Miespuolisuuden irvikuva $DP:n puheenjohtajaksi?

Puolueena $DP:tä ei voi sanoa toimettomaksi. Varsinkaan silloin, kun pitää keksiä entistä huonompi ehdokas täyttämään paikkaa, jossa jo ennestään on istumassa huono asiainhoitaja.

Tervetuloa puheenjohtajakilpaan valtiomme surkean varattomuusministerin , Jutta Urpilaisen, haastaja, Antti Rinne.

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158759-aijafeministi-sdpn-johtoon

Miessukupuolelle Antti Rinne näyttää olevan suunnilleen samaa, kuin muste iltapuvulle. Mies, joka on tunnustautunut feministiksi. Aito luopio miessukupuolen riveissä. Heittäytymässä demarinaisten jalkoja (ja ehkä muitakin ruumiinosia) nuolemaan päästäkseen eteenpäin.

Ennen kuin kuulin Antti Rinteestä, ajattelin, että yksi asia, johon moni-idea (ja tietenkin -kulttuuri) demarit eivät ikinä pysty, on löytää ehdokas puheenjohtajaksi, joka on itse asiassa vastenmielisempi kuin papukaijamainen, tekohymyyn naamioituva Jutta Urpilainen. Ja voila! Demut vetivät kanin hatusta ja tuottivat Antti Rinteen jonkinlaisena Lovecraft-imitaationa Suomen kansan nähtäville.

Henry Laasanen lienee oikeassa siinä, että jopa Jutta Urpilainen olisi parempi demareiden puheenjohtajaksi kuin tämä Antti Rinne. Urpilainen sentään on "oikeaa" sukupuolta, tarkoittaen, että hän on valmiiksi nainen eikä hänen siis tarvitse nuolla puolueen feministieukkojen jalkoja (ja muita ruumiinosia) jatkuvasti. Sen sijaan Rinne on väärää sukupuolta ja joutuu tämän tästä edistämään feminismiä jos ei muuten niin ainakin puusilmäisten iskulauseiden kuten "Naisten euro on 80 senttiä" (Tai mikä tahansa arvo alle 100 sentin).

Silti feminismi on vain yksi merkittävä miinus Antti Rinteelle. Toinen on se, että hän on AY-liikkeen johtajistoa:

http://thomastaussi.blogspot.fi/2013/06/ay-liike-ylpeilee-kapitalistien.html

Erinomaisessa blogikirjoituksessaan Thomas Taussi käsittelee AY-liikkeen merkitystä taloudelle. Talouden alalla harva taho on Suomessa (ja monessa muussa maassa) netonnut niin paljon ansiotonta kunniaa kuin AY-liike.

Ensimmäinen AY-liikkeelle yleensä annettavista ansioista on se, että se takaa työntekijälle kunnollisen vähimmäispalkan. Tämä jättää huomiotta sen, minkä Taussi ottaa puheeksi kirjoituksessaan, että kun tietyllä alalla menee hyvin, ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän tuon alan töistä ja tuotteista. Siten kilpailu pitää huolta siitä, että työntekijöiden palkat ovat korkeita.

Toisaalta AY-liikkeen rooli näkyy siinä, että kun ajat menevät hyvistä huonoiksi, markkinatalousmekanismi laskisi näinä aikoina myös työntekijöiden palkkoja. Heidän kysyntänsä on vähentynyt ja tämä näkyy. Nyt AY-liike tulee jarruksi tälle kehitykselle ja estää palkkojen laskemisen. Seurauksena on, että työnantaja ei voikaan laskea työntekijöidensä palkkoja, vaan joutuu antamaan osalle potkut. Potkun saajat ovat usein niitä, jotka vähiten miellyttävät työnantajaa, joten AY-liike edistää myös favoritismia.

Toinen tapa, jolla AY-liike edistää työttömyyttä, ovat minimipalkkalait. Kun työntekijä on oikeutettu minimipalkkaan, häntä ei voi, vaikka hän olisi halukas, palkata vähemmälllä. Siten työnantaja kokee työntekijän isommaksi riskiksi kuin jos tämä tulisi vähemmällä töihin ja jättää palkkaamatta.

Suosittelen Taussin erinomaisen kirjoituksen lukemista. Se osoittaa, että jos taloudella menee hyvin, se ei johdu Antti Rinteen tapaisista AY-pomoista vaan hyvinvointi syntyy heistä huolimatta.