Onko väärin varata alustavasti kahdesta kennelistä...

jos aikoo ottaa vain yhdestä?

Vai onko ihan yleinen käytäntö, kun ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu?
271731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kummasta haluat ja kerrot hänelle että OTAT sen. Ja jumankekka, otat kanssa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, mutta asiat eivät aina ole niin suoraviivaisia. Eihän ole varmaa, että emä on edes raskaana vielä alustavaa varausta tehdessä. Näin nyt vain esimerkkinä.

    Käytännössähän lopullinen varaus tehdään vasta pentujen synnyttyä. Kysyin tässä nyt alustavasta varauksesta...

    Äänestä

Kannattaa varata pentu mahdollisimman monelta kasvattajalta, jotta pennun saantiin on mahdollisimman suuret mahdollisuudet. Kyllä kasvattajat ovat siihen tottuneet, että pennun kysyjä hommaakin lopulta toiselta kasvattajalta pennun.

Äänestä

Mutta varaushan tarkoittaa sitä, että on jo maksanut varausmaksun? Ei kasvattaja suostu moiseen käytökseen, jos on jo maksanut pennusta osan ja sitten ei otakkaan sitä. Tutki kasvattajien pentuja ja käy katsomassa kaikki mahdolliset ja varaa sitten pentu jonka tunnet omaksesi.

Äänestä
  • Mahdollisesti kannattaisi lukea edes aloitusviesti ennen kuin vastaa, kiitos kuitenkin. Kyse oli siis alustavasta varauksesta, jolloin pentuja ei ole vielä edes välttämättä olemassa! Korkeintaan emän masussa.

    Eli onko väärin ALUSTAVASTI varata monesta paikkaa?

    Äänestä

  • voieivoieivoiei kirjoitti:

    Mahdollisesti kannattaisi lukea edes aloitusviesti ennen kuin vastaa, kiitos kuitenkin. Kyse oli siis alustavasta varauksesta, jolloin pentuja ei ole vielä edes välttämättä olemassa! Korkeintaan emän masussa.

    Eli onko väärin ALUSTAVASTI varata monesta paikkaa?

    Jos sinulla on määrätty yhdistelmä tiedossasi mistä sen pentusi haluat, silloin on ihan oikea ajatus etukäteisvataus, jos kasvattaja suostuu yleensäkän sellaiseen.

    Mutta jos ajattelit hakuammuntana tehdä varaustasi moneen paikkaan, voipi luu jäädä käteen. Kasvattajat ovat niin paljon yhteydessä keskenään, että tuollaisen varaajan nimi on pian kaikkien tiedossa ja herättää yleistä hilpeyttä.

    Samoin leviää nämä siitokseen menevien koirien ostajien nimet, jotka hakevat lemmikkiä perheeseen.

    Äänestä

  • isoisoäiti kirjoitti:

    Niin että pitäisi saman tien muutamasta kennelistä tietää, mistä sen haluaa, kö? Ainakin kovasti kasvattajat mainostavat, että juu meillä on alustavia varauksia vähän niinkuin syöttinä, että kannattaa heti varata itsekin. En tiedä kumpi on sitten epäreilumpaa, varata monesta, vai keksiä varauksia olevan...

    Jos ei varaa mistään, niin silloinhan se vasta luu käteen jääkin jos näitä ennakkovaraajia onkin oikeasti paikat täynnä. Mitään en ole varannut ja olen selkeästi sanonut, että olen yhteydessä useaan kenneliin. Jos selviää, että selän takana naureskellaan ja välitetään tietoa, niin kyllä jää koira hankkimatta sellaisista puljuista. Väärinkäyttäjät sitten erikseen, olisi vastuutonta olla kertomatta.

    Äänestä

  • dimpelipim kirjoitti:

    koiran hankkia, niin valitset mieleisesi paikan josta sen haluat. Sitten soitat ja ilmoitat että otat. Maksat varausmaksun ja käyt aikanaan hakemassa koiran.

    Ei tuo nyt kauhean vaikeata voi olla.

    Toki useaan kenneliin voit olla yhteydessä tiedustellen mitä on tarjolla, mutta turha siinä on esittää että joo, no voinhan minä ottaa teiltä jos en tuolta muualta sitten saakaan. Kuka hemmetti haluaa jäädä varasijalle josta koira otetaan jossei muualta saakaan? Päätä mitä haluat, kerro se heille ja asia on sillä selvä, mikäli asia on myös heille selvä.

    Äänestä

  • Jos aiot kirjoitti:

    Ahaa, selvä. Juu en kyllä todellakaan halua lupailla mitään ennen kuin tiedän mistä otan. Haluan kyllä käydä paikoissa katsomassa ennen lopullista päätöstä, kai tämän pitäisi olla ok?

    Äänestä

  • dimpelipim kirjoitti:

    Niin että pitäisi saman tien muutamasta kennelistä tietää, mistä sen haluaa, kö? Ainakin kovasti kasvattajat mainostavat, että juu meillä on alustavia varauksia vähän niinkuin syöttinä, että kannattaa heti varata itsekin. En tiedä kumpi on sitten epäreilumpaa, varata monesta, vai keksiä varauksia olevan...

    Jos ei varaa mistään, niin silloinhan se vasta luu käteen jääkin jos näitä ennakkovaraajia onkin oikeasti paikat täynnä. Mitään en ole varannut ja olen selkeästi sanonut, että olen yhteydessä useaan kenneliin. Jos selviää, että selän takana naureskellaan ja välitetään tietoa, niin kyllä jää koira hankkimatta sellaisista puljuista. Väärinkäyttäjät sitten erikseen, olisi vastuutonta olla kertomatta.

    Käytännöt vaihtelee kasvattajien ja rotujen välillä.

    Ehkä tarkoituksellisesti halusit käsittää väärin kirjoitukseni. Etukäteisvarausten antajan niinkuin ottajankin on varauduttava yllätyksiin. Niinkuin jo sanoin joku määrätty yhdistelmä voi olla niin haluttu että siihen tehtäisi ennakkovarauksia vaikka tosiaan ne paikat täyteen, mutta yleisesti ottaen kasvattaja ei ensimmäisen koiran kyselijälle mainitsekkaan sellaisesta pentueesta.

    Kun nyt muutaman kymmenen vuoden kasvattajakokemuksella sanon,pennut on hyvä pitää ainakin pariviikkoisiksi ennenkuin niistä mitään varauksia ottaa, eikä missään nimessä päästää ketään katsomaan ennen sitä.

    Voisin kertoa litanian syitä, miksi oma käytäntöni on tuollainen, mutta se on toimivaksi todettu

    Ehkä pientä provoa laitoin tuohon, pahoittelen.

    No laittaisitko pahaksesi jos tulisin sinun kenneliisi katsomaan emää ja koiria (ennen kun mitään pentuetta on olemassakaan) ja kävisin muissakin kenneleissä ja en välttämättä ottaisi koiraa sinulta?

    En kyllä pahoittaisi siitä mieltäni jos käymään tulisit. Kiertoajelusi kun saisin vielä puhuttua niin että kävisit meillä ensin, siihenkin on selvä syynsä.
    Jos pennun muualta ottaisit, voisin puolestasi olla vain iloinen kun etsimäsi löysit

    Miksi pitäisi käydä teillä ensin? Ihan rupesi kiinnostamaan. Kiitos vastauksista!

    Äänestä

  • dimpelipim kirjoitti:

    Miksi pitäisi käydä teillä ensin? Ihan rupesi kiinnostamaan. Kiitos vastauksista!

    Ihan yksinkertaisesti,rehellisiä pitää olla puolin ja toisin ja sitten pitää kiinni mistä sovitaan...
    En tiedä,mitä kukin tarkoittaa alustavalla varauksella,mutta minulle se tarkoittaa sitä,että ennen syntymää (narttu pitää olla toki astutettu) voin varata jollekkin pennun alustavasti,jos ostajaehdokas vaikuttaa ok.
    MUTTA sillä ehdolla,että ennen lopullista päätöstä saako pennun,on tultava koko perhe näytille.Ja jos ilmenee jotain,jonka perusteella en haluakkaan myydä,niin kauppoja ei tehdä.JOS ostajaehdokas asuu kohtuullisen lähellä,niin parempi hänen kannaltaan,jos tulee jo tsekkauttamaan ennen synnytystä,kun tiedetään että narttu on tiineenä.

    Jos haluaa varailla monesta paikkaa,niin jos jotkut kasvikset on halukkaita,niin siitä vaan.Minulle ei sovi niin.Koska itse lähden siitä,että jos jollekkin lupaan,niin silloin minulta otetaan.Itse myyn todella harkiten,ja välttämättä hyviä ostajia ei ihan tuosta vaan aina löydy.Joten valintaprosessia ei kiinnostaisi aloittaa alusta,jos joku ilmoittaakin,että ei otakkaan,kun ollaan jo luovutuksessa.
    Toki inhimilliset jutut on asia erikseen.Siksi en otakkaan varausmaksua,eli jos jollain inhimillisistä syistä käykin niin,ettei pentua voi ottaa,niin ei ole sitten "painetta" ottaa se vaan sen takia,että varaus on maksettu.

    Mutta siis se pääasia,rehellisyyttä ja reilua toimintaa,puolin ja toisin.

    Äänestä

  • dimpelipim kirjoitti:

    Ehkä pientä provoa laitoin tuohon, pahoittelen.

    No laittaisitko pahaksesi jos tulisin sinun kenneliisi katsomaan emää ja koiria (ennen kun mitään pentuetta on olemassakaan) ja kävisin muissakin kenneleissä ja en välttämättä ottaisi koiraa sinulta?

    Meille saa koska vaan tulla katsomaan ja tutustumaan rotuihin.Eikä todellakaan millään ottamisvelvoitteilla :D Minä olen pienkasvattaja ja harvoin tulee pentueitakin,että en voi vaatiakkaan ottamaan :D
    Itselleni on tärkeää jakaa tietoa,ja nimenomaan realistista roduistani,joten siksikin voi tulla ihan vaan tutustumaan rotuihin,jos ne kiinnostavat ja niitä harkitaan.
    Jokusia on täällä käynytkin,jotkut vaan tutustumassa,joistakin tullut pennun ostajia ja on sitten niitäkin,että ovat olleet sitä mieltä,että ei taida rodut sopiakkaan,ja kiittäneet kovasti,että saaneet realistista tietoa,ettei tullut virhettä tehtyä.

    Äänestä

  • molossi ei rek kirjoitti:

    Millaiseen paikkaan sinä pennun mieluiten myisit,onko kovat odotukset ja vaatimukset ottajille?
    Vai lähteekö mihin vaan olosuhteisiin? Mitä rotua sulla on?...sekin vaikuttaa tietenkin.

    Äänestä

  • dimpelipim kirjoitti:

    Miksi pitäisi käydä teillä ensin? Ihan rupesi kiinnostamaan. Kiitos vastauksista!

    Sinä tulet kotoasi suoraan meille ensimmäisenä ihan vain syystä, että meillä olisi kantava emä tai jopa pennut, voisit noita paikkoja kierrellessäsi saada mukaasi vaikka parvon ja sitten kiikuttaisit sen meille.

    Tämä on vaan jäänyt niin kokemuksen kautta mieleen, toin sen itse näyttelyistä(ei koiraa mukana). Silloin meillä oli vielä kahdet pennut yhtä aikaa mikä on harvinaista, mutta siinä vaan meni omakseni katsoma tyttökin, ell.lääkäri ei niille sen ihmeempiä mahda kuin nesteyttää, sen kykenen tekemään itsekkin, mutta kaikki turhaan

    Äänestä

  • utelias :) kirjoitti:

    Millaiseen paikkaan sinä pennun mieluiten myisit,onko kovat odotukset ja vaatimukset ottajille?
    Vai lähteekö mihin vaan olosuhteisiin? Mitä rotua sulla on?...sekin vaikuttaa tietenkin.

    Vastaan ihan omin lupineni molossin puolesta.

    Hän kasvattaa cihuja ja niitä syntyy yksi kerrallaan ja todella harvoin, se jääkin sitten aina kotiin :D
    Millainen se merkki taas olikaan?

    Joko ipana on lakannut jäynän teon vanhalle rouvalle, vai ottiko rouva ohjat omiin käsiin

    Äänestä

  • utelias :) kirjoitti:

    Millaiseen paikkaan sinä pennun mieluiten myisit,onko kovat odotukset ja vaatimukset ottajille?
    Vai lähteekö mihin vaan olosuhteisiin? Mitä rotua sulla on?...sekin vaikuttaa tietenkin.

    Minulleko kysymys?

    Jos oli,niin vastaus.Jos ei,niin tulee kumminkin näemmä :D
    En tiedä mitkä on kovat odotukset,mutta pääpointti hyvään kotiin,perheen pariin,ei missään nimessä ns.kennelkoiraksi.
    Eettisesti samoilla linjoilla kun minä,hyvä lähtökohta ja perus maalaisjärkeä pitää olla....
    Rodunomaiset terveystarkit pitää tehdä ehdottomasti,jotka tosin itse kustannan.Pari näyttelyä olisi toivottavaa,ihan vaan siksi,että saisin puolueetonta arvostelua kasvateista,mutta tuosta voi kuitenkin sopia.
    Tarkoin pitää olla mietittynä,sopiiko koira ja nimenomaan haluama rotu eli löytyykö resurssit ja kapasiteetit.Viimekädessä siis päätän,onko mielestäni näin.Jos ei,niin ei täältä saa.
    Siloin tällöin olisi hyvä kuulla kuulumisia,ettei tarvi stressata,miten menee.Ja ongelmissa ottaa heti yhteyttä tännepäin,jos jotain tulee.Ja sitten ruokinta ja hoito suositusteni mukaan.Tulikohan siinä kaikki :D

    isoisoäiti,ei taida ihan hihut meidän huusholliin käydä.Ei niitä kukaan muista varoa,että pelko olisi koko ajan,että pannukakkua tulisi :D

    On ipana jo vähän järkeä päähän saanut,mutta kyllä se vieläkin välillä "iskukohtauksia" saa ja huuliin hyökkäilee roikkumaan...Sen verran kovapäinen kakara,että joudutaan vanhan rouvan kanssa yhdessä koulimaan.Välillä ottaa koville silti :D
    Mutta hirmu fiksu rääpäle,jokusia asioita oppinut,kun vanha rouva vaan näyttää mallia.Taas kerran on tyytyväinen,että noitten vanhempien kanssa on aikanaan vääntänyt sitä rautalankaa,tai välillä ratakiskoakin kunnolla,kun hyvä apu on niistä sitten,kun ipana taloon tulee apinoimaan :)
    Kurja homma vaan nämä kovat pakkaset.Kun virtaa olis,vaikka muille jakaa,ja nyt jää lenkit väliin.

    Tuohon vanhan koiran mallin näyttämiseen olen uskonut aina, kunhan vanhus on maltilla kasvatettu se helpottaa itseä paljon pennun opetuksessa. Tuntuu että malli menee perille paremmin joskus kuin sanottu sana.

    Kyllä nää pakkaset tempun teki itse kullekkin, pitkät kurakelit innosti minutkin leikkaamaan tassut pohjia myöden melko paljaiksi ei ole sitäkään vähää pakkassuojaa, ulkona olo jää lyhyeksi ja sen huomaa tässä sisällä, meno on aika hulvatonta toisinajoin.
    Toivottavasti tuo cihukenneli missä ei pentuja myydä meni leikkinä

    Äänestä

  • utelias :) kirjoitti:

    Millaiseen paikkaan sinä pennun mieluiten myisit,onko kovat odotukset ja vaatimukset ottajille?
    Vai lähteekö mihin vaan olosuhteisiin? Mitä rotua sulla on?...sekin vaikuttaa tietenkin.

    Kiitos tästä kysymyksestä!

    Äänestä

Pennun saa kuitenkin se, joka eniten maksaa.
Ei siinä auta vaikka olisit maksanut 'varausmaksunkin' jo.
Jos tulee parempi tarjous, niin sinne se pentu menee.

Äänestä
  • Joka tällä lailla 'myy' koiria, en ostaisikaan.

    Äänestä

Ihan joka ikisessä paikassa.
Huutokauppaahan se on, ei mitään muuta.
Vaikka kuka toista väittäisi.

Näin se menee:
- Asiakas löytää ilmon, että pentuja myytävänä.
- Soitto kenneliin, ai kaikki varattu jo... no voiko silti tulla katsomaan, jos vaikka joku peruisi.
- Perillä valitaan pentu, ja sitten suora kysymys paljonko tuon hinta on.. ai 1400€ 300€ varausmaksu joka on jo maksettu.
- Kaivetaan taskusta 2000€, joka laitetaan pöydälle. Ja toiseen kasaan vielä 300€ (jolla myyjä voi maksaa sen alkuperäisen asiakkaan varausmaksun takaisin).
- Tehdään paperit, ja viedään pentu kotiin.
- Sille alkuperäiselle asiakkaalle myyjä valittelee sekaannusta ja palauttaa varausmaksun.

Äänestä
  • Teille ei osaa edes nauraa, on liian utopista ajatusta.

    Äänestä

Niin minkälaiseen kotiin niitä pentuja sitten annetaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

dimpelipim kirjoitti:

jos aikoo ottaa vain yhdestä?

Vai onko ihan yleinen käytäntö, kun ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu