Tässä hallitus tahallaan harhauttaa meitä kansalaisia

Siinä on ajatelmia

Kaksikielinen maa ei tarkoita sitä, että kansalaisten tai asukkaisen olisi oltava kaksikielisiä, mutta tuo ei näytä menevän perille meidän ruotsikiihkoisille
päättäjillemme?

Suomenkieliset eivät voi olla yksistään vastuussa ruotsin kielen säilymisestä Suomessa mikä ei myöskään mene ajatteluun meidän päättäjillemme?

Kuitenkin hallituksen kieliohjelma sysää koko vastuun suomenkielisille ja tuon
kieliohjelman laatijoina on ollut esimerkiksi Martti Ahtisaari ?

Ruotsinkieliset eivät siis itse vastaa pakkoruotsin säilymisestä, vaikka he
ovat se ainoa taho, jonka pitäisi tuokin vastuu kantaa ja hehän ovat asianomaisia?

Meillä on näitä entisiä poliitikkoja joille seteliniput hyvin kelpaavat ja näin sitä
vierastakieltäkin (pakkoruotsia) on mukavaa puolustaa ja edistää sen opiskelua.
Paavo Lipponen on mennyt niinkin pitkälle, että hän puheissaan leimaa meidät
suomalaiset kyvyttömiksi ja kelpaamattomiksi mihinkään jos emme osaa ruotsia?

1

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vinoutunut hallinto

      Voimakas rahoitus tekee sen, että selkärangattomat kansanedustajat ovat rahalle
      hyvinkin persoja minkä olemme jo nähneetkin muutamista limaskoista.

      Kun RKP ja veronkiertosäätiöt heiluttelevat paksuja setelinippuja nenän edessä,
      niin totta kai raukat kansanedustajamme ovat pitämässä yllä pakkoruotsia ja sitä
      jopa ollaan lisäämässä, että varmasti riittää.

      Entisten miehittäjiän ja siirtomaaisäntien, jälkeläisten palvelusta on kysymys
      kun vahvaa ruotsittamista ajetaan kouluihimme pakolla, eikä mistään muusta.

      YLE on esimerkki siitä mitä kielietuilulla on saatu aikaan eli vahva RKP:n miehitys
      jolla sen on helppo levittää propagandaansa kansalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe