Keskustelun aiheita ja mielipiteitä

Sain aikaiseksi Veli Pontevan aloittamaan keskusteluun kommentin ja kun tallennuksen hetki koitti, niin koko ketju oli hävinnyt. Koska käytin tsässä koneen äärellä miettimiseen ja tekstin ähellykseen aikaa, niin laitan sen tähän.

Lueskelin syksystä asti näitä juttuja tällä palstalla ja tuli mieleen ikäisillemme tuttu kirjanen ”oppikouluun pyrkivän opas”. Ihan olisin tarvinnut ”palstalle pyrkijän opasta”, koska foorumin ohjeet ja vallitseva käytäntö oli kirjavaa. Viimein sain jotain töherrettyä ja ajattelin, yksinkertainen kun olen, että aloittelen porukkaan tutustumisen kepeällä small talkilla. Eihän sitä todellisessa maailmassakaan tuiki tuntemattomalle ensisanoikseen hökäistä vaikka että ” onpa tuo Ollila törkeä jätkä tai aleta valittamaan että vaimoni/mieheni ei halua puhua aikaisemmista suhteistaan tai vastaavaa.

Aloituksia voi olla monenlaisia, niin asiapohjaisia kuin mielipiteitä kyseleviä. Aiheina minua kiinnostaa mm. ajankohtaiset asiat , yhteiskunnalliset asiat ja ilmiöt, harrastukset, terveysasiat. Kiinnostaa myös mitä virtuaaliystäville kuuluu, päivän touhut ja oivallukset, kuulumiset, jopa millainen sää. Kokkauskin kiinnostaa, aina kun ei keksi että mitä tänään syötäisiin. Joskus saa noista höpö-ketjuista loistavia ideoita näihin arjen touhuihin. Musiikkiketjuista en välitä, mutta ei pätkääkään häiritse mielenrauhaani. Klassista musiikkia kuuntelen muutoin silloin kun olen sillä päällä.

Vapaamuotoiselle porinalle, jolle näyttäisi olevan tarvetta, voisi olla ihan oma viikkoketjunsa vai viekö se palstatilaa? Voisi olla otsakkeena vaikka ” Viikko 4, kuulumisia kautta Suomen”. Kuka keksisi miten ongelma ratkeaa? Saisi höpöttää vapaasti säästä, kuulumisista, maidon juonnista yms. Nuo vapaat keskustelut aiheuttavat joskus hilpeyttä ja niistä tulee todella hyvälle päälle.

Jokainen aloitus on oikeutettu ja sillä hetkellä tärkeä asia aloittajalle ja sitä en ainakaan arvostele. Jos aihe ei kiinnosta, niin moneen kertaanhan täällä on sanottu että hyppää yli, ei tarvitse lukea. Ei se ole mikään mielipide, että käy vain ilmoittamassa että ei kiinnosta, typerä aihe tms. Myös kirjoitusvirheiden ja kielioppivirheiden ilmoittaminen on höpsöä, kyllähän me osaamme tulkita asian vaikka jokin virhe siinä on.

Mikä se mielipide sitten oikein on? Mikä on oikea? Mikä väärä? Voiko mielipide olla ennakkoluuloa jos sitä ei perustele? Pitääkö mielipiteellä olla tieteellistä pohjaa? Vai onko kyseessä vain makuasia? Ajattelen, että mielipide pohjautuu omaan arvomaailmaan ja siihen vaikuttaa myös oman eletyn elämän tuoma elämänkokemus. Vaikutusta on varmaan omalla koulutuksella, aktiivisella lukemisella ja osallistumisella ja muiden ihmisten mielipiteiden pohtimisella. Monesti oma mielipide voi muuttua kun miettii ennakkoluulottomasti kanssaihmisen esittämiä sanoja. Minulla on tapana ollut mielipiteen tueksi kertoa jokin käytännön esimerkki, esim. omasta elämästä, mutta sitäkään täällä ei vissiin sallita.

Tämän voi sitten poistaa/poistattaa ihan vapaasti, koska tästä vasta keskusteltiin. Olin vain liian hidas kommentissani ja siispä aloitus kehiin murskatuomion ohellakin.
145318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 145

Vanhimmat

Ongelmasi on jo ratkaistu.
Voit levätä rauhassa.
Tai jatkaa 70 . 50

H.

Äänestä
  • aliarvostat ketjun aloituksen ja änkeet kummiskin tähän

    Äänestä

"Myös kirjoitusvirheiden ja kielioppivirheiden ilmoittaminen on höpsöä, kyllähän me osaamme tulkita asian vaikka jokin virhe siinä on."

Varsinkin kun nolaa itsensä solkkaamalla jotain omaa samassa arvostelussaan. Täällä tuntuvatkin toisia eniten arvostelevan he, joille kirjoitus on kaikkein vaikeinta.
Mikään viikkoketju, sun muu lukujärjestys ei kiinnosta. Minua, ehkä jotain muuta voi kiinnostaa.

Palaan astialle, kun kaivan aivot esille ja luen kirjoituksesi kunnolla.

Äänestä
  • oliis tuo viikkoketju hyväkin höyryjen päästämiseksi. tuolla iäkkäänpien palstalla on KAHVIPIRTTI ja siellä näkyvät puhuvan vaikka mitä.

    Äänestä

  • Kondiittori kirjoitti:

    oliis tuo viikkoketju hyväkin höyryjen päästämiseksi. tuolla iäkkäänpien palstalla on KAHVIPIRTTI ja siellä näkyvät puhuvan vaikka mitä.

    Tätä nykyä se onkin ainut ketju, jonka viitsii siellä silloin tällöin lukea.
    Minun mielestäni vain.

    Tahtoopi vain olla, jos joku ottaa kantaakseen ketjun hoidon, hän saa vain kateutta ja pahaa puhetta. Sitähän täällä riittää.

    Äänestä

Hienosti kirjoitettu ja hienosti nähty aloitus. Kun sen on lukenut, alkaa kysyä, mikä täällä sitten on niin vaikeata välillä...

Äänestä

Ihan mukavaa, kun ilmaistaan mielipiteitä tai muuten vaan kirjoitellaan kiinnostavia, vaan pieni toive; jutun tiivistäminen olisi monesti paikallaan. Itse jätän usein lukematta jos huomaan textin jatkuvan ja jatkuvan....täytyy olla sitten TOSI mielenkiintoinen, jos loppuun luen. Ketjukin pysyy pienemmässä koossa, kun ei yritä kertoa IHAN kaikkea asiasta ja varsinkaan asian haaroista...tjn.

Äänestä
  • Minusta taas tuo on toisten holhoamista ja kaitsemista.
    Erilaisuus on palstan parasta. Itse hyppään seiväshyppyä monesti eräiden novellit yli, enkä usko siinä mitään häviäväni.
    Ei kaikkea tarvi lukeakaan.

    Äänestä

  • Myönnetään, aloitus lipsahti liian pitkäksi ja määrä ei korvaa laatua koskaan.
    Kirjoitan tosi harvoin joten joten suonette tämän anteeksi tällä kertaa.

    Kommentteja oli tarkoitus laittaa useampi sinne tänne, mutta kun Ponteva oli poistettu kokonaan, niin piti sitten tuommoinen kokoelma laittaa.

    Jatkossa kirjoitan lyhyemmin tai sitten en ollenkaan.

    Äänestä

  • Salmikki kirjoitti:

    Myönnetään, aloitus lipsahti liian pitkäksi ja määrä ei korvaa laatua koskaan.

    Ei täällä kellään ole palstamittanauhaa, jolta pitää tilaa anoa. Anna tulla, mitä tulettaa.
    On muuten olemassa Pontevan taulukko, vaikkei se tähän asiaan kuulukaan. :))

    Äänestä

  • Salmikki kirjoitti:

    Myönnetään, aloitus lipsahti liian pitkäksi ja määrä ei korvaa laatua koskaan.
    Kirjoitan tosi harvoin joten joten suonette tämän anteeksi tällä kertaa.

    Kommentteja oli tarkoitus laittaa useampi sinne tänne, mutta kun Ponteva oli poistettu kokonaan, niin piti sitten tuommoinen kokoelma laittaa.

    Jatkossa kirjoitan lyhyemmin tai sitten en ollenkaan.

    Hyvä Salmikki, kirjoitit asiaa. On se kyllä kumma miten erilaisia mittareita palstalaisilla on käytössä, joku mittaa aina jotenkin väärin toisen puheet. Luulisi, että meidän ikäisillä olisi jokaisella silmämitta, jolla silmäilemällä pystyy poimimaan sen asian ytimen. Älä lopeta kirjoittelua, tuot revontulten värejä tänne.

    Äänestä

Mnaah

Ei kiinnosta tutustua keneenkään. Anonyteettti koko netin perusidea, muuten homma menee just vaan wittuilemiseksi ja kirjoittajien arvioimiseksi, oli aihe sitten mikä tahansa.

Kirjautuminen typerää, siitä ei ole muuta kuin haittaa keskusteluilmapiirille, just siksi, että kirjoittajan voi tunnistaa vilkaisemalla, kommenttia tarvi edes lukea, sen kun alkaa aukomaan päätä. Mun mielestä paras ois, että ei nimimerkkejä ollenkaan, mutta se sotkee sitten keskusteluja, kun ei saa selvää, mihin kirjoitukseen mitäkin tarkoitettu. Kas kun hävittivät puurakenteen ja nyt homma sekavaa.

Monissa sanomalehdissä homma toimii, koska kirjoittajia paljon ja moderointi pitää keskustelun kasassa. Täällä kun vain tämä sensuuri, kiintoisakin ketju menee tajuamattomaksi mössöksi, kun kommentteja poistellaan jälkikäteen välistä.

=DW=

Äänestä
  • eikös täälä kaikki ole anonyymejä oli sitte puskajussi tai rekisteröity tai aina samalla nimimerkillä kirjoitteleva. en ymmärätänyt että keskustelun avaaja haluaa oikiasti tutustua kehenkään vaan että vähän tunnustelee että minkä sorttista porukkaa täälä on. niin minäkin aikanani vaikka nyt ymmärrän että kuka minut tietää. sitä kun aluksi otti nokkiin jos joku sanoi pahasti.

    Äänestä

  • ex paha mieli kirjoitti:

    eikös täälä kaikki ole anonyymejä oli sitte puskajussi tai rekisteröity tai aina samalla nimimerkillä kirjoitteleva. en ymmärätänyt että keskustelun avaaja haluaa oikiasti tutustua kehenkään vaan että vähän tunnustelee että minkä sorttista porukkaa täälä on. niin minäkin aikanani vaikka nyt ymmärrän että kuka minut tietää. sitä kun aluksi otti nokkiin jos joku sanoi pahasti.

    joo, eikös ole outoa että näkymättömän tuntemattoman ilkeät sanat satuttavat vaikka eihän se tiedä kenelle ilkeilee etkä sinä tiedä mimmonen kummajainen siellä ilkeilee. oon saman kokenut ja arvelisn aika monen maatuskan ja paapuskan.

    Äänestä

Hyvä avaus ja asioita joista olemme puhuneet ja jotka askarruttavat minunkin mieltäni (aika ajoin).

Ei mielipiteitä tarvi perustella, mutta jos ne sisältävät asiatietoa, niin voi toki liittää linkin, mistä voi lukea eteenpäin. Tiedän että täällä on linkinvastustajia ja jotka uskovat että heidän mielipiteensä ja perustelunsa ovat jumalansanaa, jota ei tarvitse sen enempää laajentaa, tutkia tai vahvistaa muista lähteistä, koska se taas on puolestaan osoitus lukijan heikosta yleissivistyksestä tai alhaisesta älykkyysosamäärästä.

Sanotaankin että itsestään se paha pappi saarnaa.

Toivon vain että saamme pitää tämän palstamme edelleenkin suhteellisen puhtaana henkilökohtaisuuksista ja ainaisesta vinguttamisesta keskustelujen tasosta. Jos taso tuntuu huonolta jostakin niin ole hyvä vaan nosta tasoa omalla aloituksellasi joka ei sisällä sanoja "tylsää" tyhmää" "potaskaa","heikkotasoista" jne.

Äänestä

Mikä keskustelu taas poistettu ? Täällä ei pysy enää kärryillä kun on niin vauhdikasta sakkia.
Muutoin täydet pisteet aloituksesta.

Äänestä
  • Joo täällä pitää olla tarkkana mitä kirjoittaa muuten käy luuta, älä arvostele mitään, muista ettet kerro mitä olet syönny, silloin tuli lähtö.

    Äänestä

  • valvon vaan kirjoitti:

    Joo täällä pitää olla tarkkana mitä kirjoittaa muuten käy luuta, älä arvostele mitään, muista ettet kerro mitä olet syönny, silloin tuli lähtö.

    Ketä kiinnostaa toisten peräpukamat?

    Äänestä

  • ??---- kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa toisten peräpukamat?

    Onko täältä poistettu jonkun pukamat!!!?

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Onko täältä poistettu jonkun pukamat!!!?

    Ilmeisesti joku kaipaa kulkusiaan?

    Äänestä

  • kulkuset kulkuset hi kirjoitti:

    Ilmeisesti joku kaipaa kulkusiaan?

    ennen muinoin sanottiin, että pukamat hirtetään. Oisko samaan silmukkaan kulkusetkin...?

    Äänestä

  • nirhastuko kirjoitti:

    ennen muinoin sanottiin, että pukamat hirtetään. Oisko samaan silmukkaan kulkusetkin...?

    Eiköhän ne nykyisin hirtetä. Minulta vietiin puukolla.

    Äänestä

-kaikesta juu, mut ei noita maratontextejä...pah.

Äänestä
  • En mäkään jaksa niitä lukea ja varsinkin jos poukkoillaan sinne sun tänne ja heitetään jotain "muka" hauskaa sekaan.

    Äänestä

Taidat tarkoittaa "kököttäjän" alotusta, meinaan kun pontevan alotus on edelleen palstalla.

Äänestä
  • Muistan että Pontevalla oli kaksi aloitusta ja että toisessa kysyttiin että onko mielipidettä kysyvät aloitukset parhaita ja että mitä mieltä olet?

    Äänestä

  • Muistan näin kirjoitti:

    Muistan että Pontevalla oli kaksi aloitusta ja että toisessa kysyttiin että onko mielipidettä kysyvät aloitukset parhaita ja että mitä mieltä olet?

    No nyt muistat väärin.

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    No nyt muistat väärin.

    Vastasin sinulle Nittamax, vaan en ole ketjun aloittaja.

    Muistan että ketju oli olemassa. Sinne jotain minäkin raapaisin.

    Äänestä

  • Mielipiteitä kysyvistä asioista minä pidän. Millaisista asioista Sinä pidät?
    Tuollaisen aloituksen tein. Se poistettiin. Oli kai liian typerä. En ehtinyt lukea vastauksia.M

    Äänestä

  • kököttäjä kirjoitti:

    Mielipiteitä kysyvistä asioista minä pidän. Millaisista asioista Sinä pidät?
    Tuollaisen aloituksen tein. Se poistettiin. Oli kai liian typerä. En ehtinyt lukea vastauksia.M

    Kököttäjä
    Anteeksi, muistin siis poistetun ketjun aloittajan väärin. Aloituksesi aihe oli hyvä ja siihen rustasin lyhyemmän viestin. Kaikki kunnia Sinulle. Aloitus oli hyvä ja asiallisia kommentteja oli kertynyt paljon.
    Kävi vain niin, että pitkähköksi venynyt yhdistetyn kirjoitussession ja pullanpaiston lomassa kyhätty kommentti ei löytänyt sijaansa.
    Siksipä muokkasin sen (liian pitkäksi) aloitukseksi, näinhän tuolla jo yritin selvittää.

    Ponteva
    Sinulle myös anteeksipyyntö, koska nimen aloittajaksi. Ei ole varmaan suuri synti;)

    Salmikki

    Suotta pyytelet anteeksi :-) Saat joka tapauksessa :-) Laitoin tuon tekstin kun yllä oli pientä riidanpoikasta ja en ollut ehtinyt lukea vastauksia.
    Tuo Sinun aloituksesi on hyvä ja kokoaa asiat yhteen!

    Äänestä

En nyt tiedä, mitä aloituksia on poistettu, kun oon huidellut muissa touhuissa.
En ala lukemaan tätä ketjua, on luikerrellut jo niin pitkäksi.
Vastaan silti.

Musiikkiketju oli mielestäni semmonen leppoisa ketju. Rupattelua niistä ja näistä asioista. Eikä siellä pahemmin tapeltu, ellei lasketa niitä, jotka tulivat visertelemään, että "Tää on paska ketju".

Minulla on huono tapa kiikuttaa ruokalautanen tänne ylös koneen äärelle. Näihin aikoihin. Samalla syödessä katson, josko johonkin ketjuun jotakin tälläisisin.

Musiikkiketju tai vastaava, ehkä mainitsemasi "viikko 4..." sopisi minulle vallan mainiosti. Lähden iltapäivisin töihin, enkä ala varsinaisesti keskustelemaan ja siksi joku "niitä-näitä-jutustelu"-ketju sopisi minulle. Kirjoitan jotain ja jos joku haluaa jutella mun kanssa, niin sitten heitän muutamia omia jutusteluita, jos taas ei vastaa, niin ajattelen, että tällä kertaa mun kans ei haluta jutella ja sitten alan tekemään muita juttuja.

Äänestä
  • Kyllä kahvipirtti-tyyppinen minustakin olisi paikallaan, niin silloin saattaisi muut aiheeltaan rajatut aloitukset ja keskustelut paremmin pysyä ruodussaan.
    Osallistuminen vapaaehtoista. Jos otsikko ei kiinnosta, mitä sinne itseään tunkee.
    Kuten on monesti sanottu niin kaikkeen ei tarvi osallistua, hyppää vain seipäällä ketjun yli jos muutoin ei pääse.

    Äänestä

  • Juhana kirjoitti:

    Kyllä kahvipirtti-tyyppinen minustakin olisi paikallaan, niin silloin saattaisi muut aiheeltaan rajatut aloitukset ja keskustelut paremmin pysyä ruodussaan.

    Niin että tänne tuputetaan sellasta mikä toimii 70 palstalla. Onhan se täällä nähty ettei mikään pitkäaikainen aloitus ole kaikille mieleen (esmerkiksi musiikki ketjut).
    Menee vajaa kuukausi niin eiköhän joku urputa että ne pitää poistaa tai sit jokainen haluaa tehä oman aloituksen samasta aiheesta.

    Äänestä

  • Juhana kirjoitti:

    Kyllä kahvipirtti-tyyppinen minustakin olisi paikallaan, niin silloin saattaisi muut aiheeltaan rajatut aloitukset ja keskustelut paremmin pysyä ruodussaan.
    Osallistuminen vapaaehtoista. Jos otsikko ei kiinnosta, mitä sinne itseään tunkee.
    Kuten on monesti sanottu niin kaikkeen ei tarvi osallistua, hyppää vain seipäällä ketjun yli jos muutoin ei pääse.

    "Juhana"

    "Kahvipirtti-tyyppinen", :) hauska sana. Kahvista tykkään, ainakin aamuisin, joten tuo sana kuulostaa kyllä ihan kivalta. Kahvikupposen äärellä helposti porukka juttelee rönsymäisesti eli jos semmosta tarkoitit, niin ok ok ja ok.

    Bessien kommentin luin ja en ole ihan samaa mieltä.
    Onhan täällä aloituksia moneen lähtöön. Mutta jos nyt tuun koneelle sen ruokalautasen kans ja joku vaikkapa aamusella ajateltu asia on mielessä, niin en nyt sitä voisi mihinkä aloitukseen tahansa tryykätä. Menisi ne viimeisetkin vähäiset "normaali-ihmismäinen"-omakuva veks:) "Nysssson seonnu lopunki", tuumisivat muut.

    Äänestä

  • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

    Ainahan voi tehdä aloituksen, jos on "aamusella ajateltu asia mielessä" ja tarve siitä kirjoittaa?

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    "bessie"

    En ole koskaan tehnyt tälle palstalle aloitusta. Enkä ole ajatellut tekevänikään.
    JOS tekisin aloituksen, niin silloin tosiaan ilmoittaisin, että tahtoisin tästä asiasta keskustella. Ei mun aamuajatelmat nyt kummosia ole, ei niin suuria että tahtoisin mitään aloitusta tehdä. Kunhan nyt johonkin sopivaan ketjuun sen tällään ja jos joku vastaa, niin kivaahan se on ja voi siihen taas jotakin kommentoida.

    Ja oon sitä mieltä, että jos tekisin aloituksen, niin minun pitäisi sitten kans osallistua omaan aloitukseeni. Jos lähden päiväksi ja illaksi töihin, niin sittenhän jättäisin oman aloitukseni kuin "askan" puosta heitteille :)

    Kyllä ne, jotka ovat palstalla, osaavat itsekin keskustella, ei minun tarvitse Heittää aloitusta kehiin ja häipyä veks. On kohteliasta vastailla ketjuun vastanneille ihmisille.

    Onko mielestäsi haitallista, jos nyt palstalla olisi joku "rönsyjuttu"-aloitus?

    No, ei se minusta nyt suorastaan haitallista ole, mutta ei myöskään hyväksi.

    Äänestä

Aloittajalle

"Vapaamuotoiselle porinalle, jolle näyttäisi olevan tarvetta, voisi olla ihan oma viikkoketjunsa vai viekö se palstatilaa? Voisi olla otsakkeena vaikka "Viikko 4, kuulumisia kautta Suomen". Kuka keksisi miten ongelma ratkeaa? Saisi höpöttää vapaasti säästä, kuulumisista, maidon juonnista yms. Nuo vapaat keskustelut aiheuttavat joskus hilpeyttä ja niistä tulee todella hyvälle päälle."

Meillähän jo on tässä palsta, jossa voi "vapaamuotoisesti porista", miksi ihmeessä sen sisälle pitäisi rajata erikseen alueita joissa on määrä vapaamuotoisesti porista?!

"Kuka keksisi miten ongelma ratkeaa?" Sinun on varmaan itse tykönäsi ratkaistava se.

Äänestä
  • Olet tavattoman negatiivinen vastauksissasi.
    Vapaa aloitus olisi kai sellainen, johon voisi kirjoittaa mitä tahansa, ei mitään määrättyä aihetta koskevaa.

    Äänestä

  • "bessie*"

    Aloitus on provo.
    Aloittaja on ilmeisesti jäänyt liian vähälle huomiolle, tai joutunut laatu-
    kriteerien vuoksi poistojen uhriksi.
    Sanoisinko että hukkunut harmaaseen massaan.
    Tyyli on jotenkin 70
    Ja hyvinkin tuttua turinaa.
    Näyttää siltä että hän haluaa "oman" ketjun.
    Sen verran laajaa jaarituksensa on.
    Tympii että minunkin piti tähän kirjoittaa.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "bessie*"

    Tällä kertaa luin vastauksesi ja itsekkin sain kuvan että 70 tullaan tänne sanomaan mitä aiheita pitäisi palstalla olla. Siellä 70 kun on aikamoinen tora menossa.

    Hunksi, mitä väliä mikä se on ja kenen tekemä. Te jotka päivänne täällä vietätte, luulette olevanne oikeutettuja määräämään mitä saa kirjoittaa. Tympii ihan saatavasti, kun noita narinoitanne lukee, vanhoja ukon ja akan käppänöiden valivalivalituksia.

    Äänestä

  • onko vaikea tajuta? kirjoitti:

    Olet tavattoman negatiivinen vastauksissasi.
    Vapaa aloitus olisi kai sellainen, johon voisi kirjoittaa mitä tahansa, ei mitään määrättyä aihetta koskevaa.

    Olenko negatiivinen kun minusta palsta jo nyt on hyvä paikka "vapaamuotoiselle porisemiselle"?

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Olenko negatiivinen kun minusta palsta jo nyt on hyvä paikka "vapaamuotoiselle porisemiselle"?

    Olet, "miksi ihmeessä" et sallisi vapaan porinan aloitusta, tiedät itsekin ettei kaikkiin aloituksiin voi mennä vapaasti porisemaan. Hölmökin on sen huomannut.

    Äänestä

  • kaikki mahtuu kirjoitti:

    Hunksi, mitä väliä mikä se on ja kenen tekemä. Te jotka päivänne täällä vietätte, luulette olevanne oikeutettuja määräämään mitä saa kirjoittaa. Tympii ihan saatavasti, kun noita narinoitanne lukee, vanhoja ukon ja akan käppänöiden valivalivalituksia.

    "kaikki mahtuu"

    Vuodatuksesi on huvittava, kuten aina.
    Sinäkin varmaan olet huomannut, että täälläkin on vain yksi rajoittava tekijä.
    Ja se en ole ainakaan minä.
    Voi olla että rajoittajakin omaa puska-merkin, ehkäpä rekatunkin.
    Kuka sen tietää.
    Mutta minä voin kuitenkin antaa ohjeen.
    Kirjoita nuorekkaammin.
    Pappa-mainen lässy ei oikein innosta.
    Ymmärrän kyllä, että se voi olla jo mahdotonta.

    Päätit sitten itse valittaa vanhojen ukon ja akan valituksia. Mitä jos menisit sitten sinne missä ei valiteta ja on sitä nuorempaa porukkaa.
    Sillä ei ole mitään merkitystä kuinka kauan joku päivässä aikaansa täällä viettää.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "kaikki mahtuu"

    Vuodatuksesi on huvittava, kuten aina.
    Sinäkin varmaan olet huomannut, että täälläkin on vain yksi rajoittava tekijä.
    Ja se en ole ainakaan minä.
    Voi olla että rajoittajakin omaa puska-merkin, ehkäpä rekatunkin.
    Kuka sen tietää.
    Mutta minä voin kuitenkin antaa ohjeen.
    Kirjoita nuorekkaammin.
    Pappa-mainen lässy ei oikein innosta.
    Ymmärrän kyllä, että se voi olla jo mahdotonta.

    H.

    Papalla on papan puheet, otan osaa.

    Äänestä

  • onko vaikea tajuta? kirjoitti:

    Olet, "miksi ihmeessä" et sallisi vapaan porinan aloitusta, tiedät itsekin ettei kaikkiin aloituksiin voi mennä vapaasti porisemaan. Hölmökin on sen huomannut.

    Pysyhän asiassa, "onko vaikea tajuta?" Vai en muka "sallisi"...

    Tiedän, että voisin hyvin mennä mihin tahansa aloitukseen kirjoittamaan.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Pysyhän asiassa, "onko vaikea tajuta?" Vai en muka "sallisi"...

    Tiedän, että voisin hyvin mennä mihin tahansa aloitukseen kirjoittamaan.

    "miksi ihmeessä sen sisälle pitäisi rajata erikseen alueita joissa on määrä vapaamuotoisesti porista?!"
    Kirjoittaminen aloituksen aiheesta on eri juttu kuin vapaasti mistä tahansa aiheesta poriseminen. Onko älyssäsi vikaa?

    Äänestä

  • old_profile_40279 kirjoitti:

    Tällä kertaa luin vastauksesi ja itsekkin sain kuvan että 70 tullaan tänne sanomaan mitä aiheita pitäisi palstalla olla. Siellä 70 kun on aikamoinen tora menossa.

    Etkös sinä kuulu vielä viiskymppisiin jos rajoja aletaan vetelemään?

    Äänestä

  • onko vaikea tajuta? kirjoitti:

    "miksi ihmeessä sen sisälle pitäisi rajata erikseen alueita joissa on määrä vapaamuotoisesti porista?!"
    Kirjoittaminen aloituksen aiheesta on eri juttu kuin vapaasti mistä tahansa aiheesta poriseminen. Onko älyssäsi vikaa?

    Ai minun älyssäni vikaa...

    Tämä on kaikille avoin palsta, johon voi kuka tahansa tulla, mutkattomasti ja ilman muodollisuuksia. Ellei viitsi yhtäkään aloitusta avata ja lukea, niin silloinhan voi tehdä aloituksen itse.

    Aloituksia ja aiheita on muuten aika paljon, eikä rönsyily ole kiellettyä, joten hyvin vapaasti voi "porista". Hyvä tietenkin olisi suunnilleen aiheessa pysyä, mutta mikään ei kuitenkaan estä hyppäämästä asiasta kolmanteen.

    Edelleen olen sitä mieltä, ettei 'yhteiseen' vapaaseen tilaan, jossa jo lähtökohtaisesti kuka tahansa voi vapaasti keskustella mistä tahansa, pidä aidata aluetta "vapaasti mistä tahansa aiheesta porisemiseen".

    Juu juujuujuujuu.

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Etkös sinä kuulu vielä viiskymppisiin jos rajoja aletaan vetelemään?

    Mitä muklutat. En ole kieltänyt ketään tänne tulemasta.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "bessie*"

    Aloitus on provo.
    Aloittaja on ilmeisesti jäänyt liian vähälle huomiolle, tai joutunut laatu-
    kriteerien vuoksi poistojen uhriksi.
    Sanoisinko että hukkunut harmaaseen massaan.
    Tyyli on jotenkin 70
    Ja hyvinkin tuttua turinaa.
    Näyttää siltä että hän haluaa "oman" ketjun.
    Sen verran laajaa jaarituksensa on.
    Tympii että minunkin piti tähän kirjoittaa.

    H.

    Aloittaja on jäänyt liian vähälle huomiolle....ym samankaltaista.
    Olen kauan pitänyt juuri näiden lauseiden kirjoittajaa sellaisena henkilönä.
    Kun pettyy elämässään, ei saavuta juuri mitään, on päästävä edes jossain loistamaan.

    Äänestä

Vastenmielistä kun arvuutellaan kirjoittajaa ja hänen ikäänsä.
Joillekin palsta on elämän korvike, omivat itselleen.

Äänestä
  • "......."

    Tuskinpa noin tehdään, jos ei sitten kirjoitus-tyyli anna aihetta.
    Palstan omistajanhan sinäkin tiedät hyvin.
    Sen nimmari päätyy: OY

    H.

    Äänestä

En voi vieläkään tajuta miksi ei ihmisten antaa kirjoitella rauhassa jos eivät riko sääntöjä. Keneltä se olisi pois jos antaisi olla.
Viime aikoina on aina vain enemmän alkanut ympiä. Saman toistoa koko ajan, huonoja aloituksia, huonoja kirjoittajia, väärän ikäisiä, ei tarpeeksi nuorekkaita? 60 ??? Nuorekkaita?
Mikä ettei jos itsestä tuntuu nuoreekkaalta, mutta voi silti antaa muiden olla.

Äänestä
  • yhdyn edelliseen mielipiteeseen. en näe että täälä kukaan on määräilemässä, on vain esitetty rakentavia ehdotuksia.
    tänne tupsahtelee ihmisiä uutena silloin tällöin ja silloin taitaa olla mahdoton tietää jos asiasta on keskusteltu aiemmin, ellei ihan lähiaikoina. mie en ainakaan ruukaa lukea sivutolkulla vanhoja juttuja ja jos tekisin aloituksen niintehdä päräyttäisin sen surutta. ja sitttenkö saisin silmilleni reviirinvartijat.
    hyvä aloitus ja sillä siisti,olkaa mieltä mitä tahdotte.

    Äänestä

"Salmikki",

joku kirjoittaja joskus tunnusti, ettei edes lue pitkiä tekstejä! - kuinkahan moni on jäänyt paitsi hyvästä aloituksesta, erinomaisesta kielenkäytöstä, esimerkillisestä oikeinkirjoitustaidosta, mainiosta ajatuksesta!?

"Salmikki", kaltaistesi vuoksi täällä kannattaa vierailla :D

Halit

Äänestä

Olet oikeassa. Joitakin peloittaa fiksut kirjoittajat, reviirin puolustusta?
Heti ollaan marisemassa hys hys, menepä muualle....
Jaksoin aivan hyvin lukea aloituksen, ajattelin että onpa fiksu kirjoittaja.

Äänestä
  • "......", jos todella tarkoitit!?
    :)

    Äänestä

  • old_profile_89761 kirjoitti:

    "......", jos todella tarkoitit!?
    :)

    Syöt sie salmiakkia?

    Äänestä

  • old_profile_89761 kirjoitti:

    "......", jos todella tarkoitit!?
    :)

    Tietenkin tarkoitin. En olisi kirjoittanut mitään jos en olisi pitänyt aloituksesta.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Tietenkin tarkoitin. En olisi kirjoittanut mitään jos en olisi pitänyt aloituksesta.

    Kiitän asiallisesta suhtautumisesta aloitukseeni, myös vähän negatiivisista.
    Ei jää mitään hampaankoloon.

    Sitten vähän vapaata porinaa
    Olen tehnyt tälle foorumille vain kaksi aloitusta ja laittanut muutaman kommentin tällä samaisella nimimerkillä. Nimimerkki on peräisin kummilapsen suusta, näin hän minua puhutteli aikoinaan .Niin, ja olen syönyt salmiakkia, mutta enempi tykkään lakritsasta.

    Olen ollut sairauslomalla jonkin aikaa ja tänään päivä vierähti kolmikantaneuvotteluissa , työhönpaluuneuvottelussa työnantajan ja työterveyshuollon kanssa. Työpiste tarkastettiin työfysioterapeutin kanssa ja entrattiin sopivammaksi. Saan palata töihin helmikuun alusta. Aloitan työkokeiluna työeläkelaitoksen kuntoutusrahan turvin, aluksi lyhennetyllä työajalla. Kokoaikaiseen työhön palaan 1.5 ja eläkkeelle jään laskennallisen eläkeiän mukaisesti keväällä 2016.
    Siitäpä laskutaitoiset voivat laskea olenko 70.

    Ajankuluksi olen siis täällä ollut, mutta ihan luonnollisen poistuman kautta liukenen täältä vähitellen. Aloituksia en varmaan tee, mutta sitä en takaa, ettenkö käy joskus lukemassa ja kirjoittelemassa joidenkin harmiksi kommenttia.

    Käy vain täällä, kunnollista keskustelua täällä tarvittaisiinkin.

    Ehtiipäivää Salmikki@

    Viimeaikoina puututtu väärin suunnattuihin vastauksiin ainakin kohdallani, että niin...siis jonkimoiseen lieveilmiöön palstalla.

    Uteliaana kysynkin miksi vastasit Salmiakki kyssäriini, joka oli osoitettu Maduixalle joka ilahtui henkilökohtaisesti kun aloitusta kehuttiin hyvin kirjoitetuksi ikäänkuin aloitus olisi hänen kirjoittama?

    Mitä tulee ikään uskon, että täällä kirjoittaa jo eläkkeellä olevia, jotka käyvät työelämässä. Itsekin mukaan lukien.

    Kävin ruokakaupassa ja tapasin useita vanhoja ystäviä. Eräs tutttavani kyseli oletteko lähdössä Hollantiin jne..jne.. Kerroin lopuksi Petzen vievän minut Indonesiaan kun täytän 70-vuotta.

    Voi sitä naurua, joka kajahti kaupankäytävällä.

    Mielestäni sellainen ehdottamasi pulinaketju olisi kiva. Sen mielipiteen ilmaisin jo tuolla aijemmin.

    Naurua ??? !

    Äänestä

Tämä on nyt aivan irrallinen ajatus.... joka särähti korvaan eräästä keskustelusta....lapsen kouluruoka saa maksaa neljänneksen vangin ruuasta....siis vankilassa...jos verrataan hintaa.. Onko se oikeaa "politiikkaa" semmonen...hehän ovat aikuisia ...eivät kasvavia...paitsi ehkä leveys suuntaan..

Äänestä
  • Maailma on kumma paikka, vankeja palvellaan enemmän kuin vanhuksia ja lapsia.
    Vangeilla on myös vanhuksia paremmat olot, hoitopaikat kilpailutetaan kuka halvemmalla tekee.

    Äänestä

  • >>>*<<< kirjoitti:

    Maailma on kumma paikka, vankeja palvellaan enemmän kuin vanhuksia ja lapsia.
    Vangeilla on myös vanhuksia paremmat olot, hoitopaikat kilpailutetaan kuka halvemmalla tekee.

    Googlettelin vähän tuota vankila asiaa.....eipä ole ihme että joillakin ulkomaalaisilla vangeilla on ....omaan kotimaahansa nähden aivan hotelli olosuhteet...

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Googlettelin vähän tuota vankila asiaa.....eipä ole ihme että joillakin ulkomaalaisilla vangeilla on ....omaan kotimaahansa nähden aivan hotelli olosuhteet...

    Kyllä pitäisi tässä iässä ihmisten osata säätää itsensä tasolle millä keskustellaan. Joskus korkeammalle tasolle ja joskus matalammalle tasolle. Jos ei oma kantti riitä laskeutumaan tietylle tasolle tai ei rahkeet riitä nousemaan tietylle tasolle asian mukaan, niin voi ko. keskustelun ohittaa tai jos ei siihenkään pysty voi ihan ystävällisesti ilmoittaa ettei ymmärrä kun on itse ihan väärällä tasolla.

    Viisas oivallus Kököttäjä.
    Tämä aloitus oli esimerkillinen, perusteltu ja hyvä keskustelunherättäjä.
    Suomalainen uusiutuva luonnonvara, KATEUS, täällä vain jyllää.
    Tämä on meidän kaikkein palsta.
    Aloittajalle terkkuja. Laita uusia kehiin, sinulla oh erinomainen , elävä kirjoitustaito.
    Tekstin pituus ei ole ongelma, sanailuasi on kiva lukea.

    Äänestä

  • Kahvikupin äärellä kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä. Salmikki, jatka kirjoittelua.
    Minä en kirjoittele. En osaa panna sanoja sujuen. Luen vain näitä muita.

    Äänestä

  • Luki-häiriö kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä. Salmikki, jatka kirjoittelua.
    Minä en kirjoittele. En osaa panna sanoja sujuen. Luen vain näitä muita.

    Älä häiriinny, aloittajallekin tuli jatkossa jo kirj.virheitä. Saa niitä täällä tehdä.
    Se että ajatus ei kulje on ihan eri juttu.

    Äänestä

  • virheitäkirjoitanjoo kirjoitti:

    Älä häiriinny, aloittajallekin tuli jatkossa jo kirj.virheitä. Saa niitä täällä tehdä.
    Se että ajatus ei kulje on ihan eri juttu.

    Olihan virheitä jo aloituksessa, jos nyt pilikkua viilaillaan ;))
    Ei haittoo minua ainakaan.

    Äänestä

  • viilaan ja höylään kirjoitti:

    Olihan virheitä jo aloituksessa, jos nyt pilikkua viilaillaan ;))
    Ei haittoo minua ainakaan.

    No ei haittoo ei. Enkä ala vanhoja kaivelemaan. Sen muistan että aloitus oli mielestäni erittäin sujuvaa tekstiä, enkä siinä vaiheessa pilikkuja tiiraillut sitä vähää. Samoja kuolevaisia ollaan kaikki, ja virheitäkkii tehhään. Yks siellä toinen tiällä.

    Äänestä

Tulipa luettua tämä ketju vielä kerran perusteellisesti miettien.

Aloitus ja jotkun kommentitkin sisältävät paljon pohdiskelua kommenteista joita
olen kirjoitellut.
Ja se on hyvä se.
Kirjoittelun ongelmana on se, että saitin omistaja ilmoittaa esim. 60 -palstan
olevan keskustelun ja mieli-piteiden vaihtoa varten.
Ja sitten on vaan kirjoitettava.
Olen ennenkin sanonut että juu, nimmääki, nimmääki, nimmääki ei oikein ole
keskustelua, keskustelu vaatii enemmän vaihto-ehtoja.
Ollakseen keskustelu.
Keskustelun aihe voi ihan hyvin olla Putoava-Perttu-Piirainen, hänen olemuksensa ja vitsinsä ja miltä hän mahtaa näyttää kun maahan osuu.
Mutta tuonlainen keskustelu olisi aika kapea-alaista ja -otsaista.
Räiskykää hyvät ihmiset, antakaa sanan-säilän säkenöidä.
Älkää vaipuko pulla-mössöön.

H.

Äänestä
  • "hunksz"

    Minun mielestäni jokaisen pitäisi saada keskustella siten, kuin Itse haluaa.
    Jos johonkin vastataan "nimmääki, nimmääki" tai "juu", niin se on vastaajan oma tahto sanoa juuri niin.

    "Räiskykää hyvät ihmiset, antakaa sanan-säilän säkenöidä."
    Räisky ihan itse vaan, jos siltä tuntuu, mutta miksi pitää patistaa, käskeä, opettaa muita räiskymään. Kukin räiskyy sitte jos huvitusta pukkaa tai sitten ei.

    Mulle tuli tuosta lauseestasi niin vastenmielinen tunnelma, että ensimmäinen ajatus oli, että "En Varmasti Räisky".

    Kuinkahan monta kertaa (ei riitä sormet, ei riitä varpaat laskemaan) olet tukkinut ihtes sanomaan jollekin kirjoittajalle, miten lässyttävää tekstiä hän suoltaa. Välillä arvelet kirjoittajan olevan 5-vuotias, välillä helevetin vanha höperö muori. Jos joku on kirjoittanut hyvin, niin siihenkin sinun tarvitsee sanoa, että hän on huono.

    Palautteen antaminen ei aina ole sinulla hanskassa.

    "Älkää vaipuko pulla-mössöön."
    Miksei saa, jos haluaa?

    Äänestä

  • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

    "hunksz"

    "Hei kun keikuskelen"

    Helma-syntini.
    Kyllä sinäkin saat heilahdella miten haluat.
    Mikä minä olen niitä kieltämään :)

    Jostain syystä tekisi mieleni kirjoittaa pitkään ja hartaasti.
    Vaikkapa tarina Jessestä ja minusta.
    Vaan enpä saata sinua kiusaukseen, vaikka se johtaisikin parannukseen.
    Kuten kirjoitin, palaute osuu usein omaan nilkkaan.
    Ja niin on hyvä.

    Kasvakoon Kanelisi hyvin kesällä.
    Jotta on hyvä syy alkaa leipomaan.

    H.

    Äänestä

  • Jospa vain tyytyisimme keskustelemaan, tai keskustelua yrittämään, Hunksz?

    Tuo ontuva kielikuva pulla-mössöön vaipumisesta sisältää melko kohtuuttoman vaatimuksen. Samoin tuo kehotus räiskymiseen. Tavan täällä toistuva sanan-säilän käytön vaatimus ja ihannointi on mielestäni vähän arveluttavaa sekin, tosin senhän voi ymmärtää myönteiselläkin tavalla, rohkaisuna kertoa oma mielipiteensä asiaan, ei kirjoitustaitoon keskittyen.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Jospa vain tyytyisimme keskustelemaan, tai keskustelua yrittämään, Hunksz?

    Jos minä voisin päättää, niin kirjoitus-taito olisi se ykkös-vaatimus.
    Kakkos-vaatimukseni olisi kyky ymmärtää ennen kommentoimista.
    Kolmas vaatimukseni on että kirjoittaa ikäisilleen.
    Varsinkin 60 on tulvillaan hippejä eikä sota-lapsia.
    Eikä me olla sisällämme näytteleviä pappoja tai mammoja, vaan aika veli-kultia.

    Pulla-mössöllä tarkoitan kirjoittajia, jotka uppoavat löysään betoniinsa,
    ymmärtämättä että se kuivuu ja jättää jälkeensä tosi outoja jälkiä, joita eivät
    enää voi muuttaa koskaan.

    Sen ymmärrän, jos aikuinen rohkaisee pientä lasta. Ymmärtävällä kädellä "pökkää" lasta yrittämään ensiaskeliaan tai mitä milloinkin.

    Mutta tarvitseeko jonkun kirjoittajan 60 palstalla alkaa opastamaan ja rohkaisemaan ihmisiä kertomaan oman mielipiteensä. Ihan tirskautin naurut huulieni välistä, kun aloin tuota miettimään.

    On muiden kirjoittajien aliarvioimista tuputtaa neuvoja neuvojen perään.
    Aivan kuin emme itse osaisi.

    "hunkszille"

    En ymmärtänyt kirjoitustasi.

    Ja jos Minä voisin päättää, niin patistaisin sinut kielioppikurssille.
    Yhdyssanat kirjoitetaan yhteen, eikä tavuviivalla.

    Niin tietysti.
    Laatuun minä kannustan.
    Ja ali-arviointi ei ole minun syyni koskaan.

    No tuota...

    Mitäpä jos rupeaisit vaatimaan itseltäsi vähän enemmän, ja hyväksyisit muut ihan sellaisenaan.

    "Jos minä voisin päättää" Sinähän olet jo monta vuotta sitten päättänyt, että on sinun asiasi esittää vaatimuksia tällä palstalla.
    Kannattaisiko, jos palstan 'yhteisestä edusta' vähääkään olet kiinnostunut, lopettaa vaatimusten esittäminen ja arvostelu, kun ei siitä selvästikään ole ollut mitään 'hyötyä' muille kuin ehkä itsellesi?

    Mihin laatuun kannustat?

    Neuvomalla miten muiden pitäisi kirjoittaako?

    Minkälainen on sinun mielestäsi Laadukas kirjoittaja?

    Leikitään sitten niin, että minä olen 5-vuotias ja sinä sitten selität asiasi selvästi ja ilman outoja vertauskuvia. Viisvuotias ei ymmärrä monimutkaisia selityksiä.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    No tuota...

    Mitäpä jos rupeaisit vaatimaan itseltäsi vähän enemmän, ja hyväksyisit muut ihan sellaisenaan.

    "Jos minä voisin päättää" Sinähän olet jo monta vuotta sitten päättänyt, että on sinun asiasi esittää vaatimuksia tällä palstalla.
    Kannattaisiko, jos palstan 'yhteisestä edusta' vähääkään olet kiinnostunut, lopettaa vaatimusten esittäminen ja arvostelu, kun ei siitä selvästikään ole ollut mitään 'hyötyä' muille kuin ehkä itsellesi?

    "bessie*"

    Mikähän se on, se palstan etu?
    Joskus luin yhden opettajan luonnehdinnan ralli-kuskista.
    Hän oli nuorena vilkas poika.
    Ei opettajalle tullut tyttö mieleenkään.
    Niin viisas opettaja oli.
    Ja minä sentään olen paljon viisaanpi.

    H.

    Äänestä

  • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

    "hunksz"

    Ja jos Minä voisin päättää, niin patistaisin sinut kielioppikurssille.
    Yhdyssanat kirjoitetaan yhteen, eikä tavuviivalla.

    "Hei kun keikuskelen"

    Lutunen, sinä olet yli vuoden myöhässä.
    Minua on kiusattu tuolla kommentilla jo niin kauan.
    Minulla on myöskin toinen vamma, etsihän se.
    Ja suunnitteilla on kolmaskin.
    Kunhan nyt saan sen hiottua kuntoon.
    Sekin tulee olemaan opettavainen.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Hei kun keikuskelen"

    Lutunen, sinä olet yli vuoden myöhässä.
    Minua on kiusattu tuolla kommentilla jo niin kauan.
    Minulla on myöskin toinen vamma, etsihän se.
    Ja suunnitteilla on kolmaskin.
    Kunhan nyt saan sen hiottua kuntoon.
    Sekin tulee olemaan opettavainen.

    H.

    "hunksz"

    Mooooi, täälä lutunen.

    Enhän minä Kiusannut.
    En harrasta kiusaamista. Se ei ole kivaa.

    Sanoin vain, että kirjoitat yhdyssanat väärällä tavalla.
    En kiusaamismielessä, vaan opastuksena sinulle nääs:)

    Äänestä

  • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

    "bessie"

    Sen ymmärrän, jos aikuinen rohkaisee pientä lasta. Ymmärtävällä kädellä "pökkää" lasta yrittämään ensiaskeliaan tai mitä milloinkin.

    Mutta tarvitseeko jonkun kirjoittajan 60 palstalla alkaa opastamaan ja rohkaisemaan ihmisiä kertomaan oman mielipiteensä. Ihan tirskautin naurut huulieni välistä, kun aloin tuota miettimään.

    On muiden kirjoittajien aliarvioimista tuputtaa neuvoja neuvojen perään.
    Aivan kuin emme itse osaisi.

    "hunkszille"

    En ymmärtänyt kirjoitustasi.

    Kirjoitin mielipiteeni suoraan toiselle kirjoittajalle, Hunkszille, en todellakaan "tuputtanut" kaikille tänne kirjoittaville. Mitä tulee muiden aliarvioimiseen, niin kumpikohan meistä sitä mahtaa harrastaa, "Hei kun keikuskelen"?

    Niin monta sataa kertaa olen täällä lukenut viestejä joissa mainitaan ettei arvostelun, vähättelyn ja pilkan pelossa haluta/uskalleta/viitsitä tehdä aloituksia tai edes osallistua muiden aloituksiin, että mielestäni perustellusti käytin sanaa 'rohkaista'.
    Totuushan on, että jos yleisellä keskustelupalstalla jotkut jatkuvasti ilmaan heittämällä toistensa kirjallista lahjakkuutta ja mieltymyksiä puheenaiheiden suhteen arvostelevat, tai omasta mielestään vääränlaisia ihmisiä jahtaavat, niin tilanne ei ole 'terve', eikä tavalliseen keskusteluun rohkaiseva.

    Heh, mitä olen kirjoituksiasi lukenut, niin aika tavalla olet aliarvioinut toisten mielipiteitä. Kaivahan hirsimökki ensin omasta silmästäsi.

    Äänestä

  • juu juu juujuuuuu kirjoitti:

    Sinä tulkitset kirjoituksiani omalla tavallasi?

    Kirjoitan juuri kuten ajattelen, ja tämän tapaisissa asioissa kyllä pyrin kirjoittamaan niin ettei mitään jäisi tulkinnan varaan.
    Kenenkään mielipiteitä en taatusti aliarvioi, mutta ilmeisesti se sitten ei välity kirjoituksistani. Eri mieltä voin olla, ja täällä usein olenkin, sillä harvemmin provosoidun vastaamaan samaa mieltä ollessani.

    Jos jonkun mielipiteen 'aliarvioisin', en tietenkään vastaisi siihen ollenkaan.
    Ja vielä varmuuden vuoksi lisään, että en tietenkään 'aliarvioi' kaikkia mielipiteitä tai aloituksia joihin en vastaa.

    "juu juu juujuuuuu"

    Älähän arvostele pahemmin bessietä.
    Nais-nikiksi on hän ihan, noh, on...
    Naisellinen siis...

    Ei oikein heta, mutta ei oikein raaja-rikkokaan.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "juu juu juujuuuuu"

    Älähän arvostele pahemmin bessietä.
    Nais-nikiksi on hän ihan, noh, on...
    Naisellinen siis...

    Ei oikein heta, mutta ei oikein raaja-rikkokaan.

    H.

    Mitä heelveettiä sun pitää puuttua joka asiaan, saastanan pelastava ritari.

    Äänestä

  • älytön?? kirjoitti:

    Hohhoijaa taas... Hunksz

    Miltähän tai mistähän minut pitäisi pelastaa, itseltäni vai?

    Äänestä

  • älytön?? kirjoitti:

    Mitä heelveettiä sun pitää puuttua joka asiaan, saastanan pelastava ritari.

    "älytön??"

    Olenhan minä älytön ollut, ja taidan olla vieläkin.
    Mutta se on naisten vika!
    Ne kun aina uskovat selviytyvänsä omin voimin.
    Vaikka sotkevat aina kaikki omin toimin.

    Katso vaikka kuinka bessie vastasi väärälle ihmiselle.

    H.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Sinä tulkitset kirjoituksiani omalla tavallasi?

    Kirjoitan juuri kuten ajattelen, ja tämän tapaisissa asioissa kyllä pyrin kirjoittamaan niin ettei mitään jäisi tulkinnan varaan.
    Kenenkään mielipiteitä en taatusti aliarvioi, mutta ilmeisesti se sitten ei välity kirjoituksistani. Eri mieltä voin olla, ja täällä usein olenkin, sillä harvemmin provosoidun vastaamaan samaa mieltä ollessani.

    Jos jonkun mielipiteen 'aliarvioisin', en tietenkään vastaisi siihen ollenkaan.
    Ja vielä varmuuden vuoksi lisään, että en tietenkään 'aliarvioi' kaikkia mielipiteitä tai aloituksia joihin en vastaa.

    Kysymyksenkö esitit ;) kenenkä tavalla voisin tulkita ellen omallani. Muu vastauksesi on sitä samaa kuin ennenkin.

    Äänestä

  • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

    "bessie"

    Sen ymmärrän, jos aikuinen rohkaisee pientä lasta. Ymmärtävällä kädellä "pökkää" lasta yrittämään ensiaskeliaan tai mitä milloinkin.

    Mutta tarvitseeko jonkun kirjoittajan 60 palstalla alkaa opastamaan ja rohkaisemaan ihmisiä kertomaan oman mielipiteensä. Ihan tirskautin naurut huulieni välistä, kun aloin tuota miettimään.

    On muiden kirjoittajien aliarvioimista tuputtaa neuvoja neuvojen perään.
    Aivan kuin emme itse osaisi.

    "hunkszille"

    En ymmärtänyt kirjoitustasi.

    Hui kun syyteskelet!!!

    Minä en Bessien kirjoituksessa näe muiden opastamista, aliarvioimista tahi neuvojen tuputtamista. En tässä tänään, myöskään aiemmin en ole saanut hänestä käsitystä että hän muita aliarvioisi ja neuvojaan tuputtaisi.
    Viesti on vielä toistaiseksi luettavissa............

    Äänestä

  • juu juu juuuuuuu kirjoitti:

    Kysymyksenkö esitit ;) kenenkä tavalla voisin tulkita ellen omallani. Muu vastauksesi on sitä samaa kuin ennenkin.

    Kysyvän sävyinen toteamus, mutta kiva että vastasit.

    Voisithan sinä monella muullakin tavalla tulkita kuin vain omien ennakkoluulojesi mukaisesti.

    Tavallaan kai tekstin ymmärtäminen perustuu tulkintaan aina, mutta en kai minä sentään niin arvoituksellisesti kirjoita, ettetkö ihan mekaanisella lukemisella ja kirjoitukseni kontekstissa pysyen juuri lukemasi viestini (halutessasi) ymmärtäisi.

    "Heh mitä olen kirjoituksiasi lukenut, niin aika tavalla olet aliarvioinut toisten mielipiteitä".
    Aliarvioiminen - mitä ikinä se tässä sitten tarkoittaakaan - on siis mielestäsi näkynyt aiemmissa kirjoituksissani, joten ilman muuta aliarvioin ?! tänäänkin.

    Jos aiemmin kirjoittamieni tekstien perusteella rupeat tekemään tulkintojasi minun suhtautumisestani kanssakirjoittajien teksteihin, niin looginen tulkinta voisikin ihan yhtä hyvin olla yliarvioiminen.
    Paitsi etten sinun ilmeisesti tarkoittamallasi tavalla arvioi ja arvostele koskaan ketään, en oikeastaan edes hiljaa mielessäni, kun ei kerta kaikkiaan kiinnosta.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Hei kun keikuskelen"

    Lutunen, sinä olet yli vuoden myöhässä.
    Minua on kiusattu tuolla kommentilla jo niin kauan.
    Minulla on myöskin toinen vamma, etsihän se.
    Ja suunnitteilla on kolmaskin.
    Kunhan nyt saan sen hiottua kuntoon.
    Sekin tulee olemaan opettavainen.

    H.

    H ei hallitse yhdyssanoja, siksi laittaa varmuuden vuoksi väliviivan lähes jokaiseen vähänkin yhdyssanalta vaikuttavaan.
    Kuitenkin määkii koko ajan muiden kirjoitusvirheistä ja mielipiteistä jotka ovat mielestään ala-arvoisia.

    Äänestä

  • oleeeee kirjoitti:

    Häntä kiinnostaa toisten tekemiset enempi kuin omat.
    Päivällä en viitsi kirjoitella koska hän on kärppänä mollaamassa, iltasella sitten.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Kirjoitin mielipiteeni suoraan toiselle kirjoittajalle, Hunkszille, en todellakaan "tuputtanut" kaikille tänne kirjoittaville. Mitä tulee muiden aliarvioimiseen, niin kumpikohan meistä sitä mahtaa harrastaa, "Hei kun keikuskelen"?

    Niin monta sataa kertaa olen täällä lukenut viestejä joissa mainitaan ettei arvostelun, vähättelyn ja pilkan pelossa haluta/uskalleta/viitsitä tehdä aloituksia tai edes osallistua muiden aloituksiin, että mielestäni perustellusti käytin sanaa 'rohkaista'.
    Totuushan on, että jos yleisellä keskustelupalstalla jotkut jatkuvasti ilmaan heittämällä toistensa kirjallista lahjakkuutta ja mieltymyksiä puheenaiheiden suhteen arvostelevat, tai omasta mielestään vääränlaisia ihmisiä jahtaavat, niin tilanne ei ole 'terve', eikä tavalliseen keskusteluun rohkaiseva.

    "bessie*"

    Voi että voi että. Minua niin harmittaa, kun nyt joudun selittelemään mun kirjoitustani sinulle.
    Tulin eilen illalla kotiin töistä yhdeksän kieppeillä ja siinä jossakin välissä tulin käymään palstalla ja luin sun viestisi. Olin aivan hämmästyksissäni. Silmäni lautasen kokoisena tuumin, että olitko todella minulle kirjoittanut.

    Siitä lähtien on asia minua vaivannut. Enkä näköjään pääse vaivaamisesta eroon, ellen kirjoita asiasta.

    Niin moni palstailija on arvostellut, että kirjoitan aivan liian Pitkiä sepustuksia ja niin olen oikein Yrittänyt lyhentää tekstiä. Ja kuinkas käy häh, minut ymmärretään helposti väärin. En yksinkertaisesti osaa sanoa asiaani lyhyesti, että tulisi tunne, että "nyt varmaan kaikki ymmärtää miten tahdon jonkun asian sanoa".

    Okei nyt alan menemään asiaan:)
    Pitkä tulee tästä viestistä, mutta en voi sille nyt mitään.

    Sinä kirjoitit kommentin Hunksille ja mielestäni se oli Hyvä kommentti. Eli tuo kommentti, jonka kirjoitit 23.1. klo 12:18.

    Olin SAMAA mieltä, paitsi tahdoin kommentoida sitä, kun kirjoitit: "Tavan täällä toistuva sanan-säilän käytön vaatimus ja ihannointi on mielestäni vähän arvelluttavaa sekin (josta olen aivan samaa mieltä kanssasi), tosin senhän voi ymmärtää myönteiselläkin tavalla, rohkaisuna kertoa oma mielipiteensä asiaan, ei kirjoitustaitoon keskittyen".

    Tuosta "rohkaisuna kertoa oma mielipiteensä"-asiaan kirjoitin sinulle, että ei 60 palstalla tarvitse alkaa rohkaisemaan ketään. Kukin kyllä osaa itse kirjoittaa ilman rohkaisua. Eli en voinut myönteisellä tavalla ajatella tuota rohkaisu-asiaa.

    En arvostellut sinua. Ymmärsit väärin. Syy siihen, että ymmärsit väärin johtuu minun huonosta selostuksestani. Anteeksi jos loukkasin.

    Osasinkohan nytkään sanoa, mitä tarkoitin.

    Ja jos tää nyt menee vieläkin sekasemmaksi, niin mä en ala sitte enää selittelemään. Nytkin hävettää ihan satasella.:)

    Äänestä

  • &:) kirjoitti:

    Häntä kiinnostaa toisten tekemiset enempi kuin omat.
    Päivällä en viitsi kirjoitella koska hän on kärppänä mollaamassa, iltasella sitten.

    Täällähän mollaajat ovat vuorotyössä, päivystäjä ja yökkö.

    Äänestä

  • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

    "bessie*"

    Voi että voi että. Minua niin harmittaa, kun nyt joudun selittelemään mun kirjoitustani sinulle.
    Tulin eilen illalla kotiin töistä yhdeksän kieppeillä ja siinä jossakin välissä tulin käymään palstalla ja luin sun viestisi. Olin aivan hämmästyksissäni. Silmäni lautasen kokoisena tuumin, että olitko todella minulle kirjoittanut.

    Siitä lähtien on asia minua vaivannut. Enkä näköjään pääse vaivaamisesta eroon, ellen kirjoita asiasta.

    Niin moni palstailija on arvostellut, että kirjoitan aivan liian Pitkiä sepustuksia ja niin olen oikein Yrittänyt lyhentää tekstiä. Ja kuinkas käy häh, minut ymmärretään helposti väärin. En yksinkertaisesti osaa sanoa asiaani lyhyesti, että tulisi tunne, että "nyt varmaan kaikki ymmärtää miten tahdon jonkun asian sanoa".

    Okei nyt alan menemään asiaan:)
    Pitkä tulee tästä viestistä, mutta en voi sille nyt mitään.

    Sinä kirjoitit kommentin Hunksille ja mielestäni se oli Hyvä kommentti. Eli tuo kommentti, jonka kirjoitit 23.1. klo 12:18.

    Olin SAMAA mieltä, paitsi tahdoin kommentoida sitä, kun kirjoitit: "Tavan täällä toistuva sanan-säilän käytön vaatimus ja ihannointi on mielestäni vähän arvelluttavaa sekin (josta olen aivan samaa mieltä kanssasi), tosin senhän voi ymmärtää myönteiselläkin tavalla, rohkaisuna kertoa oma mielipiteensä asiaan, ei kirjoitustaitoon keskittyen".

    Tuosta "rohkaisuna kertoa oma mielipiteensä"-asiaan kirjoitin sinulle, että ei 60 palstalla tarvitse alkaa rohkaisemaan ketään. Kukin kyllä osaa itse kirjoittaa ilman rohkaisua. Eli en voinut myönteisellä tavalla ajatella tuota rohkaisu-asiaa.

    En arvostellut sinua. Ymmärsit väärin. Syy siihen, että ymmärsit väärin johtuu minun huonosta selostuksestani. Anteeksi jos loukkasin.

    Osasinkohan nytkään sanoa, mitä tarkoitin.

    Ja jos tää nyt menee vieläkin sekasemmaksi, niin mä en ala sitte enää selittelemään. Nytkin hävettää ihan satasella.:)

    En loukkaantunut. Tekstithän tosiaan ovat näkyvissä kuten joku (kiitos hänelle luetun ymmärtämisestä) näkyy maininneen.

    Mainittua viestiä kirjoittaessani muuten en vielä huomannut, että olimme vähän samaakin mieltä vaikka olitkin kirjoittanut oman viestisi parikymmentä minuuttia aikaisemmin kun minä.
    Se ei ollut vielä minulla näkyvissä, sillä pidin samaa sivua aika pitkään auki koska taas haahuilin välillä keittiössä ja jossain. Eli jos tässä nyt anteeksi ruvetaan pyytelemään, niin pyydän anteeksi että vahingossa kirjoitin vähän kuin sinua matkien :)

    Äänestä

Tosi mukava lukea noita teijän sanavaihtoja.
Mie oon sen verran yksinkertanen tyyppi etten uskalla tai ossa etes panna hanttiin itteä sivisyneenpien väittelyihin, mutta mielelläni luen ja ihainen toisten sanan valmiutta.
Mutta onneks tälläpalstalla on topakoita naisia jotka tohtivat ja osaavat puollustaa tavallisii vähemmän lahjakkaita riipustajii............

Äänestä
  • "lapin muija"

    Topakkuus katsotaan yleisesti naiselle vammaksi.
    Vaikka meitä miehiä vähemmän onkin.
    Varmaan siksi että toisen-laisiakin naisia on.
    Varmaan sinäkin muijana, äitisi opettamana, tiedät miten keskustelun saa
    päättymään mieleisekseen?
    Kuiva-lihaa vaan miehen kurkkuun.
    Siinä se sitten hiljaa näljää.

    H.

    Äänestä

no on teillä jutut
muuta en osaa tähän sanoo
mutte eikös aihetta vois jo vaihtaa
olisko tää nyt sit liian korkeatasosta kirjoittelua mulle
varmaankin kun ei saa syttyyn ei sit millään
eilen jo lueskelin mutta kun ei niin ei

sitä vaan että hengissä ollaan
ja sit vielä se kirosana
edelleen ketoosissa :)

Äänestä
  • Hyvä kun olet hengissä, annetaan me näiden viisaiden kirjoitella älykästä tekstiä ja kisailla kuka on fiksuin.
    Joskus oikein huvittaa lukea näitä juttuja, kuinka tärkeänä pidetään, kun saa oman "älykkyytensä" tuoda esiin ja etenkin osoittaa sen muille, kuten meille ........., tuohon saat sijoittaa sopivan sanan. :)

    Eilen kirjoitin johonkin, että viestini oli sitä tavallista höpötystä, nopeasti luettavissa ja sivuutettavissa, ei vaadi mietintää.
    Sama pätee tähänkin.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Hyvä kun olet hengissä, annetaan me näiden viisaiden kirjoitella älykästä tekstiä ja kisailla kuka on fiksuin.

    "Anceli"

    Tirriä taisi alkaa vaivaamaan tuo kuiva liha.
    Ehkäpä häntä ovat alkaneet ärsyttämään kaikki laihat asiat?
    Mutta, ämmänläyskä on aina parenpi kuin laatikon-laiha.
    Hoikkuus luo älykkyyttä, sanoo Siirakki.
    Kunhan on vähän pulleata.

    et kai muuten oo käyny tänään lenkillä
    täällä sisälläkin palelee
    vaikka on ollu tuli leivinuunissa koko päivän

    illaks on sen verran käynnistyttävä
    auton kanssa
    että mentävä lauleskelemaan
    jos se lämmittäs.

    Äänestä

  • tlr56 kirjoitti:

    Kävinpä vain, tunti meni oikein viimaisesti.
    Vähän varpaita palelee, mutta en laita sukkia, en takuulla.

    Pakkauspuuhissa olen touhuillut, huomenna alkaa loma.
    Laulaminen lämmittää aina, jos nyt joku muukin puuha.

    "tir56"

    Oikein laulaminen vaatii pulleata palleata.
    Ja lihas-työ lämmittää aina.
    Polttaen kaloreitakin.
    Pidähän siis huolta että laulusi saa ihmisten mielet palamaan.

    "Mä en jaksa kun kaikki voimani menee
    toisten korvien taakse ja ohi

    Vaikka miten mä parhaani tekisinkin
    yksin hikinen autooni hiivin"

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Anceli"

    Tirriä taisi alkaa vaivaamaan tuo kuiva liha.
    Ehkäpä häntä ovat alkaneet ärsyttämään kaikki laihat asiat?
    Mutta, ämmänläyskä on aina parenpi kuin laatikon-laiha.
    Hoikkuus luo älykkyyttä, sanoo Siirakki.
    Kunhan on vähän pulleata.

    H.

    Tuota viestiäsi en laskisi mukaan edes älykkyyteen pyrkivien joukkoon.
    Ehkäpä kysyt asianomaiselta itseltään, mikä häntä mahdollisesti ärsyttää.

    P.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "tir56"

    Oikein laulaminen vaatii pulleata palleata.
    Ja lihas-työ lämmittää aina.
    Polttaen kaloreitakin.
    Pidähän siis huolta että laulusi saa ihmisten mielet palamaan.

    "Mä en jaksa kun kaikki voimani menee
    toisten korvien taakse ja ohi

    Vaikka miten mä parhaani tekisinkin
    yksin hikinen autooni hiivin"

    H.

    YYYYYYYY

    YH.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Tuota viestiäsi en laskisi mukaan edes älykkyyteen pyrkivien joukkoon.
    Ehkäpä kysyt asianomaiselta itseltään, mikä häntä mahdollisesti ärsyttää.

    P.

    "Anceli"

    ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

    YH.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Kävinpä vain, tunti meni oikein viimaisesti.
    Vähän varpaita palelee, mutta en laita sukkia, en takuulla.

    Pakkauspuuhissa olen touhuillut, huomenna alkaa loma.
    Laulaminen lämmittää aina, jos nyt joku muukin puuha.

    Hyvää lomaa Ancelille....Lepäähän kunnolla.

    Äänestä

  • lapin muija kirjoitti:

    Hyvää lomaa Ancelille....Lepäähän kunnolla.

    Kiitos paljon, kun malttaisikin levätä.
    Ulkoilla kyllä pitää, sitä ilman en pärjää.
    Lauantaina on Helsingin reissu, mummon pieni pojannappula täyttää kaksi vuotta.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Anceli"

    ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

    YH.

    Mihinkäs ne ÄÄÄÄÄÄÄÄ:t katosivat.

    YP.

    Äänestä

Jos kirjoittaimme vaikka
- mistä kouluaineista eniten pidit ja miten se vaikutti elämääsi, ammatinvalintaan tms
- mitä tunteita herätti
- miten sinulle muodostui "elämänusko"
- aiheuttiko politiikka, uskonto,-nnot, seksi, kulttuurit kaaosta ja minkäläista elämääsi,
- millaisesta pukeutumisesta ja vaatteista pidät
- jos 7 vuoden syklit elämässäsi / tämmöinenkin oppirakennelma olemassa/ toi
elämääsi vaihtelua, uuden oppimista ja muutosta, ikävuosia pahiten kuormittavat
asiat, toisaalta elämän antoisimmat kaudet
- miten sinusta kasvoi viisas ja vastuuntuntoinen aikuinen ja mitkä asiat siihen vaikutti
- kiitos mielenkiinnostasi asioita kohtaan, vähäistä ärtymystä tietty herättää joku
tenttaamisen teema, 1950-luvulta 2015-luvulle kulttuurihistoriaa aikalaisten
nuorten kertomuksina ja tulevaisuusvisioineen.

Äänestä

-jaa keskustelun aiheita ja mielipiteitä..? viimeksi kirjoittelin musiikista parin muun kanssa, mm. kitaransoitosta, Hendrixistä ja Stevie Ray Vaughanista ja ihan aikuisen asiallisesti...niin ne textit häipyi johonkin avaruuksiin tjn. Onkohan jokin mulle vieras sääntö, jonka perusteella sit ylläpito poistaa ihan tavallisen textailun..? Yhden väärän sanan kirjoittaminen aiheuttaa monien ihmisten kymmenien textien katoamisen..?...pah.

Äänestä
  • Ihmettelen myös joskus hyväkin aloitus hävinnyt johon olisi mielellään osallistunut

    Äänestä

Muukista ex Riejo Taipale- Aila, esille tulee kuvia jotka monesti ovat kauniita, kuin kuvautuvat lauluun ja sävelmään tämä asian vitsi täällä musiikissa.

Kehitys on jatkuvaa 60 eikö näin hunksz?

Äänestä
  • Lisä tästä laulusta, kyllä Taisto Tammi on tässäkin paras suomalaisessa tunteessa joka minulla on ja se ei koskaan lehde pois.

    Äänestä

hunksz sanoo suoraan kaikki, tässä olen hänen kanssa lähes samaa mieltä tosin järkevää keskustelua tuskin koskaan tulee, koska täällä on paljon järkeviä.

Äänestä

On vaikeaa saada mitään asiallista keskustelua aikaan palstalla jonne osa tulee luennoimaan ja saarnaamaan, toinen porukka kertomaan omasta erinomaisuudestaan ja moittimaan toisten aikaansaannoksia ja lahjakkuuden määrää, kolmas jengi haluaa vain rupatella arkipäivän asioista ja kertoa kuulumisiaan, neljäs tulee tänne vain huutelemaan ja irvailemaan, viides on alaikäinen pentujengi joka tulee tänne pilkkaamaan ikäluokkaamme, kuudes on trollit eli provoilijat ikuisesti toistuvine trollialoituksineen, seitsemäs on multinikit riidanhakijat ja sopan hämmentäjät jotka välillä kirjoittavat yhdellä nikillä joskus toisella ja vastaavat sitten itse itselleen ja niin edelleen piiri pieni pyörii.

Jospa vain osallistuttaisiin keskusteluihin silloin kun meillä on otain asiallista sanottavaa. Jospa jätettäisi henkilökohtaisuudet syrjään. Kaipaan uusia aloituksia .

Äänestä
  • Olet järkevä ihminen, olet saanut suuren arvon Paloma minulle.

    Olet sanonut totuuden.

    Äänestä

  • Asiallinen keskustelu??

    Onko sitä vain yhdenlaista? Kukaan ei täällä, vaikka kuinka haluaisi, pysty paimentamaan palstalaumaan yhteen suuntaan.
    Miksi täällä pitää muut kovin syvälle luodata? Kukin on oma yksilönsä, ei toinen sitä voi muuttaa.
    Minulle riittää toisten kunnioittaminen, kukin omana, asiallisena itsenään.

    Äänestä

  • paimensauva kirjoitti:

    Asiallinen keskustelu??

    Onko sitä vain yhdenlaista? Kukaan ei täällä, vaikka kuinka haluaisi, pysty paimentamaan palstalaumaan yhteen suuntaan.
    Miksi täällä pitää muut kovin syvälle luodata? Kukin on oma yksilönsä, ei toinen sitä voi muuttaa.
    Minulle riittää toisten kunnioittaminen, kukin omana, asiallisena itsenään.

    Emme ole eri mieltä. Asiallinen keskustelu on nimenomaan toisen osapuolen mielipiteiden kunnioitusta. Ei se tarkoita sitä etteikö saisi olla humoristinen , pintapuolinen , kevyt. Ei se tarkoita välttämättä pohjaan saakka luotaamista, ei ainakaan minun kirjassani.
    Jotkut toiset voivat olla luonnollisestikin eri mieltä. Trollaaminen, irvaileminen ja ad hominem-hyökkäykset eivät ole mielestäni asiallista keskustelua. Ei myöskään toisten jatkuva (pseudohumoristinen) mollaaminen, jota joku palstailija ahkerasti harjoittaa.
    En halua palstan paimeneksi. Haluan vain saada mielipiteeni esille. Luonnollisestikin kaikki parannus on lähdettävä jokaisesta itsestä.

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Samanpamielisiä siis olemme.

    Näin olet oikeassa---- ,minun--kirjassani.

    Kirjat tässä mielessä ovat paskaa!

    Äänestä

  • 17-16 kirjoitti:

    Näin olet oikeassa---- ,minun--kirjassani.

    Kirjat tässä mielessä ovat paskaa!

    Din bok.....?

    Äänestä

  • Paloma@

    Ei synny asiallisia keskustelua niin kauan kuin mennään henkilökohtaisuuksiin.

    Se kuinka reakoimme henkilöön kohdistunutta hyökkäystä vaihtelee. Olen miettinyt mitä teen. Tällä palstalla on henkilö, joka tietää henkilöllisyyteni ja vihjailee viesteillään, ilmoittaa, että tunnen sinut, tiedän kuka olet. No, entä sitten, jos hän minut tuntee miksi hän heittää vihjeitä rivien väleissä. Onko hän sairas ihailijani? Vai eikö hän ole normaali. Henkilötietojen tuonti palstalle on vastoin kaikkia sääntöjä ja siten tekee vihjailijasta ihmisen joka ei hallitse itseään.

    No, kuinka suhtaudun. Pistän leikiksi, hämmennän soppaa. Miten muuten ongelmaa pystyn hallitsemaan. En mitenkään. Pitäisikö minun ottaa yhteys ylläpitoon, ehkä ilmoittaa poliisille?

    Ei tämä henkilö ole sen arvoinen, että suuttuisin, mutta ei se kivaltakaan tunnu.

    Ei hän ole asialla ensimmäistä kertaa. Miten sinä tekisit?

    Muutkin voivat antaa neuvoja.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Paloma@

    mää ottaisin yhteyttä ylläpitoon
    en oo kyllä huomannu sellasia kirjoituksia
    voi olla ehkä parempi etten oo huomannu
    olis voinu tulla sanottua taas kerran pahasti

    yhteen aikaa mullekkin vihjaili joku että tuntee mut
    tästä on kumminkin varmaan jo pari vuotta aikaa
    liekkö sama kirjoittaja joka kiusaa vuoronperään kaikkia

    tiedän että se tuntuu tosi inhottavalta
    koska oon sen kokenu itekkin
    en vaan ymmärrä mitä tällainen tyyppi saa siitä.

    En ole minäkään.

    Äänestä

  • ? ? ? kirjoitti:

    En ole minäkään.

    Enkä minäkään.

    Äänestä

  • ,,,, kirjoitti:

    Enkä minäkään.

    Ihmeellistä, kukaan ei ole nähnyt näkymätöntä?
    Voiko täällä luulla ihan issekseen?

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Paloma@

    Ei synny asiallisia keskustelua niin kauan kuin mennään henkilökohtaisuuksiin.

    Se kuinka reakoimme henkilöön kohdistunutta hyökkäystä vaihtelee. Olen miettinyt mitä teen. Tällä palstalla on henkilö, joka tietää henkilöllisyyteni ja vihjailee viesteillään, ilmoittaa, että tunnen sinut, tiedän kuka olet. No, entä sitten, jos hän minut tuntee miksi hän heittää vihjeitä rivien väleissä. Onko hän sairas ihailijani? Vai eikö hän ole normaali. Henkilötietojen tuonti palstalle on vastoin kaikkia sääntöjä ja siten tekee vihjailijasta ihmisen joka ei hallitse itseään.

    No, kuinka suhtaudun. Pistän leikiksi, hämmennän soppaa. Miten muuten ongelmaa pystyn hallitsemaan. En mitenkään. Pitäisikö minun ottaa yhteys ylläpitoon, ehkä ilmoittaa poliisille?

    Ei tämä henkilö ole sen arvoinen, että suuttuisin, mutta ei se kivaltakaan tunnu.

    Ei hän ole asialla ensimmäistä kertaa. Miten sinä tekisit?

    Muutkin voivat antaa neuvoja.

    Korppis:
    Minä en olisi huomaavinani. Tekisin hänet näkymättömäksi. Jatkaisin vain keskustelua muiden kanssa niinkuin hän olisi pelkkää ilmaa.

    Toinen vaihtoehto on tehdä ilmoitus ylläpitoon. Esimerkein, linkittäen ne viestit joissa hän häiriköi ja loukkaa yksityisyyttäsi ja oikeuttasi olla anonyymi. Niin monta kertaa että joku ylläpidossa lukee viestisi ja tekee asialle jotain.

    Äänestä

  • tlr56 kirjoitti:

    mää ottaisin yhteyttä ylläpitoon
    en oo kyllä huomannu sellasia kirjoituksia
    voi olla ehkä parempi etten oo huomannu
    olis voinu tulla sanottua taas kerran pahasti

    yhteen aikaa mullekkin vihjaili joku että tuntee mut
    tästä on kumminkin varmaan jo pari vuotta aikaa
    liekkö sama kirjoittaja joka kiusaa vuoronperään kaikkia

    tiedän että se tuntuu tosi inhottavalta
    koska oon sen kokenu itekkin
    en vaan ymmärrä mitä tällainen tyyppi saa siitä.

    Tiina@

    lue ketjua löydät selvän vihjeen tästäkin ketjusta. Poistopyyntö ei ole vielä toiminut vihjeviestiin, jota en itse ole pyytänyt, koska poistopyyntö oli jo tehty. Joku palstallainen on sen pyytänyt poistoon, mutta uskoisin ehkä aivan eri syystä.

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Korppis:
    Minä en olisi huomaavinani. Tekisin hänet näkymättömäksi. Jatkaisin vain keskustelua muiden kanssa niinkuin hän olisi pelkkää ilmaa.

    Toinen vaihtoehto on tehdä ilmoitus ylläpitoon. Esimerkein, linkittäen ne viestit joissa hän häiriköi ja loukkaa yksityisyyttäsi ja oikeuttasi olla anonyymi. Niin monta kertaa että joku ylläpidossa lukee viestisi ja tekee asialle jotain.

    Olen pääsääntöisesti toiminut juuri näin. Olen ohittanut viestit ilman mitään kommenttia, mutta tänään tuli aika röyhkeää lähentymistä ja reakoin.

    Astuin ehkä vihjailijan varpaille..jotenkin niin tuttua.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Olen pääsääntöisesti toiminut juuri näin. Olen ohittanut viestit ilman mitään kommenttia, mutta tänään tuli aika röyhkeää lähentymistä ja reakoin.

    Astuin ehkä vihjailijan varpaille..jotenkin niin tuttua.

    Missä, missä?????
    Älä vihjaile, vaan näytä!
    Näkeekö niitä muut?

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Olen pääsääntöisesti toiminut juuri näin. Olen ohittanut viestit ilman mitään kommenttia, mutta tänään tuli aika röyhkeää lähentymistä ja reakoin.

    Astuin ehkä vihjailijan varpaille..jotenkin niin tuttua.

    Vihjeviestit kopioitu. Lähetän ne huomenna ylläpitoon.

    Kiitti neuvosta.

    Äänestä

In my book....jahas käännöslaina ei siis toiminut tässä yhteydessä. Lue: minun ymmärtääkseni.

Äänestä
  • En tiedä mistä on kysynys------?

    Äänestä

Hyvä aloitus, näkeehän sen jo mielipiteiden määrästä.

Ei haittaa pitkät kirjoitukset, luen niitä paljon mieluummin kuin yhden lauseen lyhyitä ilkeilyjä jotka pyrin jättämään väliin.

Keskittymishäiriöiset voivat jättää pitkät kirjoitukset lukematta, täällä on tilaa kaikille.

Avauksiin joissa on siementä hyvälle ketjulle tulee valitettavasti yleensä tyrmäys heti alkumetreillä, siksi itse yleensä kirjoittelen vasta illemmalla kun pahin ilkeilijä ei saa enää roikkua koneella.

Porinaketju olisi ihan kiva, varsinkin jos siinä ei ilkeiltäisi ja jokaiselle kirjoittajalle annettaisin oikeus omaan mielipiteensä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Salmikki kirjoitti:

Sain aikaiseksi Veli Pontevan aloittamaan keskusteluun kommentin ja kun tallennuksen hetki koitti, niin koko ketju oli hävinnyt. Koska käytin tsässä koneen äärellä miettimiseen ja tekstin ähellykseen aikaa, niin laitan sen tähän.

Lueskelin syksystä asti näitä juttuja tällä palstalla ja tuli mieleen ikäisillemme tuttu kirjanen ”oppikouluun pyrkivän opas”. Ihan olisin tarvinnut ”palstalle pyrkijän opasta”, koska foorumin ohjeet ja vallitseva käytäntö oli kirjavaa. Viimein sain jotain töherrettyä ja ajattelin, yksinkertainen kun olen, että aloittelen porukkaan tutustumisen kepeällä small talkilla. Eihän sitä todellisessa maailmassakaan tuiki tuntemattomalle ensisanoikseen hökäistä vaikka että ” onpa tuo Ollila törkeä jätkä tai aleta valittamaan että vaimoni/mieheni ei halua puhua aikaisemmista suhteistaan tai vastaavaa.

Aloituksia voi olla monenlaisia, niin asiapohjaisia kuin mielipiteitä kyseleviä. Aiheina minua kiinnostaa mm. ajankohtaiset asiat , yhteiskunnalliset asiat ja ilmiöt, harrastukset, terveysasiat. Kiinnostaa myös mitä virtuaaliystäville kuuluu, päivän touhut ja oivallukset, kuulumiset, jopa millainen sää. Kokkauskin kiinnostaa, aina kun ei keksi että mitä tänään syötäisiin. Joskus saa noista höpö-ketjuista loistavia ideoita näihin arjen touhuihin. Musiikkiketjuista en välitä, mutta ei pätkääkään häiritse mielenrauhaani. Klassista musiikkia kuuntelen muutoin silloin kun olen sillä päällä.

Vapaamuotoiselle porinalle, jolle näyttäisi olevan tarvetta, voisi olla ihan oma viikkoketjunsa vai viekö se palstatilaa? Voisi olla otsakkeena vaikka ” Viikko 4, kuulumisia kautta Suomen”. Kuka keksisi miten ongelma ratkeaa? Saisi höpöttää vapaasti säästä, kuulumisista, maidon juonnista yms. Nuo vapaat keskustelut aiheuttavat joskus hilpeyttä ja niistä tulee todella hyvälle päälle.

Jokainen aloitus on oikeutettu ja sillä hetkellä tärkeä asia aloittajalle ja sitä en ainakaan arvostele. Jos aihe ei kiinnosta, niin moneen kertaanhan täällä on sanottu että hyppää yli, ei tarvitse lukea. Ei se ole mikään mielipide, että käy vain ilmoittamassa että ei kiinnosta, typerä aihe tms. Myös kirjoitusvirheiden ja kielioppivirheiden ilmoittaminen on höpsöä, kyllähän me osaamme tulkita asian vaikka jokin virhe siinä on.

Mikä se mielipide sitten oikein on? Mikä on oikea? Mikä väärä? Voiko mielipide olla ennakkoluuloa jos sitä ei perustele? Pitääkö mielipiteellä olla tieteellistä pohjaa? Vai onko kyseessä vain makuasia? Ajattelen, että mielipide pohjautuu omaan arvomaailmaan ja siihen vaikuttaa myös oman eletyn elämän tuoma elämänkokemus. Vaikutusta on varmaan omalla koulutuksella, aktiivisella lukemisella ja osallistumisella ja muiden ihmisten mielipiteiden pohtimisella. Monesti oma mielipide voi muuttua kun miettii ennakkoluulottomasti kanssaihmisen esittämiä sanoja. Minulla on tapana ollut mielipiteen tueksi kertoa jokin käytännön esimerkki, esim. omasta elämästä, mutta sitäkään täällä ei vissiin sallita.

Tämän voi sitten poistaa/poistattaa ihan vapaasti, koska tästä vasta keskusteltiin. Olin vain liian hidas kommentissani ja siispä aloitus kehiin murskatuomion ohellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu