liiton kilpailukalenteri

ihan sairasta

Ei millään riitä painijat kisoihin kun kisoja liki sata vuodessa.

Kilpailevia painijoita varmaan noin tuhat.

10

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki kisat

      missä ollu edellisvuonna alle 100 painijaa pois. ihan turhia kyläkisoja

    • vissiin joo

      joo. on ihan äääälytöntä. eikö mitään systeemiä ole millä voisi liikoja kisoja karsia. kun ois harvemmin tuli porukkaa enempi.

      • - pekka -

        Minä olen koettanut esittää, että lähdettäisiin vähän rajoittamaan kisoja, mutta ei se ole tuolla päätöksentekoelimissä erityisen lämmintä vastaanottoa saanut. Se kun on aina joltakin pois, jos rajoitetaan tai mietitään jotain uutta. Välillä tuntuu tuolla kabineteissa siltä, että uuden idean tullessa esille ruvetaan välittömästi miettimään syitä, minkä takia sitä ei voi toteuttaa, kuin mietittäisiin jotta miten sen voi toteuttaa.
        Näin kävi viimeksi, kun esitin SM-kisojen kiertämistä eri alueilla. Kuusi aluetta, kuusi SM-kisaa. Kisat kiertäisivät ja koko Suomi pysyisi painittuna. Ja kyse olisi ollut ns. etuotto-oikeudesta kisoihin, joten käytännössä joka vuosi ei olisi tarvinnut väen pohjoiseen suunnata.
        Ja milläkö lailla niitä SM-kisoja voisi vähän rajoittaa? Vaikkapa seuraavasti:
        1) Seuralla oltava vähintään viisi kilpalisenssin omaavaa painijaa. 2) seuralla oltava vähintään yksi aktiivinen tuomari. 3) Jos edellisellä kerralla alle 40 osanottajaa, niin välivuosi kisoille. 4) Kisa-anomuksen myöhästyessä luvan järjestää saisi vain, jos aiemmin samalle päivälle kisoja saaneet seurat suostuisivat. 5) luovuttaisiin ajatuksesta; ei me keltään voida mitään kieltää. Katsottaisiin kalenterin toimivuutta laajemmin, eikä pukattaisi kisoja juuri sille päivälle, jolle niitä halutaan. Tilaa myös koulutukselle ja leiritykselle.

      • 14+11 = 25
        - pekka - kirjoitti:

        Niin mutta kun niin monelle seuralle kisat ovat tärkeä tulonlähde, Varsinkin kun kunnat ja kaupungit ovat veropulassaan koko ajan vähentämässä seurojen tukea, joka on ihan ymmättettävää. Sairaalaan saattaa joku kuolla mutta ei painimatolle. Ei ainakaan niin usein kuin sairaalan petiin. .

        Lisäksi pitää muistaa että seurat asetetaan kilpailutilanteeseen. Jos kisoja rajoitettaisiin niin sillonhan homman voisi hoitaa vähän miten sattuu. Mutta kun on kilpailua niin silloin seurojen on syytä keksiä jostain muuta ja uutta juttua Sillä tavalla jyvät löytyvät akkanoista,

      • Ei tuloja
        14+11 = 25 kirjoitti:

        Kisoista ei todellakaan ole seuralle juuri mitään tuloja. Ei ainakaan tehtyyn työhön suhteutettuna.

        Nimimerkillä yritetty on jo 30 vuotta

      • kysyjä.
        Ei tuloja kirjoitti:

        Kisoista ei todellakaan ole seuralle juuri mitään tuloja. Ei ainakaan tehtyyn työhön suhteutettuna.

        Nimimerkillä yritetty on jo 30 vuotta

        Mistä muualta seurat sitten saavat enemmän tuloja kuin talkootyöllä järjestetyistä painikisoista? Poislukien mahdolliset avustukset kunnilta / kaupungeilta?

      • Kaikesta muusta
        kysyjä. kirjoitti:

        Mistä muualta seurat sitten saavat enemmän tuloja kuin talkootyöllä järjestetyistä painikisoista? Poislukien mahdolliset avustukset kunnilta / kaupungeilta?

        saa tuloja enemmän pienemmällä vaivalla kuin painikisoista.

        otetaan nyt esimerkiksi vaikka painitreenien järjestäminen jääkiekko ja jalkapalloporukoille. sitoo 1-2 ihmistä pariksi tunniksi viikossa mutta työhön nähden tulot on kohtuulliset.

      • Jäsenmaksuista
        14+11 = 25 kirjoitti:

        Niin mutta kun niin monelle seuralle kisat ovat tärkeä tulonlähde, Varsinkin kun kunnat ja kaupungit ovat veropulassaan koko ajan vähentämässä seurojen tukea, joka on ihan ymmättettävää. Sairaalaan saattaa joku kuolla mutta ei painimatolle. Ei ainakaan niin usein kuin sairaalan petiin. .

        Lisäksi pitää muistaa että seurat asetetaan kilpailutilanteeseen. Jos kisoja rajoitettaisiin niin sillonhan homman voisi hoitaa vähän miten sattuu. Mutta kun on kilpailua niin silloin seurojen on syytä keksiä jostain muuta ja uutta juttua Sillä tavalla jyvät löytyvät akkanoista,

        ja kausimaksuista, arpajaisista työpaikoilla, talkoilla, myyjäisillä..ym..ym..

    • ghfdgd

      Meillä tuotto noin 3000€/ kisa. Kohtuu helpolla homma hoituu..

      • 4 + 17 = 21

        Niin näinhän se on. Jokainen joka on kisoja joskus järjestänyt tietää mikä merkitys niillä on seuran taloudelle. Mutta tätähän täällä "narisevat" eivät ymmärrä. He kun eivät ole koskaan järjestäneet yhtäkään kisaa missään lajissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      78
      2464
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1301
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      895
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      29
      731
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe