On käsittämätön myytti, suoranainen harhaluulo, että julkinen sektori: valtio, kunnat ja kuntainliitot, olisivat jokin talousjärjestelmän elätti. Varsin useinhan kuulee väitettävän, että julkinen sektori on liian suuri johonkin merkilliseen talouden kantokykyyn nähden. Tai että yksityiset yritykset olisivat jotenkin ensisijaisia julkisiin organisaatioihin nähden. Tämä on sitäkin kummallisempaa, että näitä ajatushirviöitä viljelevät jopa poliitikot. Usein jopa paatoksella, joka antaa vaikutelman, että puhujalla olisi asiasta oikein tietoakin.
Etenkään poliitikon edun mukaista ei liene leimata itseään jonkin yritysmaailman elätiksi. Tämä tällainen kieroutunut ajatteluhan johtaa suoranaiseen riippuvuussuhteeseen, ettei peräti kiitollisuuden velkaan elättäjäänsä kohtaan. Ei kai tämä tämmöinen suinkaan ole kenenkään poliitikon todellinen asema? Ei ainakaan äkkiseltään luulisi. Moni poliitikko tosin näyttää toimivan juuri mainitun näkökulman mukaisesti. Erityisesti porvarillisen taipumuksen omaa poliitikko. Mutta mikä oudointa, myös poliitikko, joka luulee olevansa porvari, vaikka ei edes oman ideologiansa mukaan ole porvari sen enempää kuin sosialistikaan.
Elätti -ajattelun viljely myös mitätöi suuren osan yhteiskunnassa tehtävästä työstä, jos osa työstä on elättityötä ja sitten taas osa arvokasta elättävää työtä. Jonkinlaisen ristiriidan voi aistia siinäkin, kun poliitikko toisesta suupielestään päästelee juttua siitä kuinka kaikki työ on arvokasta, mutta sitten taas toinen suupieli paapattaa elättityöstä. Ei ihme, että poliitikot monen kansalaisen silmissä mielletään venkoilijoiksi, joskus peräti vehkeilijöiksi.
Oikeampi ja paljon hedelmällisempi tapa nähdä työ on pitää työtä työnä ilman jakoa elättävään ja elättityöhön. Ainoa jako, joka on kuviteltavissa, on jako kapitalistiseen työhön ja ei -kapitalistiseen. Kapitalistisella työllä tarkoitan työtä, josta maksetaan palkka ja jota tehdään tavanomaisesti työnantajaksi sanotun tahon johdon ja valvonnan alaisena.
Julkisen sektorin työ on suurelta osin normaalia palvelutuotantoa siinä missä yksityisellä sektorillakin tehtävä palvelutyö. Korvaus tästä työstä tulee vain verotuksen nimellä. Näin ollen eivät yritykset ole ainoita, jotka maksavat veroa, joten ei yrityksille tässä mitään elättäjän roolia synny. Tässä vain kansalaiset talouden avulla pyrkivät elättämään toinen toisensa.
Julkisen sektorin koosta höpöttäminen on myös harhaanjohtavaa, koska mitään optimikokoa julkisen sektorin koolle ei ole olemassa. Oikeampaa tässä yhteydessä olisi puhua julkisen sektorin rahoitusongelmasta aivan samalla tavalla kuin liikeyrityksissäkin silloin, kun palveluista ei saada enää rahaa riittävästi toiminnan ylläpitämiseen. Tuskin yrityksissäkään aivan ensimmäiseksi ryhdytään pienentämään yrityksen kokoa, vaan tutkitaan ensin muita vaihtoehtoja. Tosin varmahan tästä ei voi olla, koska yritysmaailman kapitalistien kirjo on siksi moninainen, että joukkoon saattaa hyvinkin mahtua myös vähemmän oivaltavaa porukkaa. Yrityksen ympäristössä tapahtuneiden muutosten yhteydessä on tapana puhua sopeutuksesta, jossa yritys etsii keinot, joilla yritys vastaa ympäristön asettamiin uusiin haasteisiin. Tämähän on kaikkein järkevin tapa sen sijaan, että tartutaan ensimmäiseksi kirveeseen, kuten nämä kapitalismin "pikkuhitlerit" ja "kurkunleikkaajat" mieluusti mediassa mesoavat.
Elätin rooliin on myös vaikea kuvitella sitä, että julkinen valta luo edellytykset talouden toiminnalle. Suorastaan edistää taloudellista toimeliaisuutta ja pyrkii vaikeina aikoina vaimentamaan äkillisten markkinatilanteiden muutosten vaikutuksia.
Mainituista syistä tuo ikivanha elätistä hölöttäminen pitäisi lopettaa ja ryhtyä vähitellen ajattelemaan omilla eikä joidenkin kapitalististen "huru-ukkojen" aivoilla.
Etenkään poliitikon edun mukaista ei liene leimata itseään jonkin yritysmaailman elätiksi. Tämä tällainen kieroutunut ajatteluhan johtaa suoranaiseen riippuvuussuhteeseen, ettei peräti kiitollisuuden velkaan elättäjäänsä kohtaan. Ei kai tämä tämmöinen suinkaan ole kenenkään poliitikon todellinen asema? Ei ainakaan äkkiseltään luulisi. Moni poliitikko tosin näyttää toimivan juuri mainitun näkökulman mukaisesti. Erityisesti porvarillisen taipumuksen omaa poliitikko. Mutta mikä oudointa, myös poliitikko, joka luulee olevansa porvari, vaikka ei edes oman ideologiansa mukaan ole porvari sen enempää kuin sosialistikaan.
Elätti -ajattelun viljely myös mitätöi suuren osan yhteiskunnassa tehtävästä työstä, jos osa työstä on elättityötä ja sitten taas osa arvokasta elättävää työtä. Jonkinlaisen ristiriidan voi aistia siinäkin, kun poliitikko toisesta suupielestään päästelee juttua siitä kuinka kaikki työ on arvokasta, mutta sitten taas toinen suupieli paapattaa elättityöstä. Ei ihme, että poliitikot monen kansalaisen silmissä mielletään venkoilijoiksi, joskus peräti vehkeilijöiksi.
Oikeampi ja paljon hedelmällisempi tapa nähdä työ on pitää työtä työnä ilman jakoa elättävään ja elättityöhön. Ainoa jako, joka on kuviteltavissa, on jako kapitalistiseen työhön ja ei -kapitalistiseen. Kapitalistisella työllä tarkoitan työtä, josta maksetaan palkka ja jota tehdään tavanomaisesti työnantajaksi sanotun tahon johdon ja valvonnan alaisena.
Julkisen sektorin työ on suurelta osin normaalia palvelutuotantoa siinä missä yksityisellä sektorillakin tehtävä palvelutyö. Korvaus tästä työstä tulee vain verotuksen nimellä. Näin ollen eivät yritykset ole ainoita, jotka maksavat veroa, joten ei yrityksille tässä mitään elättäjän roolia synny. Tässä vain kansalaiset talouden avulla pyrkivät elättämään toinen toisensa.
Julkisen sektorin koosta höpöttäminen on myös harhaanjohtavaa, koska mitään optimikokoa julkisen sektorin koolle ei ole olemassa. Oikeampaa tässä yhteydessä olisi puhua julkisen sektorin rahoitusongelmasta aivan samalla tavalla kuin liikeyrityksissäkin silloin, kun palveluista ei saada enää rahaa riittävästi toiminnan ylläpitämiseen. Tuskin yrityksissäkään aivan ensimmäiseksi ryhdytään pienentämään yrityksen kokoa, vaan tutkitaan ensin muita vaihtoehtoja. Tosin varmahan tästä ei voi olla, koska yritysmaailman kapitalistien kirjo on siksi moninainen, että joukkoon saattaa hyvinkin mahtua myös vähemmän oivaltavaa porukkaa. Yrityksen ympäristössä tapahtuneiden muutosten yhteydessä on tapana puhua sopeutuksesta, jossa yritys etsii keinot, joilla yritys vastaa ympäristön asettamiin uusiin haasteisiin. Tämähän on kaikkein järkevin tapa sen sijaan, että tartutaan ensimmäiseksi kirveeseen, kuten nämä kapitalismin "pikkuhitlerit" ja "kurkunleikkaajat" mieluusti mediassa mesoavat.
Elätin rooliin on myös vaikea kuvitella sitä, että julkinen valta luo edellytykset talouden toiminnalle. Suorastaan edistää taloudellista toimeliaisuutta ja pyrkii vaikeina aikoina vaimentamaan äkillisten markkinatilanteiden muutosten vaikutuksia.
Mainituista syistä tuo ikivanha elätistä hölöttäminen pitäisi lopettaa ja ryhtyä vähitellen ajattelemaan omilla eikä joidenkin kapitalististen "huru-ukkojen" aivoilla.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Esille ottamasi asia on mutkikas kokonaisuus. Kyse on siitä, mikä on valtion ja julkisen vallan rooli ihmisten toiminnassa. Jotkuthan haluaisivat vähentää sitä ja tehdä valtiosta ns. yövartijavaltion, joka huolehtisi lähinnä vain ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.
Suomi on tyypillinen kansallisvaltio, joita alkoi syntyä 1800-luvulla kansallisuusaatteen siivittämänä. Tällaisten kuvitteellisten valtioiden syntymisen mahdollisti kirjapainotaidon kehittyminen ja sen myötä tiedonvälityksen kasvaminen. Sen avulla voitiin yhdistää kielellisesti ja kulttuurisesti samaan kansaan kuuluvien yhtenäisyyttä ja yhdensuuntaista edunvalvontaa. Keskiajalta saakka oli olemassa jo ns. kansallisvaltioita, mutta ne olivat syntyneet tietyn hallitsijasuvun alaisuuteen ilman selkeää kulttuurista ja kielellistä yhtenäisyyttä. Italia ja Saksa olivat ensimmäisiä kansallisuusaatevaltioita eikä ole suuri ihme, että Suomi on aina tuntenut läheisyyttä juuri Saksaa kohtaan valtioiden syntyyn liittyvän aatepohjan samankaltaisuuden vuoksi.
1900-luku oli suuren valtiollistumisen aikaa ja valtioiden tehtäväkenttä laajeni silloin huomattavasti. Se oli nationalismin kulta-aikaa ertiyisesti Euroopassa ja myöhemmin itsenäistyneissä kehitysmaissa. Suurvallat USA, Venäjä ja Kiina ovat aina olleet varsin monikansallisia ja kulttuurisesti epäyhtenäisiä valtioita eli muita kuin kansallisvaltioita. Voi varmaan sanoa, että kansallisvaltioissa julkinen valta sai suuren suosion, koska intressit ovat yhteisiä. Monikansallisissa valtioissa valtaa on pitänyt yleensä joku diktaattori, koska intressierot ovat olleet liian suuret yhteisen sävelen löytämiseksi. Kansallisvaltioissakin diktatuureja on silti esiintynyt, mutta ne ovat syntyneet enemmän poikkeusoloissa.
Demokraattisissa kansallisvaltioissa julkisen vallan rooli perustui osittain yksityisten pääomien puutteeseen tai sitten yksityisten tahojen haluttomuuteen järjestää erilaisia esiin nousseita palvelutarpeita. Suomessakin valtion piti huolehtia aluksi raskaan teollisuuden investoinneista, kun yksityisiä pääomia ei ollut. Lisäksi julkinen valta on huolehtinut sellaisista tehtävistä, joita yksityiset tahot ovat karsastaneet voittoa tuottamattomina aloina kuten perusopetus, terveydenhoito, sosiaalitoimi ja turvallisuuspalvelujen tuottaminen.
Markkinaliberalismin nousun myötä julkisen vallan rooli kyseenalaistettiin varsinkin sen jälkeen, kun markkinoista tuli globaalit ja toimijoista monikansalliset tai oikeastaan kansallisuutta vailla olevat. Muutokset suuntaan ja toiseen ovat olleet melkoiset parin viime vuosisadan aikana.
Yksityinen ja julkinen sektori ovat eläneet kansallisvaltioissa symbioosissa keskenään. Kumpikin on tarvinnut toistaan eikä oikein kyetä sanomaan kumpi oli ensin, muna vai kana, yksityinen vai julkinen. Toimiakseen yksityinen sektoti tarvisi julkisen apua todella paljon (esim. koulutus, muut yhteiskunnalliset tehtävät, liikenneväylien rakentaminen, suora rahoitus, nykyisin luottotakaukset, valtion suora yritystoiminta jne.) Julkisen vallan rooli on ollut valtava. Yksityinen sektori on puolestaan huolehtinut siitä, että julkinen sektori saa rahoituksen taloudellisen toimeliaisuuden ansiosta. Ilman julkista sektoria yhteiskunta muistuttaisi paljon lännen elokuvista tuttua villin lännen maaseutua, missä on pienellä rahalla pyörivä julkinen valta, joka koostui ehkä yhdestä kaupunginjohtajasta, parista sheriffistä ja yhdestä aluelääkäristä, papista ja parista opettajasta.
Toimiakseen optimaalisesti mainitun symbiosiin pitää olla rakennettuna kulloisenakin aikana mahdollisimman tarkasti niin, että pyörät pyörivät samaan tahtiin toinen toistaan kiihdyttäen ja tukien. Julkisen vallan osuuden suuretessa vauhti voi helposti hidastua ja, mikä hidastuttaa sen jälkeen myös julkista sektoria, kun hapen saanti tyrehtyy. Tätä varten on olemassa mittareita, mutta ne ovat tietysti näissä tapauksissa aina kiistanlaisia ja kiistaa esiintyy aina myös oikeasta painotuksesta. Niin on ollut aina ja niin tulee varmaan aina olemaankin. Yleensä tässä systeemissa lopulta vaikuttaa eniten se, mihin me emme voi paljon vaikuttaa eli maailmantalouden yleinen tila.
Hieno ja fiksu vastaus, tosin sinulla on tämän palstan älykkäimmät jutut ollut
aina. Kiitoksia.
Mainitsemasi seikat tuodaan usein julki selitettäessä nykymuotoisten valtioiden syntyä. Ehkä myös nykymuotoinen rasismi on osaltaan selitettävissä jonkinlaisen sukulaisuuden pohjalta olipa tämä sukulaisuus sitten miten kaukaista perua tahansa. Sen sijaan vähemmälle, lähes olemattomalle pohdinnalle on jäänyt valtion pohtiminen taloudellisen toimeliaisuuden näkökulmasta.
Käyttännön ratkaisut niin ikään ovat jäänet lähes ilman sen suurempaa pohdintaa sen suhteen, onko esimerkiksi maailmankaupan vapauttaminen, erilaisten unionien rakentaminen ylipäätään järkevää. Euroopan unionissakin mainitaan olevan kerrassaan valuvikoja eikä toiminnan onnistumisesta ole vieläkään mitään varmuutta.
Maailmankaupan vapauttamisen arvellaan jonkin mystisen teorian mukaan olevan kannattavaa. Viimeksikin ulkomaankauppaministeri selosti pää kenossa kuinka Suomi hyötyy vapautumisesta. Ongelma on vain se, että vapaa taloudellinen toimeliaisuus siirtää vain resurssit sinne missä toimeliaisuutta on eniten, sinne missä on paljon ihmisiä, joiden riistoa rajoitetaan mahdollisimman vähän. Reuna-alueet näivettyvät. Seikka, jota ei ole näissä yhteyksissä mainittu sanallakaan.
Maailmankaupan vapautuminen merkitsee myös sitä, että pienet kansallisvaltiot häviävät ja tulevat osaksi suurempaa kansainvälistä valtiota, kuten esimerkiksi Eurooppa, joka etenee kohti liittovaltiota. Tämä kehityskulku puolestaan kahlitsee esimerkiksi Suomen harjoittamasta itselleen sopivaa talouspolitiikkaa ja oman taloutensa järjestämistä järkevimmällä tavalla.
Suuria kokonaisuuksia ei pystytä rakentamaan muuten kuin karsimalla pienet erilaisuudet. Siksi reuna-alueilla tulee jatkossa mikäli kehitys globalisoituu olemaan erityisen tukalaa, kun ihmiset eivät pysty enää edes ajattelemaan itsenäisesti, vaan suuren byrokratian ehdoilla ja sallimissa rajoissa.
Julkisen sektorin koosta pauhaavat kapitalistit näkyvät vallan unohtaneen sen kehityksen joka on meneillään, kun Bryssel kohoaa meidänkin julkiseksi sektoriksemme. Jo nyt talouttamme kahlitseva euro on sellainen taakka, ettei sitä suomalainen teollisuus näy kestävän. Ja kun vielä innovatiivisuus puuttuu, niin ei ihme, että parku on kova. Valitettavasti vain jopa perspektiivi puuttuu tältä parkumiselta ja huuto on sekin yhtä osaamatonta kuin kaikki muukin.
Eletään kuin Kreikkalaiset niin pitkään kun luottoa riittää........
Nähdäkseni Kreikan kohtalo oli siinä, että se liittyi Euroopan unioniin. Ilman tätä Kreikka porskuttaisi varmaan kuten ennenkin. Tämä esimerkki vain tukee tuolla aiemmin esittämääni näkökohtaa siitä, miten reuna-alueille käy.
Jos Kreikka posrskuttaisi kuten aiemmin niin se menisi konkurssiin, kuten on käytännössä mennyt historiassa useasti, ensimmäisen kerran jo 300eaa. Kreikka on aina hoitanut taloutensa päin hel...ttiä, potkittu ulos aiemmista rahaliitoista ja jättänyt velkansa maksamatta useasti, aina vain tihenevällä syklillä.
Ensimmäisen kerran talouskriisiin näyttää olevan ratkaisu, kiitos EU:n ja Euron.
Tuskin, ilman EU:ta Kreikka voisi paljon paremmin. Mitään pankkikriisiäkään ei olisi, jos koko unionia ei olisi ollut. USA:sta peräisin oleva shokki olisi jakautunut usean eri valtion kesken eikä tilanne olisi päässyt kumuloitumaan siinä määrin kuin tämän hauskan silmälasipäisten virkamiesten johtaman EU:n vallitessa ja toilaillessa. Kannattaa myös panna merkille, että nämä kriisit ovat lähteneet unionin reunoilta, kuten olen jo kauan sitten ennustanutkin. Jopa paremmin kuin Paavo Väyrynen.
Oheisesta linkistä voi lukea kohtuullisen selkeää selostusta lähihistoriastamme:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/10/25/9-kohtalokasta-virhetta-nain-kreikka-sotki-euroopan/201115282/12
Punikit vaan jälkikäteen yrittävät selitellä menneitä. Julkisen sektorin (valtioiden) velkaantuminen oli holtitonta myösd Euroopassa. Suojatyöpaikkoja pidettiin punikeilla liian pitkään.
"Tällä hetkellä EU-maista noin puolella julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen ylittää velkaantumiselle EU:ssa asetetun kriittisen 60 prosentin viitearvon. Vaikein tilanne on Kreikassa, jossa velkasuhde liikkuu 160 prosentin tuntumassa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen velkaantuminen ei ole ylittänyt EU:n viitearvoa.
Kreikan ohella velan suhde bruttokansantuotteeseen on korkea myös Italiassa, Portugalissa, Irlannissa ja Belgiassa. Joillakin mailla, kuten eräillä uudemmilla EU:n jäsenmailla, velan suhteellinen taso on varsin matala. Kevein velkataakka löytyy Virosta. Useimmilla EU-mailla pääosa julkisesta velasta muodostui valtion velasta."
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkinen-talous/Julkisyhteisojen-velka/
Tulkintasi julkisen velan suuruudesta ja osuudesta BKT:sta on varsin omintakeinen. Väität siis, että tilanne johtuu siitä, että suojatyöpaikkoja pidettiin punikeilla liian pitkään.
Yhdysvaltoja ei käsittääkseni ole koskaan pidetty minään punikkivaltiona. Siellä julkisen velan suhde BKT:hen on reilut 100 %. Japaniakaan ei ole taidettu pitää vasemmistolaisten kehtona. Siellä mainittu suhde on yli 200 %. Ne ovat selvästi suurempia osuuksia kuin Euroopan menestyvissä ja keskinkertaisesti menestyvissä valtioissa kuten Suomessa.
Huonosti menestyvien valtioiden kuten Kreikan ongelmana ei ole ollut vain velkaantuminen vaan myös talouden heikko tila, mikä johtuu esim. talouden rakenteen kehittämisen laiminlyönneistä. Se on johtanut BKT:n heikentymiseen, jolloin velkasuhde huonontuu automaattisesti, vaikka velkaa ei otettaisi yhtään lisää. Näiden maiden velkaantumisen taustalla on myös euromaiden politiikka, millä maat yritetään saada jaloilleen ja niille on annettu velkaa sen vuoksi, että erääntyneet velat voidaan hoitaa eikä ajauduta uuteen finassikriisiin. Kreikan tilanne ei ole olennaisesti parantunut, vaikka koko julkinen sektori on paljolti ajettu alas. Tämä juuri kertoo siitä, että ongelman ydin on muualla kuin julkisessa sektorissa. Kreikan talous on maatalousvetoista ja pienyritteliäisyyttä, mikä on tuottanut huonoja tuloksia. Vain matkailu pitää maata jotenkuten pystyssä.
Ilmarinen ja Mielipunkki jauhavat sivukaupalla jaskaa , sanomatta yhtään asiallista lausetta. Punikit luulevat Suomen pelastuvan kun kaikki Suomalaiset työllistetään julkiseen sektoriin, rahaahan saa painokoneesta.
"Henkeä kohti suhteutettuna julkiset menot ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvun alkuun verrattuna. Vuonna 1990 julkiset menot olivat jokaista suomalaista kohden noin 8600 euroa, kun taas vuonna 2012 ne olivat kasvaneet noin 20100 euroon. "
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkiset-menot/Julkisten-menojen-kehitys/
Yhtä idioottimaista on työllistää kaikki ihmiset kapitalistisiin yrityksiin. Seikka, josta kukaan ei ole edes älynnyt sanoa puolta sanaa. Olisit edes tyytyväinen, että työtä ylipäätään on tässä kapitalistisessa rahapatujen hallitsemassa ihmiskunnassa. Julkinen sektori sentään yrittää jotakin, kapitalisti ei tee muuta kuin huutaa kita punaisena mitä ja minkälaista kurjuutta kulloinkin.
Sitä paitsi velkaantuminen ei ole vain julkisen sektorin ilmiö, vaan koskettaa mitä suurimmassa määrin myös yrityksiä minkä lisäksi yksityisiä yrityksiä menee konkurssiin huomattavasti enemmän kuin valtioita tai kuntia.
Kerroppa Ilmarinen kenen ottamat lainat aiheuttivat ongelmat Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa....jne. ? Olivatkohan juuri kyseessä valtioiden ottamat lainat ylisuuren julkisen sektorin rahoittamiseen?
Toinen mahdollinen tulkinta kirjoituksista on se, että sinä et ole yksinkertaisesti kyennyt ymmärtäämään lukemaasi. Minusta se on jopa todennäköisin selitys.
Julkisten menojen nimellinen lisääntyminen on turhanaikaista tarkastelua, koska se ei kerro yhtään mitään olennaista. Kahvilassa juotavan kahvikupillisen hinta taitaa olla samana aikana 20-kertaistunut, joten kaksinkertaistuminen on siihen verrattuna tosi vähän.
Paljon parempi vertailu saadaan aikaiseksi silloin, kun katsotaan julkisen sektorin osuutta BKT:stä. Tämä osuus oli korkeimmillaan Esko Ahon johtaman hallituksen aikana 1990-luvulla. Se painettiin sitten paljon alemmalle tasolle Lipposen hallitusten aikana kunnes kohomainen alkoi uudestaan Vanhasen kakkoshallituksen aikana ja on sen jälkeen jatkunut.
Itse olen jatkuvasti yrittänyt kirjoittaa sen puolesta, että Suomen talous saadaan nousuun vientivetoisesti. Tähän tarvitaan myös julkista sektoria, jonka pitää panna enemmän painoa tutkimukseen ja koulutukseen sekä vientiä palvelen infran rakentamiseen. Ilman tätä julkisen sektorin panostusta hommasta ei takuuvarmasti tule mitään. Olosuhdetekijät pitää nimittäin olla aina kunnossa, jos halutaan, että Suomessa vientiyritykset kukoistavat ja ulkomainen raha haluaa investoida Suomeen. Nämä ovat kaikesta päätellen sinule jo hiuekan liian vaikeita asioita ymmärrettäväksi.
KANNATTAA MUISTAA, ETTÄ VALTIOT OVAT YLEENSÄ JOUTUNEET VAIKEUKSIIN SEN TAKIA, ETTÄ OVAT OLLEET PAKOTETTUJA PELASTAMAAN PULAAN JOUTUNEITA KAPITALISTEJA. ENSIJAISESTI PANKKEJA, JOTTA KOKO KAPITALISTINEN JÄRJESTELMÄ EI JOUTUISI SEKASORTOON. TÄSSÄ VIIMEISIMMÄSSÄ SYÖKSYSSÄ KIINTEISTÖJEN ARVOKUPLAN PUHKEAMINEN AIHEUTTI ENSIMMÄISET PELASTUSOPERAATIOT USA:SSA MISTÄ SITTEN TAUTI LEVISI MYÖS EUROOPPAAN.
Ei tässä julkisen sektorin koolla ole hevon hännän tekemistä minkään ylisuuruuden kanssa. Pikemminkin julkinen sektori on liian pieni pystyäkseen torjumaan kaikki kapitalistien aiheuttamat möhlingit.
Näin punikkien oma lehti Demari vuonna 2011:
EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston asiantuntijoiden viimeisimmän tarkastusraportin mukaan maa maksoi tammi-toukokuussa koko ajan kasvavasta velastaan korkoja 5,8 miljardia euroa. Se oli viidesosa kaikista valtion menoista ja 30 prosenttia tuloista.
Kreikan julkista sektoria on tarkoitus saneerata monin tavoin. Valtion työntekijämäärä on tarkoitus viidessä vuodessa pienentää viidenneksellä eli 150 000 ihmisellä.
Suomessa samanlainen suhteellinen osuus valtion ja kuntien työntekijämäärässä merkitsisi runsaan sadantuhannen työntekijän vähentämistä.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/2243-kreikkaa-ajetaan-todellisen-mankelin-lapi
Mitäs tällä nyt tahdotaan sanoa?
Jotain julkisen sektorin ylisuuruudeta tuloihin nähden jota valtio on sitten velkarahalla rahoittanut.
"Itse olen jatkuvasti yrittänyt kirjoittaa sen puolesta, että Suomen talous saadaan nousuun vientivetoisesti. Tähän tarvitaan myös julkista sektoria, jonka pitää panna enemmän painoa tutkimukseen ja koulutukseen sekä vientiä palvelen infran rakentamiseen. Ilman tätä julkisen sektorin panostusta hommasta ei takuuvarmasti tule mitään."
Tarkoitatko että julkiseen sektoriin pitäisi velkarahalla palkata lisää ihmisiä tutkimaan, kouluttamaan ja rakentamaan vientlä palvelevaa infraa?
Ei näitä asioita tarvitse ensisijaisesti tehdä velkarahalla. Asia hoituu esim. tutkimuksen painopisteitä muuttamalla. Suomessahan on vanhastaan suuri paino maa- ja metsätalouden tutkimustoiminnalla, jota hallitus yrittää vaivihkaa nyt vähentää sektoritutkimusta uudistamalla. Resursseja voi näin ohjata tuottavampaan tutkimustoimintaan. Voisimme myös vähentää kaikenlaisia aluetukia ja sellaisia yritystukia, joilla on huono ennuste saavuttaa mitään erityistä. Rahoja toisin kohdentamalla saavutetaan jo paljon.
Joskus yhteiskunnan on oltava rohkea ja investoitava uuteen. Muuten tipumme junasta. Tätä voi tehdä myös velkarahalla, koska tällaiset investoinnit usein maksavat ajan myötä itse itsensä takaisin, jopa moninkertaisesti. Sotien jälkeen Suomessa satsattiin voimakkaasti rahaa raskaaseen teollisuuteen, erinomaisin tuloksin. Siitä syntyi Suomen raskas metalliteollisuus uudeksi talouden kivijalaksi metsäteollisuuden oheen.
Ilman koulutusta ja tutkimusta Suomi ei voi edes haaveilla olevansa korkean teknologian ja kannattavien yritysten maa. Tarvittava tieto ei synny itsessään ihmisten päässä, vaan tarvitaan myös ajantasaista koulutusta ja tutkimusta julkisin varoin. Yhteiskunta toimi juuri näin Nokian kohdalla ja tulkoset on nähty.
Keskeisin tieteellisen tutkimuksen rahoittajaorganisaatio on Suomen Akatemia. Pääosa Akatemian rahoituksesta kanavoituu yliopistoissa tehtävään tutkimukseen ja se rahoittaa mm. tutkimushankkeita, tutkimusohjelmia, tutkimuksen huippuyksiköitä, tutkijantehtäviä, tutkijankoulutusta, tutkimusinfrastruktuureja sekä kansainvälistä yhteistyötä. Akatemian tieteelliset toimikunnat päättävät tutkimuksen rahoituksesta omilla toimialoillaan.
Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen myöntövaltuuden määrä on valtion talousarviossa päätetty vuosittain seuraavasti:
Talousarviovuosi
myöntövaltuus (1000 euroa)
2013 282 596
http://www.minedu.fi/OPM/Tiede/ohjaus_ja_rahoitus/?lang=fi
T&k-toiminnan kokonaismenot olivat Suomessa 7,1 miljardia euroa vuonna 2011. Yritysten osuus menoista oli 70 prosenttia, korkeakoulujen 20 prosenttia ja muun julkisen sektorin 10 prosenttia. Yksityisen rahoituksen osuus on kansainvälisesti vertaillen varsin merkittävä.
http://www.ek.fi/ek/fi/innovaatiot_ym/innovaatiot/Innovaatioiden_ja_kasvun_rahoitus.php
Kertooko mielipunkki lisää maa- ja metsätalouden suuresta tutkimusosuudesta ja linkkien kera.
Yritykset rahoittavat 2/3 osaa TK-menoista vaikka mielipunkki yrittää selittää.