistiikku joudu muiden käsiin!!!). Laita kuvat heti sp:iisi, jotta näkyy, MILLOIN tapaus on sattunut. Kännykkäkuvien tiedostoissahan se näkyy aina, ellet muokaa kuvaa! Jos miehesi käyttää tai katselee kännykkääsi, älä jätä kuvia siihen!
Mutta mitä hyötyä on lähestymiskiellosta, jos ihminen on oikeesti sekaisin ja haluaa tehdä pahaa.. Tullut puheeksi joskus, kun uutisissa ollut esim. juttua erosta jonka jälkeen ex pistänyt toisen kylmäksi tai jotain muuta.. niin mies sanonut että ymmärtää näitä.. En halua vain lähteä ja elää pelosta soikeana että milloin jotain tapahtuu.. pakko saada jotain oikeaa hoitoa ensin puolisolle. se on niin hankalaa, kun välillä on "normaali" mies ja isä.
Eipä tuolla lähestymiskiellosta muuta apua ole kuin se, että saat virkavallalta apua miehesi häätämiseen läheltäsi, mikäli ehdit apua soittamaan ennen kuin hän käy kimppuusi. Periaatteessahan sen pitäisi saada toinen pysymään kaukana, mutta ei se sairaan ihmisen kyseessä olessa toimi.
Ja tuohon avun saamiseen sen verran, että sitä ei (vielä tässä vaiheessa) saa ellei miehesi itse tajua ja halua sitä hakea. Sinä et voi häntä pakkohoitoon saada.
Muita apuväyliä en osaa tarjota kuin nämä, toivottavasti näistä saat jotain apua:
http://www.apua.info/Kategoriat.aspx?classID=00e2d53b-e092-49a1-ad8e-1255130ff60c
https://www.tukinet.net/info.tmpl
Itse elän samankaltaisessa suhteessa. Yhteisiä lapsia ei onneksi ole. En pidä itseäni uhrina, vaikka sitähän minä todellisuudessa olen. Mies on normaaliina aivan ihana ja tämän takia haluan jakaa elämäni hänen kanssaan, mutta hullusaika on sietämätöntä. En tiedä kauanko jaksan.
Hei,
kerrotko tarkemmin, millainen miehesi on, kun on vaikeampaa?
Uhkaileeko hän, tai käykö käsiksi? Meillä on välillä myös helpompaa ja välillä jopa ihanaa. Mutta nyt ovat alkaneet omassa mielessä myllertää kaikki pahat teot/sanat, en tiedä pystynkö niitä unohtamaan. Esim. jos mies sekaisin ollessaan uhkailee minua vaikka millä, voinko todella luottaa, että hän ei toteuta näitä asioita. Entä jos sekoaakin pahemmin? Pyytää kyllä anteeksi käyttäytymistä (pitkin hampain välillä), mutta tuntuu että suuremmin ei kuitenkaan kadu. Koska minussa on aina vika, etten ymmärrä hänen kohtauksia ja kuulemma provosoin. (vaikka olisin hiljaa)
On käynyt käsiksikin, mutta useimmiten raivoaa heittelemällä tavaroita, huutaa, raivoaa ja kiroilee. Usein provosoi minua haukkuen minua miksikä milloinkin. Olen huomannut että haukkuu minua omista virheistään, eli ottaa minut kohteeksi ja valittaa kaikesta mitä hän on itse tehnyt väärin, siis syyttämällä minua, vaikkei minulla ole asioiden kanssa mitään tekemistä. Ei taida edes huomata tätä, vaan pitää totena että minä olen nuo "virheet " tehnyt. Ja hänessähän ei ole mitään vikaa, jopa kehuu itseään. Olen ollut monta kertaa lähdössä, mutta jotenkin hän on kietonut minut pauloihinsa niin etten (ainakaan vielä) edes halua lähteä. Vaikka elän välillä helvetissä. On huonolla käyttäytymisellään karkoittanut ystäväni, ei kukaan täällä enää halua käydä. Enkä halua että kukaan näkeekään näitä hulluuskohtauksia. Olen oppinut näkemään koska nämä hulluuskohtaukset ovat tulossa ja olen oppinut hillitsemään itseäni. Puhun asioita sitten suoraan vasta kun hänellä on rauhallinen hetki. JA kyllä minäkin pelkään lopullista sekoamista, sillä tiedän että hän ei kykene hillitsemään itseään. Mikisikö jään? En tiedä sitä itsekkään. Rakkautta vai typeryyttä?
Niin ja vielä lisäys että uhkailee ja mahtailee aina kostolla ja kostonhimollaan. Ja siitä kuinka saan kärsiä jos teen pienenkin rikkeen häntä kohtaan. Ja hei, eihän hän tämänlaine ole kokoajan. Välillä hän on iloinen, huumorintajuinen, hauska, hellä ja ihan Normaali. Mutta koskaan en tiedä koska persoona muuttuu ja raivohullu tulee tilalle, muutokset tapahtuvat hetkessä.
Ihan kiva trolli.
Pyydän kollektiivisesti anteeksi puolisosi puolesta.
Tässäpä on idiootti, joka ennen harrasti samanlaista henkistä ja fyysistä ei lyömiasteista mutta just tönimistä väkivaltaa. Olin niin sokea etten nähnyt sitä itse. Purin kaiken pahan oloni keneenkäs muihin kuin läheisimpiin ihmisiin. Minussahan ei ollut vikaa. Ainakaan minulla päässä ei ollut mitään vikaa, eukkohan se hullu oli kun tuollaisia järettömyyksiä puhui. Ulospäin kaikki näytti tosi hyvältä. Kielsin kaiken negatiivisen joka kohdistui minuun. Ostelin kaikkea kallista, alkoakin käytin melkoisesti ja humalassa vasta hurja olinkin.
Sitten tuli eka masennuskausi joka oli niin puristava ja ahdistava, että siihen oli saatava apua. Minullekkin ensin tarjoteltiin terapiaa, mutta minun kohdallani se ei riittänyt. Sain lääkityksen, joka todella hyvin toimiva. Opin pikkuhiljaa hyväksymään sairauteni (bipo). Se myös rauhoitti. Olen nykyisin todella pahoillani emännälleni aihettamasta kaikesta tuskasta. Koitan ottaa hänet paremmin huomioon. Alkoa en käytä enää ollenkaan.
mutta tämä kaikki saattaa olla myöhäistä. Arvet ovat todella syvällä Joten lyhennettynä joku saattaa joskus ymmärtää tekemänsä virheet, jotka kuitenkin sairauden aiheuttamaa mutta esim itse en voi vannoa etteikö tällaista kautta tulisi uudelleen. En tunne enää itseäni ollenkaan ja tuntuu että jokainen päivä on vain (uuteen) itseensä tutustumista ja perhe jää jälleen vähän varjoon. Helpoin tie sille terveelle osapuolelle on ottaa ainakin väliaikainen asumisero siinähän sen sitten näkee mitä siitä seuraa....
Koita hyvä ihminen päästä äkkiä tästä miehestä eroon! Kertomuksestasi tulee ihan oma elämä mieleen... itse joutunu kestämään sitä että mies käy kunnolla päälle,varastelee teknologiaa kodistamme (minun ostamaa) että pääsisi vetämään pään täytee, uhkailee, syyttää kaikesta mua vaikken koko asiaan liittyisikään... hänellä on siis ihan bipo diagnoosi muttei itse tunne olevansa sairas. Asiaa ei auta se että itsekkin kärsin biposta ja yhteinen elämä sujuu vain silloin kun molemmat ollaan maanisia. Itse syön kyllä lääkkeitä nykyään enkä käytä alkoholia yhtään ja pysyn järjissäni. Mutta miehen toiminta saa minut hulluuden partaalle enkä jaksa katella tuollaista enään ja suunnittelen miten päästä fiksusti pois suhteesta. Koitin tässä sanoa että lähde pois suhteesta ennenkuin käy vielä huonommin. Tsemppiä sinulle
Kysyt mitä pitäisi tehdä? LÄHTEÄ, ennen kuin pääset hengestäsi.
Hullu on hullu, eikä parane vaan pahenee.
Taas täällä vaan bipoja haukutaan. Taitaa olla narsisti exät liikenteessä. He eivät näe koskaan vikaa itsessään.
Ei teitä kehuakkaan voi
niin ja bipot eivät nää itsessään vikaa vaan eksisään
Kyllä me bipot itessämme vikoja nähdään. Kaikissa ihmisissä on vikaa. Typerää ees väittää tollasta. Jos bipo ei itessään vikaa näe niin tarvii olla kovin maaninen enkä usko että kovin moni bipo on maaninen kaiken aikaa.
Onko muilla ollut sitä, että bibo katkonut välinsä sinun sukulaisiisi?
Meillä näin.. ei tule enää toimeen kenenkään perheenjäseneni kanssa, koska perheeni yrittää pitää puoltani.. kaikki on bibon mielestä sairasta porukkaa, ja ovat kuulemma katkoneet itse välit häneen. bipossa ei tietenkään ole mitään vikaa. omat läheiseni ovat kuunnelleet itkupuheluitani ja yrittäneet puuttua "kiusaamiseen", jolloin bipo katkaissut välit kaikkiin. hänelle ei kuulemma soitella ja valiteta mistään. hän ei ole tehnyt kenellekään mitään. olen sanonut miehelle, että kärsin tilanteesta, ja että en voi olla hänen kanssaan ikinä onnellinen jos hän ei hyväksy perhettäni. eivät saa edes tulla käymään, ja yrittää kieltää lapsiammekin olemasta perheeni kanssa. alkaa tuntua siltä, että ukko lähtee, sukulaiset jää..
Joo, se on monien bipojen yksinoikeus ylläpitää "hovia" josta he hakevat hyväksynnän kaikille tekemisilleen, ja luonnollisesti sairaudentunnottomana niin kaikki ihmiset tämänlaisten bipojen ympärillä joilla on eriävä näkemys temppujen hyväksyttävyydestä on niitä sairaita k-päitä. Oma exä käänsi asiat aina niin päin että minä olen sairas kun loukkaannun hänen tekemisistään kuten esimerkiksi siitä ettei tulla yöksi kotiin baarireissun jälkeen tai että pistetään satoja euroja (minun rahojani) haisemaan turhuuksiin tai juopotteluun, lapsenkasvatuksen laiminlyönnistä nyt puhumattakaan. Asiaa hän vääristeli niin että olen alistava tyranni joka ei anna toisten elää, ja tietenkin perusteli omia tempauksiaan myös sillä että minun omaiset ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Niinhän he olivatkin siihen asti kunnes saivat tietää asioiden oikean laidan, ja sittenhän omaisenikin olivat sairaita k-päitä kun kehtasivat ilmaista eriävän mielipiteen. Bipo luonnollisesti kertoo muille sinun olevan ilkeä kumppani jolla on vikaa päässä jättäen kertomatta kaikki ne omat tempauksensa koska niissähän ei ole mitään vikaa. Kanattaa katsoa tämä linkki
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/julkaisut/pia-kaulio/__new_page_-171272/
jonka joku postasi muutama päivä sitten johonkin näistä keskusteluista, siitä ainakin itse löysin hyviä vastauksia moneen asiaan ja auttaa myös ymmärtämään sitä miten pahasti bipo tai persoonallisuushäiriöinen voi sekottaa toisen elämän.Tässä linkissä on tosin kyse narsisteista, mutta oman kokemuksen mukaan bipot ja epävakaat persoonallisuushäiriöiset toimivat aika samalla tavalla. En ole lääkäri enkä asiantuntija joten saatan olla täysin väärässäkin, mutta tämä on vain oma näkemykseni asiasta.
Okei!
Minun bibo on katkonut välinsä kaikkiin ystäviinsä ja minunkin suku alkaa olla peloissaan puolestani, kun tietävät tilanteen.
Yksin on parempi ja hiljaa vielä parempi. Mutta sitten ei pääse pätemään, niinkuin bibolla on tarve. Pitää olla parempi ja viisaampi kuin muut - mielestään. Heikko itsetunto on yksi suuri merkki kaiken takana.
Onkohan kellään kokemuksia siitä, että tämä bibo on perinnöllinen. Mieheni suvussa on äiti ja sisko sekä tyttärensä biboja sekä yksi eno ainakin. Muilla on vielä hallinnassa, paitsi miehelläni ja äidillään, jotka ovat olleet psykiatrisessa sairaalahoidossa monta kertaa.
Eipä meillä kaikilla ole tarvetta päteä. Ja tiedän kyl etten ole parempi tai viisaampi ku muutkaan. Miksi te väitätte näitä asioita niinku ne ois suurempia totuuksia? Puhukaa sen oman biponne puolesta älkää meidän kaikkien puolesta. Bipo ei periydy suoraan vaan alttius sille periytyy. Joidenki suvussa on niin että lähisuvussa on monilla bipo. Sitten taas esimerkiksi mun suvussa ei ole ainakaan lähisukulaisissa tavattu bipoa. Tavallista masennusta kylläkin yhdellä ihmisellä.
Ettei sulla nyt oo menny sekasin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja narsistinen persoonallisuushäiriö? Bipolla hovi? =D Kas kunnei seurakuntaa ja omaa uskontoa. Missähän mun hovi mahtaa piileksiä. Oonkohan bipo ollenkaan kun en moista omista. Oottekos muuten aatellu että bipollakin voi olla narsistinen ph? Ja sitten te täällä mollaatte tavallisia bipoja jotka ei ikinä tekis mitään tollasta mitä te täällä väitätte. HALOO ihmiset!
Joo, kiitos kysymästä, ei ole mennyt sekaisi kaksisuuntainen mielialahäiriö ja narsistinen persoonallisuushäiriö. Persoonallisuushäiriöitä on tässä "b-ryhmässä" (DSM-IV määritelmä) neljää pääkategoriaa eli Epäsosiaalinen persoonallisuus, Epävakaa persoonallisuus, Huomiohakuinen persoonallisuus ja Narsistinen persoonallisuushäiriö. On yleistä että sairastuneet kärsivät useammista kuin yhdestä kategoriasta, ja toinen yleisyys on se että osalla epävakaista on myös diagnostisoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, eli tuplavoitto niin sanotusti.
Ei ollu uutta tietoa. Lähinnä ihmettelin tota hovijuttua kun ei mullakaan sellasta ole. Kannattaa myös kirjotuksissa mainita jos kumppanilla tai muulla läheisellä on bipon lisäksi epävakaa tai narsistinen ph. Ettei syytetä pelkkiä bipo diagnoosin omaavia ties mistä hoveista ja muista ihme jutuista.
samaan tyyliin meilläkin mennään... Tosin emme ole aviopari, eikä yhteisiä lapsia. Helppo siinä mielessä olisi laittaa kantapäät vastakkain. En kykene eroon. Hänellä 2 murroaikäistä lasta. Eronnut n.9v. sitten. Käyttää mielialalääke Sepramia, muuta lääkitystä ei ole. Saa huutamis- ja nimittelykohtauksia. Muutaman kerran tullut käsiksi ja lyönyt ja vetänyt hiuksista melko rajusti. Vika kuulemma aina minussa ja osaa asiat tosi taitavasti selittää omaksi edukseen, Minä kuulemma aina aloitan riitelyn ja huudon. Nytkin alkoi aivan mitättömästä asiasta jankkaamaan ja minua syyttämään. En kuulemma ymmärrä asioita, vaikka hän ei itse minua kuuntele kun puhun hänelle. Uhkaili ja huusi, nimitteli lumpuksi. Moittii minua sisarilleen. Heidän aikanaan käyttaytyy itse aivan moitteettomasti, ettei kukaan vain pysty huomaamaan mitään poikkeavaa hänessä.
Ei välitä, vaikka tietää loukkaavansa minua nimittelyllään.
En tiedä itsekään enää onko vika minussa. Ehkä, kun tälläista jaksan katsella.
Voimia toivon sinullekin ja hyvää ratkaisua. Ajatellaan itseämmekin. Onnellinen elämä kuuluu kaikille!
Jos kokeilisitte asua erillään...?
miten ois terapia et pääsisit eroon läheisriippuvuudesta? sairaus sekin. kyl normi ihminen pääsee eroon vahingoittavasta suhteesta, läheisriippuvainen ei.
Moi!
Olen elänyt yli kahdeksan vuotta bipon kanssa. Pari vuotta mieheni kuoleman jälkeen tutustuin tuohon miekkoseen. Hän heti selvitti sairastavansa. En tiennyt mitään kyseisestä sairaudesta ja tuumin, että puhumalla selviää. Kaksi vuotta hän jaksoikin olla melkein "normaali", mutta sitten tämä sairaus nosti päätään hurjaa vauhtia. Hän sanoi, että lääkkeistä ei ole apua ja jätti syömättä pillerit. Annoin häädön, mutta hän itki ja pyyteli anteeksi ja annoin hänen jäädä kotiini. Eipä se pitkälle riittänyt,kun hän taas alkoi raivota ja pahoinpidellä minua. Poliisi on käynyt monta kertaa, muttei poliisi ole taksi eikä poliisilla ole valtuuksia viedä sairaalaan.
Tämä miekkonen tietää tasan, mitkä ovat poliisin valtuudet. Kun hän juo, käy huonokäytöksiksi, huutaa ja nimittelee rumasti, käy kiinni, repii vaatteet yltäni ja vie avaimet sekä kännykän minulta, etten voisi pyytää apua. Poliisi ei vie terveyskeskukseen kännistä, putkaan tai hotelliin vie, mutta apua ei miekkonen saa eikä itse usko tarvitsevansa. Mitä tehdä? Huutaa, huutaa vaan!
Tällä viikolla sattui tapaus. Tulin opinnoistani ilta yhdeksän jälkeen. Mies oli juonut lippuviinaa, soitellut kaikki tuttavansa läpi, kiihdyttänyt itseään ylenmäärin. Tyttärensä ei halua tuntea "hullua" isäänsä eikä tapaa, vaikka asuu aivan lähellä. Tultuani kotiin, otin lonkeron jääkaapista ja sanoin katsovani telkkaria ja rauhoittuvani päivän riennoista. Hän vaan naputti ikivanhoja samoja asioita kiivaana, jolloin sanoin, etten ole kiinnostunut kuulemaan ikuisia juttuja sadatta kertaa. Olin siis sohvalla makuulla telkkaria katsomassa, kun hän tuli jäkättämään samaa vanhaa laulua. Sanoin, että katson telkkaria, jolloin hän tuli sohvalle, istui jaloilleni vangiten minut. Kävi käsiksi vatsanahkaani ja nosti minut ylös siinä haukkuen läskiksi. Tämä tapahtui monta kertaa. Sitten hän löi molemmille korville. Minulla on kuulolaite ja silmälasit. Otin lasit päästäni, jolloin hän ilkkui: ota vaan pois etteivät riku ja jatkoi korville hakkaamista. Sitten hän otti käsistäni kovin ottein kiinni ja väänsi rullalle. Tunsin jotain pehmeää sormissani ja saatuani kädet vapaaksi, näin, että nimetön sormi roikkui. Hän meni keittiöön hakemaan fileerausveitsen ja uhkasi tappaa itsensä. Sillä välin soitin taas kymmenennen kerran poliisille. Mutta hän heittikin itsensä fileerauksen silleen ja tuli taas repimään minua. Nosti vyötärönauhasta ja vatsanahkasta minua ja läimi. Toivoin, että poliisi olisi jo ikkunan takana näkemässä, mutta myöhästyivät vain pari minuuttia. Miekkonen lähti viemään polttoklapeja ulos, koska hän oli ne tuonutkin sisään......
Menin lääkäriin, audionomille, röntgeniin ja vielä menen ultraääneen. Lokakuussa hän hakkasi minua avokämmenellä, kun silloin ei tule mustelmia, mutta hauislihas ja lapalihas rispaantui. Nyt olen päättänyt, että sovintoneuvotteluissa pakotan terveydenhoitohenkilöstön mukaan eli sairaalan johtava lääkäri pyytää hänet sairaalahoitoon poliisin virka-apua käyttäen. Lääkkeetkin on tarkastettava.
Osaava, huippuälykäs, mutta hullu tämä miekkonen. Tämä on tullut aina nopeammassa tahdissa, siis nämä kohtaukset. Viina ei sovi, se on varmaa, mutta omaisten hylkäämänä hän kokee tosi pahaa oloa, jota purkaa minuun.
Toivon hartaasti, että poliisi ja lääkärit yhdessä saavat hänelle apua. Olen havainnut, että näillä teoillaan hän ikäänkuin huutaa apua. Hänellä ei ole enää ketään toista ihmistä.
Just niin!
Tätä bipoa saa pelätä. Hän voi olla vaarallinen ensisijaisesti itselleen ja sitten toisille läheisilleen. Minunkin miekkonen on ottanut rotanmyrkkyä ja jotain muuta, muttei henki lähtenyt. Liekö oikeasti halunnutkaan, kun otti niin vähän, että huuhtelulla selvisi. Hän on iskenyt keittiöni ikkunan rikki, kun otin avaimet pois. Sitten hän on mennyt moottoripyörällä tyttärensä oven taa ja rikkonut oven lasin, kun tytär ei halunnut ottaa "hullua" sisälle. Kännykkänsäkin hän on puristanut rikki ja monta muuta juttua. Uhkasi heittää minut ikkunasta viime tiistaina, kun on niin vahva. Vanha nyrkkeilijä, joka lienee tappamismielessä hakannut, kun sai kilpailukiellon. Oma elämäni on toisarvoinen nykyään, eikä kuolemakaan pelota. Olenhan elänyt jo hyvääkin elämää joskus.
turvallisuuden kannalta PITÄÄ tehdä isoja päätöksiä, eli muuttaa kauas ja nimettömäksi kaikki tiedot. Ruotsissa sentää annetaan ulkomaalaisille joilla se kunniamurha uhka aina nämä ohjeet, ja jos rakastaa itseään niin itseään pitää järkevästi suojella. Ei ne hiton llähestymmiskiellot mielisairaita mihkään pysäytä!!! Muistakaa että sairas on sairas, ja terve vaan kuormittuu ja väsyy. Sairaalahoitoon ne kuuluisi. Joskus voi vilkahtaa empatian rippeitä, mutta ei niillä pitkälle pötkitä. Aivojen otsalohko jos vaurioittuu persoona muuttuu, siellä on se empatia ja sen puutekin. eli ottakaa asia sairautena, älkäää syyllistäkö itseänne!!!!! ette myökään voi parantaa, ja se on lääkärien homma se. Itsenne ja läheisenne voitte kuitenkin pelastaa, ja suoda rauhallisen loppuelämän. Väkivallalla on ikävä tapa lisääntyä, ja yöreissut ja mustasukkaisuus on paha juttu. Kyllä niitä terveitäkin ihmissuhtetia saa!!
pakkotutkimus laki on olemassa jos on vaaraksi itselle tai muille. poliisit hakee hoitoon, miksi tämä laki ei ole toteutunut. ei se auta, että säälii tai odottaa paranemista. ei pidä ajatella että voi parkaa kun ei ole ketään, hän KUULUU sairaalajaksolle jotta saisi päänsä kuntoon!!! ja kun diagnoosi on jo ollemassa niin älkää jääkö uhreiksi suotta itse. älkää missään nimessä provosoiko näitä, ammattilaiset kuuluu hoitaa ja ottaa vastuu näistä, ei teidän. puhukaa muille terveille ja muistakaa että sairaus tarvitsee hoitoa, mutta älkää tehkö hoitopyyntöä sairaaan läsnä ollessa, saatte suotta syytökset niskaan. jaksakaa suojella itseänne, olette sen arvoisia