4 vuotta, 3 irtisanomista johtuen sairaudestani. Yksi työpaikasta ulos savustaminen.
Normaali ihminen kuulemma ymmärtää kun selittää asian välittömästi - ja normaali ihminen sitä ja tätä.
No, minä en ole normaali, kerroin sen pomolle tässä viimeisessä ja potkuthan siitä tuli koeaikana. En kestänyt jatkuvaa nälvimista siitä, että kirjoitin pöytäkirjoihin omiani. Vähän on puhuttu kuullunymmärtämisen vaikeuksista meillä bipoilla. Itse kyllä luen sujuvasti, mutta esim. kielten kuuntelu laahaa matalalla ymmärrystason alapuolella. Näin jo koulussa.
Sitten 3 irtisanomisella pistin 2 kertaa paremmaksi, eli viiltelin itseäni pahoin. Tuli lähtö yöllä Peijakseen ommeltavaksi 3 cm syvä haava ja 8 cm pitkä puukolla. Minulla on tapana kostaa itselleni epäonnistumiseni. Edelleen pelkään veitsiä ja huomaan, että ovat minulle addiktio. Olen myös pettyneenä uhkaillut muita.
En halua enää IKINÄ palata työelämään tällaisena surkimuksena, joka ei mitään mistään ymmärrä ja joutuu pinnistelelemään komminikoidakseen normaalisti. Seuraava vaihe nyt 42 v. työkyvyttömyyseläkkeen haku.
Olin erittäin aktiivinen ja tehnyt pitkän työuran. Aina itse aktiivisesti hakenut töitä ja saanutkin kunnes....nyt ei enää jaksa. Tämä riittää.
Normaali ihminen kuulemma ymmärtää kun selittää asian välittömästi - ja normaali ihminen sitä ja tätä.
No, minä en ole normaali, kerroin sen pomolle tässä viimeisessä ja potkuthan siitä tuli koeaikana. En kestänyt jatkuvaa nälvimista siitä, että kirjoitin pöytäkirjoihin omiani. Vähän on puhuttu kuullunymmärtämisen vaikeuksista meillä bipoilla. Itse kyllä luen sujuvasti, mutta esim. kielten kuuntelu laahaa matalalla ymmärrystason alapuolella. Näin jo koulussa.
Sitten 3 irtisanomisella pistin 2 kertaa paremmaksi, eli viiltelin itseäni pahoin. Tuli lähtö yöllä Peijakseen ommeltavaksi 3 cm syvä haava ja 8 cm pitkä puukolla. Minulla on tapana kostaa itselleni epäonnistumiseni. Edelleen pelkään veitsiä ja huomaan, että ovat minulle addiktio. Olen myös pettyneenä uhkaillut muita.
En halua enää IKINÄ palata työelämään tällaisena surkimuksena, joka ei mitään mistään ymmärrä ja joutuu pinnistelelemään komminikoidakseen normaalisti. Seuraava vaihe nyt 42 v. työkyvyttömyyseläkkeen haku.
Olin erittäin aktiivinen ja tehnyt pitkän työuran. Aina itse aktiivisesti hakenut töitä ja saanutkin kunnes....nyt ei enää jaksa. Tämä riittää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleensä olen heti aloittanut vaikka minkälaisten viiltely ja itkuhuuto tai uhkailusessioiden jälkeen intona työnhaun tyylillä - minähän niille näytän. Jätin jopa lääkkeet pois kun veli oli sitä mieltä, etten niitä tarvise.
Ei olisi kannattanut jättää lääkkeitä pois eikä palata äärirajoilla työelämään.
Nyt tulee kevät enkä tiedä mikä on edessä. Täydellinen pysähdys - kaiken jälkeen.
Sama ongelma täällä. Hermostuttaa etsiä töitä kun tietää mitä siitä voi seurata. Lääkärikään ei kirjoita toimivia lääkkeitä ja jotenkin pitäisi pärjätä.
Mutta pakkohan on tässä yrittää. Kyllä se oikea työpaikka vielä löytyy jossa pärjää masennuksen ja hypon kanssa. Tilanteen pahentuessa suunnitelma on lyhyt sairausloma taikka etätyö. En usko että nykypäivänä työnantajakaan pistäisi pahaksi jos semmoista ehdottelisi.